mikä on Analogin linja? Täällä on käyty kiivasta väittelyä Aamun Koiton uudesta linjasta ja mielestäni olisi tasapuolisuuden nimissä keskusteltava myös muista ort.lehdistä. Aluksi siis Analogista.
Kertokaa minulle
Pölöjäle
6392
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
erityistä linjaa. Kontrolli lienee aika kova juttujen suhteen.
se, että Analogi on seurakuntalehti. Aamun Koitto on suomalainen kulttuuri- yms lehti. Ei siis pelkkä seurakuntalehti.
Ja seurakuntalehti tarkoittaa sitä, että siinä lehdessä kerrotaan yhden useamman ortodoksisen seurakunnan tapahtumista elikkä jumalanpalveluksista ynnä muista.
niin kyllä analogilla taitaa olla ihan tiukka linja tässä paastokysymyksessä, eli eivät ole lihansyöntiä suositelleet paastoaikana. Niin no tietenkään ei kai ne Analoginkaan ihmiset tule jokaisen jääkaappia tarkistamaan, joten eihän se ihan täysin aukoton se linja sitten voi olla.
Mutta eikö nyt sentään Aamun Koitollakin ole ihan sama linja?
siihe Analookiin. Näpyttelet vuan www.junes.fi/analogi niin sieltä se selevijää. Linjat ja muotopuolet sun muut kujjeet.
ihmisestä, joka on epäsuosiossa "johtoon" nähden?
Kuka viimekädessä johtaa Analogia?
Jos teen haastattelun Petri Ratilaisesta, niin julkaistaanko se? Tasapuolisuuden nimissä olisi reilua.