Kielilläpuhuminen kuten se on

1. Korinttolaiskirje:
14:6 Jos minä nyt, veljet, tulisin luoksenne kielillä puhuen, mitä minä teitä sillä hyödyttäisin, ellen puhuisi teille ilmestyksen tai tiedon tai profetian tai opetuksen sanoja?
14:7 Niinhän on elottomain soittimienkin laita, huilujen tai kitarain: kuinka tiedetään, mitä huilulla tai kitaralla soitetaan, elleivät ne soi toisistaan erottuvin sävelin?
14:8 Niinikään, jos pasuna antaa epäselvän äänen, kuka silloin valmistautuu taisteluun?
14:9 Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen.

Kun kuulemme puhuttavan "kielillä puhumisesta", tulee mieleemme nykyisen käsityksen mukaisesti uskonnollinen hysteria, tajunnan tila, jossa ihminen menee jonkinlaiseen transsiin, "hurmoksiin", ja siinä tilassa päästelee jonkinlaisia ääniä tai puhuu sekavia, itsekään tietämättä, mitä puhuu. Paavalin esitys "kielillä puhumisesta" (I Kor. 12-14) sisältää jotakin aivan muuta.

Raamatullisella kielilläpuhumisella ei oikeastaan tarkoiteta sitä kielillä "polottamista", jota joissakin herätyskokouksissa esiintyy. Tämä suggestiivinen ilmiö on tuttu jo shamanismista, eikä mitenkään liity kristinuskoon. Kielilläpuhumisessa on kyse kyvystä tehdä itsensä ymmärrettäväksi eri kieliä puhuville ihmisille, kuten Pietari puhuessaan ensimmäisenä helluntaina eri kieliryhmien edustajille (Ap.teot 2). Jokainen oletti Pietarin puhuvan itselleen tuttua äidinkieltä, koska Pyhä Henki oli antanut Pietarille kyvyn puhua "uudenlaisella kielellä" eli ystävällisellä, kohteliaalla, empaattisella ja rakastavalla kielellä, vailla kaunaa, vihaa ja panettelua. Ilmiö on tuttu rakastavaisten välillä, jotka ymmärtävät toisiaan jo puolesta sanasta tai pienestä eleestä. Ei sillä ole merkitystä, että asianomainen puhua polottaa erilaisia kieliä, vaan sillä että Pyhä Henki on puhdistanut asianomaisen henkilön päivätajuntaa niin, että hänen kielenkäyttönsä muuttuu kokonaan uudenlaiseksi. Siinä vasta on todellinen Pyhän Hengen merkki.

Paavalin mukaansa kielillä puhuminen jakautuu ensiksikin kahteen pääluokkaan: 1) ihmisten kielillä puhumiseen ja 2) enkelien kielillä puhumiseen. Paavali opettaa selvästi, että totuudenetsijän on ensiksi vaiennettava ihmisten kieli itsessään, että enkelien kieli voisi hänessä puhua. Nimenomaan hän sanoo: " Joka puhuu kielillä, hän vaietkoon", tiettyyn aikaan saakka. Kun Paavali sitten puhuu enkelien kielistä, hän vertaa niitä erilaisiin soittimiin, hän puhuu kolmesta eri soittimesta, kolmesta eri musiikista: huilun äänestä, lyyrasta ja pasuunasta. Nämä eri vertauskuvat ovat suoraan lainatut Kreikan mysteereistä, sillä niissä edustivat juuri nämä kolme soitinlajia ihmisen sielunelämän 3:a linjaa, tahtoa, ajatusta ja tunnetta, sekä niitä psykologisia voimia, jotka ilmenevät ihmisessä noita kolmea linjaa pitkin. Niinpä ensimmäinen soitin, huilu vastaa kreikkalaista käsitettä "Pan" eli Luonto. Ihmisessä se vastaa myös luonnon ääntä, joka on kauneuden, sopusoinnun ja harmonian ääni. Kun se herää ihmisessä, herättää se ns. "taiteellisen aistin". Toinen soitin, lyyra, liittyy kreikkalaisessa mytologiassa Orfeus-Apolloon, joka on viisauden ja korkeamman ajatuskyvyn symboli. Kun sitä vastaava psykologinen voima herää ihmisessä, herättää se Filosofisen intuition. Kolmas soitin, pasuuna eli torvi liittyy Bakkhos- Dionysos-mysteereihin, jotka olivat läheisessä yhteydessä rakkaus- ja tunne-elämän kanssa. Kun nämä voimat oikealla tavalla heräävät ihmisessä, herättävät ne luovan kyvyn. Mutta paitsi näitä kolmea musiikillista enkelien kieltä puhuu Paavali myös neljännestäkin enkelien kielestä, joka on hyvin salaperäinen ja joka liittyy läheisesti rukousmietiskelyn yhteyteen, sillä Paavali sanoo: "Joka puhuu (tällä) kielellä, hän rukoilkoon". Tämä kieli on "tuli", tulenliekki, sillä kreikankielen sana "glossa" merkitsee sekä "kieli" että "tulenliekki ". Tähän mysteeriin viittaa myös Jaakobin kirje, jossa sanotaan: "Kieli on tuli, joka saattaa liekehtimään syntymisen pyörän". Kun ihmisessä puhuu se enkelien kieli, joka on "tuli", herättää se hänessä hänen korkeamman Minänsä.

Kun kristitty on päässyt tiellään siihen kohtaan, että kaikki nämä 4 enkelien kieltä hänessä puhuvat, silloin on tullut aika, jolloin hänen ei enää tarvitse vaieta, sillä silloin on hänessä Paavalin sanojen mukaan herännyt "Hermes":

1.Kor:14:13
Sentähden rukoilkoon se, joka kielillä puhuu, että hän taitaisi selittää (diermeneue).

Kreikan mysteereissä oli Hermes-Merkurius se mystillinen olento, joka johti sielut Haadekseen ja toi ne sieltä myös takaisin. Hermes oli myös jumalten sanansaattaja ja tulkki. Hän on totuuden ja veljesrakkauden symboli. Kun ihminen on siis saavuttanut tämän viimeien kielillä puhumisen asteen, kun hän puheessaan on Jumalan tulkki ja Sanan saattaja, silloin hänessä on herännyt kokemusperäinen tieto ja hän lähtee tavoittelemaan seuraavaa armolahjaa, joka on profetoiminen.