Silmien väliin

Jos saisin valita oman kuolintapani, niin mieluiten ottaisin sodassa tarkka-ampujan luodin silmien väliin. Kaikki kävisi sekunnin murto-osassa, yhtenä hetkenä olisin elossa ja täysin tietämätön itseäni tähtäävästä vihollisen sniperista, seuraavassa hetkessä aivoni olisivat levinneet pitkin mäkeä ja kaikki tietoisuuteni kadonnut samaa tietä. Mitään kipua en ehtisi tuntea, koska kaikki kävisi sekunnin murto-osassa.

Sodassa nopeasti kuoleminen on paljon parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi syöpään kuoleminen: makaat sairaalan vuoteella luoja tietää kuinka kauan, samalla kun kasvain sisälläsi pikku hiljaa syö sinua pois, kunnes lopulta koko olemassa olosi on pelkkää tuskaa ja kidutusta ja suorastaan rukoilet kaikesta kivusta vapauttavaa, armollista kuolemaa. Syöpään kuoleminen on kuin elävältä mätänemistä, hidasta ja tuskallista.
8416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Turhan asian puolesta.

Pitää tarkkaan valita se taistelu, jossa haluaa itsensä kuolevan toisten puolesta.
Pitää edes mennä pelastamaan lapsia jostain, että kannattaa ottaa heidän puolestaan luoti itseensä.

Vai mitä?

Äänestä
  • Onko sillä väliä, minkä puolesta kuolee? Kun olet kuollut, kaikki on ohi ja mitään et enää tunne tai ajattele, silloin ei mikään merkitse enää mitään ja vain olemattomuus on enää jäljellä.

    Äänestä

Se on minun valintani.

Äänestä
  • Miksi?

    Äänestä

  • Oikeassa kirjoitti:

    Miksi?

    Mitä tarkoittaa Kyssäri? Kyssäkaali? Kyttyräselkä?

    Äänestä

  • Tietäjä. kirjoitti:

    Mitä tarkoittaa Kyssäri? Kyssäkaali? Kyttyräselkä?

    Taidat olla idiootti.

    Äänestä

  • Jokuvaa kirjoitti:

    Taidat olla idiootti.

    Toteemit ja kyssäkaalit eivät kuulu tälle palstalle.

    Äänestä

  • Tietäjä. kirjoitti:

    Toteemit ja kyssäkaalit eivät kuulu tälle palstalle.

    Jep, idiootti olet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oikeassa kirjoitti:

Jos saisin valita oman kuolintapani, niin mieluiten ottaisin sodassa tarkka-ampujan luodin silmien väliin. Kaikki kävisi sekunnin murto-osassa, yhtenä hetkenä olisin elossa ja täysin tietämätön itseäni tähtäävästä vihollisen sniperista, seuraavassa hetkessä aivoni olisivat levinneet pitkin mäkeä ja kaikki tietoisuuteni kadonnut samaa tietä. Mitään kipua en ehtisi tuntea, koska kaikki kävisi sekunnin murto-osassa.

Sodassa nopeasti kuoleminen on paljon parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi syöpään kuoleminen: makaat sairaalan vuoteella luoja tietää kuinka kauan, samalla kun kasvain sisälläsi pikku hiljaa syö sinua pois, kunnes lopulta koko olemassa olosi on pelkkää tuskaa ja kidutusta ja suorastaan rukoilet kaikesta kivusta vapauttavaa, armollista kuolemaa. Syöpään kuoleminen on kuin elävältä mätänemistä, hidasta ja tuskallista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu