Allamainittu

ja väkivaltaan yllyttävä kirjoitus täytyy ehdottomasti poistaa välittömästi. Ollaan sillä alueella jota ei pidä suosia edes tälläisellä keskustelupalstalla.
481410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Huvittavaa kun jotkut muiden finalistien fanit usein väittää etteivät ole huomanneet että Arista kirjoitettaisiin täällä törkeyksiä.

No alla on yksi malliesimerkki. Eipä täällä muista tuommoisia kirjoituksia näe...

Äänestä
  • "Huvittavaa kun jotkut muiden finalistien fanit usein väittää etteivät ole huomanneet että Arista kirjoitettaisiin täällä törkeyksiä. "

    - Juu, olen huomannut saman. Tarkoituksellista silmien ummistamista. Nykyään noi törkeydet on kyllä vähentyneet, mutta idolsin aikaan oli tosi matalaotsaista kirjoittelua.

    Huvittavaa myös on haukkua Arin faneja hulluiksi ja fanaattisiksi. Muista tän vuoden idoleista ei ole kirjoitettu tollasta skeidaa. Annaa kyllä haukuttiin myös aika paljon, mikä oli tosi ikävää, Anna kun on niin nuorikin.

    Äänestä

sopii hiukka miettiä mitä kirjottelee. Ei se nimettömyys mitään suojaa.

Arin maine kylläkin vaan kasvaa tollasistakin jutuista huolimatta. Sitä kokkoo ei nyt enää voi pysäyttää mikään vaan kaikki mitä tuleen heittää nostattaa liekkejä. Et sinänsä ei haittaa mitään, mut on sivujen sääntöjen vastaista.

Äänestä
  • tässä toi vanha sanonta taas pitää paikkansa. Samaa mieltä olen minäkin tuosta Ariin kohdistuvasta "sairaastakin" kiinnostuksesta. Uskomatonta, että jotkut todella tuntuvat vihaavan Aria niin paljon, että se näyttää saavan heidät ihan järjiltään. Toisaalta viha ja rakkaus ovat lähellä toisiaan..

    Madonna joskus jossain haastattelussa sanoi jotain sen suuntaista, että häntä rakastetaan vihata ja vihataan rakastaa. Näyttää sopivaan myös Ariin.

    Äänestä

  • Nomen est Omen kirjoitti:

    tässä toi vanha sanonta taas pitää paikkansa. Samaa mieltä olen minäkin tuosta Ariin kohdistuvasta "sairaastakin" kiinnostuksesta. Uskomatonta, että jotkut todella tuntuvat vihaavan Aria niin paljon, että se näyttää saavan heidät ihan järjiltään. Toisaalta viha ja rakkaus ovat lähellä toisiaan..

    Madonna joskus jossain haastattelussa sanoi jotain sen suuntaista, että häntä rakastetaan vihata ja vihataan rakastaa. Näyttää sopivaan myös Ariin.

    vihaa Aria, vaan kaikki johtuu Arin idioottimaisista faneista joita täällä riehuu provoilemassa joka viestin perään, joka ei kerro Arista. Mitä tekin täällä länkytätte? Menkää sinne Ari-sivulle mouruamaan.

    Ja jos joku on sairaalloisen kiinnostunut Arista ja Arin elämästä niin ne kahjot löytyy juuri 24/Ari Koivunen - sivulta.

    Hus hus -takaisin sinne omaan karsinaan!

    Äänestä

  • kukaan ei kirjoitti:

    ei täällä oo ketään enää kuin sä kun kaikkia epäillään.
    Tuonne ne tulee Annoineen ja Kristiinoineen ja Krideineen ihan siitä syystä varmaan kun täällä aina kohdellaan niin koppavasti .

    Äänestä

  • mutta.. kirjoitti:

    ei täällä oo ketään enää kuin sä kun kaikkia epäillään.
    Tuonne ne tulee Annoineen ja Kristiinoineen ja Krideineen ihan siitä syystä varmaan kun täällä aina kohdellaan niin koppavasti .

    kuin jatkuva vittuilumieliala, jota Arin kahjo-fanit ylläpitää.

    Jos siellä on kaikki Annat ja Kristiinatkin niin mee säkin siitä sitten sinne, niin mä voin itserakkaasti täällä tehdä itselleni kysymyksiä ja vastailla niihin vähintäänkin yhtä itserakkasti.

    Äänestä

  • kukaan ei kirjoitti:

    vihaa Aria, vaan kaikki johtuu Arin idioottimaisista faneista joita täällä riehuu provoilemassa joka viestin perään, joka ei kerro Arista. Mitä tekin täällä länkytätte? Menkää sinne Ari-sivulle mouruamaan.

    Ja jos joku on sairaalloisen kiinnostunut Arista ja Arin elämästä niin ne kahjot löytyy juuri 24/Ari Koivunen - sivulta.

    Hus hus -takaisin sinne omaan karsinaan!

    tuosta em. tosiasioiden kieltämisestä. Sinun mielestäsi siis tämän ketjun alla oleva ketju on ihan asiallinen ja aiheesta postitettu? Ketjun aloittajalla ei ole vihamielisiä ajatuksia Ari Koivusta kohtaan, vaan Arifanit saavat vain syyttää itseään, koska provosoivat tämän henkilön vaatimaan Koivusen raiskaamista? Aha. Pistää mietityttämään, mitä sinun pääkopan sisällä liikkuu. Kenties avasit ketjun itse?

    Äänestä

  • malliesimerkki kirjoitti:

    tekemään yhtään mitään, vaan tuo henkilö mielestäni puhuu omista haluistaan. Tietysti jos faneilla on sama koulutustaso kuin idolillaankin, niin tuo luetun ymmärtäminen voi olla vaikeaakin. Mulle se on aivan sama mitä ihmiset täällä kirjoittelee kunhan eivät tule minun kotiovelleni niitä viestejään tuomaan. Viesti oli äärihuumoripäästä ja hieman agressiivinen mutta sanoisin että agressiivisuutta löytyy sinun vauhkoilustasi enemmän.

    Edelleenkin olen sitä mieltä että Ari-faneilla on niin ala-arvoista provoilua ettei niihin voi muuta kuin vastata samalla mitalla. Täällä toisella puolella ei olla kyllä niin fanaattisen hulluja kuin siellä toisella puolella. Tiedoksi vaan että fanaattisuus on sairautta ja fanaattinen ihminen on vaarallinen, kuten jotenkin sinustakin on aistittavissa.

    Pistä nyt soimaan se idolisi hempein biisi ja heittäydy sovalle pitkällesi ja ajattele vain kauniita asioita (tuskin lienee Ari) voisit ottaa vielä jonkun särkylääkkeen niin kyllä se siitä.

    En ole tuo tarkoittamasi kirjoittaja mutta jos niin haluat uskotella niin ihan se ja sama.

    Äänestä

  • vaatinut ketään kirjoitti:

    Minulle on ihan sama, oletko tarkoittamani kirjoittaja, ihan mallikkaasti se sinultakin tuo provoilu sujuu. Tässähän on ihan vaikeuksia päättää, mistä kohtaa alkaisi tuota vuodatustasi purkamaan.

    Itse en näe väkivaltaan kehoittavassa viestissä mitään huumoria. Samaa mieltä on ainakin virallisesti myös tämä sivusto, nimittäin rikokseen kehoittavat viestit ovat kiellettyjä. Aivan sama, oliko se ketjun avaajan oma mielihalu vai kehoitus muille, passiivimuodosta emme voi sitä asiaa päätellä.

    Sivalluksesi Koivusen koulustaustaa vasten on säälittävää. Sivistystä voi hankkia muualtakin kuin koulun penkiltä, mistä sinä olet hyvä esimerkki. Ilmeisesti olet itse pitemmälle koulutettu (kun täytyy vähemmän koulutettua pilkata), mutta eipä sitä sydämen sivistystä ainakaan tuon tekstin perusteella löydy.

    Voisitko selittää, miksi Ari-fanit provoilisivat Arin palstalla? Mikä motiivi heillä olisi tehdä niin? Eikö voisi loogisesti päätellä, että kyseisellä palstalla olevat provot ovat lähtöisin ei-Ari-faneilta, sillä faneillahan jo mmääritelmänkin mukaan olisi vain positiivista tai rakentavaa kritiikkiä sisältävää sanottavaa faneuden kohteestaan? Provojen täytyisi siis tulla sellaisilta henkilöiltä, joilla on antipatioita Koivusta kohtaan. Näin olen ainakin itse havainnut ko. palstalla. Toki tietyt fanitkin provosoituvat ja lähtevät riitoihin mukaan, mikä on valitettavaa, mutta miksi heillä itsellään olisi mitään motiivia aloittaa Aria mollaavia riitoja Aria koskevalla palstalla?

    Minua myös kiinnostaisi tietää, mistä päättelet, että olen fanaattinen? Sinun täytyy olla aika maaginen tyyppi, jos kykenet minut diagnosoimaan ruudun välityksellä. Liekö sinulla edes psykiatrista koulutusta? Se, että perustelen mielipiteeni Koivusesta (jonka musiikista pidän kyllä) ja pidän hänen kohdistunutta törkeää avausta vastenmielisenä, tekee minusta siis fanaattisen? Itse olisin kuvaillut sitä sanalla normaali, mutta selitä toki kantasi.

    Kiitos, pistän toki levyn soimaan, mutta ajattelin kyllä kuunnella niitä vähän rankempia biisejä, iskevät nimittäin paremmin. Minulla ei ole tarvetta heittäytyä sohvalle eikä ottaa särkylääkettä, voin ihan hyvin. Sinä voit tietenkin noita keinoja kokeilla, jos siltä tuntuu, että tarvetta on. Kun kerta ajatus kuitenkin sinun mieleesi tuli.

    Äänestä

  • ............ kirjoitti:

    vuodatusta. Jos sinä näet kirjoittajan kehoittaneen jonkun tekemään rikoksia niin se on sinun agressiivisen ajattelutapasi tulosta. Minä näin siinä äärimmäisyyksiin menevän huumorinpilkahduksen, tosin hieman mauttoman sellaisen ja näin sen kirjoittajan itse haluavan tehdä näitä juttuja. Tosin varmasti huumorilla oli liikkeellä, sillä tuskin tosissaan haluaisi tunkeutua Arin persuuksiin... minusta ainakin käsittämätön intohimo...

    Jos tuo viesti olisi rikollisuuteen yllyttävä niin se olisi jo poistettu sivulta, että se siitä sinun tulkinnastasi. Tää sun asian tiimoilta touhuamisesi on kyllä hyvin agressivisen oloista ja voin hyvin kuvitella mitenkä kotonasi ikkunaverhot heiluu kun yrität keksiä syitä miten hyökätä naapuriesi kimppuun.

    Nää provoilujutut sun pitää kyllä itse keksiä ja ellet keksi niin tuskinpa minullakaan riittää lahjoja joilla saisin niitä sinun ymmärrystasolle selvittämään. Tää fanaattisuus on myös sellainen kysymys, että fanaatikko itse ei kait ymmärrä olevansa fanaatikko ainakaan missään ikävässä mielessä, koska kuvittelee olevansa aina oikeassa, ihan fanaattisuuteen asti.

    Huh - mutta sullapa sitä vuodatusta riitti!

    Äänestä

  • ja agressiivista kirjoitti:

    lapsiraukkaa. :D Pakko myöntää, että tuo vuodatuksesi (kivan sait muuten väsättyä, vaikka menihän siinä aikaa) sai minut nauramaan. Huvittavaa, miten projisoit omat aggressiosi muihin ja kiven kovaan yrität vakuuttaa, että muut ne täällä on väkivaltaisia, aggressiivisia, fanaattisia jne. Jäikö vielä jokin sana listasta? Kiihkossasi et näe, kuinka omat viestisi sisältävät monin verroin enemmän em. tunteita kuin yksikään minun viestini. :D

    Minä en tietenkään sille mitään voi, jos sinun huumorintajusi on noin kieroutunut. Kyllä se viesti on rikollisuuteen yllyttävä (ks. rikoslaki 20:1) ja syy, miksi sitä ei ole vielä täältä poistettu, lienee se, että valitettavasti palstan moderaattori ei päivystä täällä ympäri vuorokauden. Voi olla, ettei hän ole paikalla koko viikonloppuna, mikä on harmittavaa, koska tuo törky saa olla näkyvillä. Se kyllä poistetaan kunhan keretään, usko pois. Ja intohimoja on monenlaisia, yllättyisit, jos tietäisit kuinka sairasta sakkia maa päällään kantaa.

    Heh, ihanaa taas lukea noita kotipsykologin diagnooseja. :D Nyt siis olen jo hyökkäämässä naapureideni kimppuun? Naapurini voivat tietenkin olla asiasta toista mieltä, mutta jos tämä fantasia jotenkin sinua tyydyttää, niin nauti toki siitä. Taidat itse kokea jonkinlaista tarvetta stalkeroida naapureitasi ja projisoit sen jälleen minuun.

    Ymmärrystasomme ovat kyllä erilaisia, se on selkeästi havaittavissa. Koska et kykene vastaamaan esittämääni yksinkertaiseen kysymykseen (kertauksen vuoksi: Miksi Ari-fanit provoilisivat oman faneutensa kohteen palstalla?), käsket minun itse keksiä vastauksen. Hyvin tyypillinen vastaus vielä hieman kypsymättömältä henkilöltä, "mä sulle rupee mitään selittään!!1". Älä toki vaivaa aivonystyröitäsi liikaa, kaikki energiasi menee näiden provojen kirjoittamiseen. Pian saatat tarvita sitä mainitsemaasi särkylääkettä.

    Sinäpä sen sanoit, fanaatikko ei itse tajua olevansa fanaatikko. Saat toimia jälleen kiiltokuvapoikana tai -tyttönä tällekin väitteelle.

    Äänestä

  • kukaan ei kirjoitti:

    vihaa Aria, vaan kaikki johtuu Arin idioottimaisista faneista joita täällä riehuu provoilemassa joka viestin perään, joka ei kerro Arista. Mitä tekin täällä länkytätte? Menkää sinne Ari-sivulle mouruamaan.

    Ja jos joku on sairaalloisen kiinnostunut Arista ja Arin elämästä niin ne kahjot löytyy juuri 24/Ari Koivunen - sivulta.

    Hus hus -takaisin sinne omaan karsinaan!

    hiljaa ja mee lypsylle siitä;D.

    Täähän on idolspalsta ja Ari on number ONE. Joku sairasmielinen Kridefani ilmeisesti on pistänyt näitä kipeitä fantasioitaan tai provoja palstalle, joten kai Arin fanit saavat kommentoida. Eihän täälläkään olisi mitään elämää, jos Aria ei vedettäisi joka ketjuun mukaan. Nyt on kridefanaatikot änkeneet jopa Arin omalle palstalle näyttämään mallia typeryydessä ja moukkamaisuudessa.

    Kriden fanit ovat aika nyhveröitä, kuten idolinsakin, kun eivät ole saaneet edes hommattua Kridelle omaa palstaa.

    Äänestä

  • ja agressiivista kirjoitti:

    vuodatusta. Jos sinä näet kirjoittajan kehoittaneen jonkun tekemään rikoksia niin se on sinun agressiivisen ajattelutapasi tulosta. Minä näin siinä äärimmäisyyksiin menevän huumorinpilkahduksen, tosin hieman mauttoman sellaisen ja näin sen kirjoittajan itse haluavan tehdä näitä juttuja. Tosin varmasti huumorilla oli liikkeellä, sillä tuskin tosissaan haluaisi tunkeutua Arin persuuksiin... minusta ainakin käsittämätön intohimo...

    Jos tuo viesti olisi rikollisuuteen yllyttävä niin se olisi jo poistettu sivulta, että se siitä sinun tulkinnastasi. Tää sun asian tiimoilta touhuamisesi on kyllä hyvin agressivisen oloista ja voin hyvin kuvitella mitenkä kotonasi ikkunaverhot heiluu kun yrität keksiä syitä miten hyökätä naapuriesi kimppuun.

    Nää provoilujutut sun pitää kyllä itse keksiä ja ellet keksi niin tuskinpa minullakaan riittää lahjoja joilla saisin niitä sinun ymmärrystasolle selvittämään. Tää fanaattisuus on myös sellainen kysymys, että fanaatikko itse ei kait ymmärrä olevansa fanaatikko ainakaan missään ikävässä mielessä, koska kuvittelee olevansa aina oikeassa, ihan fanaattisuuteen asti.

    Huh - mutta sullapa sitä vuodatusta riitti!

    Olet kyllä harvinaisen sairas ihminen itsekin, jos näet huumoria "perseraiskaus" -avauksessa, oli se sitten provo tai ei. Ettet vain olisi provoilija itse, ja nyt hieman nolottaa, kun itsestäsikin tuntuu, että tuli eilen pikku sidukassa mentyä vähän liian pitkälle?

    Modea täällä on iltaisin tai vkonloppuisin turha huutaa apuun.

    Äänestä

  • vanha lehmä kirjoitti:

    hiljaa ja mee lypsylle siitä;D.

    Täähän on idolspalsta ja Ari on number ONE. Joku sairasmielinen Kridefani ilmeisesti on pistänyt näitä kipeitä fantasioitaan tai provoja palstalle, joten kai Arin fanit saavat kommentoida. Eihän täälläkään olisi mitään elämää, jos Aria ei vedettäisi joka ketjuun mukaan. Nyt on kridefanaatikot änkeneet jopa Arin omalle palstalle näyttämään mallia typeryydessä ja moukkamaisuudessa.

    Kriden fanit ovat aika nyhveröitä, kuten idolinsakin, kun eivät ole saaneet edes hommattua Kridelle omaa palstaa.

    hommata fanikeskusteluryhmä. Panulla on ollut sellainen jo kauan.

    Äänestä

  • kotisivuillensa kirjoitti:

    että ihan jees! Viha on tän palstan tunnusmerkki ja se ei sovi Kristianiin.

    vai onko? Kridelle kai voi jättää viestejä irc-galleriaan, mutta taitaa Kristianin fanit olla sen verran kypsää porukkaa, etteivät sinne löydä.

    Mun mielestä meidän Arifanien tehtävä ei ole hommata Kridelle palstaa suomi24:ään, mutta ilmeisesti Kridefanit eivät sellaista haluakaan, koska pelkäävät jo etukäteen sitä täysin kuolleeksi palstaksi. Eihän kenenkään jännetupet kestä sellasta floodamista, että saisivat palstalle eloa;D

    Äänestä

  • niin vihiasia kirjoitti:

    että ihan jees! Viha on tän palstan tunnusmerkki ja se ei sovi Kristianiin.

    toi viha ainakin. Tässä ketjussa keskustellaan tuossa alempana olevasta törkeästä pervoavauksesta, jota kridefanit näyttävät pitävän ihan kivana "huumorin pilkahduksena".

    Jos heidän messiastaan joku uskaltaa varovaisesti kritisoida, eism. tyyliin "Kride ei ole mun mielestä komea", niin heti saa hullunpaperit ja muutakin törkyä niskaan. Mua on esim. haukuttu kridefanien toimesta haisevaksi läskiksi, rumaksi, hulluksi, tyhmäksi, lehmäksi, siaksi, ym herttaisilla nimityksillä. Tosi fiksua ja asiallista porukkaa siis;DDD

    Mä en kuitenkaan muistele pahalla ja toivottavasti itse pääsette Ari-vihasta eroon, niin eiköhän ne pari Arifanaatikkoakin rauhoitu.

    Äänestä

  • Kridefaneihin kirjoitti:

    Mutta samaa olen kokenut sekä täällä että Ari- palstalla. Vaikka siis on jotain hyvää sanottavaa(kuten mulla on) Kristianista ja vaikka sanoisi vain hyvää päivää, niin vastaus on kuvaannollisesti "haista v*tu". Niin että silleen!

    Äänestä

  • keskusteluforkat kirjoitti:

    vai onko? Kridelle kai voi jättää viestejä irc-galleriaan, mutta taitaa Kristianin fanit olla sen verran kypsää porukkaa, etteivät sinne löydä.

    Mun mielestä meidän Arifanien tehtävä ei ole hommata Kridelle palstaa suomi24:ään, mutta ilmeisesti Kridefanit eivät sellaista haluakaan, koska pelkäävät jo etukäteen sitä täysin kuolleeksi palstaksi. Eihän kenenkään jännetupet kestä sellasta floodamista, että saisivat palstalle eloa;D

    Joko jännetupet on sulta parantuneet?
    Sehän on rasitusvamma.
    Hyvä, että kekkasit, mistä se tulee.

    Sitä vaan innostuksissaan kirjoittelee, eikä tajua, ettei ranteet kestä loputtomiin moista näppäinten hakkaamista.

    Nyt osaat sinäkin varoa.
    Ei kannata hosua sen kirjoittamisen kanssa.

    Äänestä

  • Noinhan se menee. kirjoitti:

    Joko jännetupet on sulta parantuneet?
    Sehän on rasitusvamma.
    Hyvä, että kekkasit, mistä se tulee.

