Ja ennuste EU:lle

Todellisuudessa EU on vain porvarillinen
vapaakauppayhteisö,jonka tyhmät johtajat haaveilevat
imperialismista ja kapitalismin turvallisuudesta,
rahavallan voitosta.
Vaikka Suomi on ensi vuonna jopa ETYJ:n
puheenjohtajamaa,ei se edistä mitenkään
hyviä suhteita esim. Venäjään,sillä EU-herroilla
on virheellinen käsitys sekä rauhasta että
kansojen välisestä taloudesta.Siitä syystä
esim. Kimmo Kiljusen pitäsi hakeutua jo ajoissa
oikeisiin töihin,koska hänellähän on miehinen
tajunta.

Sieluhan on myös aineellinen tajunta.Kun ihmisen
aistit ja järki muodostavat tajunnan,sielunlaki
tarkoittaa sitä,että puolet äärettömän
maailmankaikkeuden miehistä tajuaa todellisuuden
naisellisella tavalla.Sielunlain perusteella
herrojenkin henki eli rahavallan elämä katoaa
kuolemassa,joten kaikki uskonnot ovat ihmiskunnan
suurimpia erehdyksiä ja rahavallan pimityksiä.

Jos kansat haluavat vapautua pahuudesta,tyhmyydestä ja onnettomuudesta,meidän
pitää luopua valtioista,rahasta ja uskonnoista.Kun Yhdysvaltojen kulttuuri-imperialistit häviävät naurettavan öljysotansa myös Lähi-idässä,samalla hajoavat YK,EU,Nato ja
valtiotkin.Niiden tilalle perustetaan Sosialismin
ja Rauhan Puolue,jossa on kaksijakoisen sielunlain takia ylä- ja alarakenne.

Sosialistinen eli luokaton valta on vain kansan
ylärakenteen laitoksilla ja taloudellinen itsehallinto alarakenteella.
7505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

"sielunlaki" on tulosta väärästä lääkityksestä, uskoisin niin.

Äänestä

Suomi ei tarvitse hyviä suhteita Venäjään. Onhan meillä pääministeri Matti Vanhanen, joka hoitaa asian. Nato suojelee Suomea Venäjältä.

Tuollaiset rauhaa tahtovat hintit pitäisi a...

Äänestä
  • ...

    Äänestä

  • Vanhasesi ei kykene saamaan edes omia asioitaan kuntoon niin miten hän voisi saada koko Suomen asiat kuntoon? ja miten nato mukia muka Suomea suojelee? oletko niin tyhymä ettet todellakaan tajua asioista mitään?

    Äänestä

Emmekö huolinneet sitä?

Äänestä

Ne kelpaavat paremmin kuin totuus?Sen kai on jo jokainen huomannut?Valheella on lyhyet jäljet? Eikö vain sensuuri? Mihin senjälkeen pakoon totuutta?

Äänestä

sekopäinen "sielunlaki", toveri kokeili sitä tiedepalstoilla, naurettiin ulos ja sekopääviestit poistettiin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nauran mä kirjoitti:

Todellisuudessa EU on vain porvarillinen
vapaakauppayhteisö,jonka tyhmät johtajat haaveilevat
imperialismista ja kapitalismin turvallisuudesta,
rahavallan voitosta.
Vaikka Suomi on ensi vuonna jopa ETYJ:n
puheenjohtajamaa,ei se edistä mitenkään
hyviä suhteita esim. Venäjään,sillä EU-herroilla
on virheellinen käsitys sekä rauhasta että
kansojen välisestä taloudesta.Siitä syystä
esim. Kimmo Kiljusen pitäsi hakeutua jo ajoissa
oikeisiin töihin,koska hänellähän on miehinen
tajunta.

Sieluhan on myös aineellinen tajunta.Kun ihmisen
aistit ja järki muodostavat tajunnan,sielunlaki
tarkoittaa sitä,että puolet äärettömän
maailmankaikkeuden miehistä tajuaa todellisuuden
naisellisella tavalla.Sielunlain perusteella
herrojenkin henki eli rahavallan elämä katoaa
kuolemassa,joten kaikki uskonnot ovat ihmiskunnan
suurimpia erehdyksiä ja rahavallan pimityksiä.

Jos kansat haluavat vapautua pahuudesta,tyhmyydestä ja onnettomuudesta,meidän
pitää luopua valtioista,rahasta ja uskonnoista.Kun Yhdysvaltojen kulttuuri-imperialistit häviävät naurettavan öljysotansa myös Lähi-idässä,samalla hajoavat YK,EU,Nato ja
valtiotkin.Niiden tilalle perustetaan Sosialismin
ja Rauhan Puolue,jossa on kaksijakoisen sielunlain takia ylä- ja alarakenne.

Sosialistinen eli luokaton valta on vain kansan
ylärakenteen laitoksilla ja taloudellinen itsehallinto alarakenteella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu