Mikä on ollut elämäsi mahtavin päivä? Hääpäivä, lapsen syntymä, joku muu?
Mikä taas surullisen päivä?
Minun surullisin päiväni on tulossa. Mutta tiedossa. Suurimpia ilonpäiviä on ollut kaksi. Lasten syntymät :)
Mikä taas surullisen päivä?
Minun surullisin päiväni on tulossa. Mutta tiedossa. Suurimpia ilonpäiviä on ollut kaksi. Lasten syntymät :)
Vastaukset 15
Vanhimmat
ilon päiviä olivat nuo lapsien syntymät..
Surunpäivä oli kun äiti kuoli..Sitä on vierläkin vaikea ajatella..:(
siis syntymät. Sitä tunnekuohua ei voita mikään muu maailmassa. Pahin surun päivä on vielä tulematta. Paljon on vastoinkäymisiä ollut, mutta ei mitään niin järisyttävää kuin edellinen käänteisessä merkityksessä.
Väistämättä joskus edessä. Niikuin elämä on.
eritellä.Muistan hyvin kun jouduin nuorena jättään poikakaverin(ei ollut sopivaa seuraa)voi sitä kyynelten määrää.Sit äidin ja veljen poismenot.Lapsia ei ole joten siitä en tiedä.Onnellisia hetkiä on ,muttei niitä osaa eritellä.Kait se Hääpäivä on yks.
päivä oli kun veljenvaimo kuoli..sairauden murtamana.Mutta onneks muistot kultaantuu.
Parasta olleet lapsien syntymä ja hääpäivä.(neljä lasta ja yks mies.)
on paljon - en niitä voi laittaa mihinkään järjestykseen - suloisena sekamelskana ovat sieluni sopukoissa ;D
Se surullisin päivä on vielä edessä...
toissapäivänä. Isäni kuoli ja saimme olla häntä saattamassa. Kammoni kuolemaa tai kuollutta ihmistä kohtaan katosi.
Tauti vei hänet äkkiä. Saimme kuitenkin pikkuisen aikaa valmistautua... tai no. Ei tämä ikävä minnekään häviä. Iskee välillä kuin moukari rintaan.
Elämä vain on tällaista.
Lähetän Sinulle rekkalastillisen voimaa!!!
Osanottoni
suureen suruusi.
*laittaa käden olkapäällesi, puristaa hiljaa.
suru hiipuu ikäväksi ja kultaantuu hyvien päivien muistoiksi*
Voimia...
Paha paikka tämä on. Aika, toivottavasti, helpottaa.
Koskaan ei ihminen ole valmis tällaiseen. Ei koskaan. Elämä on luopumista, siitä ei pääse mihinkään.
Muistoja ei voi viedä mikään.
Kiitos. Voimia tarvitaan. Sen verran on paha paikka tämä :(
Miten ikävää,kuitenkin hänellä on nyt hyvä olla.
Kuolema on aina ainutlaatuinen kokemus ihmiselle joka ei ole kuollutta koskaan nähnyt.
Usein se pelottaa.Miksi?
sitä ei osaa kukaan sanoa ääneen.
Kahta samanlaista kuolemaa ei ole.
Onneksi sait ola hänen lähellään,valmistella häntä viimeiselle matkalle,sinne josta paluuta ei enää ole.
Sinulle on muistoja hänestä jäljellä,niitä ei kukaan koskaan voi ottaa sinulta pois.
Ei ole sanoja jolla sinua lohduttaisin,jos olisit tässä halaisin sinua ja olisin aivan hiljaa.
***Voimia sinulle***
Kiitos. Tätä elämä on. Saimme liki neljä kuukautta aikaa valmistautua, mutta eihän kuolemaan voi oikeasti olla valmis koskaan.
Välillä tuntuu, että kaikki on pysähtynyt. Sitten taas jaksaa jotenkin.
Ensimmäinen valtavan suuri suru,jota muistan vieläkin päivittäin oli veljeni tapaturmainen kuolema.Olin silloi vasta kymmenvuotias.Rukoilin polvillani Jumalaa,että hän jäisi eloon,vaikka minkälaisena raajarikkona.Ei auttanut rukous. Toinen suuri menetys oli,kun viime kesänä menetin ensimmäisen lapsenlapseni nuoren miehen,joka ehti olla aviossa vajaat kaksi vuotta. En ole tästä menetyksestä juuri selvinnyt,niin rakas tämä poika oli minulle. Hoidin paljon häntä lapsena ja lukionkin hän aloitti asuen mummolassa. Suren myös tyttäreni ja pojan vaimon ja tytärpuolen suurta surua ja tuskaa. Tällaiset kokemukset muuttavat koko elämän. Ei jaksa oikein ajatella vielä positiivisesti juuri mistään. Paljon sattuu kaikenlaisia onnettomuuksia koko ajan ja päivittäin.Kun luemme näistä lehdistä ja kuulemme uutisista,emme useinkaan osaa ajatella mikä menetys se on suvulle,ystäville ja läheisille. Jälleennäkemisen toivo antaa vähän voimia ja läheisten rakkaus ja ystävien osanotto ja läheisyys.