Olen miettinyt

että jätän totuuden(en ole vielä ihan varma).
Minulla ei ole siellä mitään.Ei ystäviä,puolisoehdokasta,ei mitään.
Sunnuntain kokouksessa,koin itseni täysin ulkopuoliseksi.Maailmassa ollessani minulla oli sentään elämä ja ihmissuhteita.
Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa totuudesta ja "ystävistä".En vain jaksa enään.
331962
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

oli itselläni aikanaan. Menetin tai tai siis lopetin kaikki "maailmalliset" ihmissuhteeni, enkä saanut tilalle yhtään todellista ystävää. Työelämän ja lahkon puristuksessa suoritin itseni aivan loppuunpalamisen kynnykselle. Tein ainoan ratkaisun joka pelasti totaaliselta romahtamiselta, eli erosin järjestöstä. Onneksi minulla ei ole läheisiä sukulaisia järjestössä, joten minun kohdallani ero oli siinä mielessä helppo. Usko Jumalaankin meni siinä rytäkässä hetkeksi, mutta onneksi olen löytänyt sen uudelleen.

Äänestä

>>Minulla ei ole siellä mitään.Ei ystäviä,puolisoehdokasta,ei mitään.
Sunnuntain kokouksessa,koin itseni täysin ulkopuoliseksi

Tuo on tuttu tunne monelle Jehovan todistajalle. Minustakin tuntui juuri tuolta, vaikka olin ollut 30 vuotta JT. Olin aina jotenkin ulkopuolinen. En kokenut olevani samaa porukkaa. En koskaan kokenut, että olisin ollut samalla tavalla "hyväksytty" kuin muut.

Kirjoitin kauan sitten aiheesta kirjoituksen nimimerkillä "UskoToivo". Tässä se kertauksena:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000005046999

Äänestä

Käypä tuolla kirjoittelemassa

http://www.veljesseura.org/foorumi

Tapaamisia järjestetään ja tukea vastaavassa tilanteessa olevilta on tarjolla. Moni on ollut samassa tilanteessa, et ole yksin.

Äänestä

Joh.8:28-32
28 Niin Jeesus sanoi heille: "Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen, ja etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut.
29 Ja hän, joka on minut lähettänyt, on minun kanssani; hän ei ole jättänyt minua yksinäni, koska minä aina teen sitä, mikä hänelle on otollista."
30 Kun hän näin puhui, uskoivat monet häneen.
31 Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".

Ja tuo pitää varmasti paikkansa. Herran siunausta sinulle.

Äänestä

Sunnuntain kokouksessa,koin itseni täysin ulkopuoliseksi

Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa totuudesta ja "ystävistä".En vain jaksa enään.

Täysin samat kokemukset kuin minulla. Jätin itse tutkiskelut ja kokouksissakäynnit kesken Jt kanssa. En koskaan ehtinyt edes kastamattomaksi julistajaksi. Ei mullakaan ole pahaa sanottavaa totuudesta tai "ystävistä". Koin itseni täysin ulkopuoliseksi ja minusta tuntui että palan täysin loppuun JT oravanpyörässä. Alun innostuksen tilalle tuli pian ahdistus ja suorituspaineet. En kertakaikkiaan jaksanut enää. Päätin että on parempi rohkeasti häipyä kerran se vielä helppoa on. En ole katunut päätöstäni.

Äänestä

Oletko sisar tai veli?

Äänestä

Minäkin koen yksinäisyyttä ja porukkaan kuulumattomuutta.Olen miettinyt miksi?Ja tullut siihen tulokseen,että se onkin minussa se syy.Minä itse vetäydyn.Ja jos joku haluaa tulla lähelleni,huomaan kohta että olen itse loitontamassa häntä.Minä vaan olen tän luontoinen.En päästä ketään ystävää "sisäpiiriini" Siksi koen seurakunnassa olevani ulkopuolinen.En tiedä,mistä puhutaan(juorutaan)En silti ole jättämässä porukkaa,sieltähän minä saan hengenravintoni.Eli,aloitajalle sanoisin,ettei syytä monestikkaan tarvi kaukaa kyllästymiseen hakea,minulle riittää kun katson peiliin.

Äänestä
  • että jätin Jehovan Todistajat. Olen löytänyt uusia uskovia ystäviä ja minun elämäni muuttui kerralla. Nyt ei ole ahdistavaa tunnetta, vaan sisälläni on hyvä olo. Tämä oli kai Jumalan johdatusta minulle.

