Kirkkoon liittyminen on

Kaikki merkit viittaavat siihen, että nykyinen huima kirkostapako tulee vähentymään runsaasti ja kirkosta jo eronneet rupeavat liittymään kovaa vauhtia kirkkoon!
Tästä on ollut puhetta mm. seurakunnan erinäisissä keskusteluissa ja ompa asiaa sivuttu joissain jumalanpalveluksissakin. Uusi trendi on kirkon kannalta erittäin ilahduttava!
Ihmiset rupeavat huomaamaan, ettei ns. vapaasti uskominen ole aina niin helppoa ja että tarvitsevat kirkon antamaa suojaa!
Muutenkin hengellisyys on nostamassa päätään ihmisten keskuudessa. Yhä useammat etsivät Jumalaa. Yhä useammat sen myös löytävät ja tätä myötä tulee halu myös liittyä kirkkoon jos ei siihen jo entuudestaan kuulu.
EvLut kirkossa ollaan jossain määrin jo iloittu uudesta käänteestä! Tavoite onkin nostaa jäsenmäärä 90 prosenttiin joka onnistuu pitkäjänteisellä työllä, mutta myös Jumalan Siunauksella.
Rukoilkaamme kirkon puolesta, että Jumalan sana saisi kaikua rakkaana edelleen meidän suomalaisten keskuudessa!
Jumalan runsasta siunausta itse kullekin ihan sukupuoleen, kansallisuuteen ja rotuun katsomatta!
161078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Antanet meille tilastoja, joista näkyy miten liittyminen on kasvanut esimerkiksi tammi-kesäkuussa 2007 verrattuna vuoden 2006 vastaavaan aikaan. Mieluiten sen kokoiselta alueelta, ettei pelkkä sattuma riitä selittäjäksi. (Nyt 4 liittyjää ja viime vuonna 2 liittyjää voi olla sattumaa - nyt 100 liittyjää ja viime vuonna 50 liittyjää ei ole sattumaa.)

Ilman tilastoja viestisi on pelkkää toiveajattelua.

Eroakirkosta.fi -palvelun tilastot muuten osoittavat eroamisen kasvavan edelleen.

Äänestä

"Kaikki merkit viittaavat siihen, että nykyinen huima kirkostapako tulee vähentymään runsaasti ja kirkosta jo eronneet rupeavat liittymään kovaa vauhtia kirkkoon!"

Kumpa kirkko näyttäisikin sivulla tietonsa edellisenä päivänä eronneista, liittyneistä, kuolleista, muuttaneista ja kastetuista, jolloin voisi olla jotain pontta toiveillesi. Ainakin eroluvut parantuvat edellisestä vuodesta.

90 % suomalaisista kirkon helmaan on melko vaatimaton tavoite alkuperäiseen verrattuna: Kaikki muutamassa vuodessa.

Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Matt. 28:19

Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee. Matt. 10:23

"Rukoilkaamme kirkon puolesta,..."

Tätä en ole ikinä ymmärtänyt kristinuskossa. Miksi pitäisi rukoilla? Eikö Jumala tiedä, että kirkolla menee huonosti? Saako Jumala kicksejä kun uskovaiset rukoilevat Hänen kirkon puolesta? Jotenkin miellän rukoilemisen terapeuttisena korviketoimintana kun todellisiin ongelmiin ei voi vaikuttaa. Täten voidaan perustella luterilaisten hautajaisten rukouksia, sillä vainajan pelihän on pelattu :-(

Tähän on helppo yhtyä "Jumalan runsasta siunausta itse kullekin ihan sukupuoleen," uskontoon, "kansallisuuteen ja rotuun katsomatta!"

Äänestä

mainossopimuksen kirkolta, vai ihan omatoimisestiko mainostat? Kirkkoon liitetään pakolla lapsia kasteessa. Ei heitä voi laskea kirkkoon liittyneiksi. Koko juttusi on pelkkää mainosta, ei sen kummempaa. Kuten tiedämme, mainoksissa tyrkytetään mielikuvia. Todellisuuspohjaa niillä ei ole.

Äänestä
  • toivovat sydämissään, että heidät liitetään kirkkoon.

    Äänestä

  • lapset kirjoitti:

    toivovat sydämissään, että heidät liitetään kirkkoon.

    sellaista olevankaan, jos siitä ei puhuta.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    sellaista olevankaan, jos siitä ei puhuta.

    sydämeltään niin viaton, että toivoo saavansa kuulua seurakuntaan.

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    sydämeltään niin viaton, että toivoo saavansa kuulua seurakuntaan.

    järjissäsi? Parin kuukauden ikäinen lapsiko haluaa kuulua Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon!!

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    järjissäsi? Parin kuukauden ikäinen lapsiko haluaa kuulua Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon!!

    Kirjoittaja ei ole järjissään, näkeehän tuon jo ensi vilkaisulla. Tyhmää, että lain mukaan oikeustoimikelvoton henkilö (siis alaikäinen) voidaan vanhempien päätöksestä liittää yhteisöön, joka vielä perii veroja. Ihan sama kuin kommunistiset vanhemmat hommaisivat vastasyntyneelleen Suomen kommunistipuolueen jäsenkirjan. Aivan älytöntä. Pitäisi nyt sentään odottaa siihen asti, että ihminen tulee 18 vuoden ikään ja voi itse harkita, millaisiin yhteisöihin haluaa jäseneksi hakeutua.

    Äänestä

  • Anneli Ateisti kirjoitti:

    Parempi vertaus olisi onko lasten kommunisti vanhemmilla oikeutta ilmoittaa lapsensa pioneereihin. Tämäkin on huono vertaus, koska lapsi syntyessään juuri saanut Jumalalta elämänlahjan ja tuntee hyvää oloa ollessaan Jumalan lähellä. Helppo keino päästä Jumalan lähelle on kuulua seurakuntaan. Ei lapsi tietenkään tiedä mikä kirkko on, mutta hän kaipaa kristittyjen läsnäoloa. Monilta lapsilta yhteys kristillisten ihmisten kanssa katkaistaan heti lapsen syntyessä, kun maallistuneet ja ei niin viattomat vanhemmat eivät liitä lastaan kirkkoon.

    Äänestä

  • sinullekin kirjoitti:

    tosin totuus on vieläkin karumpi. Jos vanhemmat ilmoittaisivat lapsensa kommunistiseen puolueeseen, heidän lapsenlapsensa eivät kuuluisi kommunistiseen puolueeseen vaikka lapset eivät eroaisikaan!

    "Helppo keino päästä Jumalan lähelle on kuulua seurakuntaan."

    Kristinuskon mukaan vain Helvettiin on helppo tie.

    "Ei lapsi tietenkään tiedä mikä kirkko on, mutta hän kaipaa kristittyjen läsnäoloa."

    Käytännön esimerkkejä ovat Irak, Iran ja Afganistan. Erityisesti lapset näyttävät kaipaavan kristittyjä amerikkalaisia sotilaita :-)

    "Monilta lapsilta yhteys kristillisten ihmisten kanssa katkaistaan heti lapsen syntyessä, kun maallistuneet ja ei niin viattomat vanhemmat eivät liitä lastaan kirkkoon."

    Sanot sen, ikään kuin siitä olisi haittaa. Mitä sillä on väliä. Jokaisen on kuitenkin joskus valittava tiensä (ellei halua kuulua koko ikäänsä passiivisena seurakuntaan).

    Äänestä

  • KimmoKoo kirjoitti:

    "tosin totuus on vieläkin karumpi. Jos vanhemmat ilmoittaisivat lapsensa kommunistiseen puolueeseen, heidän lapsenlapsensa eivät kuuluisi kommunistiseen puolueeseen vaikka lapset eivät eroaisikaan! "

    Enpä tiedä, lapset usein kapinoivat vanhempiaan vastaan. Siis jos lapset ovat katkeria kommunisti puoleeseen liittämisestä, niin lapsenlapset voivat olla ihan kapinamielessä kiihkokommunisteja.

    "Kristinuskon mukaan vain Helvettiin on helppo tie. "

    Harva pääsee ahtaasta portista sisälle, mutta se ettei luovu kristillisyydestä helpottaa sisäänpääsyä.

    "Käytännön esimerkkejä ovat Irak, Iran ja Afganistan. Erityisesti lapset näyttävät kaipaavan kristittyjä amerikkalaisia sotilaita :-) "

    Amerikkalaiset sotilaat pelastivat hiljattain Irakilaisesta päiväkodista joukon nälkäkuoleman partaalla olevia lapsia.

