Vai vaatteisiin luulee/toivoisi veronmaksajamme Halosen edustustarkoituksiin tarkoitetun rahan menevän?
Haluaisitko peräti, että koko summa,171 000 euroa vuodessa menisi uusiin hepeniin?
Tuolla rahalla kustannetaan ensisijaisesti mm. valtiovierailujen ja muiden tilaisuuksien tarjoilua. Siis EDUSTETAAN.
On hienoa, että näinkin pienen maan Presidentin ego kestää pukea saman tyylikkään mekon useammankin kerran ja Halonen on näyttänyt esimerkkiä myös kierrättämällä vanhasta uutta, esimerkiksi viime Itsenäisyyspäivä-juhlassa.
Luulenpa, että jos Halosella olisi joka tilaisuudessa uusi mekko, ei sekään Veronmaksajaamme ilahduttaisi?
Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.
Haluaisitko peräti, että koko summa,171 000 euroa vuodessa menisi uusiin hepeniin?
Tuolla rahalla kustannetaan ensisijaisesti mm. valtiovierailujen ja muiden tilaisuuksien tarjoilua. Siis EDUSTETAAN.
On hienoa, että näinkin pienen maan Presidentin ego kestää pukea saman tyylikkään mekon useammankin kerran ja Halonen on näyttänyt esimerkkiä myös kierrättämällä vanhasta uutta, esimerkiksi viime Itsenäisyyspäivä-juhlassa.
Luulenpa, että jos Halosella olisi joka tilaisuudessa uusi mekko, ei sekään Veronmaksajaamme ilahduttaisi?
Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.
Vastaukset 39
Vanhimmat
kansalaisilla täysi oikeus kysellä tästä vaatetuksesta kun se vaan sattuu olemaan presidentillä tilaisuudesta toiseen sama. Ei tietenkään määrärahaa tarvitse käyttää kokonaan vaatteisiin, mutta osan siitä voisi sillä onhan nyt pukeutuminen osa edustamista.
Tunnut olevan epätietoista sorttia?
:)))))))))
Kysyvä ei tieltä eksy ja murheetkin helpottaa.
Saako presidentti edustusrahat klönttisummanna ja jos ei sitten osta niillä mitään niin jääkö ne hänelle itelleen omaksi? Kiitos vastauksesta.
...eikä ne mitkään missikisat ole. Halosella ihan hyvä linja tuossa suhteessa.
Halonen esiintyi Mordvassa kukkahattutätijakussaan yhdessä haaroista rypistyneiden mustien housujen kanssa. Jos hänellä oli yllään leninki, se varmaan oli tuotettu suoraan sadusta kuninkaan "uudet" vaatteet = näkymättömät.
...eikä sellaista vaatetta ole olemassakaan, jota halosen yllä yltyisit kehumaan?
työvaatteensa itse. Ei ilmeisesti koske presidenttejä, ei ainakaan sinun mielestäsi.
Hyvä, että edustusrahaa riittää sossujen juottamiseen. Siellähän sitä sinäkin heiluit muki kourassa.
vieollani on vieläkin se kun Ego-jokke-nyökk klutkutti etualalla selkä kekassa mukistaan viinaa!
Onneksi TietoEnattorin kurssi on romahtanut kun sijoittajat kuulivat että halosen perseennuolija ylioppilaskommari on tulossa "töihin";)))))))))
NYÖKK;)))))))
...olevan "veronmaksajan" murhetta, niin hänen mielestään jakkuihin ja mekkoihin pitäisi tällästä lisää rahaa! Mikäs se teidän kanta nyt oikein on, pojat?
asiaan liittyvää sarkasmia. Lisätään vaan haloselle rahaa ihan kaikkiin tarkoituksiin! :-D
...ja mieti sitten missä sitä oli, missä ei?
