Muut ei ole suostuneet pakkotöihin, työkkäreistä sanovat (henkkoht, eivät lehdissä) että 96 prosenttia kieltäytyy kun määrätään, mutta "kuntoutujat" on helppo laittaa piikin ja sähkön uhalla orjiksi:
--------------
Uutisia lyhyesti
20.7.2007 11:56:17
”Mielenterveyskuntoutujat töihin sosiaalisiin yrityksiin”
Mielenterveyskuntoutujien työllistymismahdollisuuksia on kohennettava, vaatii työministeri Tarja Cronberg (vihr.).
Ministerin mukaan nykyjärjestelmä jättää kymmeniä tuhansia mielenterveyskuntoutujia vasten heidän omaa tahtoaan työelämän ulkopuolelle.
Cronbergin mukaan työn tekemistä ja omaa työkykyä pitäisi voida kokeilla, vaikka henkilö olisi työkyvyttömyyseläkkeellä tai kuntoutustuen saaja. Keinoksi ministeri ehdottaa niin sanottujen sosiaalisten yritysten lisäämistä ja mielenterveyskuntoutujien työllistämisen lisäämistä niissä.
Sosiaalisten yritysten tarkoituksena on luoda työpaikkoja erityisesti vajaakuntoisille ja pitkäaikaistyöttömille.
Työministeri muistuttaa, että mielenterveysongelmista koituu yhteiskunnalle vuosittain yli kahden miljoonan euron kustannukset. Esimerkiksi mielenterveydellisistä syistä alkaneet sairaspäivärahakaudet ovat tuplaantuneet kymmenessä vuodessa.
STT
--------------
Uutisia lyhyesti
20.7.2007 11:56:17
”Mielenterveyskuntoutujat töihin sosiaalisiin yrityksiin”
Mielenterveyskuntoutujien työllistymismahdollisuuksia on kohennettava, vaatii työministeri Tarja Cronberg (vihr.).
Ministerin mukaan nykyjärjestelmä jättää kymmeniä tuhansia mielenterveyskuntoutujia vasten heidän omaa tahtoaan työelämän ulkopuolelle.
Cronbergin mukaan työn tekemistä ja omaa työkykyä pitäisi voida kokeilla, vaikka henkilö olisi työkyvyttömyyseläkkeellä tai kuntoutustuen saaja. Keinoksi ministeri ehdottaa niin sanottujen sosiaalisten yritysten lisäämistä ja mielenterveyskuntoutujien työllistämisen lisäämistä niissä.
Sosiaalisten yritysten tarkoituksena on luoda työpaikkoja erityisesti vajaakuntoisille ja pitkäaikaistyöttömille.
Työministeri muistuttaa, että mielenterveysongelmista koituu yhteiskunnalle vuosittain yli kahden miljoonan euron kustannukset. Esimerkiksi mielenterveydellisistä syistä alkaneet sairaspäivärahakaudet ovat tuplaantuneet kymmenessä vuodessa.
STT
Vastaukset 15
Vanhimmat
mielelläni töihin, tuettuun, osa-aikaiseen, mitä tahansa, jos pääsisin.
Mutta orjatyöhön en voisi suostua, sillä jos käteen ei jäisi sitäkään mitä nyt ja mahdolliset matkakulut tulisi päälle, niin milläs sitä sitten eläisi?
Minulla on monta tutkintoa ja laaja koulutus ja olisin silti valmis tekemään mitä tahansa työtä mihin vain suinkin kykenisin, mutta jonkunnäköinen palkka siitä olisi saatava, että voisi itsensä elättää ja se usein unohtuu päättäjiltä...
Lohduttavaa, etteivät suomalaiset ole sittenkään niin lammasmaista porukkaa että antavat polkea oikeuksiaan ihan tuosta vaan.
Kun vielä jotenkin voimissaan olevat jaksavat silti vastustella perustuslain vastaisia pyrintöjä, näkyy painopiste kohdistettavan nyt mielenterveyskuntoutujiin - josko he olisivat riittävän puolustuskyvyttömässä tilassa.
Kuntoutuminen virikkeellisen toiminnan kauttahan voi sinänsä olla ihan OK. Maassamme kun vaan on jo pitempään ollut tapana yrittää parantaa sitä kilpailukykyä ohjaamalla populaa ”heidän oman parhaansa vuoksi” orjamaisiin ilmaistöihin, on syytä olla erittäin tarkkana.
>Ministerin mukaan nykyjärjestelmä jättää kymmeniä tuhansia mielenterveyskuntoutujia vasten heidän omaa tahtoaan työelämän ulkopuolelle.
Selevä, mutta tulee pitää tarkkaan vaarin siitä, ettei kymmeniä tuhansia ihmisiä siirretä myöskään työelämään vasten heidän omaa tahtoaan. Kyseessä on mielenterveydellinen pommi.
Eurooppalaisen elinolotutkimuksen mukaan mielenterveysongelmien suhteellisesti suurempi esiintyvyys työttömien parissa näyttää johtuvan pikemminkin siitä, että nykyinen, hektinen työelämä sairastuttaa ihmiset. Niinpä he joutuvat sairastuttuaan työttömiksi kasvattaen näin vajaakuntoisten osuutta tässä yhteiskuntaluokassa.
Näyttää jopa siltä, että työttömyys hieman kohentaisi näiden ihmisten tilaa. Varmaksi tätä ei voida todeta, sillä tutkimustulos on virhemarginaalin luokkaa.
Helsingin yliopiston tutkija Ira Malmberg-Heimonen taas päätyi tutkimuksessaan siihen, että pakkokeinot voivat lisätä mielenterveysongelmia. Hyötyjä sensijaan ei ollut havaittavissa.
Kun peuhataan ihmisten perusoikeuksien parissa ja mietitään erilaisia pakkoja, tulee muistaa että tasapainotellaan partaterällä. Silloinkin, kun motiivina on ihan aito huoli – teennäisen ja taroitushauisen ”huolestumisen” sijaan – on hyvä muistaa Descarteen mainio lause: ”tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla”.
Tuo on kyllä aika vääristynyttä asennetta. Minulla on ollut näitä kuntoutujia, mm. tapaus, josta en olisi edes uskonut enää ikimaailmassa työelämään kuntoutumista.
Hän oli jo täysin elämästä vieraantuntut, ns. melkein voisi sanoa siltojen alla eläjä, mutta oli kummiskin jonkinmoinen maja, missä öitään vietti.
Hänellä oli myös noin kieroutunut suhtautumistapa, että hänkö ammattimies, työharjoitteluun.
Totta, kysehän on työelämästä syrjäytyneinden sopeuttamisesta normaaliinelämänrytmiin sekä työelämänrytmiin sopeutumista. Yksi vaikein tapaus, juuri tuo mainitsemani. Oli valtaisa työ saada hänet tajuamaan, että töihin tullaan ajallaan, eikä kaveriden ja "eväiden" kanssa, eikä töistä lähdetä miten sattuu, vaan pitää ottaa vielä vastuu omista tekemisistäänkin.
Voin sanoa, että työskentely hänen kanssaan oli enemmänkin kuin kasvatuslaitsotyöskentelyä. Rankkaa puuhaa saada aikuinen ihminen tajuamaan elämän rytmit, että huolehditaan kunnolisesta ruoasta, säännöllisestä syömisestä, säännöllisestä nukkumisesta ja asioiden hoidosta.
Mutta loppujen lopuksi työ tuli palkittua. Meiltä lähdön jälkeen hän pääsi vakituiseen työhön, ja oli työssä liki kymmenen vuotta, kunnes reuman tähden joutui jäämään sairaseläkkeelle n. 55 vuotiaana.
Työnantajalle työ ei ole varmasti ilmaista. Se, mitä meille kuluja näistä aiheutui, ei kyllä tullut korvattua työpanoksella.
Olen myös työskennellyt edunajajana näille työelämästä syrjääntyneille, sekä työharjoittelussa oleville. Ja tuo väittämä ei todella pidä paikkaansa, että kieltäytyminen olisi tuota luokkaa.
vanhuksista ym,orjatyövoimaa,ei onnistu.Minut jos laitettaisiin tuhoaisin moninkertaisen määrän palkkaani verrattuna.Sytyttäisin koko lafkan tuleen.
kasvatulaitoksen kasvattaja!
Ehkä kuitenkin maailman meno on muuttunut sitten sinun aikojesi!
Et ehkä tiedä ollenkaan millä rahoilla näitä nykyisiä 'kuntoutus työllistymis'-pelejä pelataan.
Haluat tuossa nyt kiillotella vanhaa kilpeäsi ja yleistää tuon yhden tapauksen kuvaamaan kaikkia kuntutujia/työttömiä!
Ei se nyt ihan niin vaan mene, vaan koko kuntoutus /työllistämis-peliähän pelataan politiikan ja työnantajien säännöillä.
Useimmiten työttömyyden takana on aivan jotkut muut syyt kuin asuminen ns. siltojen alla.
Velkaantuminen on yksi todella työkyvyttömyyttä aiheuttava asia. Velkaantuminen taas on hyvin helppoa, kunhan ottaa isoja järjettömiä lainoja pankin houkuttelemana silloin kun on vielä nuori ja terve!
tuosta olette ?
mielenterveys kuntoutuajat töihin,kun työttömiä on jo montasataa tuhatta.
Laittavat helposti sairaseläkkeelle, on helpompaa kuin täyttää toimeentulotukipapereita paikkakunan sosiaalitoimistossa. Työttömyyttä on kovin paljon, joten osa joutuu väkipakosti silmätikuksi joko siksi, että on ollut pitkään työtön taikka siksi, että on pitänyt lomaa terveysperustein. Minulle alkoivat tarjoamaan terveysperusteita jo ansiosidonnaisen päivärahakauden, eli ensimmäisen kahden vuoden aikana työttömyyden alusta. Moni silti työskentelee siten, että on vain sen verran töissä, että saa ansiosidonnaiset täyteen ja olesekevat omissa oloissa sen kaksi vuotta ansiosidonnaista.
Entinen työnjohtajamme tokaisi työpaikalla, että olemme täällä kuin kotonamme. Niin me myös olimme. Pointti on se, että olet työtön tai et, niin jos kotioloissasi jotain teet, niin voisit tehdä sen saman asian työpaikalla. Ihmettelenkin miksi sitä tekemistä pitää mennä kokokeilemaan jonnekkin muualle. Rahaa ja vapautta elää työnteosta haetaan.
Epäilen työministerin tarkoittavan kommentillaan naisellista huono itseluottamusta. Meillä kaikilla ei sitä ole.
Naiset kun ovat näitä kun eivät tajua ihmisen perusoikuksien ja vapauksien päälle mitään. Esim. miehet kun ovat meillä Suomessa käyneet tämän asevelvollisuuden, niin sen jälkeen olemme vapaita kun taivaan linnut. Jos naiset sitten simputtaisivat toisiaan vain.....
Millä kurin ne saa mielisairaat eläkeläiset töihin. Eihän kansaneläkettä voida leikata kuten toimeentulotukea.
Ei hätää, jos meinaavat laittaa töihin, niin menee vain lääkäriin ja sanoo olevansa täysin terve. Näin lääkäri toteaa, että sairaudentunto puuttuu täysin, ja laatii työllistämistä estävän lausunnon.
onko terve,vai sairas pakottavat kaikki töihin.
Minä kun tokaisin, että minut ollaan jo latsottu hulluksi ja että jos jostakin kenkä puristaa, niin tule hakemaan sairaslomaa. Sanoin orjuuttajalle, että haen sairaslomaa, niin minulta vietiin työttömyyskorvaus ja -20% toimeentulotukea. Tämän jälkeen olen sitten nähtävästi terve.
Itse olen tätä nykyä tukityöllistetty ns. sosiaaliseen yritykseen pitkäaikaistyöttömyyden perusteella, hullun papereita minulla ei ole.
Aika monet samassa toimipisteessä ovat selvästi työrajoitteisia: liikuntarajoitteisia yms.
En tietenkään varmuudella tiedä mutta aika monella talon tukityöllistetyllä on kuulemma hullun tai kehitysvammaisen paperit, erityisesti pitkään työskenneillä.
Aika harva tukityöllistetty on vapaa ja terve kansalainen. Ainakin heidän osuutensa on pienempi kuin kaikista työkkärin asiakkaista.
Osa "hulluista" tietää piikin ja sähkön uhan mutta ihmeen moni ei tiedä mitään viranomaisten juonitteluista. Siksi heitä tulee valistaa.
Nämä "hullut" ja "vammaiset" ovat todellakin täysin työkykyisiä, he tekevät työnsä hyvin vaikka saattavatkin asua sosiaaliasuntolassa (jossa asutaan mm. hullun papereitten vuoksi).
Ovat muoti-ilmiö ja jostakin syystä niihin patistetaan kaikki miehet naisvaltaisen työministeriön toimesta. Yllätys, naiset saivat kaikki palkkatyöpaikat.