    "Sanot sen, ikään kuin siitä olisi haittaa. Mitä sillä on väliä. Jokaisen on kuitenkin joskus valittava tiensä (ellei halua kuulua koko ikäänsä passiivisena seurakuntaan). "

    Otetaan esimerkki vanhemmat avaavat syntyvälle lapselle tilin pankista jonka arvot tuntuvat ko. lapsesta vastenmielisiltä kun hän kasvaa aikuiseksi. Viimeistään tällöin aikuiseksi kasvanut lapsi irtisanoo tilinsä ja saattaa olla vanhemmilleen suunnattoman katkera heidän aiheuttamasta tuskasta.
    Tällä esimerkillä haluan sanoa, että vanhemmilla on oikeuksia ja velvollisuuksia tehdä lastensa puolesta valintoja. Vanhempien oikeutta liittää lapsi kirkkoon en missään nimessä ottaisi pois. Kuten en ottaisi pois oikeutta valita esimerkiksi vastasyntyneen puolesta vakuutuslaitosta, pankkia tai jotain muuta mahdollisesti arvoja sisältävää organisaatiota.

    Äänestä

Tottakai eroavien määrä vähenee sitten kun kaikki ovat eronneet!!!
Ja suurin merkityshän on sillä ketä palvelee oli sitten saatanaa jumalanaan palvelevien joukossa tai ei sillä jokaisella on oikeus uskonsa valita.
Tosin kristinuskon saatanallisuuteen on paljon pakotettu ja miljoonia, ellei satoja miljoonia murhattu kun kieltäytyivät uskomasta murhaajan jumalaan.

Äänestä

Hei!

Mä uskon että suurin osa suomalaisista eroaa kirkosta, koska eivät viitsi maksaa kirkollisveroa. Sitten he liittyvät taas kirkkoon, kun pitää saada ne satuhäät tms. Ihmisille jolle kristinusko ja hengellisyys ovat tärkeitä eivät tietääkseni eroa kirkosta, liittyäkseen taas hetken päästä takaisin "suojaan". En tasan usko väittämään, että kirkkoon liittytäisiin kun huomataan ettei uskontoa voi harjoittaa ilman kirkkoa. Ne jotka eroavat kirkosta eivät halua harjoittaa kristinuskoa. Toivoisin itse etteivät kirkosta eronneet pelkän perinteen takia liity takaisin kirkkoon saadakseen häät siellä.

Äänestä
  • Väität että kirkosta eronneet eivät halua harjoittaa kristinuskoa. Kohdaltani voin sanoa, että uskoni Jumalaan ei ole vahentynyt tippakaan, päinvastoin. Erotessani en halunnut olla mukana ev.lut kirkossa joka mm hyväksyy vahoillislestadiolaisen omavanhurskauden ja vain me-uskon ja naisten kidutuksen. Lisäksi sattui meidän seurakuntaan juoppo kirkkoherra, jolle en halunnut olla palkanmaksajana. Keskustelu homojen oikeudesta rekisteröidä liittonsa ja naispappeuden vastustus olivat viime pisarat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uusi trendi!! kirjoitti:

Kaikki merkit viittaavat siihen, että nykyinen huima kirkostapako tulee vähentymään runsaasti ja kirkosta jo eronneet rupeavat liittymään kovaa vauhtia kirkkoon!
Tästä on ollut puhetta mm. seurakunnan erinäisissä keskusteluissa ja ompa asiaa sivuttu joissain jumalanpalveluksissakin. Uusi trendi on kirkon kannalta erittäin ilahduttava!
Ihmiset rupeavat huomaamaan, ettei ns. vapaasti uskominen ole aina niin helppoa ja että tarvitsevat kirkon antamaa suojaa!
Muutenkin hengellisyys on nostamassa päätään ihmisten keskuudessa. Yhä useammat etsivät Jumalaa. Yhä useammat sen myös löytävät ja tätä myötä tulee halu myös liittyä kirkkoon jos ei siihen jo entuudestaan kuulu.
EvLut kirkossa ollaan jossain määrin jo iloittu uudesta käänteestä! Tavoite onkin nostaa jäsenmäärä 90 prosenttiin joka onnistuu pitkäjänteisellä työllä, mutta myös Jumalan Siunauksella.
Rukoilkaamme kirkon puolesta, että Jumalan sana saisi kaikua rakkaana edelleen meidän suomalaisten keskuudessa!
Jumalan runsasta siunausta itse kullekin ihan sukupuoleen, kansallisuuteen ja rotuun katsomatta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu