Tässä muutama ajatus, miten me ajattelemme armolahjat vanhoillislestadiolaisuudessa
.
Ensinnäkin armolahjat ovat lahjoja. Niitä ei siis ihminen pysty tietoisesti hankkimaan, vaan ne ovat lahja Jumalalta. Jumalan lahjat ovat aina hyviä ja tarpeellisia.
Armolahjoja on monenlaisia ja ne ovat käytössä Jumalan seurakunnassa. Alkuseurakunnan aikoihin Jumala antoi opetuslapsille lahjan puhua eri kielillä, että jokainen ymmärtäisi evankeliumin omalla kielellään. (Se on siis eri asia kun nykyiset siansaksan puhujat, joista ei ole mitään hyötyä kenellekkään.). Se lahja oli siis silloin tarpeellinen. Jumala antaa siis kullekkin ajalle sellaiset lahjat, jotka ovat tarpeellisia. Jumala siis päättää lahjoistaan.
Armolahjoja on paljon ja kaikkia emme edes tule aina ajatelleeksi. Ei siis pidä paikkaansa: armolahjat=kielilläpuhuminen. Suurin armolahja on syntien anteeksianto.
Ihmisen ei tarvitse hätääntyneenä etsiä omin avuin erilaisia lahjoja, vaan Jumala antaa niitä kulloinkin tarpeen mukaan uskovaisen ihmisen kautta. Tärkein Jumalan valtakunnan merkki on rakkaus. Siitä Jeesuksen mukaan uskovaiset tunnistetaan.
Kenessäkään yksityisessä ihmisessä ei ole poikkeuksellista voimaa itsessään (kuten jotkut opettavat) vaan Jumala vaikuttaa ihmisen kautta.
Jeesuksen tärkeysjärjestys: Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin kaikki muu sen ohessa annetaan.

Vastaukset 9
Vanhimmat
AAMEN.
Luther tiesi esim. samarialaisen tapauksen ja
hebrealaisen selityksen mukaan.
Ja minä rotta väitän huomanneeeni suuren opettajani liian suuren vaatimattomuuden
puhumasta tulevaisuudelle sen enempää.
Proffa Luther osasi selittää hebrealaisittain aivan varmasti että oli kyseessä puhua muille kielille, että he ymmärtäisivät evankeliumin.
Luther vain myönsi että tästä myöhemmin.
Ja oma kokemukseni oppipoikana todistaa Herr Lutherista hebrean tuntijana sellaista josta opettaja Lyyra juutalainen hyppisi ilmassa jos olisi tiennyt oppilaansa tulevaisuuteen kehittämät
perusmallit. kaikkea perkeleen systeemejä vastaan.
Minä tulen sidotun ratkaisuvallan kanssa ja lyön kaikki raamatun ulkopuolella olevat voimat
joista itse elämä puuttuu ,.sanalla.Dempsey.
Niin, en tiedä mistään mitään muuta kuin mitä Raamatussa lukee. Mm armolahjoista sanotaan, että ne eivät poistu ennen kuin tulee se mikä täydellistä on. Itse olen tulkinnut sen ettei ole maan päällä muuta täydellistä kuin Jeesus itse eli Hänen toisen tulemisen jälkeen armolahjat poistuu. Kielillä puhuminen on myös nykyajassa täysin raamatullista. Siellä vain sanotaan, että kielillä puhuja puhuu Jumalalle eikä seurakunnalle eli ei pitäisi tuomita jos se raamatussa lukee. Taas sekin lukee siellä, että kaikki oppi mikä on raamatun ulkopuolelta ei ole Jumalasta, jopa kehoitetaan aina kun joku opettaa jotain tarkastamaan se raamatusta. Näin tein ja totesin, että oppisi armolahjoista on totta, ne eivät ole poistuneet ja käsitykseni niiden käytöstä on myös yhteneväinen kanssasi, että Jumala antaa lahjat käyttöön itse kullekin mutta siellä kyllä kehoitetaan tavoittelemaan niitä. Ainut mikä ei kirjoituksessasi ollut raamatullista oli et kielillä puhuminen nykyaikana on siansaksaa. Raamatullisesti se on edelleen olemassa ja siinä ihminen puhuu Jumalalle. Kaikki armolahjat tulevat Jumalalta Pyhässä Hengessä, tuollainen väittämä saattaa halventaa Pyhää Henkeä ja koko Jumalan armolahja käsitettä. En tiedä, voin olla väärässä? Raamatussa vain lukee niin.
En missään nimessä halunut halventaa kielilläpuhumista. Tuo "siansaksa"-nimitys oli tarkoitettu niille, jotka luulevat puhuvansa kielillä, vaikka eivät edes omista Pyhää Henkeä. Se on mahdotonta. Pyhä henki -> sen mukana tulevat lahjat, ei toisinpäin.
Ehkä ilmaisu oli vähän huono ja pyydän anteeksi.
Eli ajattelin kun laitoin tuon viestini niin sen jälkeen et lähdinkö saivartelemaan, ei ole kiva riidellä näistä asioista eikä minun tieto/taito riitä riitelemään. Niin kuin sanon katson asoita raamatusta vain. Ystävä hyvä, olet täysin oikeassa ensin Pyhä Henki, sitten armolahjat kullekin jos annetaan, kielillä puhuminen on yksi mutta ei edes kovin tarpeellinen tänä päivänä mutta olemassa oleva kuitenkin. Itse en puhu kielillä enkä ymmärrä kuinka jotkut puhuvat:) Enkä tiedä muistakaan armolahjoista kohdallani, sen tiedän, että Jumala on käyttänyt minua, on ollut tilanteita missä se on ollut täysin selvää! Aina sitä ei ole tilanteessa huomannut mutta jälkeenpäin viimeistään, välillä taas tilanteessa on tuntenut Hengen vaikutuksen ja ollut 100% varma, että nyt käytetään:) Se riittää minulle ja se onkin jo paljon! Mutta jos minulle joku päivä annetaan kielillä puhumisen lahja niin tottakai käytän sitä, puhuakseni Raamatullisesti Jumalalle, en välttämättä kovinkaan ääneen mutta kuitenkin:)
eli olet oikeassa siis Raamatullisesti täysin, eli Pyhä Henki on se mikä niitä Jumalan antamia lahjoja ihmisessä toteuttaa, eli ei ole armolahjoja ilman Pyhää Henkeä. Tosin siitäkään en muuta tiedä kuin mitä Raamatussa lukee. Ehkä vastaukseni oli saivarteleva, pyydän anteeksi sitä. Minulla ei ole kielillä puhumisen lahjaa, oikeasti koko homma tuntuu järjettömältä mutta en tuomitse sitä koska se on Raamatullista. Jos joku sitä opettelee ja näyttelee vain niin hän on Jumalan edessä siitä vastuussa, ei meidän. Muutoin kyllä Jumala on käyttänyt minua, välillä niinkin, että olen oikein tuntenut kuinka olen Pyhää henkeä täynnä kun olen esim. puhunut ihmisille ja on ne kantanut hedelmääkin sitten. Jos joskus puhun kielillä puhun raamatullisesti itsekseni hiljaa Jumalalle, tällä hetkellä puhun vain suomeksi rukoillen.
Siunausta ja hyvää kevään ja alkavan kesän jatkoa.
sit vastauksia tuplaten, no ei se mitään, samaa asiaa niissä kummassakin on,,
Voisiko se että saamme turvallisesti asua , olla lahjaa?
Entä se että vaikeuksissamme saisimme Jumalta avun sekä oikeudellisen kohtelun hänen seurakunnassaankin?.
Entäpä kuuliainen ja tottelevainen henki Jumalalta?.
Siis Kuulevat korvat ja avoin sydän vastaanottamaan?.
Ruoka jota nautimme että se olisi riittoisaa ja ravitsevaa, niin ajallinen kuin hengellinenkin ?.
Ja vaatetus kuten tuhlaajalapselle annettiin parhaat vaatteet, niin eikö sekin voisi olla lahjaa että on vaate, tosin karvastelevaa säkkiä joka kelpaa häävaatteeksi, niinkuin ajallinen ruumiimme peite ja suoja ?.
Sekä muu ajallinen tarve, niinkuin Hyvä ja uskollien esivalta ?..
Ja listaahan varmaan riittää. jatlkakaa te .
Jos sanot että Jumala antaa kaikille sellaisia armolahjoja joita he tarvitsevat niin miksi sitten kiellät että kielilläpuhumisesta ei ole hyötyä? Nykyäänkin se on avuksi ja minäkin olen saanut kielilläpuhumisenarmolahjan ja koen sen kautta selvästi jumalan läsnäolon kun olen pastorin perheestä monesti on hemkisesti raskasta niin saan avun tämän armolahjan kautta. Siis voin sanoa että siitä on todellakin hyötyä!!
On totta että suomessa ja muualla on paljon sellaisia ihmisiä jotka siansaksaa joka ei ole Jumalasta MUTTA on myös sellaisia ihmisiä paljonkin jotka puhuvat täysin Jumalan antaman armolahjan "vaikutuksen alaisina." Ei voi yleistää kuten monet tekevät näissä asioissa...