Venäläiset

Venäläiset itse aiheutti oman taantumisensa ja valtakuntansa romahtamisen.

Venäjä oli ennen ensimmäistä maailmansotaa kolme kertaa suurempi valtio kuin USA.
Venäjä oli myös väestöltään kolme kertaa suurempi valtio kuin USA.
Venäjän talous myös kasvoi 1900 luvun alussa kaksi kertaa nopeammin kuin USA:n

Mutta mitä teki Nikolai II.
Se päätti avata Venäläisille sataman välimerelle Balkkanin kautta, tiellä oli kaksi valtiota Itävallan keisarikunta ja Osmaanien sulttaanikunta.

Venäläiset keksi panslavinismin, eli idean siitä että kaikkien Slaavilaisten kansojen täytyy kuulua samaan valtioon ja saman keisarin alaisuuteen.
Syntyi Serbien ja Venäläisten pyhä allianssi.
Joka jatkuu tänäkin päivänä ...
Samaa ideaa toteutti myöhemmin yksi Itävaltalsiyntyinen korpraali johtaessaan omaa kansakuntaansa kohti maailmanherruutta ...

No tässä sodassa romuttui kolme keisarikuntaa ja yksi sulttaanikunta, vain Brittien kuningaskunta säilyi, mutta voiton hedelmät taisi kerätä uusi valtio valtamerien takaa, eli USA.
Seuraavassa sodassa käytiin läpi näitä entisiä ideoita ja kiistoja ...

Mutta Venäjän asemalle nämä sodat merkitsi täyttä romahdusta.

Enää Venäjä ei ole USA:n vertainen muussa kuin pinta-alassa.
13631
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kaikkien suurvaltojen asema joskus vahvistuu, joskus laimenee, ja sitten on olemassa valtioita kuten Suomi, joista ei koskaan mitään merkittävää tulekaan. Venäjän johtoasema maailmassa ei ollut vahvimmillaan 1900-luvun vaan 1800-luvun alussa. Kannattaa muistaa, että Stalin pääsi vain Berliiniin, mutta Aleksanteri pääsi Pariisiin. USA on parhaillaan tällä hetkellä menettämässä valta-asemaansa maailmassa.

Äänestä
  • Suomi on merkittävämpi kuin Venäjä: Se on maailman kilpailukykyisin maa ja vähiten korruptoituneimpia.

    Äänestä

  • Venäjä .. kirjoitti:

    Suomi on merkittävämpi kuin Venäjä: Se on maailman kilpailukykyisin maa ja vähiten korruptoituneimpia.

    Suomella ei ole muuhun maailmaan mitään vaikutusta verrattuna Venäjään. Jos Suomi olisi menettänyt itsenäisyytensä II maailmansodassa, niin sitä ei olisi muualla maailmassa huomattu juuri mitenkään.

    Äänestä

  • Suomi on papana kirjoitti:

    Suomella ei ole muuhun maailmaan mitään vaikutusta verrattuna Venäjään. Jos Suomi olisi menettänyt itsenäisyytensä II maailmansodassa, niin sitä ei olisi muualla maailmassa huomattu juuri mitenkään.

    Pienen kansakunnan säilyminen noista vainoista sivussa on käsittämätön asia.Veteraaneille kiitos siitä.

    Äänestä

  • Venäjä .. kirjoitti:

    Suomi on merkittävämpi kuin Venäjä: Se on maailman kilpailukykyisin maa ja vähiten korruptoituneimpia.

    Merkitykseltään Suomi ei vedä vertoja Venäjälle. Ei edes tänä päivänä, saati historiaa katsoen. Itse asiassa olemme yksi vähiten merkittäviä maita koko Euroopassa. Siis muulle maailmalle, itsellemme olemme toki sitäkin tärkeämpiä.

    Äänestä

  • huomioita kirjoitti:

    Pienen kansakunnan säilyminen noista vainoista sivussa on käsittämätön asia.Veteraaneille kiitos siitä.

    Olen samaa mieltä. Olen kiitollinen siitä, että puolestamme soditiin.
    En pyydä anteeksi sitä että olen suomalainen ja että jäimme vielä eloon. Kansana.
    Päinvastoin. Olen ylpeä siitä että meillä on vielä oma maa. Ovathan sekä ruotsalaiset että venäläiset halunneet aluettamme. Emme anna.

    Äänestä

  • en pyydä anteeksi kirjoitti:

    Olen samaa mieltä. Olen kiitollinen siitä, että puolestamme soditiin.
    En pyydä anteeksi sitä että olen suomalainen ja että jäimme vielä eloon. Kansana.
    Päinvastoin. Olen ylpeä siitä että meillä on vielä oma maa. Ovathan sekä ruotsalaiset että venäläiset halunneet aluettamme. Emme anna.

    "Ovathan sekä ruotsalaiset että venäläiset halunneet aluettamme. Emme anna. "

    Niinhän oli ennen vanhaankin kun ruotsalaiset piti suomalaisia orjinaan ja sotilainaan. Ne riisti kaiken ruuan suomalaisilta joka oli rutsalaisten siirtovalta josta kaikki suomalaisten rikkaudet, kulta ja muu, vietiin Ruotsiin.

    Helsinkikin haukkas isoja paloja Sipoosta.

    Sipoolaiset, ne ketkä ei taivu, ammutaan tai sit ne joutuu karkotetaan Hesaan pakkotyöhön.

    Ne jotka taipuu saa jäädä asumaan Sipoossa, mut ne joutuu maksamaan kaikki verot Hesaan kun verotus menee kuntarajojen mukaan ja kun ne kerran pakkoliitettiin Hesaan niin verot menee sen mukaan.

    Niin siinä kävi kun ne ketkä päätti ei olis saanut päättää asiasta kun ne oli hankkimassa itselleen palvelijoita pakkotyöhön tuomittujen sipolaisista.

    Aina muut on halunnu ryöstää Suomen.

    Niin on.Se on fakta.

    Äänestä

  • putipuhtaaksi kirjoitti:

    Suomen kansa oli kuninkaalleen uskollinen katkeraan loppuun saakka 1809. Rahvas vannoi Ruotsin kruunun nimeen, mutta opportunistiset virkamiehet ja papisto myivät maan Aleksanterille (samaan tapaan kuin myöhemmin Brysselille).

    Nyt aika yhdistää kahtiajaettu Ruotsi ja palauttaa Itämaa valtakunnan yhteyteen. Myös Viipuri, vanha ruotsalainen kaupunki, tulee saada takaisin. Vastineeksi venäläisille voidaa luovuttaa Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo, Kainuu ja Lappi. Pähkinänsaaren rauhan raja uudelleen voimaan, pohjoisilla korpimailla takapajuisine asukkaineen emme tee mitään!

    Äänestä

  • Isänmaallinen... kirjoitti:

    Merkitykseltään Suomi ei vedä vertoja Venäjälle. Ei edes tänä päivänä, saati historiaa katsoen. Itse asiassa olemme yksi vähiten merkittäviä maita koko Euroopassa. Siis muulle maailmalle, itsellemme olemme toki sitäkin tärkeämpiä.

    Muistelkaamme mainetekojamme Euroopan sotakentillä ja diplomaattipöydissä keskiajalta 1700-luvulle saakka.

    Äänestä

  • Näinhän ne asiat on, suurvalta on suurvalta vain aikansa, mikään ei ole ikuista.
    Venäläiset ovat varsin vanha suurvalta, taitaa olla jo noin tuhat vuotta vanha valtakunta, ei ainakaan kovin kaukana siitä.

    Mutta Venäjän näinkin nopea taantuminen, läntisten valtakuntien edessä on oikeastaan niiden omaa syytä.
    Mikäli Venäjä olisi keskittynyt kehittämään omaa valtakuntaansa sotimisen sijasta, niin siitä olisi tullut teollistuneen maailman keskus jo raaka-ainevarojensa takia.

    Äänestä

  • Adlercreutz kirjoitti:

    Suomen kansa oli kuninkaalleen uskollinen katkeraan loppuun saakka 1809. Rahvas vannoi Ruotsin kruunun nimeen, mutta opportunistiset virkamiehet ja papisto myivät maan Aleksanterille (samaan tapaan kuin myöhemmin Brysselille).

    Nyt aika yhdistää kahtiajaettu Ruotsi ja palauttaa Itämaa valtakunnan yhteyteen. Myös Viipuri, vanha ruotsalainen kaupunki, tulee saada takaisin. Vastineeksi venäläisille voidaa luovuttaa Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo, Kainuu ja Lappi. Pähkinänsaaren rauhan raja uudelleen voimaan, pohjoisilla korpimailla takapajuisine asukkaineen emme tee mitään!

    Pähkinäsaaren rajan taakse jääneet pohjois-osat ei olleet osa Venäjää, koska kyse oli Karjalaisten oikeuksista ja siihen aikaan Karjalaiset ei olleet Venäläisetn alaisia, vaan olivat Nov Gorilaisten liittolaisia.

    Alueen väestö tosin ei koskaan tätä jakoa hyväksynyt, eli Kainulaisten myöhemmin pirkkalaisten tai pohjalaisten, miten itse kukin haluaa kutsua, vaan puolusti asemaansa sitkeästi alueella aina 1500 luvun lopulle asti, eli Täyssinän rauhaan asti, jolloin alueliitettiin Ruotsiin.

    Siinä mielessä kuulostaa vähän siltä, kuin orja puhuisi vanhasta ihanasta asemastaan ...
    Orja haluaa kantaa orjan nimeään, pohjoisen vapaa erätalonpoika ei näitä valtakuntia tarvitse.
    Orja ei ole onnellinen ilman kahleita.

    Äänestä

  • Adlercreutz kirjoitti:

    Muistelkaamme mainetekojamme Euroopan sotakentillä ja diplomaattipöydissä keskiajalta 1700-luvulle saakka.

    Muistele vaan, sillä ei niitä kukaan muu muistakkaan ...

    Suomen köyhä aateli vietiin Euroopan sotatantereille sen takia, että ne saisi ryöstellä jotakin hengissä pysyäkseen ...
    Samalla leikattiin palkkakuluja, kun niitä kaatui milloin missäkin taistelussa.

    Äänestä

  • Isänmaallinen... kirjoitti:

    Merkitykseltään Suomi ei vedä vertoja Venäjälle. Ei edes tänä päivänä, saati historiaa katsoen. Itse asiassa olemme yksi vähiten merkittäviä maita koko Euroopassa. Siis muulle maailmalle, itsellemme olemme toki sitäkin tärkeämpiä.

    Oikeastaan on ihan hyvä, ettei meillä ole merkitystä, eikä meillä ole merkittäviä öljyvaroja tai muita strategisia malmivaroja, joita jonkun täytyisi tulla puolustamaan tai vapauttamaan ...

    Miten voisimme vieläkin vähentää merkitystämme.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vaka Vanha kirjoitti:

Venäläiset itse aiheutti oman taantumisensa ja valtakuntansa romahtamisen.

Venäjä oli ennen ensimmäistä maailmansotaa kolme kertaa suurempi valtio kuin USA.
Venäjä oli myös väestöltään kolme kertaa suurempi valtio kuin USA.
Venäjän talous myös kasvoi 1900 luvun alussa kaksi kertaa nopeammin kuin USA:n

Mutta mitä teki Nikolai II.
Se päätti avata Venäläisille sataman välimerelle Balkkanin kautta, tiellä oli kaksi valtiota Itävallan keisarikunta ja Osmaanien sulttaanikunta.

Venäläiset keksi panslavinismin, eli idean siitä että kaikkien Slaavilaisten kansojen täytyy kuulua samaan valtioon ja saman keisarin alaisuuteen.
Syntyi Serbien ja Venäläisten pyhä allianssi.
Joka jatkuu tänäkin päivänä ...
Samaa ideaa toteutti myöhemmin yksi Itävaltalsiyntyinen korpraali johtaessaan omaa kansakuntaansa kohti maailmanherruutta ...

No tässä sodassa romuttui kolme keisarikuntaa ja yksi sulttaanikunta, vain Brittien kuningaskunta säilyi, mutta voiton hedelmät taisi kerätä uusi valtio valtamerien takaa, eli USA.
Seuraavassa sodassa käytiin läpi näitä entisiä ideoita ja kiistoja ...

Mutta Venäjän asemalle nämä sodat merkitsi täyttä romahdusta.

Enää Venäjä ei ole USA:n vertainen muussa kuin pinta-alassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu