Uutisissa kerrottiin liikuttava esimerkki Saddamin suvun rahahuolista.
Saddamin poika, oliko Qusay, oli muutama tunti ennen ensimmäisten pommien putoamista Bagdadiin, joutunut taloudellisessa ahdingossaan turvautumaan keskuspankin armeliaisuuteen, kun hän Saddamin tunteisiin vetoavan anomuskirjeen kanssa pyysi pankinjohtajilta apua huutavaan rahapulaan, jota Saddamin suku oli ilmeisesti jo vuosikausien ajan joutunut kokemaan länsimaiden ilkeämielisten talouspakotteiden vuoksi.
Onneksi pankin johto oli hädänalaisesta tilanteesta vakuuttunut, ja myönsi vähäisen noin miljardi dollarin(lue:noin 1000 miljoonan euron) suuruisen pikalainan korottomana ja ilman takaisinmaksuvelvoitetta.
Rahojen kerääminen vei tietojen mukaan pari tuntia, ehkäpä monen vapaaehtoisen, myötätuntuisen avustajan voimin, jotta kolme kuorma-autollista dollarin seteleitä saatiin kerätyksi parempaa käyttöä varten talteen.
Ajatelkaa sitä työn määrää, mitä Saddamin suku oli joutunut tekemään näiden rahojen ansaitsemiseksi vuosien kuluessa, jos ne olivat heidän itsensä ansaitsemia.
Vain alhaisesti ajattelevat imperialistit voisivat ajatella, että ne olisivat olleet Irakin kansalle kuuluvia rahoja!
Ehkäpä Saddamin perhe voi nyt hieman helpottuneemmissa taloudellisissa oloissa nauttia jossain heille turvapaikan myöntäneessä ystävällishenkisessä maassa, kenties Venäjällä, siitä elintasosta, mistä he eivät koskaan Irakissa voineet nauttia uhratessaan pyyteettömästi voimansa ja aikansa kiittämättömien irakilaisten hyvinvoinnin puolesta.
Siinä, jos missään, taloudellinen helpotus meni oikeaan kohteeseen, eikö vain ?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja juuri, kun George War Bush olisi kanssa päässyt paikalle. Vei prkl Bushin rahat. Kyllä Bush setä nyt on vihainen.
Juu. Antaahan tuo summa pienen vaatimattoman kipukorvauksen USA:n raukkamaisesta hyökkäyksestä Irakiin. Sanoihan jo Uuno Turhapuro elokuvassa Lottovoittaja siihen suuntaan, että "rahaa pitää mennä satatuhatta tunnissa, muuten ei yksinkertaisesti voi olla kivaa".
Imperialistinen USA on pakottanut häpeällisesti Saddamin perheineen ulkomaille maanpakoon. Vähintä mitä Irakin kansalta voi odottaa, että se osallistuu johtajansa asumiskustannuksiin toisessa sivistyneessä maassa.
Näiden rahojen turvin Saddam uskollisine ystävineen voi suunnitella paluuta ja Irakin kansan vapauttamista USA:n sorron yöstä.
provo tai sitten olet todella sekaisin.
EI OLE PROVO, näitä saddamin ystävä tyyppejähän on täällä pastalla useita!
Eihän maailmassa ole muuta pahaa kuin Usa ja Bush näiden kommari lusmujen mielestä!