ketä sanomani lohduttaa?
Voisi kysyä mitä hyödyttää tuoda valheen sanomaa
joka korvia hivelee ja lihaa sivelee?
Tiedän tähän ihmiset on kasvaneet.
Tuutin täydeltä on toitotettu suvaitsevaisuutta,
toisten ihmisten mielipiteitten kunnioittamista,
siis kaiken kattavaa hyväksyntää asiassa kuin asiassa, koska ei saa toisia lyödä, ei saa toisia
murehduttaa,ei saa tuomita, vaan tulee aina ja kaikessa tuoda lohdutuksen, hyväksynnän sanoja.
Tämä on sitä rakkautta kun sanotaan; "Rakastakaa
toinen toistanne".
Mutta mitä onkaan tuo ylläoleva sanoma; onko se
todella RAKKAUTTA toimia noin?
Toimiko JEESUS ylläolevan mukaisesti?
Tiedän tuo kaikki ylläoleva kyllä voi auttaa ja
auttaakin täällä ajassa aina hetken kerrallaan
ihmistä kun hän saa kuulla vain lohdutuksen sanoja
kääntymättömän syntisen sisimpänsä kuohunnan
lieventämiseen.
Mutta mitä se hyödyttää ihmistä saada hetkellistä
helpotusta elämäänsä täällä ajassa, mutta kerran
tuleekin kohtaamaan ikuisen vaivan?
Kun Jumala on valmistanut Pojassaan TÄYDELLISEN
VAPAUTUKSEN SYNNIN JA SAATANAN VALLASTA.
Siis Jumala on valmistanut HYVÄN ELÄMÄN jo
TÄSSÄ AJASSA JA KERRAN SE JATKUU IANKAIKKISUUDESSA.
Miksi siis karttaa tuomituksi tulemista tässä ajassa jolloin voi saada ARMAHDUKSEN ja HYVÄN ELÄMÄN TÄSSÄ AJASSA joka jatkuu IANKAIKKISUUDESSA?
Siis valitse jo tänään kumpaa tahdot palvella
saatanaa, syntiä, omaa lihaa VAIKO JUMALAA.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Sinä et Rakkaudesta tiedä yhtikäs mitään.
rakkautta ja RAKKAUTTA jota eivät petetyt tunne.
Olet hyvä esim. siitä kuinka tämä pettävä rakkaus
matkii kaikessa.
Petithän miestäsikin.
Rakkaudesta hevonenkin potkii, sanotaan.
Mitä onkaan vihasi Armi rakas.
Rakkaudestapa hyvinkin, mutta pelkästä itserakkaudesta Armi saa vaikuttimensa.
Lipsuu se linja sinullakin. Sanoit muutama päivä sitten muutaman aidosti lohduttavan sanan. Kaduttaako?
tuo on iha suorraan saatanasta sä varmaanki tappaisit Jeesuksen jahka tillaisuujen saisit
Ajattele jos oot kampura,
en sanoisi että hyvä elämä kun tuo kampura on.
En halua tätä iankaikkisuuteen.
Jos sinä oot täydellinen et oo tässä elämässä enään.
Minäkin oon saanut syntini antteeksi,
että oon puhdas,
mutta tuo kampura saat sen ArmiK. ole hyvä.
p a h a ja i l k e ä ihminen.
Miten niin, minä olen puhdas,
olen saanut syntini anteeksi.
Saat tukka pöllyä.
Se että hyväksyy toisten OIKEUDEN KIRJOITTAA omia näkemyksiään EI TARKOITA sitä että OLISI välttämättä oltava SAMAA MIELTÄ heidän kanssaan. Sen sijaan että hyökkäisi toisia vastaan on parempi esittää perusteltu oma eriävä mielipiteensä kaikkien nähtäväksi.
(Hmm..Meniköhän tämä nyt perille?)
ei ole kompromisseja.
Jumalan Totuus on niin ja AAMEN.
Jumalan Totuus on: on, on tai ei, ei mitä siihen lisätään on PAHASTA.
Näin kun Jeesus siis sanoo:"vaan olkoon teidän puheenne: 'On, on', tahi: 'ei, ei.' Mitä siihen lisätään, se on pahasta."
Ymmärrätkö siis, Jumalan Totuus, Jumalan USKO on YKSI ja ne jotka TÄHÄN TOTUUTEEN ovat
pääseet heillä on yksi ja sama USKO, YKSI ja
SAMA TOTUUS ja näin SAMA SANOMA JOTA SAMA
HENKI JUMALAN TOTUUDEN HENKI KIRKASTAA JA ESILLE
TUO.
EI ole siis JUMALASSA MONIA TOTUUKSIA.
EI ole siis JUMALASSA MONIA TULKINTOJA.
JA KUN NÄIN ON NIIN NE JOTKA MUUTA TOTUUTTA TUOVAT
NIIN SE ON SAATANAN VALHETTA JONKA KANSSA EN
ENÄÄ RUPIA VEHKEILEMÄÄN.
Niinkuin olen sanonut minulla on kokemusta saatanan totuuksista ja ne tunnistan. Niillä
totuuksilla se sai minutkin pidettyä erossa HYVÄSTÄ RAKASTAVASTA TAIVAAN ISÄSTÄ.
Joten se siitä kaikenkattavasta hyväksynnästä
se on saatanan metku se. Siis hyväksykää vaan tulee hyväksyä olemmehan me erilaisia niin eri tavalla ajattelevia.
NIIN ME IHMISET.
MUTTA JA SUURI MUTTA JUMALA ON YKSI JA SAMA
JA SAMAN JA YHDEN SANOMAN MYÖS JOKAISELLE OMALLEEN
ANTAA.
Ymmärsitkö.
En huutanut, en vihainen sinulle ole, mutta piti
näin vain korostaa isolla sanomaa.
Jospa sinäkin YHTEEN JA SAMAAN JUMALAN TOTUUTEEN
PÄÄSISIT.
LUSIFER ON VALEHTELIJA, ALUSTA ASTI SE ON VALEHDELLUT, JA ON KIIVENNYT SINUAKIN JOHDATTAMAAN "TOTUUTEEN"ArmiK.
en minä huutanut, sanoin vain totuutta.