Onko ‘vapaan tahdon’ mahdollisuutta olemassa?
Onko uskovaisen arvo-pohjan valinta tai ateistin ajatus-mallit vapaan tahdon ilmauksia?
Kuinka hyvin ja perusteellisesti ja laajasti ihmisen pitäisi tietää asioista, tuntea itsensä ja yleisesti ihminen, ympäristönsä, jotta mahdollisuudet optimaalisiin valintoihin arvo-maailmoiden suhteen toteutuisi?
Onko realistista olettaa jostain löytyvän tavan toimia tai tiedon, jonka kautta objektiivisempi näkemys voisi astua subjektiivisten ‘totuuksien’ sijalle.
Onko uskovaisen arvo-pohjan valinta tai ateistin ajatus-mallit vapaan tahdon ilmauksia?
Kuinka hyvin ja perusteellisesti ja laajasti ihmisen pitäisi tietää asioista, tuntea itsensä ja yleisesti ihminen, ympäristönsä, jotta mahdollisuudet optimaalisiin valintoihin arvo-maailmoiden suhteen toteutuisi?
Onko realistista olettaa jostain löytyvän tavan toimia tai tiedon, jonka kautta objektiivisempi näkemys voisi astua subjektiivisten ‘totuuksien’ sijalle.
Vastaukset 49
Vanhimmat
>>Onko ‘vapaan tahdon’ mahdollisuutta olemassa?
Kun tahto-tilojemme kontrolloijat ovat--> kehollisuuden vietti,aisti,halu-maailmat,mitä tapahtuisi-->säätelemällä, torjumalla, kehittämällä ominaisuuksia, joilla kehollisuuden vietti/halua että sähkö-kemialliset voimat minimoitaisiin mm. lääkkeillä/doubeilla, 'tahdon-alaisilla harjoituksilla'.
Ehkä avautuisi uusia mahdollisuuksia uuteen näkemyksellisyyteen, jonka riippuvuus kehollisuuden subjektiivisuudesta ei olisi niin hallitseva.
En tarkoita lobotomiaa tai lääke-tokkuraa :),vaan yritystä tuoda 'puhdas ajatuksellisuus' esiin, esimerkiksi sovelletulla periaatteella--> 'sokealla näkö-aistin puutokset korvaantuvat muiden aistien tehostumisella'.
Kehollisuus siis minimoidaan ja näin 'kehollisisuuden taakan takaa' voisi paljastua jotain enemmän 'vapaata ajatusta'?
sielu-termissä.
Aivoissa ei ole ketään, joka pyöräyttää aivomassassa erillisen vapaan tahdon.
"Kehollisuus siis minimoidaan ja näin 'kehollisisuuden taakan takaa' voisi paljastua jotain enemmän 'vapaata ajatusta'?"
olen samoilla linjoilla tuon "SemiSeppä":n kanssa, et kykene erottamaan kehoa, hermostoasi aivotoiminnasta, koska ihminen on kokonaisuus jossa solut "kommunokoivat" keskenään ja muodostavat näin verkoston joka sitä kokonaisuutta säätelee.
Erilaisilla kehon ja mielen harjoituksilla ja itsesuggestiolla voidaan toki aikaan saada erilaisa "ominaisuuksia" jotka "pullamössö" yksilölle on suoralta kädeltä mahdottomuuksia, mutta eiköhän nekin pysy luonnonlakien piirissä.
Voit varmaan yrittää olematta syömättä, mutta varmaan käy sitten vähän ajan perästä niin, kun olet "oppinut" lakkaat ajattelemasti "vapaasti" lopullisesti.
Voi olla että on näin kuten toteat ;).
No, niin tai näin, 'ketään' erillistä en hae aivo-mössöstä, lähinnä ajatus oli se että, minimoimalla aivoihin tulevien arki-ärsykkeiden määrää, jokin olennaisesti kehollisuudesta riippumaton kollektiivi/objektiivisempi ajattelu nousisi pintaan.
Kehollisesti sairastuneista ajattelijoista on esimerkkejä, joissa kehollisuuden hiipuminen ei haittaa syvää ajatusta vaan pikemminkin ajatus puhdistuu 'vapautuu' käsittelemään asioita syvemmin.
Pohja täytyy olla toki olemassa, kokemuksellisuus ja kirja-tieto, tähän yhdistyneenä [obtimaalisessa tilanteessa] kun arki-minän, toiveet, haaveet ovat taka-alalla--> saavutetaan jonkinlainen 'flow-elämys', jolloin mm. teorioita ja keksintöjä pukkaa esiin.
Ymmärsin kyllä, että et hakenut mitään erillistä havannoijaa aivoista.
Kun pohdin näitä asioita huomaan itsekin välillä lankeavan aivojen "keskusukkeliin". Joutuu ravistelemaan itseään irti asiasta ja pyrkiä objektiivisempaan lähestymistapaan.
Itseäni kiehtoo tutkimus, joka jo vuosia sitten havaittiin, että annettaessa ihmiselle tehtävä hänen tietyt aivoalueensa aktivoituvat jo ennen kuin yksilö tulee tietoiseksi tekemisestään.
Esimerkiksi; tutkittava istuu tuolissa ja hänen sieraimiinsa leijuu keitetyn kahvin tuoksu. Aivot aktivoituvat ennen kuin hän voi sanoa haistavansa kahvin tuoksun. Lisäksi muutamia millisekunteja aikaisemmin motorinen aivoalue aktivoituu, ennen kuin henkilö edes tiedostaa, että on lähtemässä hakemaan kahvia.
Tämä jos mikä on mielenkiintoista (Ainakin mun mielestä). Missä tässä on henkilön vapaa tahto?
Jotta oltaisiin samoilla linjoilla [riitojen välttämiseksi ;)] voisi tuoda esiin ilmiön nimeltä SYNESTESIA, joka on mielenkiintoinen.
Luonnollisen ja tavanomaisen hahmottamisen sijaan, tälläisen ominaisuuden omaavat saavat erikoisia kykyjä.
Uskomattoman muistin,taidon jota kaikki aistit tukevat erikoisella tavalla etc.
Johonkin tälläiseen 'poltto-pisteeseen' pyrkiminen ajatuksen tasolla voisi kuvata ajatuksellisuuden mahdollisuuksia vapautua arki-'kahleistaan'.
//Itseäni kiehtoo tutkimus, joka jo vuosia sitten havaittiin, että annettaessa ihmiselle tehtävä hänen tietyt aivoalueensa aktivoituvat jo ennen kuin yksilö tulee tietoiseksi tekemisestään.//
- Mitä ihmettä? Eikö tässä ole jotain hyvin kummallista ja outoa!
Onko ajatuksia?
>< Mitä ihmettä? Eikö tässä ole jotain hyvin kummallista ja outoa!
Itseäni kyseinen tutkimus kiinnostaa myös kovin. Jos vapaata tahtoa mietitään, ihminen joka ei kahvista pidä, ei varmaankaan reagoi samalla tavoin, kyse voi tosiaan olla aivokemiallisesta oppimisesta (varmaankin sille on jokin oikea termi?) tietynlaisesta ärsykkeestä johon miltei poikkeuksetta reagoidaan samalla tavoin, jolloin aivot reagoivat samoin jo ennen tietoista ajatusta aiheesta.
Kiinnostaisi tietää millaisia ärsykkeitä käytettiin ja millaisia eroja reaktioissa oli.
***
Onhan se kummallista että 'jokin' valitsi puolison minulle, en minä itse.
Jos tuo 'viive' onkin lyhyt se on olemassa, tuon viiveen aikana et ole itse tietoinen päätöksestä se vain tapahtuu, missä minä luuraan sillä aika,,,kahvilla? ;D
Onko tämä ominaisuus olemassa esimerkiksi aavistuksessa, tai jopa ennustettavuudessa, siis jos saamme 'kiinni' tuo kyseisen momenton/hetkisen ennen tietoista päätöstä?
>>Jotta oltaisiin samoilla linjoilla [riitojen välttämiseksi ;)] voisi tuoda esiin ilmiön nimeltä SYNESTESIA, joka on mielenkiintoinen. >Johonkin tälläiseen 'poltto-pisteeseen' pyrkiminen ajatuksen tasolla voisi kuvata ajatuksellisuuden mahdollisuuksia vapautua arki-'kahleistaan'.
>>Jos tuo 'viive' onkin lyhyt se on olemassa, tuon viiveen aikana et ole itse tietoinen päätöksestä se vain tapahtuu, missä minä luuraan sillä aika,,,kahvilla? ;D
Mutta tästähän voisi päätellä meidän jokaisen olevan, ei 'oman onnensa seppä',vaan juuri tämän nano-sekunnin kestävän ohjauksen[ennen 'tietoista päätöstä'] tulosta, se mikä tuon 'ohjaajan' tarkoitus on suhteemme näkyy vasta loppu-tuloksessa, mutta itse emme voi siihen kuin näennäisesti vaikuttaa.
Pelkkä aisti-maailman vietti-toiminta [tiedottomasti] ohjaa meitä,ja tuo 'ohjaus' vaikuttaa vahvasti koko elämäämme,eli olemme 'ohjauksen' tulosta, emme siis niitä joita toivoisimme tietoisesti olevamme.
Ehkä siinä mielessä, että tuo synestinen ominaisuus voisi tuoda paremmat mahdollisuudet toteuttaa tuota vapaan ajatuksen ideaa, löytää se mahdollisuus?
...kulutin löytämättä tutkimusta, mutta jotain sinne päin löytyy tästä:
http://sci-con.org/2007/05/the-unconscious-motivator/
Mutta saattaa löytyä kyseinen tutkimus tuolta, jos jaksaa seuloa.
Minä lähden nyt lenkille ja pengon kirjastoani palattuani sieltä, jos vaikka viite tutkimukseen löytyisi.
Voi kiitos sulle viitseliäisyydestäsi, otahan kunnon hiet. :)
...löysin tällaisen:
"He writes (Libet et al1983), “Freely voluntary acts are preceded by a specific electrical change in the brain (the ‘readiness potential’, RP) that begins 550 ms before the act. Human subjects became aware of intention to act 350-400 ms after RP starts, but 200 ms. before the motor act. The volitional process is therefore initiated unconsciously."
Vaikka toimintaa aivoissa onkin ennen kuin tilanne tulee tietoseksi, niin tietoisuus kaiketi tuottaa lopulta päätetyn toiminnan lopputuloksen.
Hassua :-)
Sinä se jaksat nähdä vaivaa tiedonhaluisten eteen, olen kiitollinen :D
***
>>Mutta tästähän voisi päätellä meidän jokaisen olevan, ei 'oman onnensa seppä',vaan juuri tämän nano-sekunnin kestävän ohjauksen[ennen 'tietoista päätöstä'] tulosta, se mikä tuon 'ohjaajan' tarkoitus on suhteemme näkyy vasta loppu-tuloksessa, mutta itse emme voi siihen kuin näennäisesti vaikuttaa.
miten se tapahtuisi?
Ku synesteliallinen ajattelu mahdollistaa sen että kaikki aivojen osa-alueet tukevat erittäin voimakkaasti ja laajasti yhtä ajattelun osaa esimerkiksi matemaattista osa-aluetta,aiheuttaa tuo kyky/poikkeva toiminta aivoissa sen, että esimerkiksi numeroiden merkitykset muuttuvat ja muuntuvat ikään kuin materiaksi, rakennukset synestikko näkee numeroina, muistaa piin arvon moneenkymmeeneetuhanteen desimaaliin tuon kyvyn ansioista etc.
Tämä erikoinen poikkeama ja ominaisuus aivoissa voisi tuoda tällä vapaan ajattelun ja tiedostamisen alueella jotain uutta tietoa esiin, jos tuo ominaisuus kohdistuisi tai saataisiin ohjattua filosofisiin kysymyksiin etc.
Synestesia toimii aivoissa ikään kuin pois-sulkevana määreenä, periaatteena kaiken aivo-kapasiteetin kohdistaminen yhteen toimintoon, eli se sama ajatus tiivistettyinä aivoihin, kuin normaalin ihmisen keskittymisessä tapahtuu keskityttäessä ajatteluun,ulkoinen vietti,halu ja aisti-maailma hämärtyy keskittymisen myötä.
Tarkoitin sitä, että 'sattuma' tai 'säkä', 'ajatuminen johonkin' voidaan ajatella olevan osaltaan tuon nano-sekunnin kestävän 'ei-tietoisen hetken' syytä/ansiota?
>>Ku synesteliallinen ajattelu mahdollistaa sen että kaikki aivojen osa-alueet tukevat erittäin voimakkaasti ja laajasti yhtä ajattelun osaa esimerkiksi matemaattista osa-aluetta,aiheuttaa tuo kyky/poikkeva toiminta aivoissa sen, että esimerkiksi numeroiden merkitykset muuttuvat ja muuntuvat ikään kuin materiaksi, rakennukset synestikko näkee numeroina, muistaa piin arvon moneenkymmeeneetuhanteen desimaaliin tuon kyvyn ansioista etc. >Tämä erikoinen poikkeama ja ominaisuus aivoissa voisi tuoda tällä vapaan ajattelun ja tiedostamisen alueella jotain uutta tietoa esiin, jos tuo ominaisuus kohdistuisi tai saataisiin ohjattua filosofisiin kysymyksiin etc.>Synestesia toimii aivoissa ikään kuin pois-sulkevana määreenä, periaatteena kaiken aivo-kapasiteetin kohdistaminen yhteen toimintoon, eli se sama ajatus tiivistettyinä aivoihin, kuin normaalin ihmisen keskittymisessä tapahtuu keskityttäessä ajatteluun,ulkoinen vietti,halu ja aisti-maailma hämärtyy keskittymisen myötä.
Ties vaikka jotkut super-älykkäät tätä "toimintoa" jo käyttävät :)
>>Tarkoitin sitä, että 'sattuma' tai 'säkä', 'ajatuminen johonkin' voidaan ajatella olevan osaltaan tuon nano-sekunnin kestävän 'ei-tietoisen hetken' syytä/ansiota?
on lähes yhtä vaikea kuin nimimerkkisi:)
"optimaaliset valinnat arvomaailmoiden suhteen"
Optimaaliset kenen tai minkä suhteen? Ihmisen oman onnentunteen maksimoiminen, vai ihmisen tottelevaisuuden maksimoiminen suhteessa valtaapitäviin? Vai jotain siltä väliltä?
Omaa onneaan voi maksimoida helposti. Olemalla vaikka jeesus- tai heroiinipöllyssä koko ajan. Ympäristön onnellisuus ei siitä välttämättä kuitenkaan kasva. Molemmat vaihtoehdot sopivat myös valtaapitäville. Addiktioiden orjia voi käskyttää aivan surutta.
"Onko ‘vapaan tahdon’ mahdollisuutta olemassa?"
No, eipä taida olla. Kulttuurimme vankejahan tässä itse kukanenki on. Todennäköisyyslaskennan mukaan meidän pitäisi solkata tässä mandariinikiinaa, eikä suomenkieltä.
"Onko realistista olettaa jostain löytyvän tavan toimia tai tiedon, jonka kautta objektiivisempi näkemys voisi astua subjektiivisten ‘totuuksien’ sijalle."
Subjektiivejahan tässä ollaan. Ei siinä ole mitään hävettävää, että ollaan itsekkäitä. Erään katsontakannan mukaan "jos kaikki katsovat omaa etuaan, kaikkien etu tulee katsotuksi". Tällainenkin ajattelu on syytä aina välillä pitää mielessä. Ilman kateutta ja itsekkyyttä asiat eivät edisty oikein mihinkään suuntaan. Asia erikseen on sitten, kuinka paljon itsekkyyttä yhteiskunta voi sallia, jotta se säilyy toimintakykyisenä. Sitä määrittelyä varten on lainsäädäntö.
Onko reaalista löytää joku tapa tai tieto? Ainakin ne mahdollisuudet tiedon löytymiselle ovat paremmat kuin koskaan. Objektiivinen totuus vain saattaa olla sekin vain harhaa. Vähän kuin kommunistinen suunnitelmatalous. Muistanet vitsin Saharan Kommunistisesta Neuvostotasavallasta, jossa kaikki meni pirun hyvin. Kunnes heiltä loppui hiekka.
Joten objektiivisen totuuden löytymiseen en oikein usko, mutta pyrkimys sinnepäin ajanee saman asian:P
//Optimaaliset kenen tai minkä suhteen? Ihmisen oman onnentunteen maksimoiminen, vai ihmisen tottelevaisuuden maksimoiminen suhteessa valtaapitäviin? Vai jotain siltä väliltä?//
- Ajatus oli 'vapaan ajatuksen', eli voisi todeta kaiken tuon mainitsemasi ulkopuolelta, mutta tietysti ensin kaiken tuon mainitsemasi kokien. :P
Kyse ei ole onnen hakemista, se on helppoa tai vaikeaa kuinka vain, keinot ovat siihen olemassa, vaatien tosin usein 'aivojen narikkaan laiton' ehtonaan.
Puhe on 'vapaammasta ajattelusta', jolloin 'minä-todellisuuden' kiinnikkeiden on oltava pois tajunnasta.
Ideasi siitä, että jos kaikki on jotain, siis 'yhtä'--> vaikkapa subjektissa on mielenkiintoinen, tämä ei toteudu yhteisöissä koskaan, siksi yksilön oman sisäisen maailman ytimessä tuo subjektiivinen maksimi voisi yltä mainitsemaasi 'kaikkien etujen katsomiseksi', eli ajatuksen objektiivisuus voisi löytyä maksimi subjektiivisuudesta.
tai sitten "ei ahaa". Mutta tässä joitain mielleyhtymiä teemaasi.
Kirjassaan Musta Pilvi Fred Hoyle pohtii sitä, mikä tekee yksilöistä yksilöitä tai sitten yksilöistä (vain) yhteisöjä.
Me näemme esim. muurahaiskeon yksittäisten muurahaisten yhteisönä, mutta onko näin todellisuudessa? Vai pitäisikö se keko nähdä yhtenä ajattelevana elimenä. Omat aivommekin koostuvat yksittäisistä hermosoluista, mutta emme pidä yhtä hermosolua kuitenkaan yksilönä.
Hoyle tuli siihen tulokseen, että yksittäisten tekijöiden, olivat ne nyt sitten murkkuja tai hermosoluja, yhteydenpidon nopeus toisiin vastaaviin ratkaisee, onko kyse yksilöstä vai yhteisöstä. Jos nopeus on suuri, yksilöt sulautuvat yhteisöksi, joka onkin sitten jo oma yksilönsä. Kyse olisi siis vain viestinnän nopeudesta.
Mielenkiintoinen ajatus sinänsä, varsinkin kun yhteydenpitonopeudet ovat modernissa yhteiskunnassa koko ajan kasvamassa.
Tuohan merkitsee kulttuurin ja teknologian[yhteyksien] kehittyessä ihmiskunnan lisääntyvää yhtenäisyyttä.
Mutta, SUURI MUTTA, yhteisöissä vaikuttavien muiden voimien [juuri niiden yksilön/ryhmien omien halujen,toiveiden,pelkojen etc.] vuoksi, tuo ei ole noin simppeliä.
Aivojen kehittäminen halutun yksittäisen alueen osalta on siis yksi ratkaisu, kaikki aivojen osa-alueet olisi saatava tukemaan haluttua toimintoa ajattelussa, tämä vaatii perustakseen ilmeisesti synapsien toiminnan nopeutumista että niiden laajaa yht'aikaista toimintaa, ikään kuin kohdistusta 'yhteen pisteeseen' ja aivan sama periaate toimii yhteiskunnissa.
Toisaalta parhaat tulokset ja järisyttävämmät ideat ovat saatu 'vasta voimien' avustuksella, eli näyttää siltä että vääjäämätön on kohtalomme [mikä se onkin?], kaikki tarvittavat elementit ovat jo olemassa.
eli varmaan vapaudella ja sitoutumisellakin on oma optiminsa
Vapaata tahtoa on aina melkomoisesti ylitse ihmisen ymmärryksen, jos vain on uskallusta tiedostaa, että voi valita, jollei nyt mitään muuta niin, ajatuksensa ja unelmansa.
Minusta dogmiuskontoon alistuminen on sitä, että yrittää siirtää vastuuta omasta elämästään jonkun muun kannettavaksi (dogmin käytöskoodi, pelastusoppi jne.) mutta se on harhaa: ihmistä ei mikään pelasta valinnanvapaudelta ja sen tuomalta vastuulta.
Ollakseen vapaa toteuttamaan itseään itselleen parhaaksi katsomallaan tavalla tulisi ihmisen ennenkaikkea tuntea itseään. Tähän sisältyy osana sekin, että tuntee toimintaansa maailmassa: suhteessa asioihin, ihmisiin, ympäristöön ja aikaan (siis about kokemus muutoksesta). Se onkin noin elinikäinen opintoputki.
Ehkä jonkinlainen objektiivisen ja subjektiivisen totuuden rinnakkain elo ja niiden yhtäaikaisen totuudellisuuden tunnustaminen voisi ehkä olla hyvä juttu. Subjektiivinen totuus on sekin tärkeä: ei vieressä seisova lääkäri osaa päältä päin arvata, että päätä särkee, jollen sano. Ja subjektiivinen kokemu (noin tosiasia) voi olla ristiriidassa objektiivisen kokemuksen kanssa. Ei ole tervettä, ettei tätä mahdollisuutta ristiriitaan ja yhtäaikaiseen erilaisen tiedon välittämiseen tunnusteta.
Kannattaa ehkä tykönään miettiä, mitä tarkoittaa, ymmärtää sanalla totuus. Se on ilmaisuna melko vaappuva ja moniselitteinen.
Itse pyrin välttämään 'totuus' sanaa, olen lukenut siitä näilläkin palstoilla tarpeeksi.
Itse tuntemus on niin vaikea asia, että oikeasti elämän lopulla voi ehkä aavistaa jotain niiden vaikuttimien olemassa-olosta joiden ohjaamina ratkaisunsa on tehnyt[ja useasti katunut].
Voidaanko kollektiivisen kokemisen jo saavuttaneen sen pisteen, että esimerkiksi--> tuon mainitsemasi päänsäryn ei tarvitsisi vaivata yksilöitä se toteuduttua vuosisatojen kuluessa jo miljoonissa yksilöissä?
Jos ajatellaan evoluution etenevän ja sen saavuttavan jotain optimaallista täydellisempää, luulisi lopulta optimi-kollektiivisuuden pukkaavan esiin, eihän evoluutio kai johda huonompaan kokonaisuuteen?
rehellisyys, ainakin näillä palstojen krisuhihuilla. Pyrin olemaan nöyrä näiden omien totuuksieni yleistämisessä, eritoten, kun tiedostan, että omaan joka tapauksessa sekä tunne- että ajattelumatriksini. Voin pyrkiä rehellisyyteen, kun kuvaan asioita omiin kokemuksiini pohjaten. Se on minusta vähintä, mitä miltä tahansa kommunikaatiolta pitää vaatia ja arvaatte, että olen tästäkin syystä ärtynyt krisselismin aivopesemien harjoittamasta asioiden vääristelystä.
Joopati, joo on se itsetuntemus vaikeaa: paljon helpompaa olisi jatkaa elämää matriksissa. Sitä tekee parhaansa niillä tiedoilla ja taidoilla, mitkä kulloinkin on ottanut omakseen, enempään en pysty, eikä pysty kukaan (ja tämän lausahduksen voi halutessaan tulkita eräänlaiseksi ateistiseksi armoksi lähimmäisiäni kohtaan).
Kosovon kriisin aikoina oivalsin kovin karkealla tavalla, etteivät ihmiset kehity yhtään mihinkään: aina löytyy sotaa ja vihaa louskuttavia koiria, joilla vaan sattumalta on ihmismäinen olemus. Yksilön tasolla biologia on vajavaista, päänsärkyistä, syöpäistä, mutta mittakaavaa muutettaessa populaation tai DNA:n tasolle sekin menettää merkityksensä.
Eveluutio ei etene mihinkään, sillä ei ole suuntaa: kärpäsen evoluution lasketaan olevan pidemmällä kuin ihmisen. Jos taas me, ihmiset haluamme kulttuuriltamme, so. sosiaaliselta matriksiltamme jotain hyvää ja ylevää, se vaatiikin kaikenlaista. Yritystähän ei viime vuosikymmeninä ole puuttunut. Mutta ongelma on se tasapaino, harmonia, mihin me pyrkisimme. Ei ole tasapainoa (so. absoluuttista, pysähtynyttä pistettä tai jumalaa tms.), on vain tasapainoilua ja toivomus siitä, ettei korjauliike ole kovin raju.
opettelu antaa parhaimmillaan ymmärrystä toista itseensä tutustujaa kohtaan.
Objektiivisena näkemyksenä voi pitää näiden kahden välistä kunnioittamista toisiensa subjektiivisten "totuuksien" suhteen.
Kunnioitus vaatii (tässä tapauksessa) kykyä kompromissin tekoon.
Puhut asiaa.
Empatia ja kokonais-valtainen-love auttaa asiassa.
minulla on vielä paljon opittavaa itsestäni :)
Mutta..eipä tässä kiire ole.
"Onko uskovaisen arvo-pohjan valinta tai ateistin ajatus-mallit vapaan tahdon ilmauksia?"
Kuunteleeko ihminen järkeä vai voiko ihminen olla liian tyhmä, hullu tai jääräpäinen?
"Kuinka hyvin ja perusteellisesti ja laajasti ihmisen pitäisi tietää asioista, tuntea itsensä ja yleisesti ihminen, ympäristönsä, jotta mahdollisuudet optimaalisiin valintoihin arvo-maailmoiden suhteen toteutuisi? "
Aika paljon pitää joistain asioista tietää ennenkuin pystyy tekemään johtopäätöksiä. So?
"Onko realistista olettaa jostain löytyvän tavan toimia tai tiedon, jonka kautta objektiivisempi näkemys voisi astua subjektiivisten ‘totuuksien’ sijalle."
Jos vain kapasiteettia riittää.
>
Paradoksaalista kyllä on se, että mitä enemmän tietää, sitä vähemmän sitä tietää tietävänsä.
Omasta mielestäni pitää käydä pitkällinen prosessi tiedostaakseen esimerkiksi sen, että pieni on kaunista. Suuri enemmistö on lukenut tämän "viisauden" jostain opuksesta ja hokevat sitä tietämättä mistä loppujenlopuksi kyse on.
samaa mieltä.
"Paradoksaalista kyllä on se, että mitä enemmän tietää, sitä vähemmän sitä tietää tietävänsä."
Vaikken voi sanoa kaikkea tietäväni, mutta kyllä monista asioista voi tietää niinkin paljon että löytää itsensä nurkasta kun ei enää löydy mitään tiedettävää. Tunnen usein olevani tällaisessa nurkassa, että tuntuu että olisin jo nähnyt olennaisen, eikä mitään pelastavaa tekijää enää voi enää löytää, voi todellakin sanoa että tieto lisää tuskaa, ainakin uskonkysymyksissä.
Olen muuten aina ollut sitä mieltä että pieni on kaunista ja joskus vähempi on enemmän. Ne taitavat olla asioita jotka on valmiiksi jo sisällä, ne pitää vain tiedostaa.
"Paradoksaalista kyllä on se, että mitä enemmän tietää, sitä vähemmän sitä tietää tietävänsä."
Ehkäpä tuo kertoo enemmänkin tiedon ominaisuudesta kuin tiedon määrän tiedostamisesta.
Tuo tekstisi tosin on tuskaista heille, jotka kuvittelevat pystyvänsä esim. kaikkeuden (vaatimattomasti) selittämään alusta loppuun.
Merkityksellinen tieto..noh, ompa siinäkin rajaamista, mutta antaa ainakin eväät ymmärtää "kiva tietää" tiedonkin olemassaolon.
Pieni on kaunista ("viisautena"). Empä ainakaan minä tiedä mitä tuolla tarkoitetaan, mutta se on minulle juuri sitä "kiva tietää" tietoa.
on kylläkin "Less is more". "Vähemmän on enemmän" ei oikein maistu hyvältä suomen kielellä..? :)
kuin että intuitio on pop.
Itseasiassa on aika vapauttavaa huomata, ettei tiedäkään kovin paljon tai, ettei tarvitsekaan tietää lopullista tai varmaa vastausta asioihin. Ilman vakavastiotettavan ja paljon tietävän ihmisen ryppyotsaista roolia on helppo tutustua uusiin asioihin vähän niinkuin lapsi.
he ymmärtävät kysyä.
Onneksi ei tarvitse juurikaan mitää edes tietää :)
tuosta tekstistä, joka galleriasivullasi on.
Mikä onkaan hienompaa kuin olla moralisoimatta filosofia, joka toimii eritavalla kuin "opettaa".
Voltaire on aika hassu setä :)
Oletetaan yksinkertainen valintatilanne: Miehen tulee valita, että laittaako hän tänään mustat vai siniset sukat jalkaansa. Koetta tarkkailevilla ihmisillä on käytössään aikakone, jonka avulla he tarkkailevat miehen valintaa. Kokeen suoritettua palataan siis aina takaisin tekemään koe uudelleen ilman, että koeolosuhteet muuttuvat milliäkään. Kokeen lopputuloksia voi olla kaksi erilaista: 1) Mies valitsee aina samat sukat, josta voidaan päätellä ettei mitään vapaata tahtoa ole, vaan myös aivot ("sielu") noudattavat luonnonlakeja. 2) Mies ei valitse aina samoja sukkia. Tämäkään vaihtoehto ei edusta vapaata tahtoa, vaan ns. satunnaistahtoa, jolloin esim. ihmisen uskoontuleminen riippuu täysin tuurista (toisin sanoen siitä, mihin kohtaan aika-avaruusjatkumoa hän sattuu syntymään.) Tällaisessa maailmassa jokainen meistä olisi sekä Taivaassa sekä Helvetissä yhtäaikaa.
Olisiko vapaamman tahdon ilmaus se, että mies ei laittaisi yllättäen sukkia ollenkaan jalkaansa? ;)