Yhdysvaltain sota terroria vastaan on jo nyt maksanut satoja miljardeja dollareita. Millä ihmeellä tämä kaikki on maksettu ja mikä tämän sodan aito päämäärä on? Kuka tai ketkä ovat sodan takana?
James Bond elokuvissa on aina yksi hullu, joka haluaa valloittaa maailman, kunnes sankari tulee ja pelastaa maailman. Kaksi tuhatta vuotta sitten ennustettiin samantyyppisestä hullusta ja sankarin paluusta pelastajana. Nykyisessä Yhdysvalloissa toimii Neocons eli uuskonservatiivi ryhmä, mikä ajaa uutta maailmanjärjestystä maailmaan ja uskoo vahvasti tähän ilmestyskirjana tunnettuun ennustukseen kahden vuosituhannen takaa.
Kun Neuvostoliitto hajosi tarvittiin uusi uhka maailmalle, jotta Yhdysvallat ja uudenmaailmanjärjestyksen sankarit saisivat toetuttaa sankaritekoja ennustuksen toteuttamiseksi. Uuskonservatiivien tärkein kysymys oli, millä oikeuttaa sota maailman tasapainon muuttamiseksi? Mikä on tarpeeksi röyhkeä ja järkyttävä tapahtuma, joka saa kansalaiset hyväksymään tulevan sodan sekä lait, joilla saadaan täysi kontrolli maailmassa?
Nykyisen USA:n presidentin suku on hyvissä väleissä Saudi Arabian kuningassuvun kanssa.Tässä hyvä liitto sillä kuningassuvun jäsenet käytännössä omistavat valtavat öljyvarat ja presidentin perhe on johtavassa asemassa tätä uuttamaailmanjärjestystä ajavassa ryhmittymässä. Kaikista vaikeinta elämässä on luopua saavutetuista eduista, varsinkin omaisuudesta vaikka kuollessaan kukaan ei vie rahoja mukanaan.
Vanha viisaus valtaapitävillä on järjestää niin kauhea tapahtuma, että sen jälkeen kansalaiset suostuvat mihin vain. Hyökkäys kaksoistorneihin Saudivoimin ja oma isku pyhimpään Pentagoniin omalla ohjuksella oli riittävän järkyttävä.
Entä jos tämä kaikki paljastuu tai tulee ilmi? Mitä jos iso määrä valvontakameroita kuvaa ohjuksen lennon, kuten tapahtuikin? Mitä jos ei löydykkään massatuhoaseita tai senaatti ei myönnä rahaa sotaan?
Ei niin yhtään mitään väliä! Tapahtumaa uutisoidaan niin tehokkaasti että kansalaiset allekirjoittavat lain, joka antaa mahdollisuuden pidättää kenet tahansa missä tahansa. Myöhemmin jos tulee jotain ilmi on myöhäistä koska ollaa niin syvällä sodan kiemuroissa ettei siitä voida irtautua!
Kiina ja Saudi Arabia ovat tällä hetkellä Yhdysvaltojen suurimpia rahoittajia ja Yhdysvaltain velka kasvaa valtavaa vauhtia. On hyvin todennäköistä että asuntolainoihin liittyvä rahoituskupla puhkeaa tämän syksyn aikana ja aiheuttaa tietysti vakavia häiriöitä maailmantalouteen. Takana on vanha sotilasoppi hajoita ja hallitse, aiheuttamalla taloudellista kaaosta kansakunnat keskittyvät omiin ongelmiinsa eikä uudenmaailmanjärjestyksen salakavalaan tuloon. Kaikki toimii nykyään tietokoneilla, lento-, juna-, sähkö- ja rahaliikenne, isku näihin tekee selvän lopuista ongelmista tuoda yhden hullun maailmanvalta tälle pallolle.
Jos olisin lökäpöksy teini sanoisin: voi vittu että vituttaa! Ihan vaan siksi ettei tarvitse kuunnella musaa, kattoo musavideoita tai hengailla ostarilla kattelemassa chicksejä, kun no mani no fani ku istuu säteilysuojassa paskapäitten takia.
Ihmetyttää etten ole lukenu vielä mistään huomioita liittyen Condoleezza Ricen 66:n virkaansa Yhdysvaltojen valtiosihteerinä tai Ahmadinejadin 6:n virkaan Iranin presidenttinä. Minun ymmärrys on näiden kahden kätten puristuksesta tulevan lähi-idän rauhan takaajina, jonka Peres sitten rikkoo hävittämällä Damaskoksen Golanin tapahtumien seurauksena.
Lopullinen päämäärä on toteuttaa Jumalan tahto ja täyttää ennustus, sillä Jumala on sanonut toteuttavansa sen mitä sanoo profeettojensa kautta. Ihmisen vapaata valintaa näyttää tällä hetkellä olevan kauhea halu toteuttaa Jumalan tahto nyt, tänä aikana kun Jumalan sanaan ei lökäpöksyt eikä maallisen varallisuuden perässä juoksevat ihmiset usko. Mielenkiintoista on että lopulliseen tuhoon tarvitaan täydellinen luopumus Jumalasta sekä laista.
On jotenkin coolia nauraa tai olla välittämättä, jos joku puhuu Jumalasta liityen tähän aikaan tapahtumineen. On oikein mukavaa olla välittämättä köyhistä ja nälkäisistä ympärillämme, koska oma napa on lähempänä. On hienoa ajaa upealla autolla ja hankkia varallisuutta enemmän kuin ikinä ehtii syömällä tai juomalla kuluttaa. On mahtavaa asua loistavassa asunnossa, mitä muut voi kadehtia, kun samaan aikaan miljoonilta puuttuu koti. On aivan samantekevää puhua tai kirjoittaa näistä asioista, kun ymmärtäjiä ei ole sillä he eivät halua syyllistyä tai tuntea mitä tarkoittaa lähimmäisenrakkaus!
Uskovaiset, ns. nimikristityt ja suurinosa maapallon väestä tappelee siitä kenen Luoja on se oikea tai kenen tulkinta on se ainut ja oikea?
Ihmiset tappelevat maasta ja tavasta elää oikein.
Miettikää seuraavaa jos teillä on ymmärrystä: Maapallo ruokkii ihmisen ja sen varannot on kaikille Luojan luomille, yksikään olento tämän maan päällä ei kuollessaan vie keräämäänsä maan varallisuutta mukanaan. Ihmiselle tärkeintä on puhdas juoma, ravitseva ruoka ja suoja säätä vastaan. Kaikkea tätä riittää kun ylimielisyys, ahneus ja itsekkyys lopetetaan oppimalla rakastamaan elämää!!
Keskeisintä opetusta noudattamalla ei tarvitse tapella sillä opettajan tapa on ainut oikea. Kuka ei voi luopua saavuttamastaan ns. edusta, itsekkyydestää, ylimielisyydestään tai ahneudestaan ei tätä ymmärrä eikä halua edes kuulla. Ihmisillä on korvat, silmät, kieli, tuntoaisti ja aivot käsitellä näiden antamaa kuvaa maailmasta sekä tunteet, joilla käsittää Luojan luomaa kauneutta kaikessa elämässä.
Pappi saarnaa televisiossa raamattu toisessa kädessä ja rahanpyynti toisessa esittäen totuuksia omista aivoistaan tuotettuna. Paavi istuu Vatikaanissaan katsellen edessään ryömiviä palvojiaan ojentaen sormustaan suudeltavaksi, kun samaan aikaan pikku kuoropoika parkaisee jossain sakastissa hellän papin syleilyssä. Islamilainen uskonnollinen johtaja antaa käskyn hirttää nuorukainen, kuka uskalsi esittää kriittisen kysymyksen hallintatapaa kohtaan. Budhalaiset munkit istuvat patsaan edessä odottaen valaistumista ja uhraten hyvää ruokaa elottomalle patsaalle. Sitten nämä riitelevät keskenään kenen tapa elää on oikein eikä yksikään ole valmis katsomaan itseään peiliin!
Ihmiset eivät kuule, eivät näe, eivätkä halua ymmärtää, joten ainoa keino on tuho. Täytyy toivoa ja uskoa että hyvät jyvät poimitaan ennenkuin pellon kasvualusta vaihdetaan. Loppu 2007.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.