Miksi pitää uskoa kirottujen julistamaa väärää evankeliumia? Miksi pitäisi uskoa, että vain 144 000 Jehovan todistajaa pääsee taivaaseen?
Ja miksi pitäisi uskoa tarinoita vuosiluvuista, jolloin Jeesus piti tulla takaisin?
Paavali ruoskii ankarasti sellaisia, jotka opettavat muuta kuin Jeesus Kristus.
1. Gal:6-12
6 Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,
7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
10 Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.
11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.
Tämä Jumalan sanan vääristely alkoi 1800-luvulla Amerikasta.
http://www.watchtower.org/fi/jt/index.htm
Ja miksi pitäisi uskoa tarinoita vuosiluvuista, jolloin Jeesus piti tulla takaisin?
Paavali ruoskii ankarasti sellaisia, jotka opettavat muuta kuin Jeesus Kristus.
1. Gal:6-12
6 Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,
7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
10 Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.
11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.
Tämä Jumalan sanan vääristely alkoi 1800-luvulla Amerikasta.
http://www.watchtower.org/fi/jt/index.htm
Vastaukset 37
Vanhimmat
Raamattu kertoo ennakkoluulottomalle lukijalleen että 144000 ovat hallitusluokka, ja he menevät taivaaseen, heidät Jumala valitsee.
Pian sen jälkeen, kun Jeesus oli noussut kuolleista, apostoli Pietari sanoi joukolle juutalaisia: "Kantaisä Daavid . . . sekä kuoli että tuli haudatuksi ja hänen muistohautansa on meidän keskuudessamme vielä tänä päivänä. Daavid ei todellakaan noussut taivaisiin." (Apostolien teot 2:29, 34) Daavid, joka oli hyvä ihminen, ei siis mennyt taivaaseen.
Johannes, joka kastoi Jeesuksen, oli myös hyvä ihminen. Kuitenkin Jeesus sanoi: ”Vähäisempikin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän.” (Matteus 11:11) Tämä pitää paikkansa, koska Johannes Kastaja ei mene taivaaseen. Jeesus oli maan päällä yli 4 000 vuotta Aadamin ja Eevan kapinan jälkeen, ja hän sanoi: "Kukaan ei ole noussut taivaaseen paitsi hän, joka laskeutui taivaasta, Ihmisen Poika." – Johannes 3:13.
Jeesuksen omien sanojen mukaan ei siis kukaan ollut mennyt taivaaseen noiden ihmiskunnan historian 4 000 vuoden aikana hänen päiviinsä asti. Daavid, Job ja Johannes Kastaja saavat ylösnousemuksen elämään maan päälle. Itse asiassa kaikilla niillä uskollisilla miehillä ja naisilla, jotka kuolivat ennen Jeesuksen kuolemaa, oli toivo elää uudelleen maan päällä eikä taivaassa. Heidät herätetään kuolleista Jumalan valtakunnan maallisiksi alamaisiksi:
Psalmi 72:7, 8
Hänen päivinään kukoistaa vanhurskas
ja rauhan runsaus, kunnes kuuta ei enää ole.
8 Ja hänellä on alamaisia merestä mereen
ja Virrasta maan ääriin saakka
Apostolien teot 17:31
sillä hän on asettanut päivän, jona hänen tarkoituksensa on tuomita asuttu maa vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän on määrännyt, ja hän on antanut kaikille siitä takeen herättämällä hänet kuolleista."
Miksi Jeesus meni taivaaseen? Mikä työ hänellä on tehtävänä siellä? Vastaukset näihin kysymyksiin ovat tärkeitä, sillä ne, jotka menevät taivaaseen, työskentelevät Jeesuksen kanssa. Juuri sitä varten he menevät taivaaseen.
Jeesus hallitsee uutta paratiisimaata Jumalan taivaallisen hallituksen kuninkaana. Raamatun Danielin kirja kertoi jo kauan ennen Jeesuksen maan päälle tulemista, että "Ihmisen Pojalle" 'annettaisiin valta'. Tuo "Ihmisen Poika" on Jeesus Kristus. (Markus 14:41, 62) Ja Daniel sanoo edelleen: "Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä." – Daniel 7:13, 14.
On kuitenkin tärkeää huomata Danielin kirjasta, että "Ihmisen Pojan" ei ole määrä hallita yksin. Raamattu sanoo: "Ja valtakunta ja valta . . . annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Hänen [heidän, UM] valtakuntansa on iankaikkinen valtakunta." (Daniel 7:27) Ilmaukset "kansa" ja "heidän valtakuntansa" kertovat meille, että Jumalan hallituksessa tulee olemaan myös muita hallitsijoita Kristuksen lisäksi.
Viettäessään viimeistä iltaansa yhdentoista uskollisen apostolinsa kanssa Jeesus osoitti, että he tulisivat hallitsemaan hänen kanssaan Jumalan valtakunnassa. Hän sanoi heille: "Juuri te olette pysyneet kanssani minun koettelemuksissani, ja minä teen liiton teidän kanssanne, niin kuin Isäni on tehnyt liiton minun kanssani, valtakunnasta." (Luukas 22:28, 29) Apostoli Paavali ja Timoteus otettiin myöhemmin mukaan tähän valtakunnasta tehtyyn liittoon eli sopimukseen. Sen vuoksi Paavali kirjoitti Timoteukselle: "Jos kestämme edelleen, niin tulemme myös hallitsemaan yhdessä kuninkaina." (2. Timoteukselle 2:12) Myös apostoli Johannes kirjoitti niistä, joiden on määrä "hallita kuninkaina maata" Jeesuksen Kristuksen kanssa:
Ilmestys 5:9, 10
Ja he laulavat uutta laulua sanoen: ”Sinä olet arvollinen ottamaan kirjakäärön ja avaamaan sen sinetit, sillä sinut teurastettiin ja sinä ostit verelläsi ihmisiä Jumalalle jokaisesta heimosta ja kielestä ja kansasta ja kansakunnasta, 10 ja sinä teit heidät valtakunnaksi ja papeiksi meidän Jumalallemme, ja heidän on määrä hallita kuninkaina maata.
Ilmestys 20:6
6 Onnellinen ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja tulevat hallitsemaan kuninkaina hänen kanssaan ne tuhat vuotta.
menee taivaaseen?
Koska niiden, jotka menevät taivaaseen, on määrä hallita maata, niin on selvää, että heidän täytyy olla Kristuksen koeteltuja seuraajia. Tämä merkitsee sitä, ettei taivaaseen oteta vauvoja eikä pieniä lapsia, joita ei ole täysin koeteltu vuosia kestäneen kristillisen palveluksen aikana:
Matteus 16:24
24 Sitten Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Jos joku tahtoo tulla minun perässäni, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon kidutuspaalunsa ja seuratkoon minua jatkuvasti.
Mutta niillä nuorilla, jotka kuolevat, on toivo saada ylösnousemus maan päälle:
Johannes 5:28, 29
28 Älkää ihmetelkö tätä, sillä tulee hetki, jolloin kaikki muistohaudoissa olevat kuulevat hänen äänensä 29 ja tulevat esiin, hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa harjoittaneet tuomion ylösnousemukseen.
Näin ollen taivaaseen menevien lukumäärä on pieni verrattuna niihin moniin, jotka saavat elämän maan päällä Valtakunnan hallituksen alaisuudessa. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Älä pelkää, PIENI lauma, sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan." – Luukas 12:32.
Miten pieni tuon Valtakunnan hallitusluokan jäsenmäärä on? Kuuluvatko siihen vain apostolit ja muut Jeesuksen ensimmäiset seuraajat? Ei, vaan Raamattu osoittaa, että "pieneen laumaan" kuuluu enemmän jäseniä. Raamattu sanoo Ilmestyksen 14:1, 3:ssa: "Ja minä näin, ja katso, Karitsa [Jeesus Kristus] seisoi [taivaallisella] Siioninvuorella ja hänen kanssaan sataneljäkymmentäneljätuhatta . . . jotka on ostettu [eli otettu] maasta." Huomaa, että Karitsan, Jeesuksen Kristuksen, kanssa nähdään taivaallisella Siioninvuorella vain 144 000 henkeä. (Heprealaisille 12:22) Kaikki hyvät ihmiset eivät siis mene taivaaseen, vaan Raamattu paljastaa, että sinne otetaan vain 144 000 koeteltua ja uskollista ihmistä hallitsemaan Kristuksen kanssa.
Heprealaisille 12:22
22 Te olette sitä vastoin lähestyneet Siioninvuorta ja elävän Jumalan kaupunkia, taivaallista Jerusalemia, ja myriadeja enkeleitä
Miksi heidät valitaan maasta? Joku syy siihen täytyy olla.
Mutta miksi Jumala valitsee nuo hallitsijat ihmisten keskuudesta?
Miksi enkelit eivät voisi hallita Kristuksen kanssa?
Mikään Jeesuksen lupauksista Raamatussa ei ole rajoitettu 144.000:lle.
Rajoittumisesta 144.000:een ei vartiotorniseurakaan puhunut ennenkuin vasta n. 70 v sitten, liikkeessä täytyy olla vielä sellaisia vanhoja ihmisiä, jotka muistavat vain toivon taivaasta.
Mikään muu uskontokunta ei omaa oppia 144.000:sta taivaaseen menijästä.
Mutta lahko ei eräiden kirjoitustensa mukaan anna taivaspaikkaa enää kenellekään. Paikat ovat täyttyneet vuonna 1935.
Olennaista lahkon oppien kannalta olisikin puhua että taivaaseen ei pääse kukaan. Taivaaseen pääsy 144.000:lle on vain historiallinen muistotieto kuten vaellus Egyptistä Mooseksen johdolla.
Lahkolainen ei vain pysty katsomaan tosiasioita silmiin ja opit on esitettävä mainoksiksi muutettuna.
Jehovan hallitsemisoikeushan asetettiin kyseenalaiseksi nimenomaan täällä maan päällä:
- Juuri täällä voitiin koetella, ovatko ihmiset uskollisia Jumalalle Panettelijan vastustuksen alaisina.
- Juuri täällä Jeesus osoitti olevansa täysin uskollinen Jumalalle koetuksissa ja antoi elämänsä lunnaiksi ihmiskunnan puolesta.
= Sen vuoksi Jehova järjesti niin, että maan päältä otettiin "pieni lauma" ihmisiä, jotka kuuluisivat hänen Poikansa kanssa taivaalliseen valtakuntaan. He ovat niitä, jotka ovat uskollisuudellaan Jumalaa kohtaan osoittaneet vääräksi Panettelijan väitteen, että ihmiset palvelevat Jumalaa vain itsekkäistä syistä. On sen vuoksi sopivaa, että Jehova käyttää näitä ihmisiä ylistyksekseen:
Efesolaisille 1:9–12
9 tekemällä meille tunnetuksi tahtonsa pyhän salaisuuden. Se on hänen mielisuosionsa mukaista, joka hänellä oli itsessään tarkoituksena, 10 päämääränä hallinto määräaikojen täyttymisen rajalla, nimittäin kaiken kokoaminen jälleen yhteen Kristuksessa, sen mitä on taivaissa ja sen mitä on maan päällä. Niin, hänessä, 11 jonka yhteydessä meidätkin asetettiin perillisiksi määräämällä meidät ennalta hänen tarkoituksensa mukaan, hänen joka saa kaiken aikaan sen mukaan kuin hänen tahtonsa neuvoo, 12 jotta me palvelisimme hänen kirkkautensa ylistykseksi, me jotka olemme ensimmäisinä panneet toivomme Kristukseen.
Ja ajattele, kuinka suurenmoista on, että hallitsijoina toimivat ovat osoittautuneet uskollisiksi Jumalalle maan päällä ja että monet heistä ovat jopa uhranneet elämänsä Valtakunnan puolesta:
Ilmestys 12:10, 11
10 Ja minä kuulin suuren äänen sanovan taivaassa:
"Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Kristuksensa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka syyttää heitä yötä päivää Jumalamme edessä, on heitetty alas! 11 Ja he voittivat hänet Karitsan veren takia ja todistamisensa sanan takia, eivätkä he rakastaneet sieluaan kuolemankaan edessä.
Ilmestys 20:4
4 Ja minä näin valtaistuimia, ja oli niitä, jotka istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta. Niin, minä näin niiden sielut, jotka oli teloitettu kirveellä Jeesuksesta todistamisen ja Jumalasta puhumisen vuoksi, ja ne, jotka eivät olleet palvoneet petoa eivätkä sen kuvaa eivätkä ottaneet merkkiä otsaansa ja käteensä. Ja he saivat elämän ja hallitsivat kuninkaina Kristuksen kanssa tuhat vuotta.
Enkelit eivät ole joutuneet sellaisiin koetuksiin. He eivät myöskään ole kokeneet ihmisille tyypillisiä ongelmia. Näin ollen he eivät voisi täysin käsittää, millaista on olla syntinen ihminen, ja ratkoa niitä ongelmia, joita meillä ihmisillä on. Mutta nuo 144 000 ymmärtävät sen, koska he ovat kohdanneet aivan samoja ongelmia. Jotkut heistä ovat joutuneet kamppailemaan eroon hyvin syntisistä tavoista, ja he tietävät, miten vaikeaa se saattaa olla:
1. Korinttolaisille 6:9–11
9 Mitä! Ettekö tiedä, etteivät epävanhurskaat peri Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät haureelliset, eivät epäjumalanpalvelijat, eivät avionrikkojat, eivät luonnottomia tarkoituksia varten pidetyt miehet, eivät miehet, jotka makaavat miesten kanssa, 10 eivät varkaat, eivät ahneet, eivät juopot, eivät herjaajat eivätkä kiristäjät peri Jumalan valtakuntaa. 11 Ja kuitenkin jotkut teistä olivat sellaisia. Mutta teidät on pesty puhtaiksi, mutta teidät on pyhitetty, mutta teidät on julistettu vanhurskaiksi Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme hengellä.
Sen vuoksi he suhtautuvat maan päällä oleviin alamaisiinsa ymmärtäväisesti:
Heprealaisille 2:17, 18
17 Näin ollen hän oli velvollinen tulemaan kaikissa suhteissa "veljiensä" kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi Jumalaa koskevissa asioissa armollinen ja uskollinen ylimmäinen pappi, uhratakseen sovitusuhrin kansan syntien edestä. 18 Sillä sen nojalla, että hän itse on kärsinyt koetukselle pantuna, hän kykenee tulemaan niiden avuksi, jotka pannaan koetukselle.
Hepr.3:1 UM
1 Näin ollen, pyhät veljet, taivaallisesta kutsumisesta osalliset, ajatelkaa sitä apostolia ja ylimmäistä pappia, jonka me tunnustamme — Jeesusta.
