Kesälomani aikana olen kulkenut monissa paikoissa ja käynyt eri kirkoissa jumalanpalveluksissa.
Olin todella hämmästynyt, kun kuulin, miten kahdessa eri kirkossa kanttori ei osannut ollenkaan laulaa. Olisiko pitänyt mennä jollekin toiselle alalle töihin?
Olin todella hämmästynyt, kun kuulin, miten kahdessa eri kirkossa kanttori ei osannut ollenkaan laulaa. Olisiko pitänyt mennä jollekin toiselle alalle töihin?
Vastaukset 30
Vanhimmat
matkaaja poloinen. Olen elänyt jo kauan ja voin sanoa että ihmisiä on yllättävän paljon väärillä aloilla. Onkohan kanttoreista pulaa?
epämusikaalisiin arvostelijoihin :-)
"Olisiko pitänyt mennä jollekin toiselle alalle töihin?"
Varmaan sinun olisi pitänyt valita joku muu ala. Kanttoreilla on työhönsä koulutus, mutta sinä olet tuskin saanut koulutusta arvostelemiseen.
Minäpä luulen, että kyseessä olevat "kanttorit"
ovatkin sijaisia, esim. kuoron jäseniä, joita varmaan vähän jännittää olla "puikoissa". Ainakin
meidän seurakunnassamme on sellainen tilanne.
riitaisessa seurakunnassa Lounais-Suomessa?
Vaan ihan muualla.
Tämä juttu kuuluu niihin. Ei voi olla laulutaidotonta kanttoria. Kaipa heillä on työpaikka laulatus ennen kuin valitaan.
Ihan "koulutettuja" pappisseminaarissa. Niillä oli sellainen mummosysteemi "aaaaaa....m.....e....n. On sanottava, että oli hyvä, kun koulutus meni Joensuuhun. Nykyiset osaavat laulaa, tai laulutaidottomat eivät pääse opiskelemaan!
Parhaimmistoa nykyisin edustaa mm. Jaakko Olikinuora.
vain se missä ovat Joensuusta valmistuneet kanttorit? Eipä liene kovin monta sieltä valmistunutta töissä, vai mitä?
Ja joo, saatiin yliopistoon se koulutus. Ja mitä nyt tapahtuu? Läntinen teologia alkaa vallata ylivallallaan koko puljun, vähitellen itäinen syrjäytetään kokonaan. Hyvä juttuko? Ei minusta.
Ja on se hauskaa, että teissä on noin paljon sellaisia, joilla on varaa arvostella kanttoreita. Juuri teidän vuoksenne pitäisikin laittaa oikein paljon kadultaotettuja sijaisia palveluksiin töihin.
Eikö kyse ole Jumalanpalveluksesta eikä henkilökohtaisen taidon osoittamisesta? Miksi joku menisi hartauteen vain arvostellakseen sen suorittajia?
Kyllä palvelukset pitää osata lautaa kauniisti. Ei ole kyse arvostelusta. Jos joku ei osaa laulaa, pitää vaihtaa alaa.
Olen ollut joskus Pohjois-Karjalassa palveluksessa ja kun kanttori ei osannut laulaa, pohja tippui pois - oli kamalaa.
Sen ymmärtää, jos on "maallikko", kuorolainen laulamassa, mutta "koulutettu" kanttori. Vois mennä vaikka lihanleikkaajaksi. Jokainen ammatti on hyvä! Ei pidä mennä tekemään sitä, mitä ei osaa. Siitä on esimerkkinä Mikkelin kanttori, joka ei osaa laulaa, vaan huutaa, karjuu!!!
t. musiikinopettaja
kanttori?
Jos olet hyvä musiikinopettaja, mikset tarjoudu opettamaan häntä miten pitäisi laulaa, jotta se kelpaisi sinullekin? Jos et osaa opettaa, eikö sinun pitäisi vaihtaa alaa?
Kuuntelepa! Tulet samaan tulokseen!
vai että koulutukseen valinnassa on mokattu, musiikin opettajat ovat olleet ammattitaidottomia?
Veikkaan, että tulevaisuudessa on hyvin vaikea saada kesälomien ajaksi kanttoreita, kun kaikenmaailman "asiantuntijat" katsovat asiakseen nimettöminä heidän mollaamisen.
Miksi muuten olet musiikinopettaja? Eikö lahjat riittäneet kanttoriksi? Eikö olisi kivempi olla ihailtu laulaja kuin opettaja?
...että vois mennä vaikka lihanleikkaajaksi. Mietipä itse, vaihtaistko ammattia nettihaukkujen perusteella. Eivätkä Kuopiossa koulutetut ole syypäitä koulutuksensa puutteisiin. Työtä on pitänyt ja pitää edelleen tehdä sieltä saaduin eväin eikä työnantaja tue lisäkoulutusta.
Minulla ei ole ollenkaan lauluääntä. Edes Ukko-Nooaa en pysy sävelessä ja olen kärsinyt siitä koko ikäni. Tuntuu, että joka paikassa vain lauletaan (mikä ei tietenkään pidä paikkaansa). Kirkossa olen päättänyt olla laulamatta, jotta muut eivät häiriinny, tai sitten vain kuiskaan sanat. Tuntuu kuitenkin siltä, että uskontunustuksesta tai Herran rukouksesta jää jotain oleellista puuttumaan. Ehtooveisusta puhumattakaan, koska se sykähdyttää aina. Ilmeisesti linjani on oikea. Joku todellakin voisi ärsyyntyä.
"Saako laulutaidoton srk:lainen laulaa?"
Saako ajotaidoton srk:lainen ajaa autoa?
Kun kanttori näyttää, että seurakunta voi yhtyä esim. ehtooveisuun, se tarkoittaakin vain niitä, joilla on laulunlahjat. Niinkö? Rumaääniset vaietkoot. Tai kun uskontunnustus pruukataan laulaa, se koskeekin vain laulunlahjalla siunattuja. Muut olkoot ääneen tunnustamatta uskoaan. Entä saavatko naamaltaan rumat tulla enää palveluksiin näkösälle? Kuinka esteettinen palveluksen tulee olla, että se kelpaa Jumalalle?
Nuoruudessa seurakunnassamme oli pappi, jonka puheesta oli vaikea saada selvää. Me nuoret kartoimme hänen pitämiään palveluksia. Kun hän oli ollut eläkkeellä monta vuotta, hän piti palveluksen, jossa olin sattumalla paikalla. Puheesta ei saanut sen paremmin selvää, mutta tunnelma oli jotenkin hyvin kotoinen ja lämmin. Jumalanpalveluksessa etsimme Jumalan lisäksi inhimillistä lämpöä, läheisyyttä ja yhteenkuulumisen tunnetta. Esiintyvät ihmiset tekevät työtään koko persoonallaan. Jos haluaisimme kuulla mahdollisimman hyvää kirkkolaulua palveluksessa, kuoro pitäisi korvata levysoittimella.
Kirkon sakramenttien pyhyys ei riipu sen jakajan täydellisyydestä. Enkelit opettivat aikanaan kuorolaulua, mutta harvoin kuorossa laulaa enkeleitä. Olemme vajavaisia, mutta innokkaita löytämään muissa virheitä.
En usko Jumalaan, Saatanaan enkä pelastukseen, mutta uskon, että Jumalanpalvelus tuo lohtua monille. Ihmiselle on hyvä, että tässä muuttuvassa ja epävarmassa maailmassa on jotain, joka säilyy. Kaikki tiedämme miten Kristus suhtautui pilkkaajiin (Luuk. 23:34), mutta minusta kivittäjien kannattaa keskustella tästä myös katumuksen sakramentissa - jos niin täydellisillä on ylipäätään omasta mielestään koskaan mitään tunnustettavaa :-)
""Saako laulutaidoton srk:lainen laulaa?"
Katso taivaanlintuja miten ne suhtautuvat niihin, jotka laulavat "väärin".
Elämän suuria taitoja on omien puutteiden hyväksyminen. Olen sanasokea, mutta oikoluku löytää useimmat virheeni. Olen värisokea, mutta kamera mittaa värilämpötilan ja ohjelmat osaavat laittaa muistivärit paikalleen. Jos en viikkoon söisi lääkkeitä, meillä olisi tarjolla hautajaiskahvit. Miksi en saisi iloita vajavaisesta elämästäni?
Olen huomannut Turussa että ihmiset katsovat heti jos laulaa kauniisti liian kuuluvasti. Itse inisin huomaamattomasti, silloin kun vielä kävin. Kanttoreissa ei ola valittamista, päin vastoin.
Työnsä ohella säveltävä kanttori on aika paineessa.Mistähän heille järjestyy apurahat?
Sellainen seikka vielä, että kuoron sisäiset riidat heujastuvat kyllä kirkossakin. Riidelkää keskenänne, älkää seurakunnan kuullen.
"Katso taivaanlintuja miten ne suhtautuvat niihin, jotka laulavat "väärin"."
Eläinkunnassa lienee tavallista, että keskimääräistä heikkotaitoisemmat yksilöt syödään tai muuten vaan tapetaan.
"Kun kanttori näyttää, että seurakunta voi yhtyä esim. ehtooveisuun, se tarkoittaakin vain niitä, joilla on laulunlahjat. Niinkö? Rumaääniset vaietkoot."
No jos kanttori jotain tällaista näyttää. Silloin tulee itse kunkin huolellisesti harkita, missä määrin hänen laulupanoksensa edistää yhteistä asiaa. Ortodoksisessa kirkossa ei ole kirkkokansalla minkäänlaista laulupakkoa tai -velvollisuutta.
"Tai kun uskontunnustus pruukataan laulaa, se koskeekin vain laulunlahjalla siunattuja. Muut olkoot ääneen tunnustamatta uskoaan."
Jos sinä olet käymässä sanokaamme Gruusiassa, olet mennyt kirkkoon siellä, ja sattuu siellä olemaan tapana uskontunnustuksen yhteislaulaminen, suomeksiko sitä alat kailottaa?
