Miksi Bushin hallinto ei ole eliminoinut Loose Changen tekijöitä?
Loose Change
...............
601984
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 60
Vanhimmat
LC leffaa on ladattu miljoonia kertoja. pojat on nyt kuuluisuuksia eikä hallitus voi toimia heitä vastaan jos ei halula kapinaa käsiinsä. siksi, Bush lammas.
ei pysäyttänyt poikien toimintaa, ennen kuin leffan suosio kasvoi? Luuletko, että heillä jäisi joku tuollainen tapaus huomaamatta?
LC tehtiin kotikoneella salassa. Kun LC pääsi nettiin se oli poikien henkivakuutus. jos heille käy jotain, ovat miljoonat salkkarit heti kaduilla ja neokonnat seuraajineen riippuvat lyhtypylväissä.
"LC tehtiin kotikoneella salassa"
Salassapysyminen hieman epäilyttää, kun ottaa huomioon, minkälaisia juttuja CIA:n vakoilukyvyistä on tälläkin palstalla kerrottu ;)
Ja on muuten kumma, että USA ei voisi pysäyttää yhden mitättömän filmin leviämistä netissä, kun ottaa huomioon, miten esimerkiksi Kiinan hallitus pystyy sensuroimaan nettiä.
"Jos heille käy jotain, ovat miljoonat salkkarit heti kaduilla ja neokonnat seuraajineen riippuvat lyhtypylväissä."
Mitä jos pojille/pojalle jossain vaiheessa elämää sattuisi sitten jotain vahingossa? Ei USA:n hallituksen toimesta, vaan tapahtuisi ihan oikea onnettomuus, kuten kolari, sairaskohtaus, alkoholimyrkytys jne. Järjestäisivätkö "miljoonat" salkkarit sitten jonkin vallankumouksen USA:ssa? Toivoa sopii, että pojat elävät pitkän ja terveen elämän, etteivät nämä "miljoonat" hörhöt rupea heti riehumaan ja mellakoimaan. :)
Eipä jäisi enää edes kovimmallekkaan aivopestylle virkkarille epäselväksi, että osuiko LC oikeaan syytäessään 911 iskuista Bushin hallintoa.
Professori David Ray Griffin totesi häneltä kysyttäessä, että eikö huolestuta että CIA pistää sinut kylmäksi, niin sittenhän kaikille tulisi selväksi, että teoriani olivat totta. Hän lisäsi, että ei usko tulevansa eliminoiduksi koska hänestä oli tapettuna enemmän harmia eliitille kuin elossa.
LC-poikien, Griffinin, Alex Jonesin tai Steven Jonesin murhaaminen olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. CIA oli ilmeisesti keskittynyt vääriin asioihin, koska "pieni" peruuttamaton moka on nyt sattunut eikä sitä voi mitenkään korjata.
Eliitille on paljon parempi antaa virkkareiden olla siinä uskossa, että LC on valetta, entä sitten todistaa virkkareille, että LC on totta tappamalla sen tekijät.
"pieni" peruuttamaton moka on nyt sattunut eikä sitä voi mitenkään korjata."
Onpa jännä juttu, että nuita "pieniä mokia" on tullut melko saatanasti CIA:n tasoiselle järjestölle... Miksi minusta tuntuu, että järkevämpi selitys on se, että CIA ei pyri estämään kritiikkä Bushia kohtaan. Eikä teillä näytä olevan edes todisteitakaan, vaan pelkkää mutu-höpinää.
Ja edelleenkään en voi ymmärtää, miksi murhaa ei voisi lavastaa onnettomuudeksi; olettavatko salkkarit, että jos ihminen kuolee, niin se on aina CIA:n aikaansaannos??? Tappoikohan CIA sitten mummonikin, kun hän ei kuulemma uskonut kuukävelyihin koskaan elämänsä aikana?!?!?!? TÄSSÄKIN ON VARMASTI JOTAIN MYSTISTÄ TAUSTALLA!!!
...Tai miksi jotain salkkaria ei muuten voisi vaikka lavastaa syylliseksi johonkin vakavaan rikokseen, ja heittää sillä perusteella vankilaan tai minne nyt ikinä...
"Onpa jännä juttu, että nuita "pieniä mokia" on tullut melko saatanasti CIA:n tasoiselle järjestölle"
Näin on ja tulevina vuosina saamme siitä täydellisen todisteen sillä 911 tulee paljastumaan koko maailmalle seuraavan 5-10 vuoden aikana. Tämä tulee muuttamaan kaiken Maapallolla lopullisesti. Tulet sitten muistamaan nämäkin hetket kun puollustat murhaajia jotka murhasivat omiaan jotta pääsevät sotimaan.
Koko CIAn historia on täynnä mokia ja onnistuneita suorituksia. Noloimpia lienee Operation Northwoods, Operation Cyclone, Gulf of Tonkin ja Operation Ajax jotka tänä päivänä ovat main-stream historiaa. CIA tuskin tätä olisi halunnut sillä nämä tapaukset paljastavat, että CIA on valmis massamurhaamaan omia ja vieraita. Tämä on siis painettua historiaa. Etkö ole koskaan kuullut? No älä välitä, sillä ei ole muutkaan virkkarit näistä kuulleet ja siksi ehkä ovat valinneet virkkauksen.
Vuonna 2000 USAn ulkoministeri Madeleine Albright esitti virallisen anteeksipyynnön Iranille Operation Ajaxin seurauksista.
Näin se vain on. Historiasta löytyy vastaus jokaiseen tämän päivän poliittiseen tapahtumaan. Hitler poltti Reichstagin ja syytti kommunisti-terroristeja. Bush räjäytti WTC-tornit ja syytti arabi-terroristeja.
