Englantilainen mies soitti poliisille. Hän oli peloissaan.
Vaimo, joka oli pihalle tekemässä remonttia oli sanonut, ettei tule enää ruokaa!
Uutinen löytyy muutaman päivän takaisesta Hesarista.
Vaimo, joka oli pihalle tekemässä remonttia oli sanonut, ettei tule enää ruokaa!
Uutinen löytyy muutaman päivän takaisesta Hesarista.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Muun maalaisille miehille ei tule kuuloonkaan antaa feministien kukkoilla, suomimiehet sen sijaan on alistettu oikein lain voimalla maanrakoon.
Olisi hauska lukea tarinoita miten suomalaisfemakko saakin kunnolla nenilleen ulkomailla kun luulee pystyvänsä pompottelemaan miehiä samalla lailla kuin lain voimalla nujerrettuja suomimiehiä. Muissa maissa naisella ei ole läheskään niin paljoa sananvaltaa tai tasa-arvoa kuin suomessa...
Feministi, jonka mielestä Suomessa kaikki miehet ovat sikoja, on onnesta muikeana, kun ranskalainen machosovinisti tarjoa hänelle illallisen halvassa ravintolassa Pariisissa, ja ottaa sen jälkeen puoliväkisin sen mitä on tottunut tällaisten illallisten jälkeen saamaan.
..se on, kun jättää ruoan tekemättä? Eihän tekemättä jättäminen ole aktiivista toimintaa, eikä sitä näin ollen voida kutsua pompotteluksi. Pompottelua olisi pikemminkin se, että jotakuta vaaditaan nyrkin uhalla tekemään ruokaa. Tällaisia pompottelijasankareitahan kaikki ei-suomalaiset miehet ovat mielestäsi?
MUUTEN: jos todella on noin, että vain Suomessa naiset saattavat jättää ruoat tekemättä, ja muualla saisivat tästä turpiinsa, niin mistä juuri suomalaisella naisella on tällainen valta "alistaa" miehiä?
järkyttävän hurja feministi. Radikaali tapaus, ehdottomasti. Ehkä naisen molemmat kädet olivat kiinni remontissa ja raasu ei pystynyt laittamaan ruokaa sohvaperunalleen?
Avuttoman sohvaperunaparan heitteillejättöähän tuo oli.
Mahtaakohan sohvaperunan päässä itää mitään näin kevätlämpimillä?
Voi sen nähdä noinkin. Peruna sentään osasi aivan itse soittaa poliisille. Hertta jätti tarinan kihelmöivään vaiheeseen: laittoiko poliisi sitä ruokaa?
Ei, poliisi ei laittanut ruokaa. Uutisesta sai sen vaikutelman, että kyseessä oli asiaton tapa käyttää hyväkseen poliisin hätänumeroa.
Menneiden sukupolvien miehet ovat tehneet suuren virheen antaessaan naisille niitä ensimmäisiäkään oikeuksia, tiedättehän sanonnan, kun antaa pirulle pikkusormen niin se vie koko käden eikä sekään riitä...
monet miehet on itte niitä piruja..
nyt kun naiset ovat vieneet koko käden, niin homma on kääntynyt niin päin, että naisten ei kannata antaa miehille vähääkään valtaa, koska jos antaa pirulle pikkusormen niin -jne.
Siis nainen, joka uusimpien tieteen havaintojen mukaan on ihminen, on ollut epävapaa objekti, jolle on "annettu" oikeuksia.
---
Koska emme kirjallisista lähteistä tiedä, onko joskus ollut aika, jolloin NAISILLA on ollut kaikki valta (matriarkaatti), emme myöskään aivan varmasti pysty arvioimaan, siirtyykö historian heiluri taas tuohon toiseen ääriasentoon.
on ollut ja on vieläkin, mikäli yhtenä kriteerinä pidetään perimisjärjstystä ja sitä suuntaa, miten avioliitto tapahtuu. Kun mies institutionaalisesti muuttaa vaimon ja vaimon suvun luo assisteeraamaan ja perimyslinja kulkee äidin suvulta tyttärille, katsoisin yhteisön olevan matrilineaarinen.
Ellen muista väärin, niin mm. pueblo-intiaanella oli tällainen järjestelmä. Nykyäänkin tietääkseni tavataan tällaista joissakin primitiivisissä kulttuureissa (Polynesiassa). Kaakkois-Euroopasta on kaivauksissa löydetty ilmentymiä naisvaltaisista kulttuureista n. 8000 vuoden takaa, mutta tulkinta on vaikeaa. Myös amatsonikulttuuri on ollut olemassa.
Sohvalla lötköttäessä ei ole muussa pahanteossa ja päässä itää uusia ruokareseptejä sitä varalta, että jaksaisi nousta laittamaan ruokaa / soittamaan konstaapelia ruuanlaittajaksi.
