Luin vanhaa helluntailaisten lehteä Ristin Voitto vuodelta 1975.
Silloin ei ollut kokouksissa tapana kaataa ihmisiä ja karismaattisuuskin oli vasta tulossa. Eikä uudesta ylistyksen opista tiedetty mitään, eikä puhuttu ylistyksenjohtajista ja ylistysseminaareista.
Silloin Niilo Yli-Vainio saarnasi väkevää parannuksen sanaa Vaasan helluntaiseurakunnassa, eikä kaatanut ihmisiä.
Tuolloin ainoa harha-oppi josta enemmän keskusteltiin oli Branhamilaisuus, aikaisemmin 50-luvulla Branhamin kokouksissa monet parantuivat ja Ristin Voittoissa oli useita todistuksia. Mutta nyt tiedettiin mikä mies hän on.
Muutamat helluntailaiset olivat kyllä käyneet naispappi Kathryn Kuhlmanin kokouksissa Amerikassa ja Ruotsissa, joissa rullatuolissa istuneet sairaat parantuivat, vaikka eräs kriitikko kirjoittikin epäilevästi suhtautuvan kirjan, tutkittuaan 23 parantunutta ja käytyään yhden kerran Kathrynin kokouksessa.
Itse ihmettelen miksi Helluntailaiset tuolloin innostuivat naisesta, jonka kokouksessa tapahtui raamatun vastaisia asioita, kuten ihmisten kaatamista ja miksi helluntailaiset suhtautuivat hyväksyvästi naiseen joka opetti ja johti seurakuntaansa ja hän ei ollut yhden vaimon mies vaan eronnut nainen, jolla ei senkään vuoksi, olisi pitänyt olla asiaa seurakunnan paimenen tehtävään.
70-luvulla ihmiset vielä ehtivät käydä kotikokouksissa ja telttakokouksissa ja silloin oli paljon enemmän ahkeria evankelistoja Suomen kaupunkien ja kylien kaduilla ja kujilla.
Silloin helluntaiseurakuntien opetus oli vielä aika yhtenäistä ja hyvää opetusta löytyi useimmista paikoista. Nykyisin osa helluntaiseurakunnista on joutunut Uskon Sana-liikkeen haltuun ja opetus on hyvin epäraamatullista.
Lainaus Ristin Voitto-lehdestä n:o 46 13.11.1975
"Televisiosta ym. keskusteltiin Kiteellä.
Kuin yhtenä miehenä oli Pohjois-Karjalan työntekijäin joukko Kiteellä 10.12.10 pidetyillä työntekijäpäivillä sitä mieltä, että televisio ei ole sopiva uskovaisten ihmisten koteihin.
Sellaisissa kodeissa, missä uskomattomat ihmiset määräävät tai muuten ovat siellä omissa oloissaan, eivät uskovat ihmiset tietenkään voi estää television hankkimista vaikka suhtautuvatkin televisioon kielteisesti.
Erittäin murheellista kuitenkin on, jos uskova ihminen tai perhe ottaa kotiinsa television. Yksimielisesti todettiin, että televisiossa on niin vähän uskovaiselle sopivaa ohjelmaa, että sen takia ei televisiota kannata eikä tulisi kotiin ottaa. Jos joku ajattelee, että hankkii television uutisten takia, niin tähän voidaan todeta, että uutiset voidaan seurata radiostakin.
Joku palautti mieleen kunnioitetun edesmenneen veljemme Eino Mannisen lausunnon, että televisiota ei tulisi uskovaisten hankkia kotiinsa senkään vuoksi, että siellä helluntailaiset esittävät hengellistä ohjelmaa. Se ohjelma on tarkoitettu lähinnä uskomattomia ihmisiä varten.
Myös muistutettiin Eino Mannisen lausumat sanat: Minä en luota itseeni niin paljon, että minulla tulisi televisio suljettua juuri uskovaiselle sopivalla hetkellä, jos minä television hankkisin."
Lainaus loppui.
Nykyisin ehkä tuntuu aika hassulta ja uskomattomalta, että helluntailaiset suhtautuivat tuolloin televisioon noin kielteisesti. Nykyisin televio on melkein kaikissa uskovien perheissä Suomessa. Eikä taida missään olla sellaista helluntaiseurakuntaa, jossa kukaan edes rohkenisi tuosta asiasta puhua.
Mutta mä kyllä mietin, ettei uskovalle ihmiselle välttämättä ole kovinkaan suurta iloa ja hyötyä televisiosta.
Uskovan ihmisen, pitäisi karttaa kaikkea pahaa ja syntiä, mutta hän saattaa istua television ääressä lapsiensa ja puolisonsa kanssa ja katsoa haureutta, aviorikoksia, valehtelua ja murhia. Eihän sellaisesta ole mitään hyötyä uskovalle. Tuo on kuitenkin sellainen asia, joka on jokaisen uskovan itse päätettävissä, oman tahtonsa mukaan, ehkä tuostakin asiasta saisivat ja voisivat seurakunnissa jotakin opettaa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
armon?
Tuomitsemisesta ja mittaamisesta sanotaan Sanassa jotain sellaista, että olisi syytä vilkaista, jokaisen meistä.
Lootin vaimolle kävi heppoisesti, kun ei malttanut totella ja taakseen vaan katseli, mites meillä?
Joka auraan tarttuu niin..., muistatko mitä?
"Mutta mä kyllä mietin, ettei uskovalle ihmiselle välttämättä ole kovinkaan suurta iloa ja hyötyä televisiosta."
Mietitäänpä oikein pitkään ja hartaasti, miten suuri ilo ja hyöty meillä on näilläkin sivuilla roikkua ja tuomita toisiamme?
Luulenpa, että tilanteita täälläkin käyttää hyväksensä juuri se, jolle sitä viimeiseksi tahtoisimme antaa, eli arvaatkos?
Vihaamme niin paljon syntiä, että syyllistymme itse sen tekemiseen kun niin sapettaa, näinkö se menee?
"Itse ihmettelen miksi Helluntailaiset tuolloin innostuivat naisesta, jonka kokouksessa tapahtui raamatun vastaisia asioita, kuten ihmisten kaatamista ja miksi helluntailaiset suhtautuivat hyväksyvästi naiseen joka opetti ja johti seurakuntaansa ja hän ei ollut yhden vaimon mies vaan eronnut nainen, jolla ei senkään vuoksi, olisi pitänyt olla asiaa seurakunnan paimenen tehtävään."
Ihmetellään vaan, ajattelitko että Isämme taivaassa ei tietäisi, mitä tekee ja kenet lähettää työtään tekemään?
Isän ei koskaan tarvitse sanoa-"ups, se oli vahinko, voi voi."
Saviastiako neuvoisi, kuka ja mikä minnekkin?
Jumala ei katso ulkoisten ominaisuuksien mukaan vaan Hän katsoo sydämeen. Kiitos Herralle siitä.
Mitä jos ei suostuta antamaan viholliselle tilaisuutta, vaan siunataan ja Jeesuksen esimerkkiä ja kehoitusta "rakastakaa Jumalaa ja lähimmäistä..".
Ei Jeesus kysy meiltä, kuka osaa raamatun ulkoa ja kellä meillä on eniten tietoa, vaan hän kysyy, onko meillä rakkautta.
Viedään ilosanomaa eteenpäin, olemmehan kaikki lähetyskäskyn saaneet, jotka kuninkaan perillisiä olemme.
Siunatuin terveisin sisarenne Kristuksessa.
Kiva kun toit ajatuksiasi esille mietittäviksi. Vastaan muutamaan niistä.
Kuten ehkä kohta huomaat, ajattelen muutamista asioista hiukan eri tavoin kuin sinä nyt.
"Lain alla vai armon?"
Jokainen joka tekee syntiä on lain alla. Laki tuomitsee synnin.
Eihän armo tarkoita sitä, että saisimme tehdä syntiä vapaasti, jotta armo suureksi tulisi.
Roomalaiskirje
6:11 Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.
6:12 Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille,
6:13 älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle.
6:14 Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla.
6:15 Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!
6:16 Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?
6:17 Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut,
6:18 ja että te synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi!
"Ihmetellään vaan, ajattelitko että Isämme taivaassa ei tietäisi, mitä tekee ja kenet lähettää työtään tekemään?
Isän ei koskaan tarvitse sanoa-"ups, se oli vahinko, voi voi."
"Saviastiako neuvoisi, kuka ja mikä minnekkin?
Jumala ei katso ulkoisten ominaisuuksien mukaan vaan Hän katsoo sydämeen. Kiitos Herralle siitä."
Todella, Jumala katsoo sydämeen, sanoohan raamattu:
Matteuksen evankeliumi
15:19 Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.
Eivät kaikki jotka huutavat "Herra, Herra" ja parantavat sairaita, ole Jumalan valitsemia ja lähettämiä.
Sielunvihollisen palveluksessa olevat eksyttäjätkin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi.
2.Korinttolaiskirje
11:14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
11:15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.
Meidän pitäisi kyetä erottamaan se, kuka on oikealla asialla ja kuka ei ole. Sen pystymme tekemään raamatun tuntemisen avulla ja Jumalan Pyhän Hengen avulla.
Jumala on sanassaan antanut selvät määräykset, kuka on mihinkin seurakunnan tehtävään sovelias. Jos joku ihminen ei täytä Jumalan vaatimuksia tuossa kohdin, meidän ei tarvi uskoa että Jumalan olisi valinnut hänet siihen tehtäävän.
Oikein oivalsit, kysymys on myös rakkaudesta Jumalaan.
Sanohaan raamattu:
1.Johanneksen kirje
5:3 Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;
Johanneksen evankeliumi
14:23 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
Jos me rakastamme Jumalaa, silloin me uskomme että Hänen sanansa ovat totta ja silloin me tahdomme myös tehdä niiden mukaan.
1.Timoteuksen kirje
3:2 Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan,
3:3 ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne,
3:4 vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina;
3:5 sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?
3:6 Älköön hän olko äsken kääntynyt, ettei hän paisuisi ja joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi.
3:7 Ja hänellä tulee myös olla hyvä todistus ulkopuolella olevilta, ettei hän joutuisi häväistyksen alaiseksi eikä perkeleen paulaan.
"Ei Jeesus kysy meiltä, kuka osaa raamatun ulkoa ja kellä meillä on eniten tietoa, vaan hän kysyy, onko meillä rakkautta.
Viedään ilosanomaa eteenpäin, olemmehan kaikki lähetyskäskyn saaneet, jotka kuninkaan perillisiä olemme."
Rakkaus on suuri ja tärkeä asia. Mutta rakkauden lisäksi Jumala toivoo ja odottaa meiltä kuuliasuutta.
Johanneksen evankeliumi
3:36 Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."
Meidän olisi hyvä rakastaa totuutta, muuten me eksymme. Meidän pitäisi uskoa, että se on totta, mitä raamattuun on kirjoitettu, vaikka se ei aina meidän sydämen oikkuihin ja mieltymyksiin tahtoisi sopiakkaan.
2.Tessalonikalaiskirje
2:10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
"Kiva kun toit ajatuksiasi esille mietittäviksi. Vastaan muutamaan niistä.
Kuten ehkä kohta huomaat, ajattelen muutamista asioista hiukan eri tavoin kuin sinä nyt."
En ymmärrä, mistä päättelit, että ajattelen toisella tavalla kuin sanassa kehoitetaan?
Viittasin kohtaan sanassa, jossa ihmetellään, mikä on saanut palaamaan takaisin orjuuteen, lain alle, kun kuitenkin on saanut maistaa vapauttakin...
Vaan jospa luoettaisiin ja kuunneltaisiin hengen johtamana, ei ole tarvetta viilailla, ei pilkkuja tai kynsiään.
Luitko rivien välistä vai tulkitsitko tekstiäni kokemustesi ja persoonaallisten piirteistesi mukaan, mikä todella on kaikessa vuorovaikutuksessa olennaista ja tavallistakin.
Odottaa, että jos vaikka saisi osoittaa älykkyyttään ja osoittaa toisen osaamattomuutta, vertaamalla toisia itseensä on tarpeetonta ajanhukkaa, sillä aina on viisaampiä tai tyhmempiä. Vaarana on tulla turhamaiseksi tai/ja katkeraksi sillä tiellä.
Yli kaiken varjele sydäntäsi sillä sieltä se elämä lähtee.
Kiva tai ei, ajatukseni oli pelkästään ja ainoastaan siinä, ettei taakse kannata tuijotella ja toisien juoksua arvostella.
Lain täytämme rakastamalla, sillä ei rakkaus voi pahuuteen osallistua.
Armo ja sen avautuminen on vastenmielistä lihalliselle ihmiselle, joka tässäkin ajassa on tottunut ja kasvanutkin siihen, että kaikesta saa maksaa ja edes ihmisen hyvyyteen ei voi luottaa varauksettomasti.
Siis en suostu köyden vetoon, ei kirkastaisi Herraa moinen turhuus. Ei meitä tänne tuomareiksi luotu, ei Jeesuskaan tullut tuomitsemaan vaan armon tuomaan, kuka antaisi meille siis tuomarin viran?
"Meidän pitäisi kyetä erottamaan se, kuka on oikealla asialla ja kuka ei ole. Sen pystymme tekemään raamatun tuntemisen avulla ja Jumalan Pyhän Hengen avulla."
Kyse oli tapauksista, joista on jo aikaa, eikä meistä kumpikaan ollut paikalla erottamassa, joten jätän asian Herran haltuun.
"Jumala on sanassaan antanut selvät määräykset, kuka on mihinkin seurakunnan tehtävään sovelias. Jos joku ihminen ei täytä Jumalan vaatimuksia tuossa kohdin, meidän ei tarvi uskoa että Jumalan olisi valinnut hänet siihen tehtäävän."
Järjen meille luodessaan, on suotavaa, että sitä käytetään myös.
Mistä tiedämme, millainen sen hetkinen tilanne oli kun viran vastaanotti. esim. erota voi meonella tapaa, jää leskeksi tai mielenterveys järkkyy ja tilanne seuraa toistaan.
Eli kiviä vaan heittelemään, ei mitään arvoo tai armoo, epäilenpä rakkaudettomuutta ja armottomuutta, että sitä meiltä edes toivotaan tai odotetaan, paitsi maailma, joka Herraa ei tunne.
Ihan vaan tiedoksi, että voisi tähän kohdan tai toisenkin laittaa kommenttieni tueksi, mutta Henki tekee työtään niin sinussa kuin minussakin.
Rakkaudesta oli siis minun kommenteissani kyse, armon alkajasta ja täyttäjästä.
Henki paljastaa kyllä synnin, meissä jokaisessa armon kerjäläisessä.
Oikein huokasuttaa, miten mekin, herran omiksi pyhitetyt nyt täällä näytämme, miten kärkkäästi ja halukkaasti osallistumme tuomitsemisiin ja arvostelemisiin, tekisikö Herra näin?
Eikö meitä kehoiteta olla osallistumatta turhiin ja tyhjänpäisiin intoksiin?
Puhutaan sitä, mikä on totta, kaunista ja hyvää. Joka jopa ansaitsee kiitoksen.
Matka on kesken meillä jokaisella, kun kerran täällä kommentoimme. Parannusta jokainen saa päivittäin tehdä, sillä kuka rohkenisi väittää olevan täydellinen jo nyt?
Siis siunatuin terveisin sisar Kristuksessa.
Kirjoittaessani tuota viestiä, mieleeni tuli, että ehket ajattele tuosta kaikesta samalla tavalla kuin mä ajattelen ja koitin parhaani mukaan, kirjoittaa harkiten ja varovasti, etten suotta ketään loukkaisi.
>> "Kiva kun toit ajatuksiasi esille mietittäviksi. Vastaan muutamaan niistä.
Kuten ehkä kohta huomaat, ajattelen muutamista asioista hiukan eri tavoin kuin sinä nyt."
>"En ymmärrä, mistä päättelit, että ajattelen toisella tavalla kuin sanassa kehoitetaan? "
Monet ajattelevat joistakin asioista eri tavalla kuin minä, sen vuoksi ja luettuani sun kirjoituksen, ajattelin ettet välttämättä ole samaa mieltä kanssani. Se on luonnollista ja normaalia, ei kaikkien tarvi olla samaa mieltä kaikista asioista.
Pyydän anteeksi jos koit mun kirjoittamani tekstin jollakin tavalla loukkaavana, sellainen ei ole tarkoitukseni.
http://www.uskoontulo.net/