    Sitä vaan innostuksissaan kirjoittelee, eikä tajua, ettei ranteet kestä loputtomiin moista näppäinten hakkaamista.

    Nyt osaat sinäkin varoa.
    Ei kannata hosua sen kirjoittamisen kanssa.

    eikä Arifanien ongelma. Tuolla Arin palstallahan riitelevät jo fanitkin keskenään, kenenkä fanitus on oikeaa ja mikä pitäisi olla fanikunnan koostumus;DDD

    Ei siis todellakaan tarvitse itsekseen höpötellä, varsinkin kun te Kridefanitkin nykyään ängette myös sinne sepustelemaan, kun täällä on niin tylsää itsekseen kirjoitella ja itselleen vastailla.

    Äänestä

  • ole mun kirjoitti:

    Se on tosi rankkaa.
    Ei ihme,että jännetupet sulla kipeytyivät.
    Ymmärrän täysin huolesi, mutta nyt osaat jo varoa.
    Kyllä se siitä.
    Elämässä oppii aina uusia asioita..

    Äänestä

  • varmaan kävi sulle ihan työ... kirjoitti:

    taas itsestäsi? Täytyy tosiaan varoa, ettei itsestä tule samanlainen.

    Äänestä

  • kertoa kirjoitti:

    taas itsestäsi? Täytyy tosiaan varoa, ettei itsestä tule samanlainen.

    Niin ja kun kovassa rasituksessa on olleet, niin ei ne paranekaan niin nopeasti.

    Mut sinä kokeneena osaat jo varoa ja tiedät, milloin tulee hellittää, etkä hakkaa enää näppäimistöä hurmoksessa.

    Äänestä

  • pientä kirjoitti:

    lapsiraukkaa. :D Pakko myöntää, että tuo vuodatuksesi (kivan sait muuten väsättyä, vaikka menihän siinä aikaa) sai minut nauramaan. Huvittavaa, miten projisoit omat aggressiosi muihin ja kiven kovaan yrität vakuuttaa, että muut ne täällä on väkivaltaisia, aggressiivisia, fanaattisia jne. Jäikö vielä jokin sana listasta? Kiihkossasi et näe, kuinka omat viestisi sisältävät monin verroin enemmän em. tunteita kuin yksikään minun viestini. :D

    Minä en tietenkään sille mitään voi, jos sinun huumorintajusi on noin kieroutunut. Kyllä se viesti on rikollisuuteen yllyttävä (ks. rikoslaki 20:1) ja syy, miksi sitä ei ole vielä täältä poistettu, lienee se, että valitettavasti palstan moderaattori ei päivystä täällä ympäri vuorokauden. Voi olla, ettei hän ole paikalla koko viikonloppuna, mikä on harmittavaa, koska tuo törky saa olla näkyvillä. Se kyllä poistetaan kunhan keretään, usko pois. Ja intohimoja on monenlaisia, yllättyisit, jos tietäisit kuinka sairasta sakkia maa päällään kantaa.

    Heh, ihanaa taas lukea noita kotipsykologin diagnooseja. :D Nyt siis olen jo hyökkäämässä naapureideni kimppuun? Naapurini voivat tietenkin olla asiasta toista mieltä, mutta jos tämä fantasia jotenkin sinua tyydyttää, niin nauti toki siitä. Taidat itse kokea jonkinlaista tarvetta stalkeroida naapureitasi ja projisoit sen jälleen minuun.

    Ymmärrystasomme ovat kyllä erilaisia, se on selkeästi havaittavissa. Koska et kykene vastaamaan esittämääni yksinkertaiseen kysymykseen (kertauksen vuoksi: Miksi Ari-fanit provoilisivat oman faneutensa kohteen palstalla?), käsket minun itse keksiä vastauksen. Hyvin tyypillinen vastaus vielä hieman kypsymättömältä henkilöltä, "mä sulle rupee mitään selittään!!1". Älä toki vaivaa aivonystyröitäsi liikaa, kaikki energiasi menee näiden provojen kirjoittamiseen. Pian saatat tarvita sitä mainitsemaasi särkylääkettä.

    Sinäpä sen sanoit, fanaatikko ei itse tajua olevansa fanaatikko. Saat toimia jälleen kiiltokuvapoikana tai -tyttönä tällekin väitteelle.

    sun ääliömäistä lässytystäsi kolmea riviä pidempään. Hymiöitä näkyi olevan mutta jotenkin se oli sellaista hullunhymyä. Ootkos kauankin odotellut tätä mun vastausta?:-)

    Aattelin laittaa tän vasta aamulla mutta säälin sua kun kuitenkin kyyläät täällä koko ajan että tässä tää tyhjääkin tyhjenpi juttu on.

    Sä olet naurettavan säälittävä, enkä kyllä viitsi ääliön kanssa pidempään tsättäillä. Että moikka vaan sinne lypsyjakkaran päälliselle.

    Äänestä

  • kaunis... kirjoitti:

    Olet kyllä harvinaisen sairas ihminen itsekin, jos näet huumoria "perseraiskaus" -avauksessa, oli se sitten provo tai ei. Ettet vain olisi provoilija itse, ja nyt hieman nolottaa, kun itsestäsikin tuntuu, että tuli eilen pikku sidukassa mentyä vähän liian pitkälle?

    Modea täällä on iltaisin tai vkonloppuisin turha huutaa apuun.

    että minusta se oli äärimmäisyyksiin menevää huumoria. Sillä kukaan ei kai tosissaan halua moisia tehdä ja niistä vielä täällä ilmoitella. Huonoa huumoria, se myönnettäköön. Sanoin myös aiemmin etten ole tuo kirjoittaja mutta sanoin myös että jos joku haluaa niin luulla niin mitäpä väliä silläkään on. Enhän minä esiinny täällä kuin kasvottomana kirjoittajana, niin onko silläkään väliä mitä minusta luullaan. Minähän voin jo seuraavassa viestissäni siunailla ja kauhistella ja uhkailla tuota kirjoittajaa, eihän minusta koskaan tiedä.

    Mikä on muuten sidukka? Jos tarkoitat jotain alkoholijuttuja niin kerrottakoon että en käytä alkoholia lainkaan ja jos tuo oikea kirjoittaja on käyttänyt niin siinäpä sitten on käyttänyt. Häpeämisistä puheenollen niin jokainen voisi itse tykönänsä tarkastella kirjoituksiaan ja miettiä oisko tyhmyydessä jotain hävettävyyden aineksia.

    Äänestä

  • Kridefaneihin kirjoitti:

    toi viha ainakin. Tässä ketjussa keskustellaan tuossa alempana olevasta törkeästä pervoavauksesta, jota kridefanit näyttävät pitävän ihan kivana "huumorin pilkahduksena".

    Jos heidän messiastaan joku uskaltaa varovaisesti kritisoida, eism. tyyliin "Kride ei ole mun mielestä komea", niin heti saa hullunpaperit ja muutakin törkyä niskaan. Mua on esim. haukuttu kridefanien toimesta haisevaksi läskiksi, rumaksi, hulluksi, tyhmäksi, lehmäksi, siaksi, ym herttaisilla nimityksillä. Tosi fiksua ja asiallista porukkaa siis;DDD

    Mä en kuitenkaan muistele pahalla ja toivottavasti itse pääsette Ari-vihasta eroon, niin eiköhän ne pari Arifanaatikkoakin rauhoitu.

    Siis sä olet se yksi ja sama ääliö joka noita paskajuttuja tänne kirjoittelee. Uskomatonta että kaikki ovat sinuun noin siunaantuneet:-))

    Äänestä

  • varmaan kävi sulle ihan työ... kirjoitti:

    Se on tosi rankkaa.
    Ei ihme,että jännetupet sulla kipeytyivät.
    Ymmärrän täysin huolesi, mutta nyt osaat jo varoa.
    Kyllä se siitä.
    Elämässä oppii aina uusia asioita..

    Tuos sun tyylisi painaa enteriä joka lauseen jälkeen on hieman ärsyttävä, voisitko harkita ihan normaaleja kappalejakoja? Ei millään pahalla, tuota on vaan pikkasen ärsyttävä lukea. :)

    Äänestä

  • huomautus kirjoitti:

    voi, hän on moderni runoilija.

    Päivät sujuvat
    rattoisasti

    Kristiinan,

    tulevan
    tähden

    perään huokaillessa, ja
    varmaan muistakin ehtii hän fantasioimaan.

    Pieni huomautus sinulle vaan, mutta ei millään pahalla.

    Toisaalta, ellei sinulla ole kykyä lukea selkeää, oikealla tavalla kappaleisiin jaettua tekstiä, niin parempi jättää lukematta.

    Katsopa omaa tekstiäsi.
    Kirjoitat yhteen pötkyyn.

    Vielä ei ole sinunkaan liian myöhäistä opetella kirjoittamaan selkeämmin.
    Onnea opintoihin.

    Äänestä

  • kappalejakoja. kirjoitti:

    ei koostu enteristä joka lauseen/virkkeen perään. Itselläni on ihan normaalikappalejako, nimittäin jos kirjoitus koostuu kahdesta virkkeestä, se ei voi muodostaa kuin yhden kappaleen. Ehkä voisit käydä jonkinlaisen kirjoittajakurssin, niin tämäkin asia selviäisi sulle paremmin. Kannattaa myös tarkistaa, mikä virke on.

    Äänestä

  • hän nyt kirjoitti:

    voi, hän on moderni runoilija.

    Päivät sujuvat
    rattoisasti

    Kristiinan,

    tulevan
    tähden

    perään huokaillessa, ja
    varmaan muistakin ehtii hän fantasioimaan.

    Osaat sinäkin kivasti kirjoitella.
    Selvästi olet harjoitellut.
    Sanoinhan, että kyllä homma hoituu, kun tarpeeksi harjoittelee.

    Sinussa on selvästi ainesta runoilijaksi, vai oletko runoilija?

    Mut hei höppänä, et kai sinä nyt päiviä kuluta täällä Kristiinan perään huokaillessa?
    Kai sinulla nyt muutakin puuhaa on, kuin täällä keskustelupalstalla pyöriä.

    Jotain ihan pikkuisen hyödyllistäkin voisit keksiä runoilun lisäksi.
    Panehan tuumasta toimeen.

    Äänestä

  • kappalejako kirjoitti:

    ei koostu enteristä joka lauseen/virkkeen perään. Itselläni on ihan normaalikappalejako, nimittäin jos kirjoitus koostuu kahdesta virkkeestä, se ei voi muodostaa kuin yhden kappaleen. Ehkä voisit käydä jonkinlaisen kirjoittajakurssin, niin tämäkin asia selviäisi sulle paremmin. Kannattaa myös tarkistaa, mikä virke on.

    idolsidolsidols ...palsta.

    Sinun ongelmasi on että esität asioita väärillä
    palstoilla. Olisiko jossain keskustelupalsta sinun
    kiinnostuksen kohteista?

    Äänestä

  • kappalejako kirjoitti:

    ei koostu enteristä joka lauseen/virkkeen perään. Itselläni on ihan normaalikappalejako, nimittäin jos kirjoitus koostuu kahdesta virkkeestä, se ei voi muodostaa kuin yhden kappaleen. Ehkä voisit käydä jonkinlaisen kirjoittajakurssin, niin tämäkin asia selviäisi sulle paremmin. Kannattaa myös tarkistaa, mikä virke on.

    Kuten kirjoitin, vielä ehdit opetella kirjoittamaan oikein.
    Koskaan ei ole liian myöhäistä.

    Toi kappalejako tuntuu olevan sulle selkeästi vaikeaa, mutta usko pois ei mahdotonta kuitenkaan.

    Kyllä susta vielä kirjoittaja tulee.
    Joskus mahdottomastakin voi tulla vielä mahdollinen.

    Äänestä

  • Lue tekstini uudelleen. kirjoitti:

    Kuten kirjoitin, vielä ehdit opetella kirjoittamaan oikein.
    Koskaan ei ole liian myöhäistä.

    Toi kappalejako tuntuu olevan sulle selkeästi vaikeaa, mutta usko pois ei mahdotonta kuitenkaan.

    Kyllä susta vielä kirjoittaja tulee.
    Joskus mahdottomastakin voi tulla vielä mahdollinen.

    että tämä on idols palsta, ja olen Ari fani. En tiedä kenen fani sinä olet, toivottavasti Arin.

    Äänestä

  • ja vastasin kirjoitti:

    yleisurheilija? Näin telkussa että on noussut pinnalle joku uusi keihäänheittäjä mutta en muista nimeä. Enkä nyt tarkoita keihästäjä Tero Pitkävetoa.

    Mulla on taas äidinkielen oppitunti menossa, kun semmoista täällä kaivattiin.
    Hassua, että joillekin on epäselvää vielä miten kirjoitetaan.....

    No meitä on niin moneksi.

    Äänestä

  • onko se joku kirjoitti:

    yleisurheilija? Näin telkussa että on noussut pinnalle joku uusi keihäänheittäjä mutta en muista nimeä. Enkä nyt tarkoita keihästäjä Tero Pitkävetoa.

    Mielestäni oli vaan paljon melua tyhjästä.

    Selkeästi olen huomannut, että kiinnostus Aria kohtaan alkaa jo hiipua.

    No seuraava levy on se näytönpaikka.
    Kenties seuraavaan levyyn satsataan enemmän.

    Äänestä

  • Idols-voittajaksi valittu. kirjoitti:

    tänä vuonna idolsii kun ne on ollu niin huonoja ne laulajat. Antti Tuisku oli mun suosikki ja on vieläkin. Silloinkin olin pettynyt kun Antti jäi kolmanneksi vaikka musta se oli kuin luotu idoliksi. Eihän se idoli meinaa pelkkää laulutaitoo vaan pitää olla symppis kaveri muutekin ja vähä sellanen malliesimerkki.

    Äänestä

  • en kattonu kirjoitti:

    oo aika räyhäri? An kyl oo varma kuka se on mut jostain luin.

    Äänestä

  • en kattonu kirjoitti:

    tänä vuonna idolsii kun ne on ollu niin huonoja ne laulajat. Antti Tuisku oli mun suosikki ja on vieläkin. Silloinkin olin pettynyt kun Antti jäi kolmanneksi vaikka musta se oli kuin luotu idoliksi. Eihän se idoli meinaa pelkkää laulutaitoo vaan pitää olla symppis kaveri muutekin ja vähä sellanen malliesimerkki.

    Mun mielestä Antti oli aivan ylitse muiden jo silloin Idols-kilpailujen aikaan.

    Katsos, joillakin on silmää nähdä kauas tulevaisuuteen.
    Antilla menee lujaa, mikä oli odotettavissakin.

    Äänestä

  • Idols-voittajaksi valittu. kirjoitti:

    Mielestäni oli vaan paljon melua tyhjästä.

    Selkeästi olen huomannut, että kiinnostus Aria kohtaan alkaa jo hiipua.

    No seuraava levy on se näytönpaikka.
    Kenties seuraavaan levyyn satsataan enemmän.

    kun mä en ole tollasta huomannut. No omalta kohdaltani voin sanoa, ettei Ari oikein iskenyt idolssin aikana. Ajattelimpa kuitenkin käydä kattoo ihan piruuttaan live keikan. Mä voin sanoo jo yhden keikan perusteella, että se jätkä on laulaja.Siinä jää Antti Tuiskut kauas taakse. Sorry vaan Antti fanit.

    Piti käydä ostamassa Arin levykin. Levy ei anna oikeaa kuvaa mitä se jätkä osaa. Levyn myynnistä sen verran. Idols aikaiset fanit ovat kyllä ostaneet levyn ekojen joukossa. Huikean levy myynnin selittää se, että uusia faneja on tullut keikoilta.