Historia toistaa itseään ja kysyn kaikilta, että mitä tapahtui toisen maailman sodan jälkeiselle sloganille "NEVER AGAIN"??
opettele kirjottamaan niin joku voi erehtyä ottamaan sut todesta!!!11LOLZ!!1
Ei ole nyt kyse uskosta. Sanomani on faktaa, mutta niitä ei löydy lukion historian kirjoista ja siksi ehkä et ole koskaan niistä kuullut. Tosin jopa wiki kertoo nykyään näistä tapahtumista pintapuolisesti ja tämä on yllättävää.
Totuus on sinunkin näppäimistön ulottuvissa. Kysymys kuuluu, että kiinnostaako sinua totuus? Meneekö maailmankuvasi rikki totuudesta - tämä on se kysymys jonka kanssa jokainen virkkari taistelee vähintäänkin alitajuisesti. Uskoakko yksinkertainen propaganda joka on valmiiksi sinulle pureskeltu vai etsiäkkö totuus ja todeta, että kaikki siis ihan kaikki mihin olet uskonut on kusetusta.
mutta eikö ole sinusta outoa, että niin moni "kriitikko" pääsee luikertelemaan CIA:n - tai muun järjestön - ohi niin kavasti? Voisin jotenkin ymmärtää, jos yksi tai pari olisi vapaana, mutta näitä hörhöjä näyttääkin riittävän yllin kyllin. Ja kun ottaa vielä huomioon sen, että näitä tunnettuja "kriitikoita" ei pahemmin olla vaiennettu, niin näyttää olevan sensuuriteorioilta sekin pohja pois.
911 tulee paljastumaan koko maailmalle. Ainoastaan valtamedia kykenee enään pitämään myytiä yllä ja sekin murenee ajan kanssa. Fasistit ja tyrannit ovat loppunsa edessä ja heidän kompastuskivi oli 911. He eivät voi enää mitään ja he varmasti tämän tietävät itsekkin. He voivat enää vain pelata aikaa tai toteuttaa seuraavan karmean iskun. Peli on pelattu. On aivan sama, että jutellaanko me täällä asiasta vai ei. Totuus on lähtenyt liikkeelle ja ihmiset janoavat luonnostaan totuutta. Tälle eivät fasistit mitään voi.
Valta korruptoi ja absoluuttinen valta korruptoi absoluuttisesti. Näin siinä nyt kävi.
mikä näistä - ensimmäisenä mieleen tulevista - "totuuksista" tulee paljastumaan maailmalle:
a) WTC-torneihin kauko-ohjattiin kaksi Boeing 767 -konetta tasan niihin kohtiin torneja, joihin oltiin aiemmin tuupattu tonneittain räjähteitä ilman, että kukaan tuhansista työntekijöistä olisi huomannut. Pommit kestivät lentopetrolin palon ja koneiden törmäykset tuhoutumattomana, ja räjähtivät myöhemmin tuhoten wtc-tornit.
b) WTC:n alassaaminen tapahtuikin äärimmäisen kuumaana palavan termiitin avulla
c) ...pienellä ydinpommilla
d) ...laserilla
e) ...kun lentokoneista ammuttiin OHJUS juuri ennen törmäystä!!!
f) ...pelkällä risteilyohjuksella, sillä mitään koneita ei ollutkaan! Kaikki videot mitä tapahtumista on, ovat väärennöksiä - myös suorana lähetyksenä tulleet!
g) WTC saatiin alas muilla keinoilla, millä?
-Entä kuka on vastuussa iskuista?
h) Iskusta on vastuussa Bushin hallinto
i) ...CIA
j) ...Juutalaiset
k) ...Illuminati
l) ...KAIKKI YHDESSÄ!
m) ...Arabiterroristit; Bushin hallinot tiesi iskuista, mutta ei tehnyt mitään niiden pysäyttämiseksi, jotta saisi mennä Irakiin ryöväämään mustaa kultaa!
n) Iskusta on vastuussa joku muu, kuka?
o) Jäikö joku tärkeä hörhö-teoria välistä, mikä?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000580&posting=22000000027389494
19 mattoveitsin varustautunutta arabia lensi kolme konetta huikealla tarkkuudella kohteisiinsa, joista yksi oli maailman tarkimmin suojattu rakennus, johon törmännyttä konetta ohjasi mies, joka ei osannut lentää edes pienkonetta eikä itse asiassa edes osannut ajaa autoa. Kaikki tämä oli mahdollista, kun parrakas kuolemansairas mies lamautti maailman kehittyneimmän ilmapuolustusjärjestelmän 1 1/2 tunniksi toisella puolella maailmaa sijaitsevasta luolasta käsin. Tuon hörhöteorian, siis "epäpätevyysteorian", unohdit mainita, mutta eihän Loose Change tietekään sitä yritä todistaakaan, siihen kun ei ole yhtään kunnon todistetta.
Etkö ole koskaan kuullut puhuttavan uudesta puolueettomasta 911 tutkimuksesta? Tämä tutkimus tulee paljastamaan totuuden kaikille ja ensimmäinen annos totuutta me saadaan kun NIST julkistaa reilun vuoden päästä raporttinsa jonka mukaan WTC7 räjäytettiin. Tämä on vasta alkusoittoa.
Kerro, mikä näistä totuuksista paljastuu maailmalle?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000580&posting=22000000027881186
...Ja turha sinun on yrittää spekuloida ja käännellä asioita minulle, sillä virallinen teoria on aina huomattavasti uskottavampi ja rationaalisempi kuin mitkään slakkariteoriat yhteensä.
on nyt joka paikka täynnä...
"sillä virallinen teoria on aina huomattavasti uskottavampi ja rationaalisempi kuin mitkään slakkariteoriat yhteensä."
En voi uskoa silmiäni!?!?! :D Ei edes Tohtori Jones - tuo hörhöistä hörhöin - ole koskaan sanonut tuollaista, että virallinen teoria on AINA uskottavampi =)
Hei montakos joukkotuhoasetta löytyi Irakista?? :D
Entäs tämä: "Vietnamiin mentiin koska vietnamilaiset hyökkäsivät Gulf of Tonkinissa USAn sotalaivojen kimppuun". :D :D :D
Mutta mitäs sanot tästä -> Pearl Harbor oli täysi yllätys USAlle ja Roosevelt ei tiennyt, että hyökkäys on tulossa ;D ;D ;D
Tässä videossa Colin Powell esittelee Irakin joukkotuhoaseita YKn turvallisuusneuvostolle.
http://video.google.com/videoplay?docid=124278216252880177
Mutta mitäpäs tuosta sillä tämän aivopestyn virkkarin mukaan virallinen teoria on "AINA" uskottavampi kuin salkkarien teoriat yhteensä!!
p.s. pilaat palstan virkkareiden maineen ja aion armotta herkutella kommenteillasi ns. palstan kovia virkkareita vastaan =)
tiedä totuutta 911:n tapahtumista, vaikka meidän toden totta pitäisi. Onhan sen nojalla hyökätty kahteen maahan, murhattu tuhansia ihmisiä ja kavennettu kansalaisoikeuksia, varsinkin Amerikassa, mutta myös muualla.
Loose Change paljastaa maailmalle, että virallinen tarina on kaikkein aikojen naurettavin ja epätieteellisin salaliittoteoria, jonka mikään kohta ei kestä tarkastelua. Dokumentin esittämät todisteet ovat kaikkien saatavilla ja ne murskaavat virallisen tarinan pala palalta. Miten tarkalleen kaikki tapahtui ja ketkä kaikki ovat salaliitossa mukana, paljastuu vasta, kun tehdään perusteellinen tutkimus ja kaikki todisteet käydään oikeudessa läpi.
Virallinen tarina perustuu 911-komission raporttiin, josta on jätetty pois valtava määrä olennaisia todisteita ja todistajalausuntoja. Räikein esimerkki on se, että se ei edes mainitse WTC7 -rakennusta, joka romahti, vaikkei siihen edes osunut lentokonetta. Todistustaakka tässä vaiheessa on Bushin hallinnolla, joka nimesi heti syylliseksi arabikaapparit ja Osaman (jota ei virallisesti edes epäillä 911-iskuista FBI:n listoilla, koska sen mukaan sille ei ole "kovaa näyttöä") ja pommitti sen varjolla Afganistania.
Loose Changen, toisin kuin Bushin hallinnon satuileman tarinan, perusteella ei tuomita tai pommiteta ketään, vaan se toivottavasti saa kaikki vaatimaan asiasta riippumatonta tutkimusta, ja lopulta oikeudenkäyntiä. Siinä vaiheessa todistustaakka siirtyy toiselle osapuolelle.
Mihin muuten perustuu väite, että virallinen teoria on aina uskottavampi kuin vaihtoehtoinen teoria? Tässä tapauksessa kun todisteet murskaavat sen kappaleiksi ja osoittavat sen luonnonlakien vastaiseksi. Siksi koska Bush ja muut auktoriteetit sanovat, vai mikä oli peruste?
Voisitko jo vihdoin vastata kysymykseeni (äläkä yritä enää kiemurrella)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&con ference=4500000000000580&posting=22000000027881186
Ja miten nämä esimerkkisi nyt liittyvät tähän 9/11 asiaan? Ovatko nämä mielestäsi todisteita siitä, että 9/11 oli inside-job???
että olit jo vastannut....
Hmm... onkohan valtamedia kiillottanut liikaa aivojasi kun ne tuntuvat olevan niin puhtaat, että onkohan mitään enää jäljellä.
Osoitin historiallisilla faktoilla väitteesi täysin naurettavaksi.
"sillä virallinen teoria on aina huomattavasti uskottavampi ja rationaalisempi kuin mitkään slakkariteoriat yhteensä."
Ja kysymykseesi olen jo vastannut: tarvitaan puolueeton tutkimus!!
Jos todisteesi perustuvat johonkin Loose Changen kaltaisiin dokkareihin, niin ei mene teillä foliopäillä kovin mallikkaasti. On jo useaan otteeseen todistettu, että LC on täynnä virheitä ja vääristelyjä, joten sen uskottavuus on "hieman kyseenalainen". Jopa LC:n tekijät myöntävät, että kyseinen filmi sisältää "jonkin verran" virheitä.
"Mihin muuten perustuu väite, että virallinen teoria on aina uskottavampi kuin vaihtoehtoinen teoria?"
Vaihtoehtoiset teoriat ovat niin kaukaa haettuja, että niitä on hankala ottaa tosissaan.
Ps. Suosittelen tutustumaan esim. sellaiseen dokumenttiin, kuin Screw Loose Change
"Osoitin historiallisilla faktoilla väitteesi täysin naurettavaksi."
Faktoilla, joissa oli "ripaus" omaa näkemystäsi mukana. Eivätkä ne todista, että 9/11 olisi ollut inside-job.
"tarvitaan puolueeton tutkimus!!"
Ja mikähän olisi riittävän puolueeton. Ainahan voi syyttää kaiken maailman salaliittoja, jos tutkimusten tulos ei miellytä kaltaisiasi salkkareita.
Jos et heti tajunnut, niin virallisesta teoriasta puhuessani tarkoitin pelkästään 9/11:n tapahtumia. (Jos olisin tarkoittanut kaikkia virallisia teorioita, niin olisin käyttänyt monikkoa, tajuatko?)
LC 2nd Edition todella sisältää virheitä, mutta se silti murskaa virallisen tarinan. Kaikkein helpoin todiste, mikä on kaikkien nähtävillä, on tornien, ja varsinkin WTC7:n, sortumiset kutakuinkin vapaan pudotuksen nopeudella. Suurin osa dokkarista on faktaa eikä vaihtoehtoiset teoriat perustu siihen filmiin, vaan yllätys yllätys, niihin todisteisiin, jotka edelleenkin on kaikkien saatavilla, jos vain viitsii etsiä.
Mutta Final Cut tulee olemaan tiukka faktaa, sillä David Ray Griffin, joka tunnetusti pitäytyy aina todennettavien faktojen tarkastelussa ja jättää spekulaatiot vähemmälle, on käynyt läpi filmin kässärin. Virheet on siis korjattu.
Saisiko muuten tähän kohtaan todisteet siitä, että 911-iskut teki 19 arabikaapparia ja Osama bin Laden (jota FBI ei siis epäile tästä). Kun siis sanot, että vaihtoehtoiset teoriat on kaukaa haettuja, eli todisteet tiskiin tästä virallisesta salaliittoteoriasta.
"Vaihtoehtoiset teoriat ovat niin kaukaa haettuja, että niitä on hankala ottaa tosissaan."
Jos tässä jokin on kaukaa haettua, niin virallinen tarina, ihan kirjaimellisesti, kun sen mukaan iskuja koordinoitiin tuhansien kilometrien päästä luolasta käsin.
Niin, ja kyllä kannattaa katsoa Screw Loose Change, jos haluaa kaikkien aikojen naurut. Miksi muuten pitää tehdä tuollaisia filmejä, jos kerran "salkkarifilmit" on kaukaa haettuja hörhöilyjä? Niidenhän pitäisi jo itse todistaa itsensä huuhaaksi.
Haluaisin tässä vaiheessa sanoa, että netti on niin täynnä paskaa, että sieltä löytää varmasti vaikka minkänäköisiä "todisteita", kun jaksaa vain ahkerasti liikkua kaiken maailman huuhaa-sivustoilla.
"David Ray Griffin, joka tunnetusti pitäytyy aina todennettavien faktojen tarkastelussa ja jättää spekulaatiot vähemmälle, on käynyt läpi filmin kässärin."
David Ray Griffin - teologi? :D
"Saisiko muuten tähän kohtaan todisteet siitä, että 911-iskut teki 19 arabikaapparia ja Osama bin Laden (jota FBI ei siis epäile tästä). Kun siis sanot, että vaihtoehtoiset teoriat on kaukaa haettuja, eli todisteet tiskiin tästä virallisesta salaliittoteoriasta."
Miten olisi Osaman tunnustus videot? (äläkä ala selittämään, että se YKSI olisi feikki).
"Niin, ja kyllä kannattaa katsoa Screw Loose Change, jos haluaa kaikkien aikojen naurut.
Naura niin paljon kuin haluat, hörhö - se ei muuta folioteoriaanne oikeaksi.
"Miksi muuten pitää tehdä tuollaisia filmejä, jos kerran "salkkarifilmit" on kaukaa haettuja hörhöilyjä? Niidenhän pitäisi jo itse todistaa itsensä huuhaaksi."
LC saavuutti yllättävän paljon suosiota, joten oli luonnollista, että jotkut tervejärkiset vastasivat siihen... Mutta ilmeisesti sinun logiikallasi myös Roswellissa on vieraillut ufoja, kun siitäkin aiheesta on tehty huomattavasti debunkkausmateriaalia (esim. tässä esimerkki: http://www.skepdic.com/roswell.html)
Sinun mielestä tarinan 19 partaharrista ja laatikkoleikkureista on uskottava. No makunsa kullakin.
Ai niin joo... virallisen tarinan mukaan Osama asuu täällä kuten ulkoministeri Rumsfeld sanoo.
http://video.google.com/videoplay?docid=-4697166259112889282
Historiasta löytyy vastaus myös 911 iskuihin. Se ei ole sen kummempi kuin esimerkiksi Pearl Harbor tai Gulf of Tonkin. Ja miksi olisikaan. Sinä vain et tunne historiaa ja siksi sinulla on niin ihana kuva valtaa pitävästä eliitistä. Maailmankuvasi tulee vielä muuttumaan dramaattisesti.
tyypillistä foliokamaa: salaliittoa salaliiton päälle, järjestä viis.
"Sinä vain et tunne historiaa ja siksi sinulla on niin ihana kuva valtaa pitävästä eliitistä. Maailmankuvasi tulee vielä muuttumaan dramaattisesti."
Minua hieman hävettää tunnustaa, mutta minä olen joskus itsekin (lähes) uskonut kaiken maailman 9/11- ja holokaustisalaliittoteorioihin, mutta ajan myötä - kun järkeä tuli lisää - ymmärsin astua ulos nuista huuhaa-höpinöistä. Mutta todellakin odotan innolla, että maailman kuvani pääsee taas muuttumaan dramaattisesti!
hän on mitä pätevien henkilö arvioimaan virallista tarinaa. Siihen uskominen vaatii luonnonlakien pois heittämistä ja vankkumattoman vahvaa uskoa. Tässä miehen luento "9/11 The Myth and the Reality"
http://video.google.com/videoplay?docid=-275577066688213413
Parhaat naurut yleisö saa, kun Griffin kertoo kaapparin "taikapassista", joka väitetysti selvisi lentokoneen tuhosta ja WTC:n pulveroitumisesta. Arvioikaa itse Griffinin, ja toisaalta virallisen tarinan uskottavuus.
Osaman tunnustusnauhat on huuhaata parhaasta päästä eikä ne kelpaa siis todisteeksi edes FBI:lle. Oliko Osaman tunnustus siis ainoa todiste virallisen tarinan tueksi? Vakuuttavaa, kyllä salkkarit nyt vapisee.
Netissä todella on kaikenlaista skeidaa kuten esim. Screw Loose Change -sivusto, mutta kyllä sieltä löytää myös oikeaa tietoa, ei muuta kuin surffaamaan.
Mielenkiintoista, että tässäkin 911-ketjussa nimenomaan virkkari otti esille ufot ja vei keskustelua sivuraiteille. Jos nyt kuitenkin pysyttäisiin 911-iskujen tarkastelussa.
"Mutta todellakin odotan innolla, että maailman kuvani pääsee taas muuttumaan dramaattisesti!"
Odotuksesi palkitaan ja siihen ei mene kuin maksimissaan 10 vuotta. Itse uskon 5 vuotta riittävän. Koko maailma tulee vielä tietämään, että mikä on totuus 911 iskujen takana.
ei ole asiantuntemusta lähteä tutkimaan esim. WTC:n sortumiseen liittyviä seikkoja (mutta uskon kyllä, että hän osaa varmasti sopivasti muunnella "faktoja" teille salkkareille sopiviksi).
Ja teille on ihan turha antaa mitään todisteita virallisesta teoriasta, koska ne ovat automaattisesti feikkejä, tai niihin kytkeytyy jokin salaliitto.
Netissä todella on kaikenlaista skeidaa kuten esim. Loose Change, mutta kyllä sieltä löytää myös oikeaa tietoa, ei muuta kuin surffaamaan.
"virkkari otti esille ufot ja vei keskustelua sivuraiteille"
Et valitettavasti ymmärtänyt vertauksen ideaa. Halusin vain näyttää, kuinka pahasti väitteen logiikka ontui siinä yhdessä viestissä.
Odotan innolla!
http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2006/08/27/AR2006082700687.html
http://www.debunk911myths.org/topics/index.php?title=Osama_bin_Laden
http://www.fbi.gov/wanted/terrorists/fugitives.htm
Miltä tuntuu olla hörhö?
http://www.debunk911myths.org/topics/index.php?title=Osama_bin_Laden
http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2006/08/27/AR2006082700687.html
http://www.fbi.gov/wanted/terrorists/fugitives.htm
Miltä tuntuu olla hörhö?
tuplana...
Mikähän on juttusi pointti? FBI ei epäile Osamaa 911 iskuista.
http://www.fbi.gov/wanted/terrorists/terbinladen.htm
Niissä oli juttua juuri tuosta, että miksi syyte ei näy etsintäkuulutuksessa.
FBI sanoo: "ei ole kovaa näyttöä Osaman yhteydestä 911 iskuihin". Propagandakoneisto toki yrittää selittää vaikka ja mitä kuten esimerkiksi toinen lähteistäsi väittää, että WTC7 sortuminen kesti 16 sekuntia. Mitä ihmeen virkaa on tuollaisilla lähteillä?
FBI sanoo: "ei ole kovaa näyttöä Osaman yhteydestä 911 iskuihin". Propagandakoneisto toki yrittää selittää vaikka ja mitä kuten esimerkiksi toinen lähteistäsi väittää, että WTC7 sortuminen kesti 16 sekuntia. Mitä ihmeen virkaa on tuollaisilla lähteillä?
http://www.debunk911myths.org/topics/index.php?title=Osama_bin_Laden
Lueppa esim. tämä pätkä, niin se selventää asioita sinulle:
"In order to be listed on the FBI Ten Most Wanted Fugitive list, the suspect must have been indicted for the crime. To indict Bin Laden formally for the 9/11 attacks would require presenting evidence in a court of law; such evidence linking Bin Laden to 9/11 would include intelligence sources, and Al-Qaeda detainees. Making such sources (and methods) publicly known, perhaps isn't advised. In the Zacarias Moussaoui case, a big deal was made over access to detainee witnesses and about handling evidence from other intelligence sources.
In all, the 9/11 attacks were viewed as an "act of war", and the U.S. government is responding accordingly. During the Clinton administration, terrorism was handled more as a matter of law enforcement. This change in how terrorism is handled may be yet another reason why the U.S. government has not bothered to formally indict Bin Laden for the 9/11 attacks.
Regarding this matter, FBI officials told the Washington Post:
"There's no mystery here," said FBI spokesman Rex Tomb. "They could add 9/11 on there, but they have not because they don't need to at this point. . . . There is a logic to it." [1]
The FBI also maintains a list of "Most Wanted Terrorists". This list is accompanied by a note:
The alleged terrorists on this list have been indicted by sitting Federal Grand Juries in various jurisdictions in the United States for the crimes reflected on their wanted posters. Evidence was gathered and presented to the Grand Juries, which led to their being charged. The indictments currently listed on the posters allow them to be arrested and brought to justice. Future indictments may be handed down as various investigations proceed in connection to other terrorist incidents, for example, the terrorist attacks on September 11, 2001. [2]"
http://www.debunk911myths.org/topics/index.php?title=Osama_bin_Laden
"toinen lähteistäsi väittää, että WTC7 sortuminen kesti 16 sekuntia."
Voisitko näyttää missä kohdin, niin tutkitaan vähän tarkemmin.
http://www.debunk911myths.org/topics/index.php?title=7_World_Trade_Center
"The collapse did not occur at free fall speed. It took 16 seconds, with the east mechanical penthouse beginning to collapse 8.2 seconds before any more obvious signs of total collapse (as seen on videos)."
Ja jos videotunnustus ei ole kova todiste syyttää Osamaa 911 iskuista niin mikä sitten on? CIAhan sanoo, että Osaman tunnustus on aito. Onko FBI erimieltä?
...Mutta eipä sinun tarvitsekaan linkittää minulle mitään siitä sortumisesta, sillä löysin videon itsekin:
http://www.youtube.com/watch?v=G86yuunRBIw
Oliko tuossa nyt sitten jotain ihmeellistä?
Virkkareiden pää-äänenkannattaja-sivusto sanoo pokkana, että WTC7 ei tullut alas vapaan pudotuksen nopeudella vaan sortuminen kesti 16 sekuntia ja että laskeminen tulee aloittaa kattohuoneiston romahtamisesta. Tämä on sen luokan hörhöilyä, että ei varmasti yksikään asiaan perehtynyt tutkija ole samaa mieltä. Tämä vie lähteeltäsi uskottavuuden kokonaisuudessaa. Lähdekriittisyyttä!
kohdan kattoa ja sen romahtaminen tuhosi sen alla olevat tilat, joten tuskin löytyy sopivampaa kohtaa aloittaa laskeminen.