Hätä muuten mahtaa olla jo kamala, jos haluaa _englantilaisen_ poliisin kokikseen. Olen käynyt kerran Englannissa.
... muurahaiset, mehiläiset ja termiitit!
Todistit juuri itsekin mikä onnettomuus naisvalta olisi, mainitsemasi naisvaltakulttuurit löytyivät nimenomaan primitiivisistä kulttuureista. Eli jos naiset pääsee valtaan, kehitys pysähtyy koska jos naisista olisi ollut kiinni, ei tultakaan olisi keksitty...
miksi olet yksinäinen ja onneton, eikä sinulla ole naista. Et tosiasiassa naista halua, koska halveksit heitä ja pidät miehiä alempina ja yksinkertaisimpina.
...olen samaa mieltä.
Naisvalta olisi yhtä paha kuin absoluuttinen miesvaltakin. Ja varmasti pysäyttäisi kehitystä.
Jaan mielipiteesi siis täysin.
...eli siis uskon siihen, että kun molempien sukupuolten edustajia vaikuttaa asioihin, niin useampia näkökulmia tulee esiin.
Saattaisi hyvin olla, että tuli olisi jäänyt keksimättä, jos olisi ollut vain naisia/miehiä - tosin tätä väitettä ei voine todistaa...
Kyllä, matriarkaatteja esiintyy, ja jotkut tarut ja myytit antavat aiheen uskoa, että niitä on joskus ollut enemmänkin. Mietityttää vain, ovatko ne koskaan olleet niin vallitsevia kuin patriarkaattimeininki on ollut kirjoitetun historian aikana.
Joku matriarkaalinen kansa/heimo on myös Kiinassa, siis nykyäänkin.
Naisten oma käytös on aiheuttanut asenteeni heitä kohtaan. Miksi kukaan haluaisi kerjätä ongelmia (=naisen) itselleen? Parempi yksin siis.
Ja mitä tulee onnellisuuteen, sellaista ei ole olemassakaan...
Ei ihmisen tulta ole tarvinnut keksiä, vaan täytyi keksiä, miten varjella luonnon voimien (esim. salama) välityksellä syttynyt tuli.
Todista vääräksi, jos voit, oletukseni, että juuri naiset varjelivat tulta, pitivät sitä elossa, silloin kun tulenTEKOA ei oltu vielä keksitty - kun miesten elintapa oli liikkuvampi. Muistona tästä olisivat vanhojen kulttuurien tulta arvostavat riitit. Muistammehan kaikki, kuinka antiikin Roomassa erittäin arvostetut Vestan neitsyet varjelivat pyhää tulta. Mutta epäonnistujat haudattiin maahan elävältä.
Arvon rouva/neiti, nyt on tunnustettava, että
...voiphan olla niinkin.
Nöyrästi kumarran esittämäsi argumentin edessä.
Edelleen samaa mieltä sekä täysin matriarkaalisesta tai patriarkaalisesta päätöksenteosta ollen (myös tuossa mallissa ukkoja on tarvittu tulenvarjelijoiden lisäksi).
teidän.
Antropologia on kiintoisaa, mutta hallitsen huonosti. Sellainen käsitys on jäänyt, että matriarkaatit ovat tavattoman paljon harvinaisempia kuin patriarkaatit. On silti ollut pitkiä rauhan ajanjaksoja, jolloin naisjumalat ja naisten taidot, jopa matriarkaatit ovat vallinnet. Ne ovat olleet paikkallisesti ja ajallisesti rajallisia yhteiskuntajärjestyksiä. Myös kulttuurisesti verrattain kehittyneitä ja ne on koettu vaihdantatalouteen perustuvissa yhteisöissä arvostetuiksi (koska sodat, väkivälta ja julmuus eivät ole kivaa vaihtokamaa muille).
Ihmisten käyttäytymistä on valitettavan ikiaikaisesti ohjannut väkivalta ja sen pelko. Matriarkaatit eivät ole pärjänneet sellaisessa maailmassa hyvin.
Kartan niitä. Rasismia?
... että heikot sortuu elon tiellä, jätkä sen kun porskuttaa. Eikä muutosta ole näköpiirissä.
Vain sivistys, kulttuuri ja lakiin perustuva järjestys voivat saada aikaan sellaisen yhteiskunnan, joka toimii muilla kuin vahvimman ehdoilla. Ironisesti juuri ne nykyajan yhteiskunnat, joissa lakiin perustuva järjestys antaa heikommillekin tasavertaisimmat mahdollisuudet, ovat joutuneet feministien kovimman hyökkäyksen kohteeksi. Tällainen yhteiskunnan perusteiden nakertaminen johtaa ennen pitkää paluuseen takaisin kohti vahvemman oikeutta.
sinulla Juntti ovat hyvät, mutta johtopäätökset väärät. Nimittäin vahvuuksiin pitää mielestäni laskea myös muut vahvuudet kuin voimankäyttö eli kasvatus, koulutus, taidot, taiteet jne. Pitkät rauhanajat, jolloin ei väkivaltaa, fyysistä voimaa ja sotataitoja ole näkyvästi tarvittu, ovat tarjonneet monipuolisia mahdollisuuksia muillekin kuin sankareille. Kulttuurit ovat humahtaneet kukoistukseen.
Järjestys, laki, voima- ja järjestyksenpitokoneistot (mm. sotaväki) ovat niitä tekijöitä, mitä on tarvittu ja tarvitaan turvaamaan rauhallinen sisäinen kehitys. Eivät nämä asiat ole toisensa poissulkevia, kyse on kai perimmältään siitä, miten mekanismeja käytetään, miten hallitaan.
Nykyään kai ollaan sitä mieltä, että puhtaasti matriarkaalisia järjestelmiä olisi ollut vähänlaisesti. Mutta matriarkaalissävytteiset tai sellaiset, joissa on viitteitä naisten keskeiseen/tasavertaiseen asemaan päätöksenteossa, lienevät olleet hyvinkin yleisiä ennen ns. sotakirveitten (vasarakirveitten) aikaa (so. ennen 6000 - 3000 eaa.) Esim. neolliittinen Catal Hüyükin asutus, kaakkoisesta Euroopasta löydetyt neoliittiset asutustaajamat, myöhäispaleoliittiset kulttuurit Ranskan alueella jne. ovat käsittääkseni tulkittavissa tällaisiksi. Kiistaahan asiasta käydään; miesantropologit ja naisantropologit näyttävät usein tulkitsevan löydöksiä hieman eri tavoin.
Nykyään on usein esitetty ajatus, että naiset tukevine aivokurkiaisineen olisivat miehiä kyvykkäämpiä sellaiseen päätöksentekoon, jossa otetaan samalla kertaa huomioon suuri määrä erilaisia "pikkuasioita" ja intressejä. Jos tällaiset teoriat pitävät paikkansa, on varsin luontevaa ajatella, että suhteellisen rauhanomaisissa, piehehköissä myöhäispaleoliittisissa ja varhaisneoliittisissa yhteisöissä naiset ovat näytelleet tärkeää roolia yhteisöjen jatkuvan arkipäiväisen toiminnan koordinoijina ja organisoijina. Sen sijaan sodan merkityksen kasvaessa miesten oletetut "putkiaivot" olisivat tehokkaampia; kun tavoitteet yksinkertaistuvat, liian monimutkainen ajattelu on haitaksi ja suoraviivainen johtaminen taannee todennäköisemmin yhteisön säilymisen.
... johtopäätösteni vääryydelle. Naisilla on nykyisessä länsimaisessa lakiin ja järjestykseen perustuvassa yhteiskuntajärjestelmässä paremmat mahdollisuudet toimia kuin ehkä kertaakaan aiemmin. Kuitenkin feministi hyökkäävät voimakkaasti tätä yhteiskuntajärjestelmää vastaan. Jos feministit onnistuvat tässä hyökkäyksessään, yhteiskuntajärjestelmä heikkenee, ja valta ajautuu taas vahvimmille, pois naisten ulottuvilta.
Mitä järjestyneempi, vakaampi ja rauhallisempi yhteiskunta, sitä enemmän sillä on varaa kuunnella myös heikompia jäseniään. Kun olot muuttuvat ankarammiksi, luisuu valta niille, jotka pystyvät antamaan eniten yhteisön olemassaolon turvaamiseksi. Ei tähän päättelyyn mitään kurkiaisia tarvita.
haluavat kehittää yhteiskuntaa paremmaksi. Tulkitset kritiikin hyökkäykseksi, jossa kaikki vanha halutaan romauttaa ja miehet alistaa. Olet väärässä. Eikö mielestäsi asiat olisi paljon paremmin, jos se toinenkin puolisko maailman ihmisistä voisi paremmin? Äidit, tyttäret, siskot, tädit, me kaikki ihmiset?
... haluavat parempaa maailmaa, muka.
Feministit ajavat vain naisten asiaa, se mitä heidän toimistaan seuraa muille ihmisille ja muulle yhteiskunnalle ei heitä kiinnosta.
Postauksesi loppu on paljastavat: lasket ihmisiin vain naiset. Feministinen ihmiskäsitys sulkeen sisäänsä vain puolet ihmiskunnasta, ei tällaisen aatteen pohjalta voi yhteiskuntaa parantaa, vain hajottaa.
toki kaikki se, mitä feminismin tavoittelemat muutokset saavat aikaan. Naistutkimus tutkii varmaan täysillä ja muut myös. Kriitikoille on maailma ja tutkimus avoinna, siitä vaan.
Piti lukaista juttuni uudestaan, hiisi vie, vaistomaisesti siis laskin vain naiset ihmisiksi. Tekohurskas tarkoitukseni oli olla humaanimpi.
... yhtään naistutkimuksen tai feministien piiristä noussutta kannanottoa, jossa olisi käsitelty feministien vaatimusten toteuttamisen muille väestöryhmille aiheuttamia ongelmia. Jotenkin koko ajatus tuntuu vieraalta.
Mun äiti voi käsittääkseni hienosti.
Mun tytär voi oikein hyvin (3 v), pistää mainiosti veljilleen kampoihin. Ja häntä odottaa vallan tasa-arvoinen yhteiskunta ja valinnan vapaus aikuisiässä, jos elonpäiviä suodaan.
Siskoja mulla ei ole. Valitettavasti (olisi ollut hyötyä esim. teini-iässä, jotta olisin ymmärtänyt silloin tyttöjen sielunelämää paremmin).
Tädeistäni osa on onnellisesti eronneita (kaikki omasta aloitteestaan - yksi miehen väkivallan takia, pari muuta ihan muuten vain, kun mies käynyt tylsäksi) - useimmat ovat kuitenkin vielä naimisissa, ja käsittääkseni onnellisesti. Useimmilla heillä oma ura, jotkut tosin valinneet perheen uran edelle.
Ehkäpä minä en siksi meinaa ymmärtää feminismiä - kun en tunne katkeria naisia lähipiirissäni, jotka olisivat kokeneet syrjintää? Päin vastoin, kertovat usein (rakkaudella) siitä, miten miehiä pitää pyörittää...
Tuo yksi väkivaltatapaus oli sitten kyllä jotain, jossa varmaankin toisten tätien oli syytä rohkaista ko. ihmistä ihan aiheellisesti hakemaan eroa.
Miespuolisilla henkilöillä suvussani on ollut sitten enempi ongelmia - esim. alkoholismia. Josta ei kyllä voi suvun naisia syyttää käsittääkseni mitenkään... en itse parhaalla tahollanikaan keksi. Onneksi ei ihan lähipiirissä sitten ole ollut kuitenkaan sitäkään.
Jotenkin feminismit yleistävät ongelmia mielestäni liiaksi - ilman että otetaan konteksteja huomioon. noin keskimäärin. Mutta ehkäpä minäkin olisin ymmärtäväisempi, jos oikeasti tuntisin lähipiirissäni katkeria naisia?
niitä ongelmia ei ole löytynyt, pelkkää hyvää vaan kaikille. Paljonko muuten olet lukenut noita naistutkimustuloksia? Minä en ainuttakaan.
"ole onnellinen onnessas ja rikas riemussasi ainiaan".
Alan ymmärtää, miksi et tule koskaan ymmärtämään esim. minun feminismiäni. Minulla on hyvä ura ja hyvä palkka, silti toivon muillekin samaa. Nimität sitä katkeruudeksi, sen kun sitten nimität.
Sinun silmälasiesi läpi nähdyt case-storyt täyttävät inhimillisen uteliaisuuden funktion, ihan hauskoja lukea.
... sieltä löytyy sekä naistutkimuksen mullistavia tuloksia että feministien kannanottoja ja vaatimuksia. Tuoreimmasta päästä on tämä vaatimus yhtiöiden hallitusten jäsenten valitsemisesta sukupuolen perusteella.
pitää valita enemmän päteviä fiksuja naisia yritysten hallituksiin. Oikea suunta. Mitä kärsimystä se nyt sitten aiheuttaa ihmiskuntaan? Johtaja Isopaljo voi olla jonkin aikaa näreissään, mutta eiköhän ne muut jäljelle jääneet hallituspaikat ole lohtuna.
... ajatellen asiat luistaisivat kaikkien kannalta paremmin, jos niitä olisivat hoitamassa pätevimmät sukupuolesta riippumatta.
Nainen tekemässä remonttia? Huh! Siinähän hajoaa loputkin! Ei ihme, että mies soitti hädissään poliisille...
Mies oli liikuntakyvytön ja virunut päiväkausia ilman ravintoa omassa virtsassaan. Vaimo oli hävittänyt hänen rullatuolinsa ja jättänyt avuttoman miehen sohvalle. Vaimo teki englantilaista ruokaa ja söi hänen edessään muruakaan antamatta tarkoituksenaan kiduttaa ja näännyttää mies hengiltä. Viimeisenä keinonaan ennen nälkäkuolemaa mies löysi vaimonsa sohvalle unohtaman kännykän ja sai viimeisillä voimillaan väännettyä hätäkeskuksen numeron. Onko naisen julmuudella enää rajoja?!