Ehkä et, vaan ehkä ymmärrät vaieta. Samoin ne, joille laulaminen on yhtä vierasta kuin gruusian kieli useimmille, mikäli heillä on jonkinlaista taipumusta itsekritiikkiin.
"Työnsä ohella säveltävä kanttori on aika paineessa.Mistähän heille järjestyy apurahat?"
Onko Suomen ortodoksisessa kirkossa joku työnsä ohella säveltävä kanttori?
on jos kanttori näyttää että seurakunta saa laulaa niin silloin seurakunta laulaa. Piste.
Ei siinä kysellä laulunlahjoja tai numeroita. Piste.
Jos jonkun siveellinen elämä ja nuttura kärsii siitä, että seurakunnan puolella joku laulaa "omalla äänellään" niin aivan vapaasti kärsiköön.
Kirkkokuoro on sitten eri asia. Sieltä olettaisi tulevan suht... oikeita sointuja ja säveliä ulos...
Mutta ei seurakunta ole mikään ammattilaulajien kuoro!
...väli näkyy tässä vaikka sinun ja ylläolevan Kyseliään näkemyserossa, joka on Grand Canyonin luokkaa. Joillekin uskoa ("yhteistä asiaa") edistää vain mahdollisimman ulkoesteettinen kokemus.
Alkuaan heitin kysymykseni, koska niitä nutturamulkaisuja tuli nuorempana väisteltyä kylliksi, minkä jälkeen olenkin päättänyt vaieten veisata - kaikilla osaamillani kielillä (joihin gruusia ei kuulu). Pääsiäistropari lienee ainoa, jota kajauttelen estoitta. Sitäkin tosin paheksuvien katseiden alla. Eli pääsiäisriemuun kuuluva troparointikin haluttaisiin ilmeisesti ortofoonien taholta kieltää, jos se ei edistä yhteistä iloa.
säveltävät. Myös kanttreita.
Nää on näitä nutturapäitä, siis henkisessä mielessä, sekä miehiä että naisia, yleensä valitettavasti naisia (itsekin heitä edustan).
Heillä tuntuu olevan oikeus kommentoida kaikkea, mitä kliirossilla tapahtuu: kanttori hymyilee väärään aikaan, väärälle henkilölle. Bassolaulajalla on väärän väriset sukat. Sopraanoilla tietysti liian lyhyet hameet, avarat kaula-aukot. Kappale- tai pikemminkin sävelmävalinta on väärä. Olisi pitänyt laulaa sillä ja sillä sävelmällä...
Ja yleensä näillä nutturapäillä itsellään on ammuvainaan ääni, he ovat entisiä kirkkokuorolaisia, jotka ovat katkeroituneet kun syystä tai toisesta he eivät enää ole oikein kelvollisia jatkamaan. Tai sitten he eivät koskaan ole päässeet kirkkokuoroon. Mutta ovat sitä mieltä, että he ovat seurakuntalaulun kantava voima.
No, ilkeää tekstiä, vai? Kyllä, tunnustan.
Minusta kaikki kynnelle kykenevät, siis kirkkoon asti jaksaneet voisivat tästä päivästä lähtien kajautella keuhkojen täydeltä veisuuta aina kun kanttori näyttää siihen luvan - huom.. kun kanttori näyttää/antaa luvan. Eikös sovita, että ominpäin ei mennä lauleskelemaan...
(itse olen laulattanut kirkkokansaa hyvällä menestyksellä: voi sitä desibelin määrää, mikä sieltä on kajahtanut - tuntuivat tykänneen laulatuksesta, enkä ainakaan minä mulkaissut ketään joka nuotin viereen eksyi..)
"Olisiko pitänyt mennä jollekin toiselle alalle töihin?"
Jos ei tästäpuoleen ala irrota nälkäpalkan väärtiä kirkkolaulua, seurakunnan mummot lyövät käsilaukulla.
sensuuri osunut oikeaan. Tarkoitan sitä katkeroituneen musaopen nimittelyä erästä kanttoria kohtaan.
laulaja, kaikki pitävät laulustani (on ihan suoraan tultu sanomaan). Ääneni on virheetön, kaunis ja korvani erehtymätön. Paras tilanne olisi se, että vain kaltaisiani laulaisi kirkossa. Mutta näin hyvin eivät valtakunnassa asiat ole, joten toiseksi paras järjestelmä on se, että annetaan ammattilaisten hoitaa työnsä. Kanttorit ovat näitä ammattilaisia, jos luottaisimme heidän arvostelukykyynsä ja noudattaisimme niitä kullanarvoisia neuvoja, joita he mielellään jakavat, kuorolauluntaso nousisi välttämättömyydellä. Olisi myös uskottava ikävät uutiset: Jotkut alkavat olla siinä iässä, että ääni on soinut parhaiten Suojärven kirkossa. Tai Kaikkivaltias ei ole tarkoittanut jokaista lauluhommiin, ääni saattaa sopia paremmin Putaansuun tuuraamiseen. Paitsi, jos kaikki olisivat yhtä hyvä kuin minä, ei näitä ongelmia olisi :)