"Ja jos videotunnustus ei ole kova todiste syyttää Osamaa 911 iskuista niin mikä sitten on? CIAhan sanoo, että Osaman tunnustus on aito. Onko FBI erimieltä?"
Linkitä tarkka kohta siihen, jossa sanotaan, että FBI ei syytä Osamaa, koska ei ole kovaa näyttöä Osaman yhteydestä.
Mutta nyt tutimaan, öitä.
Ps. Paraskin puhumaan lähdekritiikistä, salkkari.
Mutta kuitenkaan tuhannet ja taas tuhannet jotka ovat salaliitossa mukana eivät uskalla puhua koska heitä ei internet auta?
Ihan aikuisten oikeasti, luuletko tosiaan että ei tämmöisen levittämistä olisi pystytty estämään jos olisi haluttu tai ollut kiinnostusta?
Moniin asioihin pystytään pikkutarkasti teorioissannne puuttumaan, järjestämään niissä mitä huimempia juttuja,fysiikan lakejakin rikkomaan ja sitten tämän onnettoman LC-hömpän edessä ovat avuttomia?
Ihan varmaan niin...
Koska te hörhöt opitte ajattelemaan kokonaisuuksia ja ymmärtämään tapahtumia/ihmisiä?
Ai nyt 5-10 vuotta?
Tämän palstan historiaa kun seuraa niin aikarajaa paljastumiseen on hiljakseen siirrelty kuin mummon rollaattoria.
Jos muutama vuosi sitten kaiken piti olla selvillä ja maailman kauhistua, vielä tässä sitä kauhistumista vaan odotellaan.
Eipä taida riittää sinun eikä minun elinikä kauhistumiseen, ei sen puoleen tätä menoa tulevienkaan sukupolvien elinikä.
toteaa, että wtc-tornit romahtivat tulipalojen seurauksena, mutta myöntää silti raportissaan, että toinen torneista sortui n. 10 sekunnissa eli lähes vapaan pudotuksen nopeudella, mikä tarkoittaa ettei alemmat kerrokset tarjonneet käytännössä lainkaan vastustusta. Ja silti komissio tarjosi syyksi pannukakkuteoriaa, jossa ylempi kerros aina yksitellen sorrutti massallaan alemman, eli menetti samalla liike-energiaansa. Silti sortumisvauhti itse asiassa kiihtyi loppua kohden. Mm. tällaiseen uskomattomaan epätieteeseen perustuu virallinen tarina. Esimerkiksi tämän toteaa "hörhö" David Ray Griffin. Ja sen, ettei komissio edes mainitse wtc7:n romahdusta. On siis helppo asettaa komission raportti täysin naurunalaiseksi vain toteamalla, mitä se on itse lausunut.
Komissio sanoo, että se esittää vakuuttavat todisteet Al-Qaidan syyllisyydestä. Se tärkein todiste eli Osaman tunnustusnauha ei siis kelpaa edes FBI:lle. Ja mistä komissio kertoo saaneensa pääosan tiedoista Al-Qaidan suunnitelmista? Khalid Sheikh Mohammedin kuulusteluista. Komissio ei ole miestä tavannut, koska CIA ja USA:n hallitus ei siihen suostunut, eikä se edes tiedä, onko KSM mitään tietoja antanut tai edes sitä, onko mitään kuulusteluja koskaan ollutkaan. Ja sen komission puheenjohtajat Thomas Kean ja Lee Hamilton kirjassaan myöntävätkin. Silti he väittävät, että todisteet ovat vakuuttavat. Ja hörhö oli siis Griffin, joka vain toteaa tämän? Siltä kieltämättä vaikuttaa.
Mitäs muita vakuuttavia todisteita virkkarilla on vielä esittää?
Miksi puhut paskaa?? Etkö muuta osaa?
"toteaa, että wtc-tornit romahtivat tulipalojen seurauksena"
Ei totea.
"myöntää silti raportissaan, että toinen torneista sortui n. 10 sekunnissa eli lähes vapaan pudotuksen nopeudella"
Tässä komissio muuten oli väärässä.
"Ja silti komissio tarjosi syyksi pannukakkuteoriaa, jossa ylempi kerros aina yksitellen sorrutti massallaan alemman"
Ei tarjonnut.
"Silti sortumisvauhti itse asiassa kiihtyi loppua kohden."
Totta kai.
"Mm. tällaiseen uskomattomaan epätieteeseen perustuu virallinen tarina."
Väärin.
"Esimerkiksi tämän toteaa "hörhö" David Ray Griffin."
Henkilö, jolla ei ole yhtään mitään tekemistä tieteen kanssa.
"Se tärkein todiste eli Osaman tunnustusnauha ei siis kelpaa edes FBI:lle."
Komissio kylläkin esittää paljon tärkeämpiä todisteita..
"...mutta myöntää silti raportissaan, että toinen torneista sortui n. 10 sekunnissa eli lähes vapaan pudotuksen nopeudella, mikä tarkoittaa ettei alemmat kerrokset tarjonneet käytännössä lainkaan vastustusta. Ja silti komissio tarjosi syyksi pannukakkuteoriaa, jossa ylempi kerros aina yksitellen sorrutti massallaan alemman, eli menetti samalla liike-energiaansa. Silti sortumisvauhti itse asiassa kiihtyi loppua kohden."
Nistin FAQ:sta:
"6. How could the WTC towers collapse in only 11 seconds (WTC 1) and 9 seconds (WTC 2)—speeds that approximate that of a ball dropped from similar height in a vacuum (with no air resistance)?
NIST estimated the elapsed times for the first exterior panels to strike the ground after the collapse initiated in each of the towers to be approximately 11 seconds for WTC 1 and approximately 9 seconds for WTC 2. These elapsed times were based on: (1) precise timing of the initiation of collapse from video evidence, and (2) ground motion (seismic) signals recorded at Palisades, N.Y., that also were precisely time-calibrated for wave transmission times from lower Manhattan (see NCSTAR 1-5A).
As documented in Section 6.14.4 of NIST NCSTAR 1, these collapse times show that:
“… the structure below the level of collapse initiation offered minimal resistance to the falling building mass at and above the impact zone. The potential energy released by the downward movement of the large building mass far exceeded the capacity of the intact structure below to absorb that energy through energy of deformation.
Since the stories below the level of collapse initiation provided little resistance to the tremendous energy released by the falling building mass, the building section above came down essentially in free fall, as seen in videos. As the stories below sequentially failed, the falling mass increased, further increasing the demand on the floors below, which were unable to arrest the moving mass.”
In other words, the momentum (which equals mass times velocity) of the 12 to 28 stories (WTC 1 and WTC 2, respectively) falling on the supporting structure below (which was designed to support only the static weight of the floors above and not any dynamic effects due to the downward momentum) so greatly exceeded the strength capacity of the structure below that it (the structure below) was unable to stop or even to slow the falling mass. The downward momentum felt by each successive lower floor was even larger due to the increasing mass.
From video evidence, significant portions of the cores of both buildings (roughly 60 stories of WTC 1 and 40 stories of WTC 2) are known to have stood 15 to 25 seconds after collapse initiation before they, too, began to collapse. Neither the duration of the seismic records nor video evidence (due to obstruction of view caused by debris clouds) are reliable indicators of the total time it took for each building to collapse completely.
http://wtc.nist.gov/pubs/factsheets/faqs_8_2006.htm
"Osaman tunnustusnauha ei siis kelpaa edes FBI:lle"
Mihin tuo väite perustuu? Ainakin se väite, että FBI ei pidä Osamaa syyllisenä on osottautunut jo perättömäksi:
"In order to be listed on the FBI Ten Most Wanted Fugitive list, the suspect must have been indicted for the crime. To indict Bin Laden formally for the 9/11 attacks would require presenting evidence in a court of law; such evidence linking Bin Laden to 9/11 would include intelligence sources, and Al-Qaeda detainees. Making such sources (and methods) publicly known, perhaps isn't advised. In the Zacarias Moussaoui case, a big deal was made over access to detainee witnesses and about handling evidence from other intelligence sources.
In all, the 9/11 attacks were viewed as an "act of war", and the U.S. government is responding accordingly. During the Clinton administration, terrorism was handled more as a matter of law enforcement. This change in how terrorism is handled may be yet another reason why the U.S. government has not bothered to formally indict Bin Laden for the 9/11 attacks.
Regarding this matter, FBI officials told the Washington Post:
"There's no mystery here," said FBI spokesman Rex Tomb. "They could add 9/11 on there, but they have not because they don't need to at this point. . . . There is a logic to it." [1]
The FBI also maintains a list of "Most Wanted Terrorists". This list is accompanied by a note:
The alleged terrorists on this list have been indicted by sitting Federal Grand Juries in various jurisdictions in the United States for the crimes reflected on their wanted posters. Evidence was gathered and presented to the Grand Juries, which led to their being charged. The indictments currently listed on the posters allow them to be arrested and brought to justice. Future indictments may be handed down as various investigations proceed in connection to other terrorist incidents, for example, the terrorist attacks on September 11, 2001. [2]"
Alkaa pikku hiljaa kadota kaikki luottamus teidän vääristeleviin väitteisiin, hörhöt.
tuli ei ole koskaan aiemmin romauttanut teräsrunkoista korkeaa rakennusta, että erityisesti etelätornin ja rakennus 7:n palot eivät olleet kovinkaan rajuja, kuumia tai pitkäkestoisia ja että väärä torni luhistui ensin. Epäsuorassa selityksessään tornien mahdollisesta romahdusmekanismista komissio ällistyttävästi kiistää niiden tärkeimmän rakenteen -- 47 massiivista teräspilaria, jotka muodostivat kummankin tornin keskirungon. Komissio edelleen jättää mainitsematta sen romahduksen, jota yleisesti pidetään vaikeimpana selittää, WTC-rakennus n:o 7. Se luonnollisesti jätti mainitsematta myös [rakennus 7:n omistajan] Larry Silversteinin ilmeisen tunnustuksen, että rakennus hajotettiin räjäyttämällä. Komissio ei myöskään pohtinut sitä, että kaikkien kolmen rakennuksen romahtamisessa oli havaittavissa kymmenen piirrettä, jotka ovat tyypillisiä rakennusten hajottamiselle hallitusti räjäyttämällä (näin siitä huolimatta, että se viittasi kahteen näistä: siihen, että tornit sortuivat omille sijoilleen ja lähes vapaan putoamisen nopeudella). Se ei maininnut tietoja, joiden mukaan pormestari Giuliani oli ilmaissut tienneensä etukäteen, että tornit romahtavat. Se ei kertonut, että presidentti Bushin veli ja serkku olivat johtavissa asemissa yhtiössä, joka vastasi WTC:n turvallisuudesta. Eikä se käsitellyt myöskään teräspalkkien ja -pilarien nopeaa poistamista paikalta, vaikka tällainen todisteiden vieminen pois rikospaikalta on tavallisesti rikollinen teko.
Mm. nämä seikat "Hörhö" Griffin toteaa komission jättäneen mainitsematta. Siinä vain WTC-faktoja. Lisää parhaita paloja tuolla:
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/Omdist.htm
On hyvin alkeellista argumentointia, ettei joku toisen alan professori tai muu henkilö voi arvioida toisen alan teorioihin pohjautuvia väitteitä. Samalla logiikalla oikeudessa tuomari, syyttäjä, asianajaja tai valamies ei voi arvioida fysikaalisten tai muiden tieteellisten todisteiden uskottavuutta, ikään kuin terve järki ei riittäisi asioiden ymmärtämiseen.
Mitäpä jos arvioitaisiin kunkin henkilön uskottavuus esittämiensä argumenttien perusteella eikä sen, mikä on titteli, ammatti tai tieteenala. Ai niin, mutta vastaväittäjien nimitteleminen on virkkarin ainoa keino väitellä, kun ei ole esittää perusteltuja argumentteja, joilla kumota vaihtoehtoisten teorioiden väitteet ja vahvistaa virallista teoriaa.
Jos niitä tärkeämpiä todisteita oli muita kuin Osaman "tunnustusnauha" ja KSM:n "kuulustelulausunnot", niin esittäkää toki ne, niin kuin jo aiemmin pyysin. Oliko kyse kenties WTC:n raunioista tuhon jälkeen löytyneestä kaapparin passista (tarina tosin muuttui, sittemmin väitettiin, että passi löytyi ennen sortumisia, kun sitä ilmeisesti pidettiin uskottavampana), vai lento 93:n väitetystä putoamispaikasta löydetystä passista ja punaisesta otsanauhasta? Vai Attan matkalaukkuun jättämästä testamentista? Vai jostain muusta yhtä vakuuttavasta?
aiemmin sanottua:
"Griffin on myyttien tutkija joten hän on mitä pätevien henkilö arvioimaan virallista tarinaa."
...sitten:
"On hyvin alkeellista argumentointia, ettei joku toisen alan professori tai muu henkilö voi arvioida toisen alan teorioihin pohjautuvia väitteitä. Samalla logiikalla oikeudessa tuomari, syyttäjä, asianajaja tai valamies ei voi arvioida fysikaalisten tai muiden tieteellisten todisteiden uskottavuutta, ikään kuin terve järki ei riittäisi asioiden ymmärtämiseen.
Mitäpä jos arvioitaisiin kunkin henkilön uskottavuus esittämiensä argumenttien perusteella eikä sen, mikä on titteli, ammatti tai tieteenala."
Ensin painotetaan Griffinin asiantuntemusta ja myöhemmin sillä ei olekaan mitään väliä? :D
...Mutta minä alan jo pikku hiljaa kyllästyä salkkareiden vääristelemiin hörhöväitteisiin, joista useat on jo osoitettu valheeksi.
Niin että pitääkö sarkastinen heittokin selittää oikein juurta jaksain virkkarille. Itse asiassa eräs debunkkaaja totesi, tietenkään edes yrittämättä kumota Griffin väitteitä, että teologisen filosofian professorina hän on pätevä tutkimaan lähinnä myyttejä. Virallinen tarina toden totta on huolella rakennettu myytti, irrationaalinen ja täynnä epäjohdonmukaisuuksia oleva satu. Eikö Griffin siis ole oikea henkilö tarkastelemaan sitä? Päättele itse ja käypä ostamassa vähän ironiantajua.
Vai että hermot menee? Koeta kestää ja siinä lomassa esittää ne vakuuttavat todisteet Al-Qaidan syyllisyydestä, niin voidaan lopettaa hörhöily täällä.
Hörhö puhui ristiin, niin piti ruveta epätoivoisesti kehittämään ympäripyöreitä selityksiä. Tyypillinen foliopää. =)
...Ja todisteita teille on annettu monet kerrat, mutta kun ne kerran ovat aina feikkejä, niin se on tuottanut hieman hankaluuksia esittelyn suhteen.
ne vakuuttavat todisteet, kun niihin viittaat? Ja tulihan sieltä se nimittelysana, niin kuin odotinkin. Kun ei riitä argumentit, niin ei mahda mitään. Kiitos, että osoitit analyysini oikeaksi.
Erittelisitkö vielä hyvin ja selkeästi perustellen, millä tavalla seuraavat lausahdukset ovat ristiinpuhumista?
"Griffin on myyttien tutkija, joten hän on mitä pätevin henkilö arvioimaan virallista tarinaa"
...
"On hyvin alkeellista argumentointia, ettei joku toisen alan professori tai muu henkilö voi arvioida toisen alan teorioihin pohjautuvia väitteitä. Samalla logiikalla oikeudessa tuomari, syyttäjä, asianajaja tai valamies ei voi arvioida fysikaalisten tai muiden tieteellisten todisteiden uskottavuutta, ikään kuin terve järki ei riittäisi asioiden ymmärtämiseen."
Millä tavalla nuo siis kumoavat toisensa? Osaatko selittää sen, arvoisa huippuälykäs virkkari, jolla on vakuuttavat todisteet virallisen tarinan tueksi? Kiitos jo etukäteen.
esim. tässä:
http://screwloosechange.blogspot.com/2006/08/your-documents-please.html
Ja tässä esim. selkeämpi tunnustusvideo:
http://www.youtube.com/watch?v=dls5JTD-uG0
Ja tässä ristiriitaiset lausuntosi:
"Griffin on myyttien tutkija joten hän on mitä pätevien henkilö arvioimaan virallista tarinaa."
Mitäpä jos arvioitaisiin kunkin henkilön uskottavuus esittämiensä argumenttien perusteella eikä sen, mikä on titteli, ammatti tai tieteenala."
Ensin vedotaan asiantuntemukseen ja sitten sillä ei olekaan väliä. Ristiriitaista.
http://www.debunk911myths.org/topics/index.php?title=Hijackers#_note-willing
Mistäs sen tietää miten monta tahattoman komiikan ystävää Bushin hallinnossa on. Loosepojut tarjoaa Bushin hallinnolle ja meille muillekin vielä monet makoisat naurut :)
Uskoakko 911 komission raporttia vai LC:tä että USAn hallitus teki iskut. LC ainakin mainitsee WTC7 joten pisteet LC:lle.