Olen monasti pohtinut sitä asiaa, että minkä vuoksi Jeesuksen käsissä ja jaloissa oli edelleen olemassa naulojen haavat vaikka kyse oli tietyn teologisen mallin mukaan kuitenkin kirkastusruumiista, joka ei omaa fyysillisen ruumiin haavoittuvuutta.
Entäpäs jos kertomus Aabrahamista uhraamassa poikaansa Iisakia olikin salakielinen merkki siitä, että Jeesuksen fyysillinen ruumis ei tulisikaan kokemaan fyysillistä kuolemaa, vaan Jumalan väliintulo pelastaa hänet samalla tavalla kuin Iisakin. Olihan Golgatan tapahtuman tarkoitus ottaa ristille ihmiskunnan syntivelka ja Jeesuksen tehtävänä ottaa vastaan tuo syntivelka ja siihen liittyvä kärsimys. Kiistaton teologinen tosiasia mielestäni toki on tuo henkinen tapahtuma, jossa Jeesus ottaa vastaan tarpeellisen maljan ja rakentaa valmiiksi sen suuren kirkastusruumiinsa, jonka on määrä sulkea piiriinsä kaikkien aikojen kristityt, nuo Jeesuksen uskolliset seuraajat ja valmistaa heille taivaallinen asuinsija.
Tämä henkinen puoli on oma tapahtumansa ja se mitä tapahtui Jeesuksen fyysilliselle ruumille, on kokonaan toinen asia. Myönnän kernaasti, että Jeesuksen Kristuksen henkiolemus oli Golgatalla saavuttanut sen päämaalinsa, johon se tähtäsi koko evankeliumien aikana ja mahdollisti näin pelastuksen ihmiskunnalle.
Kun "kaikki oli täytetty" ja Jeesus kallisti päänsä antaakseen henkensä, totesi Jumala kenties kaiken todellakin jo täytetyksi ja fyysillinen kuolema oli sen jälkeen tarpeeton. Aivan kuten Aabrahamin uhrivalmius ja se aito tuska jota hän sisällään Iisakin uhrausta valmistellessaan tunsi, oli jo riittävä osoitus hänen uhrivalmiudestaan ja uskollisuudestaan, aivan samalla tavalla kenties Jeesuksen uhrivalmius ja uskollisuus ristillä oli riittävä osoitus Jumalalle ja väliintulo tässä kuten Iisakinkin tapauksessa pelasti Jeesuksen hengen.
Radikaalia pohdintaa Golgatasta
6
275
Vastaukset
- terence.hill
Ristiinnaulitsijat ottivat hänet alas, koska hän oli aikoja sitten kuollut, kuten evankelistat kertovat.
Hänen kylkeensä pistettiin haava, josta vuosi verta ja vettä. Tämä on erään lääkärituttuni mukaan merkki siitä, että verisolut ja veriplasma olivat ehtineet erottua toisistaan kuolleessa ruumiissa. (Kuten koeputkessa senkka-arvoa mitattaessa.)Olen kuullut että tuo yhdistelmä vuotaa myös nippa nappa kuoleman ja elämän välillä kiikkuvasta ruumiista.
- terence.hill
KTS kirjoitti:
Olen kuullut että tuo yhdistelmä vuotaa myös nippa nappa kuoleman ja elämän välillä kiikkuvasta ruumiista.
Johanneksen evankeliumia selittävästä kirjasta "Rakkautta loppuun asti":
(Käsittelee teoriaa siitä, oliko Jeesus valekuollut?)
Ruumiin balsamointiin käytettiin 50 naulaa mirhan ja aloen seosta, joka kovettuu melkein kuin kipsi sen ollessa muutaman päivän ruumiin ympärillä. ... Ruumis oli kuin perhonen kotelossa. Siitä ei niin vain lähdetty kävelemään...
Siinä on mies, joka on riippunut tuntikausia ristiinnaulittuna... Juutalaisen lain mukaan piti olla vähintään kaksi ammatti-ihmistä todistamassa, että tuomittu oli kuollut ennen ristiltä pois ottamista. Häntä oli sitä ennen kidutettu ja hakattu verille. Sitten hänet oli kääritty käärinliinoihin. Hän oli maannut kaksi vuorokautta haudassa ilman ruokaa ja juomaa...
Sitten yhtäkkiä tämä valekuollut virkoaa, selviytyy ulos käärinliinoista, järjestää ne takaisin paikoilleen tyhjinä, työntää naulojen lävistämillä käsillään tonnien painoisen kiven syrjään, päihittää 60 sotilasta ja vielä samana päivänä kävelee 23 km mittaisen Emmauksen lenkin.
Tämän uskominen vaatii enemmän uskoa kuin sen, että Jeesus todella nousi kuolleista. terence.hill kirjoitti:
Johanneksen evankeliumia selittävästä kirjasta "Rakkautta loppuun asti":
(Käsittelee teoriaa siitä, oliko Jeesus valekuollut?)
Ruumiin balsamointiin käytettiin 50 naulaa mirhan ja aloen seosta, joka kovettuu melkein kuin kipsi sen ollessa muutaman päivän ruumiin ympärillä. ... Ruumis oli kuin perhonen kotelossa. Siitä ei niin vain lähdetty kävelemään...
Siinä on mies, joka on riippunut tuntikausia ristiinnaulittuna... Juutalaisen lain mukaan piti olla vähintään kaksi ammatti-ihmistä todistamassa, että tuomittu oli kuollut ennen ristiltä pois ottamista. Häntä oli sitä ennen kidutettu ja hakattu verille. Sitten hänet oli kääritty käärinliinoihin. Hän oli maannut kaksi vuorokautta haudassa ilman ruokaa ja juomaa...
Sitten yhtäkkiä tämä valekuollut virkoaa, selviytyy ulos käärinliinoista, järjestää ne takaisin paikoilleen tyhjinä, työntää naulojen lävistämillä käsillään tonnien painoisen kiven syrjään, päihittää 60 sotilasta ja vielä samana päivänä kävelee 23 km mittaisen Emmauksen lenkin.
Tämän uskominen vaatii enemmän uskoa kuin sen, että Jeesus todella nousi kuolleista.Pointti on kuitenkin nuo naulanreijät. Ne eivät sovi mukaan kuvaan, ellei niitä sitten jätetty rekvisiitaksi pelkästään Tuomasta varten...
- terence.hill
KTS kirjoitti:
Pointti on kuitenkin nuo naulanreijät. Ne eivät sovi mukaan kuvaan, ellei niitä sitten jätetty rekvisiitaksi pelkästään Tuomasta varten...
Tämä menee vähän tällaiseksi pohdiskeluksi. ;-)
Varmaan ne naulanreiät olivat useampiakin tuomaita varten eikä vain sitä yhtä.
Ilm.5:6 mainitsee Karitsasta (Taivaassa), joka oli kuin teurastettu. (Haavat yhä näkyvissä?)
Jes.53. kertoo että Hänen haavainsa kautta olemme parannetut. Ehkä sillä voi ollakin joku pointti, että ne haavat ovat vieläkin? Ehkä ne ovat poissa sitten, kun ensimmäinen taivas ja maa katoavat. (Ilm.21:1)
Tällaista spekulointia tällä kertaa... terence.hill kirjoitti:
Tämä menee vähän tällaiseksi pohdiskeluksi. ;-)
Varmaan ne naulanreiät olivat useampiakin tuomaita varten eikä vain sitä yhtä.
Ilm.5:6 mainitsee Karitsasta (Taivaassa), joka oli kuin teurastettu. (Haavat yhä näkyvissä?)
Jes.53. kertoo että Hänen haavainsa kautta olemme parannetut. Ehkä sillä voi ollakin joku pointti, että ne haavat ovat vieläkin? Ehkä ne ovat poissa sitten, kun ensimmäinen taivas ja maa katoavat. (Ilm.21:1)
Tällaista spekulointia tällä kertaa...Tästä päästäänkin sitten jo meikäläisen leipälajiin, eli Kashmirin Srinagariin...
http://www.spinninglobe.net/jesustomb.htm
; )
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.774542Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k112563- 1751735
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2601602- 1241470
- 1221347
Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik91277Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil721269- 761252
- 35996