arvon hihhulit,

voisitteko ensin suorittaa akateemisen tutkinnon luonnontieteistä ja tulla vasta sitten tänne kertomaan ja keskustelemaan raamatun "totuuksista"?
411613
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Teologia ei sitten ole luonnontiede.

Äänestä

Kerropa nyt ensin oma erinomaisuutesi taso ja mielipiteesi Raamatusta.

Äänestä

olla välttämättä tutkintoa, olisi edes perusteet...

***

Äänestä

Jos alkuperäisen kysyjän rohkeus riittää, niin oheisesta linkistä löytyy niin vahvat todisteet toivomaltasi alalta, että niiden kaatamiseen eivät kyllä kysyjän rahkeet ehkä riitä.
http://www.saarnaindexi.net/modules/mydownloads/viewcat.php?cid=96

P.S. Itselläni on kaksi yliopistotason loppututkintoa, eikä uskoni niihin karissut, jossei nyt suuremmin vahvistunutkaan niistä, mutta sen ne opettivat että kaiken ensin kyseenalaistan, tutkin ja vasta sitten teen päätökseni ja muodostan kantani asiaan.

Äänestä
  • Tässä raudanluja entinen ateisti aikoo rautalangasta vääntää vastaukset kaikkiin niihin keskeisimpiin kysymyksiin, joita tällä palstallakin esiintyy. Täytyypä ottaa haaste vastaan ja kuunnella.

    Äänestä

  • Kuuntelin tämän lyhimmän puheen, jossa entinen piinkova ateistilääkäri käsitteli nämä Darvinit, Einsteinit ym. maailman viisaimmat tiedemiehet. Itselleni oli yllätys tämä Einsteininkin uskovaisuus. Samoin yllätti tämän lääkärin tieto näistä biokemiaaan liittyvistä asioista ja evoluutioteorian likaisista salaisuuksista. Kertakaikkiaan vaikuttava esitys.
    Täytyypä huomenna kuunnella noita pitempiä puheita.

    Äänestä

  • esitys kirjoitti:

    Kuuntelin tämän lyhimmän puheen, jossa entinen piinkova ateistilääkäri käsitteli nämä Darvinit, Einsteinit ym. maailman viisaimmat tiedemiehet. Itselleni oli yllätys tämä Einsteininkin uskovaisuus. Samoin yllätti tämän lääkärin tieto näistä biokemiaaan liittyvistä asioista ja evoluutioteorian likaisista salaisuuksista. Kertakaikkiaan vaikuttava esitys.

    "entinen piinkova ateistilääkäri"

    Eiköhän siinä ollutkin ne tärkeimmät.

    Äänestä

  • Eipä uskoi noihin loppututkintoihin, jos sinulle rittää todisteeksi pelkästään jonkun "hihhulin" saarnat ja väittämät, tai ne pitäisi sinusta riittää muille luonnontieteen todisteiksi?

    >>sen ne opettivat että kaiken ensin kyseenalaistan, tutkin ja vasta sitten teen päätökseni ja muodostan kantani asiaan.

    Äänestä

  • hohhoijaaa kirjoitti:

    "entinen piinkova ateistilääkäri"

    Eiköhän siinä ollutkin ne tärkeimmät.

    Kuunnelkaa linkki, niin käydään sen jälkeen keskustelua. Voipi tosin olla, että meneepi jauhot suuhun.

    Äänestä

  • esitys kirjoitti:

    Kuuntelin tämän lyhimmän puheen, jossa entinen piinkova ateistilääkäri käsitteli nämä Darvinit, Einsteinit ym. maailman viisaimmat tiedemiehet. Itselleni oli yllätys tämä Einsteininkin uskovaisuus. Samoin yllätti tämän lääkärin tieto näistä biokemiaaan liittyvistä asioista ja evoluutioteorian likaisista salaisuuksista. Kertakaikkiaan vaikuttava esitys.
    Täytyypä huomenna kuunnella noita pitempiä puheita.

    "Itselleni oli yllätys tämä Einsteininkin uskovaisuus."

    No yllätys tosiaan, kun Einstein nimenomaan EI ollut uskovainen, vaan lähinnä agnostikko. Hihhulit hyvin mielellään levittävät tuota sitkeää valhetta Einsteinista. Mutta jotta se oikea totuus ei unohtuisi, niin laitetaanpa tähän Einsteinin omat sanat:

    Einstein omasta uskonnollisuudestaan:
    "It was, of course, a lie what you read about my religious convictions, a lie which is being systematically repeated. I do not believe in a personal God and I have never denied this but have expressed it clearly. If something is in me which can be called religious then it is the unbounded admiration for the structure of the world so far as our science can reveal it."
    - Albert Einstein, letter 1954-03-24

    Einstein persoonallisesta (eli kristinuskon) Jumalasta ja kuolemanjälkeisest elämästä:

    "I cannot imagine a God who rewards and punishes the objects of his creation, whose purposes are modeled after our own -- a God, in short, who is but a reflection of human frailty. Neither can I believe that the individual survives the death of his body, although feeble souls harbor such thoughts through fear or ridiculous egotisms.
    - Albert Einstein, obituary in New York Times 1955-04-19

    Äänestä

  • kuunnella kirjoitti:

    Kuunnelkaa linkki, niin käydään sen jälkeen keskustelua. Voipi tosin olla, että meneepi jauhot suuhun.

    Rohkeuteni riittää yleisöksi asti, ei itse areenalle.

    Toivotan onnea kaikille uskaliaille.

    Äänestä

  • hohhoijaaa kirjoitti:

    Rohkeuteni riittää yleisöksi asti, ei itse areenalle.

    Toivotan onnea kaikille uskaliaille.

    Mulla sentää riitti rohkeus kuunnella tuota linkkiä ko sai omalla kotisohvalla itteksee maata.

    Kyllä tuo puhuja Reinikaine, joka tuntu oleva luterilaine, ja joku lääkäriseura puheenjohtajaki, tuntu hallitseva myös faktat. Sellasta puhujaa on aina mielenkiintosempaa kuunnella, joka pystyy asiansa esittämää sellasella tietopohjalla, et siin joutuu omille vastaargumenteilleki miettimää tosissaa perusteita.

    Osa linkeistä vielä kuuntelematta. Jos tänää ehtis.

    Äänestä

  • rohkeempi kirjoitti:

    Liian haastavaa minulle. Ja mitäs jos entinen piinkova ateistilääkäri pystyisi horjuttamaan ateistisuuttani?

    Ei, en voi ottaa riskiä. Silmät sirillään tätäkin keskustelua seurailen, jotta kaikki (mahdolliset) horjuttavat tekijät kykenen sivuuttamaan.

    Ei ole helppoa olla ateisti, ainakaan minun.

    Äänestä

  • rohkeempi kirjoitti:

    Mulla sentää riitti rohkeus kuunnella tuota linkkiä ko sai omalla kotisohvalla itteksee maata.

    Kyllä tuo puhuja Reinikaine, joka tuntu oleva luterilaine, ja joku lääkäriseura puheenjohtajaki, tuntu hallitseva myös faktat. Sellasta puhujaa on aina mielenkiintosempaa kuunnella, joka pystyy asiansa esittämää sellasella tietopohjalla, et siin joutuu omille vastaargumenteilleki miettimää tosissaa perusteita.

    Osa linkeistä vielä kuuntelematta. Jos tänää ehtis.

    En tunne tuota Reinikaista henkilökohtaisesti, mutta kuunneltuani ja luettuani muutamia hänen juttujaan voisin tiivistää hänen maailmankuvansa muuttumisen seuraavasti: Ensin hän oli ateisti, joka oli perehtynyt vain evoluutioon, joten hän uskoi siihen. Opiskeltuaan asioita riittävän pitkälle ja laajemmin kuin pelkän evoluution näkökulmasta, hän tajusi tietojensa perusteella, ettei evoluutio pidäkään paikkansa. Vasta tuon oivaluksensa jälkeen hän "hurahti uskoon". Ilmeisesti suurin osa tämänkin palstan kirjoittelijoista on samassa vaiheessa kuin Reinikainen oli aluksi: He ovat opiskelleet vain yksipuolisesti evoluutiota tai eivät ole opiskelleet sitä ollenkaan.

    Äänestä

  • lyhyesti kirjoitti:

    tuntea evoluutioteoria ollakseen ateisti?

    Äänestä

  • pitääkö kirjoitti:

    tuntea evoluutioteoria ollakseen ateisti?

    Halusin vain esittää kirjoitukseni lopussa käsitykseni tälläkin palstalla ajoittain esiintyvistä evoluutiokeskusteluista, joissa lähes jokainen esittää omia näkemyksiään evoluutiosta, vaikka tiedot kyseisestä aiheesta olisi kuinka puutteelliset tahansa.

    evoluutiopalsta, jossa voidaan siitä keskustella. Tällä palstalla evoluutiosta ei varmaan mitään tarvitse tietääkkään. Näin ainakin itse toivon.

    Äänestä

  • on erikseen kirjoitti:

    evoluutiopalsta, jossa voidaan siitä keskustella. Tällä palstalla evoluutiosta ei varmaan mitään tarvitse tietääkkään. Näin ainakin itse toivon.

    Täällä ateismi-palstalla vain loppuu jutut lyhyeen, jos täällä ei keskustella asiosta vähän laajemmin. Suurin osa aloituksistakin käsittelee jollakin tavalla kristinuskoa, vaikka sille aiheelle on useitakin palstoja. Eikä ne aloituksen tekijät aina ole edes hihhuleita. Evoluutio taas tukee maailmankuvaltaan vahvasti ateismi kuten tuon Reinikaisen jutuista käy ilmi.

    "Evoluutio taas tukee maailmankuvaltaan vahvasti ateismi kuten tuon Reinikaisen jutuista käy ilmi."

    Niin silloinhan asia niin on. Itse en näe evoluution ja ateismin välillä juurikaan yhteyttä, mutta se olenkin vain minä.

    Äänestä

  • lyhyesti kirjoitti:

    Täällä ateismi-palstalla vain loppuu jutut lyhyeen, jos täällä ei keskustella asiosta vähän laajemmin. Suurin osa aloituksistakin käsittelee jollakin tavalla kristinuskoa, vaikka sille aiheelle on useitakin palstoja. Eikä ne aloituksen tekijät aina ole edes hihhuleita. Evoluutio taas tukee maailmankuvaltaan vahvasti ateismi kuten tuon Reinikaisen jutuista käy ilmi.

    Jos ateismi ja evoluutio eivät sovi samaan keskustelufoorumiin, niin mistä sitten keskustellaan?

    Itse näen asian siten, että tämä evoluutio, evoluutioteoria, Darvin, hänen hengenheimolaisensa ym. tekivät valtavan hienon perustan ateismille, siis sille ilmiölle, että ei ole olemassa Jumalaa.

    Jos Darvinin ja kumppaneiden teoria pitää paikkansa, niin sittenhän asia on pihvi ja kaikki Jumalaan uskovat ovat kuin lapset, jotka uskovat joulupukkiin - vai olenko väärässä.

    Jos taas tämä Darvinin ja kumppaneiden teoria ei pidäkkään paikkaansa ja on olemassa sittenkin joku ihmistä suurempi älyllinen suunnittelija, joka onkin kaiken takana. Hänen ilmoitus uskovien mukaan löytyy Raamatusta. Jos sen Raamatun ilmoitus tästä lajien synnystä pitää paikkaansa, niin voisiko sitten se kaikki muukin, jota sinne on kirjoitettu. Eli olisi olemassa iankaikkinen kuolematon sielu jokaisella ihmisellä. Näinhän uskovat kyllä lähes kaikki muutkin uskonnot, ei vain kristityt. Tämän saman teorian mukaan olisi olemassa myös iankaikkinen elämä taivaassa tai helvetissä.

    Kuuntelin mielenkiinnolla tämän Reinikaisen viimeisen puheen, jossa hän sanoi huolellisesti lukeneensa tämän Darvinin lajien synnyn. (Itse en muuten ole sitä vielä lukenut ja kysynkin mistä sen voisi saada käsiinsä suomennettuna, löytyykö netistä?) Tämän Reinikaisen mukaan Darvin itse asetti muutaman ehdon oman teoriansa paikkansapitävyydelle ja kirjoitti siinä teoksessaan, että jos nämä eivät pidä paikkaansa, niin hylätkää koko teoria. Reinikainen valottaa samalla nämä Darvinin ehdot, ja perustellaan ne tässä puheessa. Nämä ehdot ovat pettäneet Reinikaisen mukaan, mutta niitä ei haluta laajalti kuuluttaa, koska tämä koko evoluutioteoriaoppi menettäisi samalla koko perustansa ja sortuisi. Eli rakensiko Darvin omaan teoriaansa jonkinlaisen itsetuhomekanismin? Ottakaa viisaammat kantaa.

    Mm. näillä perusteilla pidän perusteltuna sitä, miksi tämän palstan välttämätön ikikeskusteluaihe aina ajoittain on myös evoluutioteoria. Jatketaan tutkimista.

    Äänestä

  • Nyhjätäänkö sitten tyhjästä? kirjoitti:

    Olipas pitkälle meneviä johtopäätöksiä:

    Jos Darwinin evoluutioteoria ei pidä paikkaansa, niin kaikki mitä raamatussa sanotaan, on totta.

    Auuts! Kyllä taisi halu johdattaa päättelyäsi enemmän kuin logiikka...

    Mikäli yksinkertaisesti ajatellaan evoluution tarkoittavan geenien muutoksia ja ateismin jumaluskon puutetta, niin yhtäläismerkin veto näiden kahden välillä on on mielestäni hankalaa.

    Mikäli joku ateismia perustelee evoluution perusteella, niin se on hänen asiansa. Ehkäpä hän ainakin tuntee evoluution "tarpeeksi tarkasti" silloin. Tosin herää kysymys: jos tuntee evoluution, niin onko järkeä ottaa kantaa jumalan olemassaoloon?

    Äänestä

  • "Jos alkuperäisen kysyjän rohkeus riittää, niin oheisesta linkistä löytyy niin vahvat todisteet toivomaltasi alalta, että niiden kaatamiseen eivät kyllä kysyjän rahkeet ehkä riitä."

    En ole alkuperäinen kysyjä, mutta noissa Reinikaisen jutuissa ei ole ainakaan mitään tieteellisesti ja samalla empiirisesti päteviä perusteluja Jumalalle tai evoluutiota vastaan.

    "P.S. Itselläni on kaksi yliopistotason loppututkintoa"

    Tuskin luonnontieteissä.

    Äänestä

  • rohkeempi kirjoitti:

    Mulla sentää riitti rohkeus kuunnella tuota linkkiä ko sai omalla kotisohvalla itteksee maata.

    Kyllä tuo puhuja Reinikaine, joka tuntu oleva luterilaine, ja joku lääkäriseura puheenjohtajaki, tuntu hallitseva myös faktat. Sellasta puhujaa on aina mielenkiintosempaa kuunnella, joka pystyy asiansa esittämää sellasella tietopohjalla, et siin joutuu omille vastaargumenteilleki miettimää tosissaa perusteita.

    Osa linkeistä vielä kuuntelematta. Jos tänää ehtis.

    "Kyllä tuo puhuja Reinikaine, joka tuntu oleva luterilaine, ja joku lääkäriseura puheenjohtajaki, tuntu hallitseva myös faktat."

    Vakuuttava puhuja voi toki esiintyä siten, että hän näyttäisi tuntevan faktat ja tekevän niistä pätevät johtopäätökset, mutta epäilen, että sinä et ole pätevä arvioimaan, onko todella niin.

    Äänestä

  • lyhyesti kirjoitti:

    En tunne tuota Reinikaista henkilökohtaisesti, mutta kuunneltuani ja luettuani muutamia hänen juttujaan voisin tiivistää hänen maailmankuvansa muuttumisen seuraavasti: Ensin hän oli ateisti, joka oli perehtynyt vain evoluutioon, joten hän uskoi siihen. Opiskeltuaan asioita riittävän pitkälle ja laajemmin kuin pelkän evoluution näkökulmasta, hän tajusi tietojensa perusteella, ettei evoluutio pidäkään paikkansa. Vasta tuon oivaluksensa jälkeen hän "hurahti uskoon". Ilmeisesti suurin osa tämänkin palstan kirjoittelijoista on samassa vaiheessa kuin Reinikainen oli aluksi: He ovat opiskelleet vain yksipuolisesti evoluutiota tai eivät ole opiskelleet sitä ollenkaan.

    "Opiskeltuaan asioita riittävän pitkälle ja laajemmin kuin pelkän evoluution näkökulmasta, hän tajusi tietojensa perusteella, ettei evoluutio pidäkään paikkansa."

    Miksi uskoisimme Reinikaista, kun on paljon parempiakin asiantuntijoita kertomaan asiasta. Itse alaa (evoluutiota) käsittelevät akateemikot lähes poikkeuksetta pitävät evoluutiota pätevänä selityksenä. Tietysti, jos haluaa valita sen yhden lääkärin (lääkäri ei ole alan asinatuntija), joka tukee omia ennalta päätettyjä käsityksiä, niin trietysti siten voi tehdä, mutta tieteellisesti se on epärehellistä ja auktoriteettiuskoa.

    Äänestä

  • lyhyesti kirjoitti:

    En tunne tuota Reinikaista henkilökohtaisesti, mutta kuunneltuani ja luettuani muutamia hänen juttujaan voisin tiivistää hänen maailmankuvansa muuttumisen seuraavasti: Ensin hän oli ateisti, joka oli perehtynyt vain evoluutioon, joten hän uskoi siihen. Opiskeltuaan asioita riittävän pitkälle ja laajemmin kuin pelkän evoluution näkökulmasta, hän tajusi tietojensa perusteella, ettei evoluutio pidäkään paikkansa. Vasta tuon oivaluksensa jälkeen hän "hurahti uskoon". Ilmeisesti suurin osa tämänkin palstan kirjoittelijoista on samassa vaiheessa kuin Reinikainen oli aluksi: He ovat opiskelleet vain yksipuolisesti evoluutiota tai eivät ole opiskelleet sitä ollenkaan.

    "He ovat opiskelleet vain yksipuolisesti evoluutiota tai eivät ole opiskelleet sitä ollenkaan."

    Mitä tarkoitat yksipuolisella opiskelulla ja mitä olisi sitten monipuolinen opiskelu?

    Äänestä

  • konna kirjoitti:

    Olipas pitkälle meneviä johtopäätöksiä:

    Jos Darwinin evoluutioteoria ei pidä paikkaansa, niin kaikki mitä raamatussa sanotaan, on totta.

    Auuts! Kyllä taisi halu johdattaa päättelyäsi enemmän kuin logiikka...

    Tuosta kyllä huomataan, että tuollaisten väitteiden esittäjillä ei ole pienintäkään hajua yksinkertaisimmista logiikoista.

    Äänestä

  • lyhyesti kirjoitti:

    Täällä ateismi-palstalla vain loppuu jutut lyhyeen, jos täällä ei keskustella asiosta vähän laajemmin. Suurin osa aloituksistakin käsittelee jollakin tavalla kristinuskoa, vaikka sille aiheelle on useitakin palstoja. Eikä ne aloituksen tekijät aina ole edes hihhuleita. Evoluutio taas tukee maailmankuvaltaan vahvasti ateismi kuten tuon Reinikaisen jutuista käy ilmi.

    Tuo Reinikainen on tunnettu hihhuli ja nuoren maan kreationisti, joka uskoo että maapallo on 6ooo vuotta vanha ja että ihmiset ja dinosaurukset ovat eläneet samanaikaisesti muutama tuhat vuotta sitten.

    Jo pelkästään tuo idioottimaisuus riittää kertomaan kaiken tarvittavan kyseisen ääliön "asiantuntemuksesta".

    Äänestä

  • Nyhjätäänkö sitten tyhjästä? kirjoitti:

    Jos ateismi ja evoluutio eivät sovi samaan keskustelufoorumiin, niin mistä sitten keskustellaan?

    Itse näen asian siten, että tämä evoluutio, evoluutioteoria, Darvin, hänen hengenheimolaisensa ym. tekivät valtavan hienon perustan ateismille, siis sille ilmiölle, että ei ole olemassa Jumalaa.

    Jos Darvinin ja kumppaneiden teoria pitää paikkansa, niin sittenhän asia on pihvi ja kaikki Jumalaan uskovat ovat kuin lapset, jotka uskovat joulupukkiin - vai olenko väärässä.

    Jos taas tämä Darvinin ja kumppaneiden teoria ei pidäkkään paikkaansa ja on olemassa sittenkin joku ihmistä suurempi älyllinen suunnittelija, joka onkin kaiken takana. Hänen ilmoitus uskovien mukaan löytyy Raamatusta. Jos sen Raamatun ilmoitus tästä lajien synnystä pitää paikkaansa, niin voisiko sitten se kaikki muukin, jota sinne on kirjoitettu. Eli olisi olemassa iankaikkinen kuolematon sielu jokaisella ihmisellä. Näinhän uskovat kyllä lähes kaikki muutkin uskonnot, ei vain kristityt. Tämän saman teorian mukaan olisi olemassa myös iankaikkinen elämä taivaassa tai helvetissä.

    Kuuntelin mielenkiinnolla tämän Reinikaisen viimeisen puheen, jossa hän sanoi huolellisesti lukeneensa tämän Darvinin lajien synnyn. (Itse en muuten ole sitä vielä lukenut ja kysynkin mistä sen voisi saada käsiinsä suomennettuna, löytyykö netistä?) Tämän Reinikaisen mukaan Darvin itse asetti muutaman ehdon oman teoriansa paikkansapitävyydelle ja kirjoitti siinä teoksessaan, että jos nämä eivät pidä paikkaansa, niin hylätkää koko teoria. Reinikainen valottaa samalla nämä Darvinin ehdot, ja perustellaan ne tässä puheessa. Nämä ehdot ovat pettäneet Reinikaisen mukaan, mutta niitä ei haluta laajalti kuuluttaa, koska tämä koko evoluutioteoriaoppi menettäisi samalla koko perustansa ja sortuisi. Eli rakensiko Darvin omaan teoriaansa jonkinlaisen itsetuhomekanismin? Ottakaa viisaammat kantaa.

    Mm. näillä perusteilla pidän perusteltuna sitä, miksi tämän palstan välttämätön ikikeskusteluaihe aina ajoittain on myös evoluutioteoria. Jatketaan tutkimista.

    "Jos Darvinin ja kumppaneiden teoria pitää paikkansa, niin sittenhän asia on pihvi ja kaikki Jumalaan uskovat ovat kuin lapset, jotka uskovat joulupukkiin - vai olenko väärässä."

    Darwin vei pohjan William Paleyn kelloseppäargumentilta osoittaen, että suunnittelijaa ei välttämättä tarvita.

    "Nämä ehdot ovat pettäneet Reinikaisen mukaan, mutta niitä ei haluta laajalti kuuluttaa, koska tämä koko evoluutioteoriaoppi menettäisi samalla koko perustansa ja sortuisi."

    Ja tässä Reinikainen valehtelee tai sitten hän ei todella ole lukenut Darwinin lajien syntyä. Darwin esittelee niissä kohdissa esimerkin luonteisesti falsifikaatiokriteerejä. Hän kertoo mm. silmästä ja siitä, jos osoitettaisiin, että sen kehitys evoluution kautta ei ole mahdollinen. Tähän ne kreationistien lainaukset sitten loppuvat, koska näyttää siltä, että Darwin on itse kaatanut teoriansa. Jos kuitenkin on lukenut sen kirjan, niin tietää, että tuon kohdan jälkeen Darwin esittää niitä mahdollisia tapoja, miten silmä voi syntyä evoluution kautta.

    Valehteleeko Reinikainen lukeneensa tuon kirjan vai eikö Reinikainen ymmärrä lukemaansa vai ymmärtääkö, mutta valitsee esitettävän osan vain sen mukaan, joka sopii hänen agendaansa?

    "Mm. näillä perusteilla pidän perusteltuna sitä, miksi tämän palstan välttämätön ikikeskusteluaihe aina ajoittain on myös evoluutioteoria."

    Jos siinä keskustelussa olisi jotain järkeä, mutta eipä täällä muuta näy kuin huonosti väsättyjä ID-argumentteja. Alkuperäinen ID-porukka on hyvin onnistunut poliittissa agendassaan, mutta luonnontieteisiin (evoluutioon) heillä ei ole ollut mitään pätevää tarjottavaa.

    Äänestä

Näyttää totuus järkyttävän herkkänahkaisia ateisteja! Tehkää parannus! Niin voitte olla levollisin mielin.

Äänestä
  • mutta mistä? Ei ole rikos olla uskomatta satutarinoihin.

    Äänestä

  • "Näyttää totuus järkyttävän herkkänahkaisia ateisteja!"

    Mikä totuus? Sinun hihhulitotuus vai? Reinikaisen jutuissa ei ainakaan ole mitään totuutta löydettävissä.

    Äänestä

akateemikko voisi olla niin hyvä eikä nimittelisi sopimattomilla ilmauksilla.

Voisiko "arvon" ateistit vielä määritellä koulutus ja suuntautumistason jolloin Kristitty olisi tasollanne?

Äänestä
  • Jumala on kyllä kovin suorasukainen Raamatussa, kun Sanoo toisaalta omasta tiestään:
    "Ettei hullukaan siltä eksy".
    Ja ateisteistä.
    "Hullu sanoo sydänmessään ei ole Jumalaa".

    Äänestä

  • JA SITTEN ASENTEET kirjoitti:

    Jumala on kyllä kovin suorasukainen Raamatussa, kun Sanoo toisaalta omasta tiestään:

    hullun aina huomaa. Hullut lukevat raamattua.

    Äänestä

  • Hihhulin voi hyvin määritellä vaikkapa taikauskoiseksi ihmiseksi. Siis ihmiseksi joka on täysin sokeasti ja kritiikittömästi omaksunut vuohipaimenten ikivanhan taikauskon. Eikä tuollainen loogiseen ajatteluun kykenemätön taikauskoinen höppänä tietenkään voi koskaan olla samalla tasolla tervejärkisen ihmisen kanssa, joka ei sokeasti usko perusteettomiin kansansatuihin.

    Äänestä

  • JA SITTEN ASENTEET kirjoitti:

    Jumala on kyllä kovin suorasukainen Raamatussa, kun Sanoo toisaalta omasta tiestään:
    "Ettei hullukaan siltä eksy".
    Ja ateisteistä.
    "Hullu sanoo sydänmessään ei ole Jumalaa".

    Mitä sitten? Täytyy ilmeisesti ensin uskoa Jumalaan, jos aikoo pitää Jumalan sanomisia jotenkin pätevinä eli sillä ei ole mitään väliä, mitä Jumala muka sanoo.

    Äänestä

" arvon hihhulit, voisitteko ensin suorittaa akateemisen tutkinnon luonnontieteistä ja tulla vasta sitten tänne kertomaan ja keskustelemaan raamatun "totuuksista"?

Minulle riittäisi edes peruskoulun ala-asteen oppimäärän omaksuminen, niin luonnontieteiden kuin äidinkielenkin suhteen.

Äänestä

Taitaa olla oikea saatanan juoni pahimmasta päästä tuo akateeminen "viisaus" jos se on sen sortin viisautta että se vie helvettiin, kun ei kykene enää "alentumaan" uskoakseen raamatusta löytyvää Jumalan sanan viisautta elämänsä johdatukseksi.

Vai miten tuo lienee; mahtaneeko olla sitten helvetissä akateemisille oma osasto, jossa saatana, joka muuten onkin ihmistä viisaampi, kiusaa intellektuelleja älyllisellä tavalla. Kuitenkin luulen, että se tuska ja vaiva niillä kaikilla maan "viisailla", tai siis oppineilla älyköillä, tulee olemaan se, kun siellä sitten harmittelevat, helvetin iäisessä vaivassa, että kun sinne pitikin hankkiutua "järjen päätelmissään".....................................

Äänestä
  • Sanoma rististä on hullutus niille, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on
    Jumalan voima.

    Äänestä

  • kukkoriikin kirjoitti:

    Sanoma rististä on hullutus niille, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on
    Jumalan voima.

    omaperäistä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nöyrä pyytäjä kirjoitti:

voisitteko ensin suorittaa akateemisen tutkinnon luonnontieteistä ja tulla vasta sitten tänne kertomaan ja keskustelemaan raamatun "totuuksista"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu