on hyvä idea.
Juhannuskonferenssissa julkaistiin Pitkä kirja – levy, joka sisältää Kitarakuorolaulujen kaksitoista helmeä. Erityisesti 1960- ja 70-luvulla helluntaiseurakunnassa ja muissa vapaissa herätysliikkeissä käytettyä Kitarakuorolaulukirjaa kutsuttiin ”pitkäksi kirjaksi” ulkoisen muotonsa mukaan.
Miinulla ja veljelläni Tommilla on ollut idea tästä levystä jo pitkän aikaa. Kun törmäsimme tuotantotiimissämme mukana olleeseen Pauli Uusikylään, aloimme miettiä levyn tekemistä, Jari Levy selvittää.
Musiikillisesti levyllä kuljetaan pop/rock-akselilla. Kappaleita laulaa viisi kokenutta solistia: Harri Helenius, Hanna-Maria Helenius, Ilkka Jääskeläinen, Jari Levy ja Kimmo Virtanen.
Pitkä kirja –levy tahtoo olla eräänlainen perintö niille, jotka eivät vielä olleet syntyneet 1960- ja 70-luvulla. Ehkäpä uuden formaatin ja uusien sovitusten kautta nuorempikin sukupolvi kiinnostuu näistä lauluista.
http://www.netmission.fi/kauppa/products.php?g1=71d54f&g2=0edbee&n=4

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei ollenkaan, että mennään muuntelemaan Pyhän Hengen kautta saatuja sanoja ja säveliä omaksi mieleiseskseen.
-Kyllä se perintönäkin säilyy parhaiten alkuperäisenä, aitona Pyhän Hengen voitelemina lauluina!
-Sekin, että aikoinaan Eino Ahosen toimesta "Herrmma Tulee" laulukirjaa mentiin muuttelemaan, siitä oiekastaan alkoikin herätyksen "modernisoiminen"
Sinun mielestäsi venäläiset kansanlaulut ovat tuskin Pyhän Hengen voitelemia. Vai ovatko sittenkin? Katsos, kun kyseisen pyhäinjäännöksen numero 176 on venäläinen kansansävel. Mites tuo biisi on sotkeutunut helluntailaisten pyhimpään laulukirjaan?