...vaalijuhlia? Oletko ihan himmee?
ne ovat historiallisia dokumentteja siinä kuin kaikki mm. stasilistat jotka kerran julkaistaan.....nähdään miten naurettavia ja epäluotettavia punikit ovat ja ovat olleet!
taas nousee seuraavan eli kolmannen kauden alussa, voi varmaan ostaa taas uuden uniformun maailmanympärimatkoilleen:))
Nykyään kun ei tarvitse ylen ja maikkarin filmikeloille tallennella, niin mahtaisko niillä olla kaikki tarpeellinen digitaalisessa muodossa?
Voisko?
palvovaa hyminää ja hurmahenkisyyttä. Halosen koko kansankuva. :-D
Ei kai kenenkään tarvitse uurastaa samalla liksalla 12-18 vuotta?
Se on säälittävää.
muka LIIAN VANHA? Kyllä ontuu ja pahasti!
...taas kirmaa kuin nuori tyttö.
Naiset elävät pitempään ja ovat miehiä terveempiä. Eikä Niinistö ole kuin 5 vuotta nuorempi Halosta...se etu kääntyi toisinpäin ketjupolttamisen vuoksi.
Suomi tarvitsee presidenttiä, siis Niinistöä.
On paitsi vanha, jo huonokuntoinen.
Hävinnee kisan jopa oman puolueen pressa-ehdokkuudesta Kanervalle? Sori.
http://www.sloleht.ee/index.aspx?id=237863&d=20070713
naamaryppyjen oikaisuissa, niinkuin nytkin enenen matkaa, rypyt siirtyivätkin Darja Gayn naamasta vaatteisiin, eikö olekin ihmeellistä!
Oletko aivan idiootti?
http://farm2.static.flickr.com/1169/661323760_0dc7d93b70.jpg?v=0
hän on valitettavasti ylikypsä!
....siltä, että jos joku porukasta on ylikypsä, niin se olet sinä? Ns. done ja kuiva kuin beduiinin sandaali.
ettei mennyt niissä ryvettyneissä australianaikaisissa
...pääsit, mitä se kertoo sinusta?
siitäkö johtuu mummon karttaminen,
antaisiko ego-jokke-nyökk neuvoja suojatilleen!
Itse ego lienee tottunut gay-poikana voimakkampaankin sillin ja peräsuolen hajuun, ei huomaakaan kun isellään sama löyhkä?
:)))))))))))))
Olet sinä varsinainen...hih.
Hakkaa hetki piätäs seinään ni helpottaa?
jotkut meistä harrastavat urheilua, jotkut kalastusta, jotkut postimerkkien keräilyä, joillekkin musiikki on harrastus, toisille ratsastus, sinun harrastuksesi on kontata pitkin lattioita ja pöydänalusia haistelemassa ihmisten perseitä, onnea valitsemallasi tiellä.
TIETÄÄ
Vai mitä?
Ratkaisisin Espan lemun rajaamalla sossareiden kävelyoikeutta pääkaupunkimme keskustassa. Kokeilkaapa, rakkaat kanssaihmiset. Ei niin suurta ongelmaa, etteikö siihen ratkaisu löytyisi.
pohjoispuolelta ollutkaan mitään asiaa keskustaan.
Nonnih, painukoot punikit löyhkäämästä takas sinne, mistä tulivatkin.
Muuten, minusta noi telkkarin toimittajatkin vois vaihtaa. Nää nykyiset esiintyy kuin koulun kevätjuhlassa, ei mitää särmää eikä mitään journalismia tietenkään voi potkuja pelkääviltä teini-ikään jämähtäneiltä nuoreläteiltä odottaakkaan. En kyllä mitään digiboksia hanki noita varten.
...näitä fab5:ja, joka haluais stailata jokaisen?
Paljo kukaan ei nää tätä nyt enää, kun olette siirtäneet tän ketju toiselle sivulle. Miettikää kannattiko. suosittelen etusivulle siirtämistä, jos teillä on tekniikka hallussa.