    Äänestä

  • helpotus kirjoitti:

    että jätin Jehovan Todistajat. Olen löytänyt uusia uskovia ystäviä ja minun elämäni muuttui kerralla. Nyt ei ole ahdistavaa tunnetta, vaan sisälläni on hyvä olo. Tämä oli kai Jumalan johdatusta minulle.

    ..Tuo ketjun aloitus;
    Siinä koitetaan viedä kuin Mummua kykylle kahtapuolta talutellen; voi ihan onnistuakin jonkun JT;n kohdalla.
    Tässä se ei vain pelaa.

    Äänestä

Jos olet sisar niin tässä olis veli 49 v
vapaana tutustumaan.

Äänestä
  • Se että,kumpi olen sisar tai veli.
    Sillä ei ole tässä asiassa mitään väliä.Tuo voi olla totta,että syytä puolison etsimiseen saa hakea itsestään,vaikka olen kyllä aloitteita itsekkin tehnyt.Ei,niin ei.
    Sekin on tosiasia,että olen paljon luontevampi maailmallisten ihmisten parissa,kun "ystävien".Maailmasta kyllä tulee ehdotuksia.

    Äänestä

  • Uupunut yksinäisyyteen kirjoitti:

    Se että,kumpi olen sisar tai veli.
    Sillä ei ole tässä asiassa mitään väliä.Tuo voi olla totta,että syytä puolison etsimiseen saa hakea itsestään,vaikka olen kyllä aloitteita itsekkin tehnyt.Ei,niin ei.
    Sekin on tosiasia,että olen paljon luontevampi maailmallisten ihmisten parissa,kun "ystävien".Maailmasta kyllä tulee ehdotuksia.

    "Maailmasta" tulee ehdotuksia, kyllä, mutta millaisia? Kuinka suuri mahdollisuus on onnistua avioliitossa maailmallisen kanssa? Keskustelin tuosta asiasta juuri eilen poikani kanssa hän on 34v eikä voisi edes kuvitella avioliittoa maailmallisen naisen kanssa.

    Äänestä

  • Lähimmäinen. kirjoitti:

    jehovantodistajien piirissä avioliitot epäonnistuvat jopa useammin kuin muun väestön parissa.

    Tämäkin löytyy aaac:n uutisista vartiotorniseuran takaa

    linkki aaac:lle seur. sivun yläreunasta

    http://www.jttuki.info

    Jos päätän jättää totuuden,niin tiedän silloin meneväni demonien pöytään.
    Silloin elän,vain hetkessä.Syöden ja juoden,sillä tiedän että huomenna kuolen.
    Enkä siis kuvittelekkaan meneväni avioon sakka kenenkään kanssa.Vielä toistaiseksi pelkään Jehovaa,enkä sirtoa ole tehnyt.Rukoilen ongelmani takia,että jaksaisin.Aika näyttää miten käy.

    "Jos päätän jättää totuuden,niin tiedän silloin meneväni demonien pöytään."

    Ohjelmoituja uhkia on vaikea saada mielestä pois! Aika onneksi hoitaa nekin.

    Äänestä

  • Uupunut yksinäisyyteen kirjoitti:

    Jos päätän jättää totuuden,niin tiedän silloin meneväni demonien pöytään.
    Silloin elän,vain hetkessä.Syöden ja juoden,sillä tiedän että huomenna kuolen.
    Enkä siis kuvittelekkaan meneväni avioon sakka kenenkään kanssa.Vielä toistaiseksi pelkään Jehovaa,enkä sirtoa ole tehnyt.Rukoilen ongelmani takia,että jaksaisin.Aika näyttää miten käy.

    Suomessa on yli 18.000 JT, kierrä kaikki lähiseudujen seurakunnat ja tutustu ystäviin ehkä löydät elämänkumppanin,Jehovan siunausta sinulle ja hyvää jatkoa, rukoilen puolestasi.

    Äänestä

  • huonommin kirjoitti:

    jehovantodistajien piirissä avioliitot epäonnistuvat jopa useammin kuin muun väestön parissa.

    Tämäkin löytyy aaac:n uutisista vartiotorniseuran takaa

    linkki aaac:lle seur. sivun yläreunasta

    http://www.jttuki.info

    Pötypuhetta! Oletko seurannut JT lähempää vai perustuuko tietosi vain Luopioiden sivuihin?

    Äänestä

  • Uupunut yksinäisyyteen kirjoitti:

    Jos päätän jättää totuuden,niin tiedän silloin meneväni demonien pöytään.
    Silloin elän,vain hetkessä.Syöden ja juoden,sillä tiedän että huomenna kuolen.
    Enkä siis kuvittelekkaan meneväni avioon sakka kenenkään kanssa.Vielä toistaiseksi pelkään Jehovaa,enkä sirtoa ole tehnyt.Rukoilen ongelmani takia,että jaksaisin.Aika näyttää miten käy.

    mikä on se totuus? Jos tarkoitat JT oppia, niin se on kaukana totuudesta. Aivopesua se on, jonka jäljet johtavat Brooklyniin kymmenen miehen järjenpäätelmiin.

    Joh. 14:6
    Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

    Joh. 17:17
    Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.

    Äänestä

  • Uupunut yksinäisyyteen kirjoitti:

    Jos päätän jättää totuuden,niin tiedän silloin meneväni demonien pöytään.
    Silloin elän,vain hetkessä.Syöden ja juoden,sillä tiedän että huomenna kuolen.
    Enkä siis kuvittelekkaan meneväni avioon sakka kenenkään kanssa.Vielä toistaiseksi pelkään Jehovaa,enkä sirtoa ole tehnyt.Rukoilen ongelmani takia,että jaksaisin.Aika näyttää miten käy.

    Monet rukoilevat puolestasi, että vapaudut Jehovan
    opin harhasta. Sitä ratkaisua, et tule koskaan katumaan, että irrottaudut siitä yhteisöstä.
    Jeesuksessa Kristuksessa Sinulle annetaan todellinen
    elämä ja hän antaa Sinulle sopivan puolison ajallaan. Tulet löytämään todellisen ilon ja rauhan
    sydämeesi, kun rukoilet Jeesusta, joka selvittää
    asiasi ja antaa myös syntisi anteeksi.

    Äänestä

  • Rukoilevat kirjoitti:

    Niin, kenen rukouksia Jumala kuuntelee? Kelle rukoukset piti esittää? Jeesukselle? ei! Hänen Isälleen!

    1. Ja kun hän oli eräässä paikassa rukoilemassa ja oli lakannut, sanoi eräs hänen opetuslapsistansa hänelle: "Herra, opeta meitä rukoilemaan, niinkuin Johanneskin opetti opetuslapsiansa".
    2. Niin hän sanoi heille: "Kun rukoilette, sanokaa: Isä, pyhitetty olkoon sinun nimesi; tulkoon sinun valtakuntasi; (tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;)
    3. anna meille joka päivä meidän jokapäiväinen leipämme;
    4. ja anna meille meidän syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle velallisellemme; äläkä saata meitä kiusaukseen; (vaan päästä meidät pahasta)."

    pelastusta, kuin usko Jeesukseen Kristukseen. Hän ei asettanut ketään orjuuteen eikä alistanut eikä määräillyt ketään.
    Muistakaa Hänen sanansa, sillä usko on vapautta, eikä ihmiskäskyjen orjuutta:

    Matteus 11:27-30

    27 Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
    28 Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
    29 Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
    30 Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."

    Eli vapaana ihmisopeista ja käskyistä Jeesuksessa Kristuksessa, kiitos Herralle !

    Äänestä

  • Lähimmäinen. kirjoitti:

    Niin, kenen rukouksia Jumala kuuntelee? Kelle rukoukset piti esittää? Jeesukselle? ei! Hänen Isälleen!

    1. Ja kun hän oli eräässä paikassa rukoilemassa ja oli lakannut, sanoi eräs hänen opetuslapsistansa hänelle: "Herra, opeta meitä rukoilemaan, niinkuin Johanneskin opetti opetuslapsiansa".
    2. Niin hän sanoi heille: "Kun rukoilette, sanokaa: Isä, pyhitetty olkoon sinun nimesi; tulkoon sinun valtakuntasi; (tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;)
    3. anna meille joka päivä meidän jokapäiväinen leipämme;
    4. ja anna meille meidän syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle velallisellemme; äläkä saata meitä kiusaukseen; (vaan päästä meidät pahasta)."

    rukouksia kuulee, jotka ovat väärentäneet Hänen pyhän sanansa.

    Mutta tämä on syntisille vahva puolustaja, sillä:

    Room. 8:34
    Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    Niin kuka tosiaan on väärentänyt raamatun opetuksia Ne jotka opettavat Kolminaisuutta, Helvetintulioppia, Sielun kuolemattomutta ym. kuka tekee näin? Ev-lut, helluntailaiset ym.

    Äänestä

  • Lähimmäinen. kirjoitti:

    Niin, kenen rukouksia Jumala kuuntelee? Kelle rukoukset piti esittää? Jeesukselle? ei! Hänen Isälleen!

    1. Ja kun hän oli eräässä paikassa rukoilemassa ja oli lakannut, sanoi eräs hänen opetuslapsistansa hänelle: "Herra, opeta meitä rukoilemaan, niinkuin Johanneskin opetti opetuslapsiansa".
    2. Niin hän sanoi heille: "Kun rukoilette, sanokaa: Isä, pyhitetty olkoon sinun nimesi; tulkoon sinun valtakuntasi; (tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;)
    3. anna meille joka päivä meidän jokapäiväinen leipämme;
    4. ja anna meille meidän syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle velallisellemme; äläkä saata meitä kiusaukseen; (vaan päästä meidät pahasta)."

    Minulla ainakin tämä toimii, olen saanut paljon
    paljon rukousvastauksia, kun olen rukoillut Jeesusta
    ja ennenkaikkea hän on antanut syntini anteeksi.
    Joten Jeesus nimessä on voima. Kiitos Jeesus!

    Äänestä

  • Lähimmäinen. kirjoitti:

    Niin kuka tosiaan on väärentänyt raamatun opetuksia Ne jotka opettavat Kolminaisuutta, Helvetintulioppia, Sielun kuolemattomutta ym. kuka tekee näin? Ev-lut, helluntailaiset ym.

    Jehovan Todistajat kuuluvat täysin, ellei enemmänkin tuohon samaan joukkoon.
    Tehän julistatte yhä täyttä humpuukia, sillä maailmanloppunne ennustukset ovat menneet todella pahasti pieleen.
    Olette siinä pahempia jopa kuin evl.kirkko. Se ei ole asettanut päivämääriä eikä vuosilukuja, koska he uskovat Jumalan sanaan.

    Äänestä

  • Lähimmäinen. kirjoitti:

    Pötypuhetta! Oletko seurannut JT lähempää vai perustuuko tietosi vain Luopioiden sivuihin?

    kummastakin vaihtoehdosta!!!

    Äänestä

Tämä on väärä paikka pyytää apua, hae apua omasta seurakunnasta siellä on varmasti joku joka haluaa auttaa sinua.

Äänestä
  • Ja tämä "apu" on tyyliin lisää kenttää, lisää tutkimista ja lisää rukoilua...

    Äänestä

  • troyen kirjoitti:

    Ja tämä "apu" on tyyliin lisää kenttää, lisää tutkimista ja lisää rukoilua...

    Olet väärässä!

    Äänestä

  • Lähimmäinen. kirjoitti:

    Olet väärässä!

    Sehän on seuran vastaus joka ongelmaan. Jos väsyt, et ole tarpeeksi hengellinen ja vahva uskossasi. Pah!

    Äänestä

  • troyen kirjoitti:

    Sehän on seuran vastaus joka ongelmaan. Jos väsyt, et ole tarpeeksi hengellinen ja vahva uskossasi. Pah!

    neuvotaan kääntymään henkilökohtaisissa ongelmissa, kuten väsymyksessä, lahkon itsensä puoleen,

    Mutta avun sijasta lahko itse asiassa esittääkin pelkästään mahdollisimman itsekkään vaatimukseen: Tee enemmän työtä lahkon hyväksi

Ns. "totuus", joka sinulle on totuutena myyty, on oikeasti pelkkää "teokraattista" valhetta. Siitä tuleekin luopua. Totuuden kanssa vartiotorniopeilla ei ole mitään tekemistä. Ne ovat vain kokoelma hyödyttömiä ihmiskäskyjä ja ovelaa Jumalan sanan vääristelyä.

   Minä olen    Tie,   Totuus   ja   Elämä.
   Kukaan ei pääse Isän luo muutoin kuin   Minun   kauttani.

Valitse Jeesus!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Uupunut yksinäisyyteen. kirjoitti:

että jätän totuuden(en ole vielä ihan varma).
Minulla ei ole siellä mitään.Ei ystäviä,puolisoehdokasta,ei mitään.
Sunnuntain kokouksessa,koin itseni täysin ulkopuoliseksi.Maailmassa ollessani minulla oli sentään elämä ja ihmissuhteita.
Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa totuudesta ja "ystävistä".En vain jaksa enään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu