Nuoret - liikenteemme turva

4175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

toimivat hyvinä innoittajina ja kaikenmaailman pakko nähdä tv-sarjat, joissa on takaa-ajoja ja joissa ajetaan "koko ajan kahtasataa". Puhumattakaan halvasta viinasta ja oluesta.
Kaikki osataan myös stunttemput, näinhän se nuoret luulevat. Vika on korvien välissä ja asenteissa, täytyy päästä ohi, täytyy olla nopeampi kuin muut, täytyy PÄTEÄ JA OLLA PARAS IHAN KAIKESSA!

Äänestä

Ensimmäisessä linkissäsi, jossa auto ja moottoripyörä törmäsivät, oli vika kylläkin vanhan autoa kuljettaneen papparaisen, joka tuli sivutieltä eteen! Jotta pyydäpä anteeksi.

Äänestä

Voi kauhia tota nuorisoa. Nuoruus pitäisi kieltää, valvontakameroita 20 metrin välein ja työttömät valvontatehtäviin, kukin vahtii viittä kameraa. Kortti pois 50 vuodeksi, raipparangaistus ja auto valtiolle. Voi hirveetä.

Milloin huomasit tulleesi vanhaksi kääkäksi, vaikkei ikäsi sitä edellyttäisikään?

Äänestä

Jotka eivät näe mitään.
Kuule mitään.
Tajua mitään.

Ajavat vastaantulevan rekan eteen.
Ryhmittyvät OMIEN sääntöjensä mukaan.
Kiilaavat PIRUUTTAAN motoristia.
Ohittavat KATEUTTAAN edelläajavan.

Näin on liikenne turvattu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ölekasdsälö kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200707216380426_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200707216380443_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200707216380433_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200707216380168_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200707216380169_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200707206379511_uu.shtml

Yhden päivän aikana tapahtunutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu