Tietääkö kukaan, mitä Raamattu ja kristinusko sanovat raiskauksesta? Miten tähän tekoon, tekijään ja kohteeseen suhtaudutaan?
raiskaus ja raamattu
27
6501
Vastaukset
- ei rankaista,
jos hän menee naimisiin kedolla raiskaamansa uhrin kanssa.
uhri kivitetään, jos hänet raiskattiin kaupungissa eikä avunhuutoja kuultu. - Raamatussa
Raamatussa kerrotaan ainakin kahdesta tapauksesta,
jossa Israelilaiset pitivät tapahtuneen raiskauksen
niin pahana, että julistivat sodan sen alueen
miehiä vastaan.
Tuomarien kirja 10. luku kertoo reaktioista yhteen raiskaukseen näin:
"Silloin nousi kaikki kansa yhtenä miehenä ja sanoi: "Älköön meistä kukaan menkö majallensa, älköön kukaan poistuko kotiinsa. Me teemme Gibealle näin: Heitämme arpaa ja valitsemme Israelin kaikista heimoista kymmenen miestä sataa kohti, sata miestä tuhatta kohti ja tuhat miestä kymmentätuhatta kohti keräämään väellemme muonaa. Kaikki muut lähtevät benjaminilaisten Gibeaan kostamaan sen TÖRKEÄN TEON, jonka gibealaiset ovat Israelissa tehneet." Israelilaiset päättivät yksimielisesti lähteä sotimaan Gibeaa vastaan. Israelin heimot lähettivät miehiä kaikkien Benjaminin sukukuntien luo sanomaan: "Miten teidän keskuudessanne on voinut tapahtua NÄIN KAUHEA RIKOS? Luovuttakaa meille nuo Gibean RAAKALAISET, että saamme SURMATA heidät ja hävittää pahan Israelista."
Reaktioista toisessa raiskaus-tapauksesta kerrotaan näin: "Sitten Jaakobin pojat hyökkäsivät ryöstämään surmattujen omaisuutta ja kaupunkia, jossa heidän sisarensa oli raiskattu." (1. Moos. 34:27)- öllikkä
kun joku ei juutalainen raiskasi juutalaisen?
- riiippana
aika tavalla,vaikea toisinaan löytää linkkiä Jeesuksen armoa korostavaan isään.
- heipsis
Raamatun kirjoissa onkin se ero, että VT:n jumala
on koston jumala, kun taas UT:n jumala
(= kristuksen isä) on se armon ja rakkauden
jumala.
Tämä selittää sen, miksi vanha testamentti on
väkivaltaisempi kuin uusi testamentti, etenkin
tuolta kosto- ja rankaisumentaliteetiltaan.
Se mikä herättää ihmetystä on kuitenkin se, että
kyseessä pitäisi kuitenkin olla yksi ja sama
juutalaisten jumala. Asiaan saattaa tietysti
vaikuttaa se, että raamattu on lopuksi vain usean
ihmisen kirjoittama kirja, jonka kirjoitukset
ovat kirjoittajan omia subjektiivisia kuvauksia
ajan tapahtumista. Ja tähän voidaan lisätään
vielä se seikka, että raamatun sisältö on
muuttunut aika tavalla siitä tehtäessä uusia ja
uusia ja uusia versioita. Olisi mielenkiintoista
vertailla keskenään tämän päivän tekstiä ja
originaalia tekstiä n. 2000 vuoden takaa ja
vertailla tekstien sisältöä keskenään. =) - jahava
heipsis kirjoitti:

vertailla tekstien sisältöä keskenään. =)aikamoisia eroja olisi.Miten paljon sitten lienee juutalaisten käyttämissä kirjoissa ja meidän vanhassa testamentissa on? sekin olisi mielenkiintoista tietää.
- Moses the humper
Mooses suojeli vain aviovaimot ja kihlatut tytöt raiskaukselta. Näiden raiskaamisesta oli kuoleman rangaistus. Mutta vapaan, kihlaamattoman tytön raiskaamisesta ei tullut rangaistusta jos raiskaaja otti tytön vaimokseen ja maksoi myötäjäiset.
Tekoa ei katsota raiskaukseksi jos nainen ei huutanut apua tai muuten vastustanut sukupuoliyhdyntää. Mutta jos nainen vastusti yhdyntää, huusi apua, niin kyseessä oli raiskaus.
5Moos.
22:25 Mutta jos mies tapaa kihlatun tytön kedolla, käy häneen käsiksi ja makaa hänen kanssaan, niin mies, joka makasi hänen kanssaan, kuolkoon yksin.
22:26 Mutta tytölle älä tee mitään, sillä tyttö ei ole tehnyt kuoleman rikosta; tässä on samanlainen tapaus, kuin jos mies karkaa toisen kimppuun ja tappaa hänet.
22:27 Sillä hän tapasi hänet kedolla; kihlattu tyttö huusi, mutta hänellä ei ollut auttajaa. - mitään pahaa
Niin. Raamatussa kerrotaan karusti ja suoraan,
että jotkut ihmiset jo hyvin varhaisesta
historiastaan saakka tekivät tällaistakin
väkivaltaa. Sitä pidetään törkeänä tekona.
Se on selvästi kielletty asia esim. näiden
käskyjen perusteella: "Rakasta Jumalaa yli kaiken
ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" - kuuluu lain
kuningaskäsky Raamatussa. (Jaak. 2:8)
Käskyt "Älä tee aviorikosta", "Älä tapa",
"Älä varasta", "Älä himoitse", samoin kaikki
muutkin, voidaan koota tähän sanaan: "Rakasta
lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." (Room. 13:9)
"Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa." (Room. 13:10)
Raamatussa Jumalan tahdon mukainen seksuaalisuuden
toteuttaminen kuuluu selvästi vain avioliittoon.
Raamatusta löytyy eri sanat avionrikkomiselle
ja yleensä haureudelle/siveettömyydelle.
Molemmat sanat löytyvät Heprealaiskirjeen
13. luvusta jakeesta 4: "Pitäkää avioliitto
kaikin tavoin kunniassa älkääkä häpäiskö
aviovuodettanne, sillä Jumala tuomitsee
siveettömät ja avionrikkojat." Raiskaaminen
kuuluu varmasti siveettömyyden/haureuden ja
toisen vahingoittamisen piiriin.- öksikkä
uudesta testamentistä ja vanhassa raiskkausta ei pidetty rikoksena jos kohdistui naimattomiin tyttöihin.Siksi on vaikea ymmärtää, että molemmat testamentit olisivat saman armollisen jumalan säätämiä.
- on kirjaimellisesti
öksikkä kirjoitti:
uudesta testamentistä ja vanhassa raiskkausta ei pidetty rikoksena jos kohdistui naimattomiin tyttöihin.Siksi on vaikea ymmärtää, että molemmat testamentit olisivat saman armollisen jumalan säätämiä.
Uusi testamentti. Et voi valita, että noudatatko mieluummin vanhaa vai uutta lakia.
- öllikkä
on kirjaimellisesti kirjoitti:
Uusi testamentti. Et voi valita, että noudatatko mieluummin vanhaa vai uutta lakia.
samasta jumalasta?
- sininen81
on kirjaimellisesti kirjoitti:
Uusi testamentti. Et voi valita, että noudatatko mieluummin vanhaa vai uutta lakia.
"Et voi valita, että noudatatko mieluummin vanhaa vai uutta lakia."
Teoriassa kyllä voi, käytännössä ei.
Niinhän se oli Jeesuksenkin aikaan, kun jeesus opetti, niin Farisseukset ja kirjanoppineet tulivat vesittämään jeesuksen opit.
Nykypäivänä sama homma. Uusi testamentti on vesitetty.
Kohta ei raamatussa ole mitään muuta kuin se, mikä nähdään salliviksi teoiksi, moraalisessakin mielessä. Missään ei varmaan enään lue tuomioista ynnä muusta.
Kyllä, kyllä valitsisin vanhan lain, nykypäivän,jopa kurittomien lakien sijaan.
Kaikki pitää muuttaa vain ihmisen lihanhimon takia sallivaksi. - öllikkä
sininen81 kirjoitti:
"Et voi valita, että noudatatko mieluummin vanhaa vai uutta lakia."
Teoriassa kyllä voi, käytännössä ei.
Niinhän se oli Jeesuksenkin aikaan, kun jeesus opetti, niin Farisseukset ja kirjanoppineet tulivat vesittämään jeesuksen opit.
Nykypäivänä sama homma. Uusi testamentti on vesitetty.
Kohta ei raamatussa ole mitään muuta kuin se, mikä nähdään salliviksi teoiksi, moraalisessakin mielessä. Missään ei varmaan enään lue tuomioista ynnä muusta.
Kyllä, kyllä valitsisin vanhan lain, nykypäivän,jopa kurittomien lakien sijaan.
Kaikki pitää muuttaa vain ihmisen lihanhimon takia sallivaksi.nuo vanhan testamentin naisen raiskausta koskevat ohjeet sinusta hyväksyttäviä?
- sininen81
öllikkä kirjoitti:
nuo vanhan testamentin naisen raiskausta koskevat ohjeet sinusta hyväksyttäviä?
Minä puhuin kokonaisuudessaan vanhasta testamentista.
paljon on ihminen omia ohjeitaan laitellut joka paikkaan, mutta ei niitä voi mennä poistamaankaan tiedoista.
Ja puhutaan vanhan testamentin puolella juuri Herran lain väärennyksestä. "
:Herran laki on väärennetty
4 -- Puhu heille: Herra sanoo näin: -- Jos joku kompastuu, eikö hän heti nouse? Jos joku eksyy tieltä, eikö hän käänny takaisin?
5 Miksi tämä kansa on jatkuvasti eksyksissä, miksi Jerusalem pysyy luopumuksessaan? Miksi se riippuu lujasti kiinni valheessa eikä suostu palaamaan takaisin minun luokseni?
6 Minä olen kuunnellut heitä tarkoin -- eivät he puhu niin kuin tulisi puhua. Kukaan ei kadu pahuuttaan, ei ajattele: "Mitä minä olenkaan tehnyt!" Jokainen juoksee kiireesti omaa tietään niin kuin taistelutantereella kiitävä ratsu.
7 Haikarakin taivaalla tietää muuttoaikansa, kyyhkyset ja pääskyset osaavat tulla, kun niiden aika on. Mutta minun kansani ei halua tietää, mitä Herra on sille säätänyt. [Jes. 1:3]
8 Kuinka te voitte väittää: "Me olemme viisaita, meillä on Herran laki." Totisesti, lainopettajien kynä on väärentänyt Herran lain!
9 Onnettomasti käy noille viisaille, he joutuvat ymmälle ja heidät vangitaan. He ovat hylänneet Herran sanan -- mitä viisautta heillä muka olisi! [5. Moos. 4:6; Job 5:13]
10 Niinpä minä annan heidän vaimonsa vieraille ja heidän peltonsa valloittajille. He kaikki, pienimmästä suurimpaan, hankkivat väärää voittoa. Niin profeetat kuin papitkin pettävät kansaa. [8:10-12: Jer. 6:12-15 : Jes. 56:11]
11 Huolettomasti he parantelevat minun kansani vammoja. He sanovat: "Nyt on rauha, kaikki hyvin!" vaikka rauhaa ei ole. [Jer. 6:14 ]
12 Heille käy onnettomasti, koska he ovat tehneet kauhistuttavia tekoja mutta eivät suostu edes häpeämään -- häpeän tunne heiltä puuttuu tyystin. He kaatuvat kaatuneitten joukkoon, heistä tulee loppu, kun minä rankaisen heitä, sanoo Herra."
---------
Ja Herra puhuu sanassaan rikkakasveista ja vehnästä.
:Vehnä ja rikkavilja
"24 Jeesus esitti heille toisen vertauksen taivasten valtakunnasta: "Mies kylvi peltoonsa hyvää siementä.
25 Mutta kun kaikki nukkuivat, hänen vihamiehensä tuli, kylvi vehnän sekaan rikkaviljaa ja meni pois.
26 Kun vilja nousi oraalle ja alkoi tehdä tähkää, rikkaviljakin tuli näkyviin.
27 Työmiehet menivät silloin isäntänsä luo ja sanoivat hänelle: 'Herra, etkö sinä kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen on tullut rikkaviljaa?'
28 Isäntä sanoi heille: 'Se on vihamieheni työtä.' Miehet kysyivät silloin häneltä: 'Tahdotko, että menemme kitkemään sen pois?'
29 'En', hän vastasi, 'te voitte rikkaviljaa kootessanne nyhtää sen mukana vehnääkin.
30 Antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti. Kun sen aika tulee, minä sanon korjuuväelle: Kootkaa ensin rikkavilja ja sitokaa se kimpuiksi, että se poltettaisiin. Mutta vehnä korjatkaa aittaani.'" [Matt. 3:12 ]"
Tätä mieltä siis olen, että Mikä on siis jumalasta ja mikä ihmisestä, sen näkee kylvöstä ja sen menestyksestä.
Ja oletkos ajatellut, minkalaiset ohjeet ne uuden testamentin puolella on olleet, ENNENKUIN ihminen niitä vesittämään alkoi. Nytkin katsoin nuo paikat netti raamatusta ja vertailin n. 1960 vuotiseen olevaan raamatuntekstiin. Paljon on sanat muutettu...Tiedämmekö kaiken, vai pimitetäänkö?
Tutkimattomat ovat Herran tiet, sanon minä. - öllikkä

Tutkimattomat ovat Herran tiet, sanon minä.esim.heprean kielisesta raamatusta tai toorasta ei noita naisen raiskaukseen liittyviä asioita löydy,vai kuinka?
- sininen81
öllikkä kirjoitti:
esim.heprean kielisesta raamatusta tai toorasta ei noita naisen raiskaukseen liittyviä asioita löydy,vai kuinka?
väännät.
Löytyyhän sitä raamatusta vallan vaikka mitä.
Mikä on ihmisestä, mikä Jumalasta, on taas ihan eri asia.
En toista edellistä sanomaani. - öllikkä
sininen81 kirjoitti:
väännät.
Löytyyhän sitä raamatusta vallan vaikka mitä.
Mikä on ihmisestä, mikä Jumalasta, on taas ihan eri asia.
En toista edellistä sanomaani.Tekstistäsi saa nyt vain sen kuvan että raiskaus rangaistukset ovat ihmisten säätämiä, ei jumalan.Mutta ongelmahan on siinä että useat pitävät niitä jumalan sanana ja lopullisina totuuksina.Eli että jumala sanoo että jos raiskaat neitsyen,ota mhänet vaimoksi ja maksa isälle korvaus.En osaa tätä tämän selkeämmin kertoa.
- sininen81
öllikkä kirjoitti:
Tekstistäsi saa nyt vain sen kuvan että raiskaus rangaistukset ovat ihmisten säätämiä, ei jumalan.Mutta ongelmahan on siinä että useat pitävät niitä jumalan sanana ja lopullisina totuuksina.Eli että jumala sanoo että jos raiskaat neitsyen,ota mhänet vaimoksi ja maksa isälle korvaus.En osaa tätä tämän selkeämmin kertoa.
"Mutta ongelmahan on siinä että useat pitävät niitä jumalan sanana ja lopullisina totuuksina.Eli että jumala sanoo että jos raiskaat neitsyen,ota mhänet vaimoksi ja maksa isälle korvaus.En osaa tätä tämän selkeämmin kertoa."
Sanoo Herra sanassaan myös sen, että tarkkailkaa ja tutkikaa.
Herra on sanonut, että elä tee lähimmäiselle mitään pahaa.
Tutkikaa ja tarkkailkaa, mikä oikein on.
Onko se raiskaus ylinpäänsä oikein?
Miksi raiskattu kivitetään?
Ihminen on raadollinen ja koittaa päästä vääristä teoistaan "puhtaaksi", jopa väärin moraaalein. - 1234
sininen81 kirjoitti:
"Mutta ongelmahan on siinä että useat pitävät niitä jumalan sanana ja lopullisina totuuksina.Eli että jumala sanoo että jos raiskaat neitsyen,ota mhänet vaimoksi ja maksa isälle korvaus.En osaa tätä tämän selkeämmin kertoa."
Sanoo Herra sanassaan myös sen, että tarkkailkaa ja tutkikaa.
Herra on sanonut, että elä tee lähimmäiselle mitään pahaa.
Tutkikaa ja tarkkailkaa, mikä oikein on.
Onko se raiskaus ylinpäänsä oikein?
Miksi raiskattu kivitetään?
Ihminen on raadollinen ja koittaa päästä vääristä teoistaan "puhtaaksi", jopa väärin moraaalein.Mikä siis on mielestäsi vastaus siihen, että "Miksi raiskattu kivitetään?" ?
- sininen81
1234 kirjoitti:
Mikä siis on mielestäsi vastaus siihen, että "Miksi raiskattu kivitetään?" ?
"Mikä siis on mielestäsi vastaus siihen, että "Miksi raiskattu kivitetään?" ?"
Luullakseni vastasin kyllä siihen.
Ihminen on raadollinen ja koittaa päästä vääristä teoistaan "puhtaaksi", jopa väärin moraaalein.
Siinä on minun vastaus.
Eli selkennän, ihminen on narsistinen siinä suhteen, että kaikki pitää kääntää uhrin syyksi.
Vaikka uhrilta revittäisiin jalat irti, ettei rimpuilisi vastaan ja pitäisi supussa vaan levittäisi jalat, olisi uhri ihmisen mielestä syyllinen kuitenkin.
Mutta mitä sanoo Jumala?
Iloitse nuorukainen nuoruudestasi, mutta tiedä, että tuomiolle menet kaikesta tästä.
Ja tämä on raiskaajalle, ei uhrille. - 1234

Ja tämä on raiskaajalle, ei uhrille....hikeentyä. En ymmärtänyt ympäripyöreää ja vertauskuvallista vastaustasi, siksi kysyin. Ensimmäinen vastauksesi oli täysin mitäänsanomaton tällaiselle "tavikselle" ja ei-Raamattua-tuntevalle.
Kiitos kun vaivauduit selventämään. - öllikkä
sininen81 kirjoitti:
"Mikä siis on mielestäsi vastaus siihen, että "Miksi raiskattu kivitetään?" ?"
Luullakseni vastasin kyllä siihen.
Ihminen on raadollinen ja koittaa päästä vääristä teoistaan "puhtaaksi", jopa väärin moraaalein.
Siinä on minun vastaus.
Eli selkennän, ihminen on narsistinen siinä suhteen, että kaikki pitää kääntää uhrin syyksi.
Vaikka uhrilta revittäisiin jalat irti, ettei rimpuilisi vastaan ja pitäisi supussa vaan levittäisi jalat, olisi uhri ihmisen mielestä syyllinen kuitenkin.
Mutta mitä sanoo Jumala?
Iloitse nuorukainen nuoruudestasi, mutta tiedä, että tuomiolle menet kaikesta tästä.
Ja tämä on raiskaajalle, ei uhrille.täysin poliikon vastaus,paljon tekstiä,mutta ei sisällöltään yhtään mitään.Oletko miettinyt koskaan polittikon uraa?
- sininen81
öllikkä kirjoitti:
täysin poliikon vastaus,paljon tekstiä,mutta ei sisällöltään yhtään mitään.Oletko miettinyt koskaan polittikon uraa?
muutkin samaa. vaan en ole harkinnut moista uraa.
koska osaan sanoa ympäripyöreesti, mutta osaan myös olla liijan rehellinen politiikoksi. ;) =D - öllikkä
sininen81 kirjoitti:
muutkin samaa. vaan en ole harkinnut moista uraa.
koska osaan sanoa ympäripyöreesti, mutta osaan myös olla liijan rehellinen politiikoksi. ;) =Dmutta kirjoittaa selkeästi, suoriin asioihin et osaa.
- sininen81
öllikkä kirjoitti:
mutta kirjoittaa selkeästi, suoriin asioihin et osaa.
en osaa, en. ;) ... =D
- tänään!
Älä himoitse mitään lähimmäisesi omaa!
- jmkt
Aika harvoin tulee varmaan kukaan ajatelleeksi, että teknisesti katsoen Jeesuksen äiti tuli raiskatuksi. Kuka kysyi häneltä, haluaako hän tulla Pyhän Hengen hedelmöittämäksi ja synnyttää Jumalan pojan? Ei taidettu lupaa tietustella, Herra enkeli vain piipahti pikapikaa ilmoittamassa, että jep, näin on näreet.
Kuten eräs kirjoittaja asian ilmaisee, enkeli Gabriel pelmahti Marian eteen ja virkkoi "Hei, Maria, sinut pannaan paksuksi Jumalan toimesta! Pidä hauskaa!" (Jenn Shreve: Jesus Should Have Been Aborted).
Sama kirjoittaja argumentoi artikkelissaan, että Marialla olisi ollut periaatteessa täysi oikeus raskaudenkeskeytykseen, joka oli, yllättävää kyllä, kuulemma jotenkin mahdollista myös noihin aikoihin. Kyse oli tahdonvastaisesta hedelmöittämisestä, raiskauksesta, ruumiilliseen itsemääräämisoikeuteen puuttumisesta; eikä auta selitellä, että raiskausväline oli "henkeä" eikä ihmisen lihaa.
Kun ottaa huomioon sen, että raiskaus on läsnä näin säteilevän positiivisessa hengessä jo kristinuskon ydinkertomuksessa, tarinassa Jeesuksen syntymästä ja kuolemasta, tuntuu varsin johdonmukaiselta olettaa ko. uskonnon olevan lähtökohdiltaan melko raiskausmyönteinen.
Jossakin viestissä täällä annettiin olettaa, että kristinusko ei raiskausta hyväksyisi sillä perusteella, että yksi kymmenestä käskystä kieltää himoitsemasta sitä, mikä on lähimmäisen omaa. Tästä argumentista loistaa kuitenkin jo itsestään naisen esineellisyys ja status miehen omaisuutena. Mies saa käyttää vaimoaan miten haluaa, kun ei vain koske toisen "tavaraan".
Tietysti mistään uskontoon liittyvästä seikasta ei voi olla mitään yhtä totuutta, koska ihmiset sopeuttavat uskonnolliset merkitykset aina vastaamaan omaa luonnettaan ja arvoperustaansa. Nykyään evankelisluterilainen kirkko ottaa palvelukseensa naispappeja, joten tämä minun tulkintani Pyhän Hengen raiskauspuuhista ei varmaankaan ole kovin suosittu nykykristillisyydessä. Se on kuitenkin kiistatta relevantti näkökulma uskonnon tapaan käsittää ja käsitellä naisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663392Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463212Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1252761- 442553
- 311963
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871505- 391330
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391220