Jeesuksen Kristuksen vuorisaarnasta voimme oppia paljon:
Matteus 5:5
5 Onnellisia ovat lempeämieliset, koska he tulevat perimään maan*.
VERTAA:
Psalmit 37:11 "Mutta sävyisät saavat omistaa maan*,
ja he iloitsevat suuresti rauhan runsaudesta"
*(Jesaja 45:18 Sillä näin on sanonut Jehova, taivaiden Luoja, Hän, tosi Jumala, maan Muodostaja ja sen Tekijä, Hän, joka lujasti perusti sen, joka ei luonut sitä turhaan, joka muodosti sen asuttavaksi: "Minä olen Jehova, eikä ole ketään muuta.)
*(Psalmi 37: 29 Vanhurskaat saavat omistaa maan,
ja he asuvat siinä ikuisesti.)
*(Psalmi 37:9 Sillä pahantekijät karsitaan pois, mutta ne, jotka panevat toivonsa Jehovaan, saavat omistaa maan.)
*(Sananlaskut 2:20 Tarkoitus on, että vaeltaisit hyvien tietä ja pysyisit vanhurskaiden poluilla. 21 Sillä juuri oikeamieliset tulevat asumaan maassa, ja moitteettomat siihen jätetään jäljelle. 22 Jumalattomat puolestaan karsitaan pois maasta, ja petolliset siitä repäistään pois.)
Onhan ilmastyskirjassa myös kirkkoraamatussa
selvästi maininta 144 000:tta.
Tuo luku 144 000:tta mainitaan 3 kertaa.
Ei se Jehovan todistajien keksimä luku ole.
Katso kohdat:7.4 Ilmestys 14:1-3
Tämä joukko hallitsee taivaasta,maan päällä asuvia
Kristuksen kanssa.
Muut saavat ylösnousumuksen maan päälle
Johannes 5:28,29
>>22 Jumalattomat puolestaan karsitaan pois maasta, ja petolliset siitä repäistään pois.) >>
Vuoden 1992 Kirkolliskokous kääntää tuon saman jakeen näin.
"21 Oikeamieliset perivät maan,
rehelliset saavat asua siellä,
22 mutta jumalattomat temmataan juuriltaan, luopiot pyyhkäistään maan päältä."
Entäs, kun tuo 144 000 on täyttynyt jo moneen kertaan? Ja aina vaan sitä viiniä lipitetään ja leipää pureskellaan.
Psalmi 37:29 sanoo:Vanhurskaat saavat omistaa
maan ja he asuvat siinä ikuisesti.
Ilmestys 14:1-3
"Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan oli sataneljäkymmentäneljätuhatta ihmistä,";
"edessä laulettiin uutta laulua, jota ei voinut oppia kukaan muu kuin nuo sataneljäkymmentäneljätuhatta, jotka on ostettu maan päältä."
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Ilm.14.html#1
Vielä on noin 7000-8000 jotka osallistuvat
vertauskuviin.Määrä vähenee jatkuvasti.
Siis he juovat viinin ja maljan.Tuo pieni joukko.
Muita oli myös muistonvietossa keväällä
noin 17 000000.Siis seitsämäntoista miljoonaa.
Ja minä näin, ja katso, Karitsa seisoi Siioninvuorella ja hänen kanssaan sataneljäkymmentäneljätuhatta, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi.
2 Ja minä kuulin taivaasta äänen niin kuin paljojen vesien äänen ja niin kuin kovan jylinän äänen; ja ääni, jonka kuulin, oli kuin laulajien, jotka säestävät itseään harpulla, kun he soittavat harppujaan. 3 Ja HE LAULAVAT ikään kuin UUTTA LAULUA valtaistuimen edessä ja niiden neljän elävän olennon ja vanhinten edessä, eikä kukaan kyennyt oppimaan sitä laulua paitsi ne sataneljäkymmentäneljätuhatta, JOTKA ON OSTETTU MAASTA. (ILMESTYS 14:1-3 UM)
VERTAA:
9 Ja HE LAULAVAT UUTTA LAULUA sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjakäärön ja avaamaan sen sinetit, sillä sinut teurastettiin ja sinä OSTIT VERELLÄSI IHMISIÄ Jumalalle jokaisesta heimosta ja kielestä ja kansasta ja kansakunnasta, 10 ja sinä teit heidät valtakunnaksi ja papeiksi meidän Jumalallemme, ja heidän on määrä hallita kuninkaina maata. (ILMESTYS 5:9, 10 UM)
Ja minä näin valtaistuimia, ja oli niitä, jotka istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta. Niin, minä näin niiden sielut, jotka oli teloitettu kirveellä Jeesuksesta todistamisen ja Jumalasta puhumisen vuoksi, ja ne, jotka eivät olleet palvoneet petoa eivätkä sen kuvaa eivätkä ottaneet merkkiä otsaansa ja käteensä. Ja he saivat elämän ja hallitsivat kuninkaina Kristuksen kanssa tuhat vuotta. (Ilmestys 20:4)
pääsit niin hyvään alkuun.
Käskikö Jeesus opettaa, että Hän palaa 1. lokakuta 1914 ?
Kun ei käskenyt, niin opetatteko te väärää evankeliumia, joiden opettajia Paavali nimitti kirotuiksi. Oletteko siis kirottuja väärän evankeliumin julistajia?
tämä. Eli sinetillä merkittävät merkitään KAIKKI yhtäaikaa, kuten tästä ilmenee. Onko siis jehovien luulon mukaan taivaaseen mennyt jo 135 000 Vartiotorniseuran jäsentä ilman sinettiä.
ILM.7:1-4
1 Senjälkeen minä näin neljä enkeliä seisovan maan neljällä kulmalla ja pitävän kiinni maan neljää tuulta, ettei mikään tuuli pääsisi puhaltamaan maan päälle eikä meren päälle eikä yhteenkään puuhun.
2 Ja minä näin erään muun enkelin kohoavan auringonnoususta, ja hänellä oli elävän Jumalan sinetti, ja hän huusi suurella äänellä niille neljälle enkelille, joille oli annettu VALTA VAHINGOITTAA MAATA JA MERTA,
3 ja sanoi: "Älkää vahingoittako maata älkääkä merta, älkää myös puita, ENNENKUIN ME OLEMME PAINANEET SINETIN JUMALAMME PALVELIJAIN OTSAAN".
4 Ja minä kuulin sinetillä merkittyjen luvun, sata neljäkymmentä neljä tuhatta merkittyä kaikista Israelin lasten sukukunnista:
9 Ja kun hän avasi viidennen sinetin, näin alttarin alapuolella niiden sielut, jotka oli tapettu Jumalan sanan vuoksi ja sen todistustyön vuoksi, joka heillä oli ollut. 10 Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Mihin asti, Suvereeni Herra, pyhä ja totuudellinen, sinä pidätyt tuomitsemasta ja kostamasta meidän vertamme niille, jotka asuvat maan päällä?" 11 Ja heille kullekin annettiin valkoinen pitkä vaate, ja heitä käskettiin lepäämään vielä vähän aikaa, KUNNES TÄYTTYISI myös heidän orjatovereittensa ja heidän veljiensä LUKU, jotka olivat joutumaisillaan tapettaviksi niin kuin hekin.
Oletteko laskeneet, kuinka paljon näitä taivaaseen menijöitä oikein on? Ja verraten muihin tuon ikäisiin ihmisiin, heitä on todella paljon. Eikös heidän pitänyt olla ymmärrysikäisiä 1914, eli vähintäänkin 100-vuotiaita nyt.
Suomessa määrä tuntuu olevan kasvussa...
http://img411.imageshack.us/img411/92/maaliskuunpalvelusraporel6.jpg
Psalmi 37:29 Vanhurskaat perivät maan ja asuvat
siinä iankaikkisesti.
Minkä maan perivät? Ilm 21:1 Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan, sillä ensimmäinen maa ovat
kadonneet eikä merta enää ole....
Perittävänä on uusi taivas ja uusi maa, joka
pysyy iankaikkisesti.
Miten käy entiselle, siis tälle maa-planeetalle.
Jesaja 24: 19-20 Maa murskaksi musertuu, maa halkee ja huojuu. Maa hoippuu ja hoipertelee
niinkuin juopunut, huojuu niinkuin lehvämaja,
Raskaana painaa sitä sen rikkomus, se kaatuu EIKÄ
ENÄÄ NOUSE.
Ketkä ovat uudessa taivaassa ja maassa? kaikki ne
joiden sydämen on Jeesuksen veri saanut puhdistaa
siihen joukkoon kuuluvat myös lapset.
Jeesus sanoi lasten on taivasten valtakunta.
Siitä on olemassa tunnusmerkki, joka alkoi näkyä 1914.
Ilmestyksen ratsastajat:
6 Ja minä näin, kun Karitsa avasi yhden niistä seitsemästä sinetistä, ja minä kuulin yhden niistä neljästä elävästä olennosta sanovan kuin ukkosen äänellä: "Tule!" 2 Ja minä näin, ja katso: valkoinen hevonen; ja sen selässä istuvalla oli jousi; ja HÄNELLE ANNETTIIN KRUUNU (Kristus Jeesus Kuninkaana)(1), ja hän lähti voittoisana ja täydentääkseen voittonsa.
3 Ja kun hän avasi toisen sinetin, kuulin toisen elävän olennon sanovan: "Tule!" 4 Ja tuli eräs toinen, tulenvärinen hevonen; ja sen selässä istuvan annettiin ottaa rauha pois maasta, niin että ihmiset tappaisivat toisiaan; ja hänelle annettiin suuri miekka.(1)
5 Ja kun hän avasi kolmannen sinetin, kuulin kolmannen elävän olennon sanovan: "Tule!" Ja minä näin, ja katso: musta hevonen; ja sen selässä istuvalla oli kädessään vaaka. 6 Ja minä kuulin äänen ikään kuin niiden neljän elävän olennon keskeltä sanovan: "Litra vehnää denaarilla, ja kolme litraa ohria denaarilla; äläkä vahingoita oliiviöljyä äläkä viiniä."(2)
7 Ja kun hän avasi neljännen sinetin, kuulin neljännen elävän olennon äänen sanovan: "Tule!" 8 Ja minä näin, ja katso: hallava hevonen; ja sen selässä istuvan nimi oli Kuolema. Ja Haades seurasi hänen kintereillään. Ja niille annettiin valta maan neljänteen osaan, tappaa pitkällä miekalla(2) ja nälänhädällä(3) ja kuolettavalla vitsauksella(4) ja maan petojen avulla.
- -
1)Ja minä näin taivaan auenneena, ja katso: valkoinen hevonen. Ja sillä istuvaa kutsutaan Uskolliseksi ja Totuudelliseksi, ja hän tuomitsee ja käy sotaa vanhurskaudessa. 12 Hänen silmänsä ovat tulen liekki, ja hänen päässään on monta diadeemia. Hänellä on kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse, 13 ja hänet on puettu verellä vihmottuun päällysvaippaan, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana. 14 Ja taivaassa olevat armeijat seurasivat häntä valkoisilla hevosilla, puettuina valkoiseen, puhtaaseen, hienoon pellavaan. 15 Ja hänen suustaan työntyy esiin terävä pitkä miekka, jotta hän löisi sillä kansakuntia, ja hän tulee paimentamaan heitä rautasauvalla. Hän polkee myös Jumalan, Kaikkivaltiaan, vihastuksen suuttumuksen viinikuurnan. 16 Ja päällysvaipassaan, niin, reitensä kohdalla, hänellä on kirjoitettuna nimi: kuninkaiden Kuningas ja herrojen Herra.
2) Matteus 24:7
Sillä kansakunta nousee kansakuntaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan,
3)ja tulee olemaan nälänhätää ... paikassa toisensa jälkeen
4)ja paikassa toisensa jälkeen ruttotauteja
kaikki Jehovan Todistajia ?
Siitä on olemassa tunnusmerkki, joka alkoi näkyä 1914.
Ilmestyksen ratsastajat:
6 Ja minä näin, kun Karitsa avasi yhden niistä seitsemästä sinetistä, ja minä kuulin yhden niistä neljästä elävästä olennosta sanovan kuin ukkosen äänellä: "Tule!" 2 Ja minä näin, ja katso: valkoinen hevonen; ja sen selässä istuvalla oli jousi; ja HÄNELLE ANNETTIIN KRUUNU (Kristus Jeesus Kuninkaana)(1), ja hän lähti voittoisana ja täydentääkseen voittonsa.
3 Ja kun hän avasi toisen sinetin, kuulin toisen elävän olennon sanovan: "Tule!" 4 Ja tuli eräs toinen, tulenvärinen hevonen; ja sen selässä istuvan annettiin ottaa rauha pois maasta, niin että ihmiset tappaisivat toisiaan; ja hänelle annettiin suuri miekka.(2)
5 Ja kun hän avasi kolmannen sinetin, kuulin kolmannen elävän olennon sanovan: "Tule!" Ja minä näin, ja katso: musta hevonen; ja sen selässä istuvalla oli kädessään vaaka. 6 Ja minä kuulin äänen ikään kuin niiden neljän elävän olennon keskeltä sanovan: "Litra vehnää denaarilla, ja kolme litraa ohria denaarilla; äläkä vahingoita oliiviöljyä äläkä viiniä."(3)
7 Ja kun hän avasi neljännen sinetin, kuulin neljännen elävän olennon äänen sanovan: "Tule!" 8 Ja minä näin, ja katso: hallava hevonen; ja sen selässä istuvan nimi oli Kuolema. Ja Haades seurasi hänen kintereillään. Ja niille annettiin valta maan neljänteen osaan, tappaa pitkällä miekalla(2) ja nälänhädällä(3) ja kuolettavalla vitsauksella(4) ja maan petojen avulla.
- -
1)Ja minä näin taivaan auenneena, ja katso: valkoinen hevonen. Ja sillä istuvaa kutsutaan Uskolliseksi ja Totuudelliseksi, ja hän tuomitsee ja käy sotaa vanhurskaudessa. 12 Hänen silmänsä ovat tulen liekki, ja hänen päässään on monta diadeemia. Hänellä on kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse, 13 ja hänet on puettu verellä vihmottuun päällysvaippaan, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana. 14 Ja taivaassa olevat armeijat seurasivat häntä valkoisilla hevosilla, puettuina valkoiseen, puhtaaseen, hienoon pellavaan. 15 Ja hänen suustaan työntyy esiin terävä pitkä miekka, jotta hän löisi sillä kansakuntia, ja hän tulee paimentamaan heitä rautasauvalla. Hän polkee myös Jumalan, Kaikkivaltiaan, vihastuksen suuttumuksen viinikuurnan. 16 Ja päällysvaipassaan, niin, reitensä kohdalla, hänellä on kirjoitettuna nimi: kuninkaiden Kuningas ja herrojen Herra.
2) Matteus 24:7
Sillä kansakunta nousee kansakuntaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan,
3)ja tulee olemaan nälänhätää ... paikassa toisensa jälkeen
4)ja paikassa toisensa jälkeen ruttotauteja
se on järjestönne ikioma keksintö, koska Raamattu ei opeta vuosilukja eikä päivämääriä.
Jeesus sanoi totuuden, joka kuuluu näin:
Matt.24:36
36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
Jeesus ei ilmoittanut että Jehovan Todistajat tulevat Brooklynissä laskemaan sen päivän ja hetken, vai sanoiko ?
Ja taivaassa syttyi sota: Mikael ja hänen enkelinsä taistelivat lohikäärmettä vastaan, ja lohikäärme enkeleineen taisteli, 8 mutta ei päässyt voitolle, eikä heille löytynyt enää sijaa taivaasta.
9 Niinpä suuri lohikäärme heitettiin alas, se alkuperäinen käärme, jota kutsutaan Panettelijaksi ja Saatanaksi, joka eksyttää koko asuttua maata; hänet heitettiin alas maahan, ja hänen enkelinsä heitettiin alas hänen kanssaan. 10 Ja minä kuulin suuren äänen sanovan taivaassa:
"NYT ON TULLUT pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta JA HÄNEN KRISTUKSENSA VALTA, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka syyttää heitä yötä päivää Jumalamme edessä, on heitetty alas! 11 Ja he voittivat hänet Karitsan veren takia ja todistamisensa sanan takia, eivätkä he rakastaneet sieluaan kuolemankaan edessä.
12 Tämän vuoksi iloitkaa, taivaat ja te niissä asuvat! Voi maata ja merta, sillä Panettelija on tullut alas teidän luoksenne suuren suuttumuksen vallassa, koska hän tietää, että hänen aikansa on lyhyt."
13 Kun nyt lohikäärme näki, että se oli heitetty alas maahan, se vainosi ¤NAISTA¤, joka oli poikalapsen synnyttänyt.
17 Ja lohikäärme vihastui ¤NAISEEN¤ ja lähti käymään sotaa hänen siemenensä jäljellä olevia vastaan, jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja joilla on Jeesuksesta todistamisen työ.
*)Ilmestys 12:1
Ja taivaassa näkyi suuri tunnusmerkki: aurinkoon puettu ¤NAINEN¤, ja kuu oli hänen jalkojensa alla, ja hänen päässään oli kahdentoista tähden kruunu,
*)1. Mooseksen kirja 3:15
Ja minä panen vihollisuuden sinun ja ¤NAISEN¤ välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille. Se murskaa sinun pääsi, ja sinä murskaat sen kantapään."
Vuosi, kuukausi, päivä ja hetki(jokin päivän hetki.
>>Ahdistuksen iskemisen ”päivä ja hetki” voi tosiaan merkitä joko elämää tai kuolemaa sinulle. Eikö sinun näin ollen olisi viisasta varmistautua siitä, että elät nyt ikään kuin se ”päivä ja hetki” tulisi huomenna? Me emme tiedä sitä ”päivää ja hetkeä”, jolloin ”suuri ahdistus” iskee. Mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että se lähestyy nopeasti. Sen yleinen aikakausi on selvästi ilmaistu Jumalan sanassa. Se ”sukupolvi”, jonka Jeesus ennusti näkevän, ei ainoastaan vuoden 1914 tapahtumia, vaan myös ”suuren ahdistuksen”, on nyt korkeassa iässä. Se lisää kiireellisyyden sävyä tilanteeseen, ja sen pitäisi saada meidät harkitsemaan huolellisesti, elämmekö me henkilökohtaisesti todella täysin ymmärtäen sen tosiasian, että Jumalan tuomion ”päivä ja hetki” ovat käsillä.>> - Vartiotorni 15.heinäkuuta 1§975
Tuo lainaamasi kohta oli kirjoitettu vuonna 1975. Eikö tuo 1914:n nähnyt (ymmärrysikäinen) sukupolvi olekin jo käytännössä kuollut nyt vuonna 2007? Koska se maailmanloppu on ollut?
Väärää tulkintaa.
Ei ole niin, että lempeämieliset ovat samaa kuin lahkossa n. 70 vuotta sitten keksityn maanpäällisparatiisin perijöitä. Eikä lahko itsekään väitä sinne pääsisi lempeällä mielellä, vaan maksamalla lahkon jäsenmaksun ja tekemällä säännöllisesti kulkukauppiaan työtä lahkon painotuotteilla.
Psalmissa 37:29 ei tarkoiteta, että vanhurskaat päätyisivät jellonien korvantaustarapsuttajiksi ja vastaavasti että taivaaseen ei vanhurskailla olisi asiaa.
Lahkon kirjoitusten mukaan niitä ei ole.
Mitä muita lahkon kirjoituksia tiedät, jotka ovat vääriä ?
Ruttoa on viimeksi ollut 1700 -luvulla.
1914 ?
Lahko itse ennusti tälle vuodelle maailmanloppua.
Vuoden 1914 jälkeen lahkon kirja käski muuttamaan vuosiluvun vuodeksi 1918 sillä perusteella, että se uskoi 1918:n oikeaksi.
Näistä asioista näet scannattuja vanhoja lahkon kirjallisuusnäytteitä nimim. Caitzun sivuilla, jonne on linkki sivulla http://www.jttuki.info
Tuo asian selittäminen, että vuonna 1914 tapahtui sellaisen ennustuksen toteutuminen, jonka lahko oli aikaisemmin antanut, on paljon myöhempää sepitettä lahkotuotteissa. Tiedätkö milloin se ensi kerran annettiin ?
Lahko selittää toteutunutta ennustustapahtumaa siten, että se tapahtui näkymättömällä tavalla.
Onko sille muita todisteita kuin ne, jotka ennen vuotta 1914 esitettiin maailmanlopun ennustuksen perusteluiksi ?
..Tuo on Juuri sitä Pahinta käännöshumppaa mitä tiedän;
..Alkuperäinen Teksti puhuu Maattomista, jotka tulevat perimään Maan.Ja köyhistä, jotka tulevat ravituiksi;
; Omaisuutta ja toisten alistamista vaaniva politiikan ja uskonnon ahne "luokka" on kaikkina aikoina pyrkinyt muuttamaan nimenomaan Vuorisaarnan, ( ..-Minkä hemmetin "Saarnan", Eihän Jesuah missään kirkon pöntössä saarnannut En Cathetra,Siis korokkeelta, vaan puhui luultavasti hiukan alempaa , jotta rinteellä olevat parhaiten kuulivat,ja siis keskusteli.) Tekstin;
..KR- 38- ; "Autuaita ovat >Hengellisesti< Köyhät,< ..
.."- Autuaita ovat >Hiljaiset< , sillä he saavat maan periä.." Mitä hiittä hiljaisuus kuului maan omistamiseen?
"..Autuaita ovat >Hengellisesti Köyhät.."
Sillä Heidän on Taivasten..." Jos tuon todeksi ottaisi, niin Maan perisivät laitoksissa olevat dementoituneet mummot, -siis ennen kuin heidät parannettaisiin
Jehovantodistajista kääntäjinä kirjoittaa esim. Pasi Turunen kirjassaan "Vartiotorni, valtakunta uudessa valossa"
Lahkon raamattulaitoksen "kääntäjinä" esiintyneet ovat oikeudenkäynnissä myöntäneet, että eivät osaa Raamatun kieliä.
Lahko on väärentänyt oppineen, Barclayn, lausunnon lahkon käännöksestä, joka lausunto kuuluu että lahkon teos on törkeä väärennös, muotoon että Barclay muka olisi kehunut sitä.
Lahko on käytännössä kieltänyt jäseniään opiskelemasta Raamatun kieliä sen jälkeen kun jehovantodistaja James Penton opiskeli niitä ja joutui toteamaan lahkoraamatun väärennökseksi ja jonkä omatunto pakotti jättämään lahkon.
Suomeksi tämä lahkon varoitus Raamatun kielten opiskelusta on vartiotornissa 15.8.2002.
Osasit upeasti tuoda totuutta esille.
Ilmestys selkeästi kertoo mistä kansakunnista nuo taivaaseen menevät ovat (esim. Asserin heimosta 12000) niin miten voi olla mahdollista että niitä riittää vielä jehvoista? Mitä raamattu puhuu siihen lisäämisestä tai pois ottamisesta?
mutta Isäni kodissa on monta asuinsijaa, sanoi Jeesus.
Mieti uudelleen. Huomaathan, että vartiotornin selityksellä ei ole mitään pohjaa. Sen mukaanhan tuosta (Ps.37:29) seuraisi, että Jumalan valtakuntaan pääsevätkin epävanhurskaat. Asiaa ei varmaan selvennä yleiset uskomukset "taivaasta", joten älä mieti niitä.
"Maan periminen" ja "pääseminen Taivasten valtakuntaan" eivät ole toisiaan pois sulkevia asioita. Sellaisesta kiinni pitävä hylkää Raamatun lupaukset!
Raamatun mukan Jumalan valtakunnassa ollaan joko kokonaan sisällä, tai sitten ulkona. Ei ole mahdollista olla sekä sisällä, että ulkona, kuten vartiotorni opettaa. Taivasten valtakunta on Jumalan lapsia varten. Jumalan lapseus edellyttää Jumalan Hengestä syntymistä, minkä vartiotornioppi kieltää. Onko Jeesuksen painokas sana "Joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa." sinulle pelkkää sanahelinää? Kun ovi suljetaan, ovat ulkopuolelle jättäytyneet Hänen sanasa mukaan lopullisesti ulkopuolella.
Mahdollisuus päästä Jumalan valtakuntaan ei ole kiinni syntymäajasta. Jumalan valtakuntaan pääsijöiden lukumäärää ei ole rajoitettu. Isän kodissa on tilaa ja Jumalan tahto on, että kaikki ihmiset pelastuisivat. Mutta valitettavasti ihmset yleensä mieluummin valitsevat eksytyksen - kukin mieleisensä ja kukin milläkin tekosyyllä.
Minä - Jeesus - seison ovella ja kolkutan.
Jos joku kuulee Minun ääneni ja avaa oven,
Minä käyn hänen luokseen sisälle
ja aterioin hänen kanssaan ja hän Minun kanssani.
Minä annan voittajan istua kanssani valtaistuimellani,
kuten Minäkin olen voittanut
ja istunut Isäni kanssa Hänen valtaistuimelleen.
Ei ole mitään syytä jatkaa mykkäkoulua!