    Seuraava levy tosiaankin näyttää mihin Arin tie on menossa. Toivottavasti levy tehdään pitemmällä aikataululla. Tällä levyllä kiireen kyllä huomaa. Milloin seuraava levy ilmestyy onkin arvoitus. Sellaisia huhuja kuuluu, että Aria vietäs rajojen ulkopuolelle. Liekö sitten totta.
    Eikä sitä Antin toista levyä myyty yhtä paljon kuin ekaa.

    Äänestä

  • Minä olen oman tien kulkija. kirjoitti:

    Mulla on taas äidinkielen oppitunti menossa, kun semmoista täällä kaivattiin.
    Hassua, että joillekin on epäselvää vielä miten kirjoitetaan.....

    No meitä on niin moneksi.

    Arin fani ja oman tieni kulkija.

    Äänestä

  • kummaa kirjoitti:

    kun mä en ole tollasta huomannut. No omalta kohdaltani voin sanoa, ettei Ari oikein iskenyt idolssin aikana. Ajattelimpa kuitenkin käydä kattoo ihan piruuttaan live keikan. Mä voin sanoo jo yhden keikan perusteella, että se jätkä on laulaja.Siinä jää Antti Tuiskut kauas taakse. Sorry vaan Antti fanit.

    Piti käydä ostamassa Arin levykin. Levy ei anna oikeaa kuvaa mitä se jätkä osaa. Levyn myynnistä sen verran. Idols aikaiset fanit ovat kyllä ostaneet levyn ekojen joukossa. Huikean levy myynnin selittää se, että uusia faneja on tullut keikoilta.

    Seuraava levy tosiaankin näyttää mihin Arin tie on menossa. Toivottavasti levy tehdään pitemmällä aikataululla. Tällä levyllä kiireen kyllä huomaa. Milloin seuraava levy ilmestyy onkin arvoitus. Sellaisia huhuja kuuluu, että Aria vietäs rajojen ulkopuolelle. Liekö sitten totta.
    Eikä sitä Antin toista levyä myyty yhtä paljon kuin ekaa.

    Minä olen huomannut.
    Kannattaa seurata, mitä ympärillä tapahtuu, eikä jämähtää paikalleen.

    No Antti on nyt kyllä ihan omaa luokkaansa, joten tässä yhteydessä en edes viitsi ruveta vertailemaan Anttia muihin.

    Äänestä

  • ohikulkija, kirjoitti:

    Arin fani ja oman tieni kulkija.

    Toisaalta elämän sisältöähän ihminen kaipaa.

    Äänestä

  • kummaa kirjoitti:

    kun mä en ole tollasta huomannut. No omalta kohdaltani voin sanoa, ettei Ari oikein iskenyt idolssin aikana. Ajattelimpa kuitenkin käydä kattoo ihan piruuttaan live keikan. Mä voin sanoo jo yhden keikan perusteella, että se jätkä on laulaja.Siinä jää Antti Tuiskut kauas taakse. Sorry vaan Antti fanit.

    Piti käydä ostamassa Arin levykin. Levy ei anna oikeaa kuvaa mitä se jätkä osaa. Levyn myynnistä sen verran. Idols aikaiset fanit ovat kyllä ostaneet levyn ekojen joukossa. Huikean levy myynnin selittää se, että uusia faneja on tullut keikoilta.

    Seuraava levy tosiaankin näyttää mihin Arin tie on menossa. Toivottavasti levy tehdään pitemmällä aikataululla. Tällä levyllä kiireen kyllä huomaa. Milloin seuraava levy ilmestyy onkin arvoitus. Sellaisia huhuja kuuluu, että Aria vietäs rajojen ulkopuolelle. Liekö sitten totta.
    Eikä sitä Antin toista levyä myyty yhtä paljon kuin ekaa.

    noita Arin biisejä ihmettelen miten huonoja ne on ja sitten oon you tubesta katsellut keikkavideoita niin on mennyt viimeinen mielenkiinto. Ihan on hirveen kuulosta. Se ei tunnu pääsevän korkeisiin ääniin ollenkaan ja vaihtelee sävellajia koko ajan. Nuotin vierestä menee usiasti. Ehkäpä ne ei keikalla kuulu koska siellä on niin hirvee meteli muutenkin. Perustuukohan toi yleisön huudatus juuri siihen ettei solistin virheitä huomattaisi.

    Äänestä

  • sitä kenen fani olet. kirjoitti:

    Toisaalta elämän sisältöähän ihminen kaipaa.

    Musiikin pitäisi olla iloinen asia ja minulle se onkin...

    Monille näyttää tuottavan pelkkää pahaa mieltä.

    Jos joku artisti ei miellytä niin älkää kuunnelko,sillähän se hoituu.Miksi kannatte murhetta muiden musiikinkuunteluista tai fanituksista.

    En minä jaksaisi...kaduttaa jo sekin,että tämän palstan lueskelin.
    Ja se,että tämän turhaakin turhemman viestin kirjoitin.

    Lähden ulos,kesä jatkuu vielä ;)

    Äänestä

  • ohikulkija, kirjoitti:

    Arin fani ja oman tieni kulkija.

    Kiva, että olet löytänyt sisällön elämääsi ja haluat sen jakaa kansamme.

    Väkisin tulee huolta kannettua, jos fanittajalla jää "levy päälle".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

törkeä kirjoitti:

ja väkivaltaan yllyttävä kirjoitus täytyy ehdottomasti poistaa välittömästi. Ollaan sillä alueella jota ei pidä suosia edes tälläisellä keskustelupalstalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu