Pois silmistä, pois mielestä!

Tuo vanhan totuuden toteava otsikko kuvaa kepulaista politiikkaa. Niin valtakunnan tasolla kuin toiminnassa tällä saitilla. Nyt siis myös sheriffin toimesta, josta lopussa enemmän.

Pääministeri Vanhanen vihdoin osoittautuu aidoksi kepulaiseksi. Hän haluaa tuoda politiikkaamme ne Kekkosen aikaiset käytännöt, jolloin kaikki muut poliitikot kuten lehtimiehetkin joutuivat ennen asian julkisuuteen saattamista kysymään siihen luvan Suurelta Urkilta ja tämä Neuvostoliitolta. Siis ihan jokaisesta asiasta. Sellainen oli käytäntö maassa, jonka jotkut väittävät silloinkin olleen demokraattinen ja aikana, jota jotkut vieläkin muistelevat ihailevan kaihoisasti.

Vanhanen osoittaa nyt arvostavansa noita Kekkoslovakian käytäntöjä panemalla suukapulaa muille ministereille. Onhan hän sitä yrittänyt jo lehdistönkin suhteen. Seppo Hietanen on varmaan yllättynyt, että se hänen kaipailemansa uusi UKK taitaa tullakin hänen katkerasti kritisoimastaan Vanhasesta, eikä Väykystä tai isopäisestä kaimastani!

No, eihän Urkkikaan edes NL:n avulla pystynyt tukkimaan ihan jokaisen lehtimiehen suuta. Simo Juntusen eli Simpan hän pystyi savustamaan ulos Sosialidemokraatista (Uutispäivä Demarin edeltäjästä). Työtuomioistuin totesi irtisanomisen laittomaksi ja lehti joutui maksamaan suuret korvaukset Simpalle, joka sai uuden työpaikan kolumnistina Suomen Kuvalehdessä aiheuttaen sen, että Kekkonen lopetti lehteen kirjoittelun Liimataisena. Myös HS:n Matti Paavonsalo eli M.o.t. oli journalisti, jonka suuta Kekkonen ei yrityksistään huolimatta pystynyt tukkimaan, eikä lehti antanut potkuja mainiolle journalistilleen. Joka siis oli oikea toimittaja, eikä vain ”toimittaja”.

HS näkyy edelleen jatkavan parhaita perinteitään vapaan tiedonvälityksen puolustajana. Tämän aamuisessa lehdessä on pitkä, kriittinen kirjoitus Vanhasen menettelystä ja myös tuon menettelyn tuomitseva pääkirjoitus. Varmaan myös toisessa edelleen hyvässä vapaan tiedonvälityksen puolustajasssa Suomen Kuvalehdessä asiaan puututaan. Odotan ensi perjantaita ja lehden tuloa.

Kepulainen politiikka on nyt vallalla tällä saitillakin. Kepulle kiusalliseksi koettu eilinen avaukseni on siirretty Helsinki-saitille. Mitä se siellä tekee, sillä eihän sitä ollut suunnattu stadilaisille vaan landelaisille ja nimenomaan kepulaisille, joilta pyydettiin tietoja siitä, ovatko kepukunnat hoitaneet jutussa kertomani asiat yhtä hyvin kuin tämä hyvä Helsinkimme.

Viimeistään nyt täytyy uskoa, että kyllä kepu sheriffin sydäntä lähellä on, kuten hän on ilmoittanutkin, olkoon Seppo Hietanen asiasta mitä mieltä tahansa.

No, kun tuo juttuni on saanut kohta puolitoistatuhatta selausta ja yli 50 puheenvuoroakin, niin on kyllä paikallaan laittaa siihen linkki tänne. Katsokaa vaikka ne viimeiset puheenvuorot, niissäkin on kepupolitiikkaa koskevaa asiaa:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=683&posting=22000000027882305

Saa nähdä, onko tämäkin avaukseni liian kiusallinen joillekin kepulaisille ja kenties sheriffillekin!
682701
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 68

Vanhimmat

mitä pidemmälle mennään sitä selvemmin kepujohtajassa alkavat paljastumaan kekkoslaiset otteet. Tämän vuoksi olisikin parempi, että tämä hallitus hajoaisi ja maahan saataisiin pikimmiten uudet vaalit. Demokratiaa on puolustettava viimeiseen asti.

Äänestä
  • no, niin no.

    Äänestä

Korhonen on erinomainen spämmäri, tietää kaiken aina paremmin kuin kaikki muut sheriffi mukaanlukien. Ja spämmää omia tekstejään joka paikassa kaikille, koska ne ovat hänen omia tekstejään, siis jumalan sanaa ainakin hänelle itselleen. Voi kun minäkin oppisin spämmäämään noin. Onneksi olen vielä nuori ja oppivainen.

Äänestä

tuskin nämä kepulaisillekaan mitenkään kiusallisia ovat. Tietysti tulee mieleen, että miten tulisit toimeen ilman Kepua. Onko Kepu sinua joskus niin kovasti järkyttänyt, että sinusta on tuollainen kepuaddikti tullut. Kai tajuat itsekin, että kyllä se jo näyttää sairaudelta. Mutta kaikanlaisia addiktejahan meitä on.

Äänestä

Vanhanen on tähän asti ollut enemmän päätön ja päättämätön ministeri kuin pääministeri. Nyt hän yrittää jämäköityä, ja pieleen menee.

On jo saanut kovaa kritiikkiä hallituskumppaniltaankin ja tulee saamaan julkisuudelta nokilleen niin, että varmasti joutuu perääntymään. Tai sitten hallitus kaatuu.

Poliittiset johtajat ei voi toimia nykyisessä Suomessa Kekkosen ajan menetelmillä. Silloin elimme suljettua aikaa, nyt avoimuus on kaiken poliittisen toiminnan perusta. Se on myös sen voima. Kansalaisten on nähtävä, että päättäjillä ei ole luurankoja kaapissa, jotta he voivat niihin luottaa.

Vanhanen on jo nakertanut ison loven hallituksensa tähän asti nauttimaan luottamukseen. Sillä linjalla jatkaminen tietää varmasti loppua moiselle pääministerille ja hänen hallitukselleleen.

Äänestä

Niin arvelinkin. Juuri siksi avauksen tein, sillä "pahanmakuinen lääke parantaa parhaiten", avauken otsikon lisäksi erään toisen vanhan viisauden mukaan. Toivottavasti myös noiden jo avayukselleni ehtineiden pikkupaskiaisten akuutit oireet helpottavat, kun saavat suolensa tänne tyhjennetyksi.

Perussairaudestaan - kepulaisuudesta siis - tuskin parantaa mikään lääke, vaan kyllä se tauti useimmiten on kuolemaksi. Ainakin henkiseksi kuolemaksi, sillä siihen tilaan joutuneitahan täällä paljonkin esiintyy. Oikein krooniseksi muuttuessaan se voi johtaa myös fyysisiin vammautumisiin, josta siitäkin ainakin erään tapauksen tunnemme.

No, jääkööt nyt nuokin potemaan särkyään ja hoitamaan sairauttaan, sillä minä poika lähden nyt - en lenkille jalan tai pyörällä, tuohon sateeseen, vaan autollani asioille tuonne Vantaan puolella sijaitsevaan Jumboon, jonne on vain vajaan 15 minuutin ajomatka. Siellä on kirjakauppakin, josta haen yhden kirjan, ja Alkokin, josta täytyy hakea täydennystä baarikaappiinsa.

Mutta palaan kyllä illemmalla taas ilahduttamaan teitä, rakkaat kepulaiseni!

Äänestä
  • kipeä on.

    Äänestä

  • lopullisesti. Jokainen, joka on vähänkin erimieltä hänen kanssaan on ukon aivoissa "kepulainen". "Kepulainen" on ihminen, jota voi vapaasti ja estotta haukkua kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Kaikki asiallisetkin vastineet hän kääntää kepukaunaksi.

    Äijjä käy vieläkin niin kovilla kierroksilla eilisen rökityksen jäljiltä, ettei mitään rajaa.

    Varokaahan Vantaalla autoilevat, siellä taas yksi sokea ja kuuro ukonturjake tuohduksissaan sotkee liikennettä. Olisi viisainta ottaa ajokortti pois ennen vakavampia seuraamuksia.

    Äänestä

  • on seonnut kirjoitti:

    lopullisesti. Jokainen, joka on vähänkin erimieltä hänen kanssaan on ukon aivoissa "kepulainen". "Kepulainen" on ihminen, jota voi vapaasti ja estotta haukkua kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Kaikki asiallisetkin vastineet hän kääntää kepukaunaksi.

    Minun mielestäni horisko on seonnut lopullisesti jo kauan aikaa sitten.

    Äänestä

  • Totuuden tuoja kirjoitti:

    Minun mielestäni horisko on seonnut lopullisesti jo kauan aikaa sitten.

    ollu kaheli aina.

    Äänestä

  • on seonnut kirjoitti:

    lopullisesti. Jokainen, joka on vähänkin erimieltä hänen kanssaan on ukon aivoissa "kepulainen". "Kepulainen" on ihminen, jota voi vapaasti ja estotta haukkua kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Kaikki asiallisetkin vastineet hän kääntää kepukaunaksi.

    Äijjä käy vieläkin niin kovilla kierroksilla eilisen rökityksen jäljiltä, ettei mitään rajaa.

    Varokaahan Vantaalla autoilevat, siellä taas yksi sokea ja kuuro ukonturjake tuohduksissaan sotkee liikennettä. Olisi viisainta ottaa ajokortti pois ennen vakavampia seuraamuksia.

    Kepulainen on aivan oikea nimitys täällä enemmistönä oleville, äänestäkööt he mitä puoluetta tahansa. Kovin kepuleita ovat. Niín on seriffikin, joka poistaa tai siirtelee mielivaltaisesti avauksia, joissa arvostellaan kepua ja teitä kepulaisia.

    Te kepulaiset sitä seonnet olette. Sekaisin kapista kaikki. Kehtaatkin sanoa noin, jonka kaikki valheeksi näkee

    "Äijjä käy vieläkin niin kovilla kierroksilla eilisen rökityksen jäljiltä, ettei mitään rajaa."

    Te sitä kierroksilla käytte, kapi nauraa viiksiinsä. Mikähän oli se rökitys? Katselin linkkikirjoitusta ja kyllä siellä rökittäjänä oli kapi ja te vastaanottajina. Sitähän kyllä haittekin. Taidat olla keris, joka sai nokileen niin että poisti sille tekemänsä tilaukset. Ihmettelen, jos joku muukin noin pahasti väärin voi nähdä.

    Äänestä

  • paitsi kapi kirjoitti:

    sinullekin joku pakkomielle? Suksikaa kuuseen jos ei miellytä. Ei ole pakko täällä roikkua.

    Äänestä

  • tämä saitti kirjoitti:

    Vaikka sinulle se on, kun kysyt, että onko minulleKIN. Mutta mukava täällä on joskus piipahdella ja tuoda joukkoon myös joku todenmukainen mielipide, kun kepulaiset massat uskovat määrällään pystyvän saamaan valheelle yksinvallan. Aivan samaa se kepu yrittää koko Suomessa, mutta ei sekään onnistu.

    paskanjauhajia ja suunsoittajia.

    Hail Jorma! Heh heh...

    Äänestä

Tämän heppulin sekavia örinöitä on palstalle kuulumattomina julkaistu tuhansittain.

Vahanen teki oikein jopa Tuija Braksin mielestä. Lue ja viisastu:

Oikeusministeri Tuija Brax (vihr) kummastelee pääministeri Matti Vanhasen (kesk) hallituksen tiedotuslinjasta noussutta kohua.

Hänen mukaansa Vanhasen hallituksen tiedotuspolitiikka ei eroa mitenkään Paavo Lipposen (sd) hallitusten tai Vanhasen ensimmäisen hallituksen tiedotuspolitiikasta.

Aamulehden mukaan ministereitä olisi ohjeistettu olemaan vastaamatta kysymyksiin julkiseen keskusteluun nousseista asioista.

Braxin mukaan Vanhanen on ohjeistanut vain olemaan vastaamatta tiedotusvälineiden sähköpostitse lähettämiin monivalintakyselyihin.

"Tätä linjaa noudatin jo ollessani lakivaliokunnan puheenjohtajana", Brax sanoo STT:lle.

Hänen mukaansa monivalintakysymykset eivät palvele tiedonvälitystäkään. Braxin mielestä hyvään demokratiaan kuuluu mahdollisuus keskusteluun ja mielipiteitten perusteluun.

Äänestä
  • Kiitollisena siitä, että viherpiipertäjät pääsi hallitukseen ja hän itse ihan ministeriksi. Asia on juuri niin kuin Lipponen sanoi, että jokainen vihreä edustaja olisi ollut valmis myymään äitinsä päästäkseen hallitukseen. Nyt riitti, että myivät vain kaikki periaatteensa.

    Kuunteleppas kokoomuksen suunnalta, niin saat kuulla samaa kuin Heinäluomaltakin.

    Ne sekavat örinät muuten tulevat ihan eri suunnalta. Varmaan sinulle ne ovat selkokieltä ja kapin erinomainen selkokieli liian vaikeatajuista. Vai olisko vain liian totta ja kipeää tekevää?

    Äänestä

  • nuolee Matin kättä kirjoitti:

    Kiitollisena siitä, että viherpiipertäjät pääsi hallitukseen ja hän itse ihan ministeriksi. Asia on juuri niin kuin Lipponen sanoi, että jokainen vihreä edustaja olisi ollut valmis myymään äitinsä päästäkseen hallitukseen. Nyt riitti, että myivät vain kaikki periaatteensa.

    Kuunteleppas kokoomuksen suunnalta, niin saat kuulla samaa kuin Heinäluomaltakin.

    Ne sekavat örinät muuten tulevat ihan eri suunnalta. Varmaan sinulle ne ovat selkokieltä ja kapin erinomainen selkokieli liian vaikeatajuista. Vai olisko vain liian totta ja kipeää tekevää?

    reilusti nikilläs.

    Äänestä

  • kirjoita vaan kirjoitti:

    reilusti nikilläs.

    Kiva kuulla, että minäkin kirjoitan niin hyvin, että kapiksi luullaan. Kiva, kiva. Enkä minäkään ole kepulainen. V-tuttaako se kepulaista?

    Äänestä

  • Brax on luonnollisesti oikeassa siinä, että ministerin tehtävä ei ole vastailla monivalintakysymyksiin kyllä tai ei taikka en osaa sanoa. Siinä hän on kuitenkin väärässä, että näin selvä asia pitää erikseen kertoa ministereille. Vanhasen ohjeistus kertoo lähinnä siitä, ettei hän luota lainkaan hallituksensa ministereiden arvostelukykyyn. Ei se sinällään mikään ihme ole, kun kepuministereissä on yleensä mukana varsin kummallisia tapauksia. Vanhanen olisikin voinut tyytyä ohjailemaan vain oman puolueensa ministereitä.

    Äänestä

  • Kiitos tunnustuksesta kirjoitti:

    Kiva kuulla, että minäkin kirjoitan niin hyvin, että kapiksi luullaan. Kiva, kiva. Enkä minäkään ole kepulainen. V-tuttaako se kepulaista?

    kuin lankomiehesi kapi: "Kiva, kiva. Enkä minäkään ole kepulainen. V-tuttaako se kepulaista?"

    Siinäpä järjen jättiläisen harkittuja ajatuksia.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Brax on luonnollisesti oikeassa siinä, että ministerin tehtävä ei ole vastailla monivalintakysymyksiin kyllä tai ei taikka en osaa sanoa. Siinä hän on kuitenkin väärässä, että näin selvä asia pitää erikseen kertoa ministereille. Vanhasen ohjeistus kertoo lähinnä siitä, ettei hän luota lainkaan hallituksensa ministereiden arvostelukykyyn. Ei se sinällään mikään ihme ole, kun kepuministereissä on yleensä mukana varsin kummallisia tapauksia. Vanhanen olisikin voinut tyytyä ohjailemaan vain oman puolueensa ministereitä.

    viime aikoina taas maaseutukierroksella. Tuntui tekevän sinulle niin hyvää.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Brax on luonnollisesti oikeassa siinä, että ministerin tehtävä ei ole vastailla monivalintakysymyksiin kyllä tai ei taikka en osaa sanoa. Siinä hän on kuitenkin väärässä, että näin selvä asia pitää erikseen kertoa ministereille. Vanhasen ohjeistus kertoo lähinnä siitä, ettei hän luota lainkaan hallituksensa ministereiden arvostelukykyyn. Ei se sinällään mikään ihme ole, kun kepuministereissä on yleensä mukana varsin kummallisia tapauksia. Vanhanen olisikin voinut tyytyä ohjailemaan vain oman puolueensa ministereitä.

    Tämä Känän lausuma totuus Vanhasesta, "Kansainvälinen nahjus", on niin totuudenmukainen, kuin mistään ihmisestä on koskaan annettu. Odotan mielenkiinnolla syksyä ja tämän Hallituksen hajoamista, kaikki merkit viittaavat ehdottomasti siihen suuntaan.

    Nämä suulaput jotka Vanhanen haluaa panna ministereidensä suulle, eivät tule pysymään paikoillaan, siitä olen täysin vakuuttunut. Seuraavaksi saamme kuulla Vanhasen anteeksipynnön Ministereiltään, kuitenkin mikään ei enää auta, tämän Hallituksen hajoamissanat on lausuttu, painakaa Kepulit tämä mieleenne.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    täälläkin eli hallituksen hajoamista. Kepu ja kokoomus halventavat kansanvaltaa salailupolitiikallaan.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Tämä Känän lausuma totuus Vanhasesta, "Kansainvälinen nahjus", on niin totuudenmukainen, kuin mistään ihmisestä on koskaan annettu. Odotan mielenkiinnolla syksyä ja tämän Hallituksen hajoamista, kaikki merkit viittaavat ehdottomasti siihen suuntaan.

    Nämä suulaput jotka Vanhanen haluaa panna ministereidensä suulle, eivät tule pysymään paikoillaan, siitä olen täysin vakuuttunut. Seuraavaksi saamme kuulla Vanhasen anteeksipynnön Ministereiltään, kuitenkin mikään ei enää auta, tämän Hallituksen hajoamissanat on lausuttu, painakaa Kepulit tämä mieleenne.

    kyllä punikki-ukko, ennen sinä käännyt Laestadiolaiseksi, ennen kuin tämä hallitus hajoaa. Naurua.

    Äänestä

  • ... eletty, kun Sonnimies nojaa vihreiden edustajaan. Herääkin epäilys Sonnimiehen aikaisempiin kirjoituksiin vedoten, että T.Braxissa kiinnittää Sonnimiehen huomin pari aivan muuta seikkaa, kun lojaali suhtautuminen pääministeriin. Oli niin tai näin, on Sonnimiehen poliittinen analysointikyky lähinnä lehtikirjoitusten kopiontia eikä hän ns arviointejaan perustele millään muulla omalla ajatuksella kuin sillä, että kepu on hyvä ja niin myös kepulainen pääministeri. Miksi ne hänen mielestään ovat hyviä on jäänyt hämärän peittoon.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Brax on luonnollisesti oikeassa siinä, että ministerin tehtävä ei ole vastailla monivalintakysymyksiin kyllä tai ei taikka en osaa sanoa. Siinä hän on kuitenkin väärässä, että näin selvä asia pitää erikseen kertoa ministereille. Vanhasen ohjeistus kertoo lähinnä siitä, ettei hän luota lainkaan hallituksensa ministereiden arvostelukykyyn. Ei se sinällään mikään ihme ole, kun kepuministereissä on yleensä mukana varsin kummallisia tapauksia. Vanhanen olisikin voinut tyytyä ohjailemaan vain oman puolueensa ministereitä.

    Anne Holmlundin kommentointiin liittyen juuri näihin stasi listoihin, on sen verran kummallista että en yhtään ihmettele että pääministeri toivoo ettei moiseen kyselyyn vastailla.
    http://www.aamulehti.fi/teema/paakirjoitukset/36168.shtml

    Harmi vain että omaat erittäin subjektiivisen katsantokannan jonka vuoksi moni asia saa kummallisensävyn.

    Äänestä

  • WADI kirjoitti:

    ... eletty, kun Sonnimies nojaa vihreiden edustajaan. Herääkin epäilys Sonnimiehen aikaisempiin kirjoituksiin vedoten, että T.Braxissa kiinnittää Sonnimiehen huomin pari aivan muuta seikkaa, kun lojaali suhtautuminen pääministeriin. Oli niin tai näin, on Sonnimiehen poliittinen analysointikyky lähinnä lehtikirjoitusten kopiontia eikä hän ns arviointejaan perustele millään muulla omalla ajatuksella kuin sillä, että kepu on hyvä ja niin myös kepulainen pääministeri. Miksi ne hänen mielestään ovat hyviä on jäänyt hämärän peittoon.

    pois ja katsele maailmaa avoimin silmin, niin sinullekkin punikille selviää, miksi Keskustan johtamalla maalla pyyhkii niin hyvin.

    Äänestä

  • Sonnimies kirjoitti:

    pois ja katsele maailmaa avoimin silmin, niin sinullekkin punikille selviää, miksi Keskustan johtamalla maalla pyyhkii niin hyvin.

    Tie- ja rautatieverkosto rappeutuu, sosiaali- ja terveysjärjestelmää ajetaan alas, koulutusjärjestelmä rappeutuu, vanhustenhoito laiminlyödään, maassa on edelleen satojatuhansia työttömiä, vaikka kepu on johtanut maata jo viidettä vuotta ja suuresta taantumasta on kymmenen vuotta. Lista on hyvin pitkä ja tämä kaikki aikana jolloin valtio kerää ennätysmäärän veroja. Kaiken lisäksi Vanhanen & kumppanit on poistamassa perintöveron kokonaan niiltä, joilla on maksukykyä vetoamalla siihen, että verot ovat näissä tapauksissa kokonaisuuden kannalta pieniä. Kaipa niitä silloin maksaakin voisi ? Punikeista sinä tuskin tiedät mitään, mahtanetko tietää edes mistä nimitys on peräisin. Täytyy sanoa kuin JKK, että kipikipi katsomaan sieltä tietosanakirjasta, josko termi sieltä löytyisi.

    Esitänkin kysymyksen kun tunnut niin hyvin olevan perillä pääministeripuolueen asioista: miten kepuvetoinen hallitus on varautunut korkeasuhdanteen päättymiseen - what goes up, always comes down jne.

    Äänestä

Korhonen opetti alokkaita runkkaamaan niin, että peitto ei heilu.

Äänestä

Vanhanen on alkanut "valtiomiesmäistyä". Häneen on iskenyt tuo poliitikoille - niille, jotka ovat saaneet valtaa maistaa - tyypillinen yli-ihmispöhö, tietty korvaamattomuuden ja kaikkivoipaisuuden tunne. Kekkonen on epäilemättä Vanhasen suuri esikuva. Kun seuraa Vanhasta nyt ja vertaa häntä siihen "Nyhverö-Nyyssöseen", joka vahingossa työnnettiin Jäätteenmäkeä korvaamaan - kun muitakaan ei ollut, on ero kuin musta ja valkoinen. Vanhanen on varmaankin katsellut vanhoja Kekkosdokumentteja, koska hänen eleissään, ilmeissään ja jopa tavassaan liikkua on Kekkosta jäljitteleviä seikkoja. Kekkoseen Vanahasella on kuitenkin vielä valovuosien pituinen matka, sekä hyvässä että pahassa. Mutta kuten Antti Tuuri kirjoitti tv-sarjassa Kivi & Kilpi, kun pikku mulkun päälle sovitetaan komea uniformu hänestä tulee iso mulkku (viimeinen lause on mukaeltu ja ei tarkoita ketään henkilökohtaisesti, vaan on yleinen luonnehdinta ihmisen heikkouksista).

Äänestä
  • Lisäykset tarpeettomia.

    Äänestä

  • oli tarkoitettu varmaan JormaKKKKKorhoselle. Hyvä Watipää.

    Äänestä

…näkyy olevan tämäkin kepulaisille, jo toisen kerran täytyy todeta. Ensimmäisen kerran sen todettuani kepulaiset totesivat vain minun olevan kipeän, eikä varsinaisesta asiasta uskallettu sanoa mitään. Sonnimies sentään näkyy yritelleen ja hyviä vastineita saaneen. Mielipidepankin vastine varsinkin on taas erinomainen.

Ja eräällä peräkammarin pojalla on vain pakkomielle runkkaamisestaan. Lieneekö vetänyt itsensä niin kuiviin, ettei enää mitään tule, ja siksi epäilee tekniikkaansa ja uskoo minun opettaneen sotaväessä parempaa tekniikkaa, jonka hänkin haluaisi oppia. Voi raukkaa. Onko siis ihme, että tytöt lähtevät tukka hulmuten sieltä kepulandiasta, jossa tuollaiset tyypit edustavat vastakkaista sukupuolta. Eivät he kai mitään oikeita miehiä enää ole, mitä lienevät androgyynejä, erikoistuneet tekemään temput vain itsensä kanssa.

Mutta kuumina käyvät kepulaiset ja silloin tietysti kuumentunut aivo syöttää silmiin kaikenlaisia harhanäkyjä. On täällä joku nähnyt minunkin haamuhenkiöni liikuskelevan samanaikaisesti kun fyysisessä persoonassani liikustelin suuren tavaratalo Jumbon liikkeissä. Tuohon aikaan taisin istua lounaalla siellä olevassa Fazer Café & Restaurantissa, Stockmannin yhteydessä Jumbon 2. kerroksessa.

Haluatte kai kuulla, mitä ostin? Ette, vai? Ei se mitään, kerron silti: Ostin Arto Mannisen ”Positiivisten ajatusten kirjan” ja Anthony de Mellon ”Tyhmyyden välähdyksiä”. Miksi juuri nuo, vai? No, jotta oppisin ajattelemaan positiivisesti niistäkin, joiden tyhmyyden välähdykset täällä jatkuvasti salamoivat! Ja nyt on taas baarikaapissani runsaasti hyviä juomia, jotka osaltaan auttavat kestämään täällä näkemääni ja kokemaani.

Sheriffi taisi tehdäkin minulle palveluksen siirtäessään tuon edellisen avaukseni Helsinki-saitille. Siellä joku toteaa siinä käydystä ”tepatista” seuraavaa:

>> KAUHEA PULINA?!?1
Kirjoittanut: -STADINKUNDI- 24.7.2007 klo 13.10

Kyllä liippaa ohuesti stadia tämäkin pulina. Mutta juttu on kai täällä siksi että sivistyneet ja humaanit Helsinki-saittilaiset näkisivät millainen kaamea älämölö Kepun saitilla käy päivästä toiseen.

Äänestä
  • ylitsepääsemättömän vaikeaa
    pysyä siellä omassa
    maailmassa?

    Miksi änkeät seuraan,
    jossa sinua ei
    kaipaa kukaan?

    Äänestä

  • todellakin kirjoitti:

    ylitsepääsemättömän vaikeaa
    pysyä siellä omassa
    maailmassa?

    Miksi änkeät seuraan,
    jossa sinua ei
    kaipaa kukaan?

    maailma pysähtyy jos hän ei jokapäivä saa vähintäinkin 30 kirjoituksen ketjua aikaiseksi.Vaikkakin useinmiten joutuu itse keskustelemaan itsensä kanssa tai sitten linkittämällä ja kerjäämällä tai ruinaamalla väkeä lukemaan hänen "erinomaisia"aikaansaannoksiaan.
    Mies kun tuntee olevansa korvaamaton niin vaikka sanot sille että sirkkelin terä pysähtyy kyllä ilman sinuakin niin eihän se sitä usko, vaan tökkää sormensa siihen.
    Yhteenkään sellaiseen kysymykseen tämä herra ei suostu vastaamaan missä tietää jo etukäteen jäävänsä tappiolle.
    Tämä on huomattu sen sata kertaa että tällä ei ole mielessä kuin armoton vitutus vaalitappion johdosta.
    Voikohan ihminen enää kaunaisemmaksi tulla jotain puoluetta kohtaan kuin tämä ns."stadin kundi"on keskustaa kohtaan.

    Äänestä

  • luulee että kirjoitti:

    mennyt puurot ja vellit sekaisin. Ei se enää kepua kaunaa, se kaunaa kepuleita joita hänen mielestään ovat kaikki jotka eivät ylistä hänen nerouttaan.

    Kuten hän itse on kirjoittanut, neroja ei ymmärretä heidän omana aikanaan.

    Surullisinta on tämä nykyään jatkuva valehtelu, jota hän tietoisesti harjoittaa.

    Äänestä

  • todellakin kirjoitti:

    ylitsepääsemättömän vaikeaa
    pysyä siellä omassa
    maailmassa?

    Miksi änkeät seuraan,
    jossa sinua ei
    kaipaa kukaan?

    …kun olen jo muutaman ammatin hyvällä menestyksellä läpikäynyt, haluan toimia vielä ainakin yhdessä.

    Se on valontuoja. Tuon täällä valoa niille, jotka pimeydessä vaeltavat. Ja vaikka he ovat minua vastaan (kuten sinäkin) ja pelkäävät valoa, kun ovat pimeyteensä tottuneet ja pitävät siellä elämistä ihan mukavana (hieman kuin se Klonkku siellä ”Sormusten herrassa”), jokin valonsäde lyhdystäni heidät aina tavoittaa ja heissä vähitellen syntyy uteliaisuus tuota ihmeellistä valoa kohtaan ja halu saada sitä lisää. Ja niin ainakin joku noista pimeyden lapsista tulee vielä joskus valoon!

    Eikö tuollainen motivoisi minua olemaan täällä, vaikka kuinka vastustettaisiin? Jo vain!

    Olen siis hieman kuin Diogenes, joka kulki lyhdyn kanssa Ateenan torilla ihmistä etsien. Nyt siitä tietosanakirjaa selaamaan ja katsomaan kuka oli Diogenes Sinopelainen ja mitä kaikkea muuta hän tekikään! Varmaan Googleltakin hänestä jotain löytyy.

    No, yksi samankaltaisuus teilläkin, kepulaiseni, on Diogeneen kanssa: Asutte tynnyrissä, kuten Diogenes! Diogenes kyllä lähti sieltä aina pois ihmistä etsimään ja valoa tuomaan, mutta te siellä pysytte ja näette maailman vain tynnyrin tapinreiästä! Niin ollen ette ymmärrä minunkaan toimintani tarkoitusta ja sen merkitystä täällä. Toistaiseksi. Mutta kyllä se siitä….

    Äänestä

  • luulee että kirjoitti:

    maailma pysähtyy jos hän ei jokapäivä saa vähintäinkin 30 kirjoituksen ketjua aikaiseksi.Vaikkakin useinmiten joutuu itse keskustelemaan itsensä kanssa tai sitten linkittämällä ja kerjäämällä tai ruinaamalla väkeä lukemaan hänen "erinomaisia"aikaansaannoksiaan.
    Mies kun tuntee olevansa korvaamaton niin vaikka sanot sille että sirkkelin terä pysähtyy kyllä ilman sinuakin niin eihän se sitä usko, vaan tökkää sormensa siihen.
    Yhteenkään sellaiseen kysymykseen tämä herra ei suostu vastaamaan missä tietää jo etukäteen jäävänsä tappiolle.
    Tämä on huomattu sen sata kertaa että tällä ei ole mielessä kuin armoton vitutus vaalitappion johdosta.
    Voikohan ihminen enää kaunaisemmaksi tulla jotain puoluetta kohtaan kuin tämä ns."stadin kundi"on keskustaa kohtaan.

    Voiko jollakin IHAN OIKEASTI olla tuollainen käsitys minun ajatuksistani:

    >> tällä ei ole mielessä kuin armoton vitutus vaalitappion johdosta.

    Äänestä

  • houreissaan kirjoitti:

    mennyt puurot ja vellit sekaisin. Ei se enää kepua kaunaa, se kaunaa kepuleita joita hänen mielestään ovat kaikki jotka eivät ylistä hänen nerouttaan.

    Kuten hän itse on kirjoittanut, neroja ei ymmärretä heidän omana aikanaan.

    Surullisinta on tämä nykyään jatkuva valehtelu, jota hän tietoisesti harjoittaa.

    ...mutta kuitenkin niin kovin kaukana siitä! Oikea totuus, siis varmasti TOTUUS kerrotaan vastineessani, joka on otsikoitu "Voi hyvä Luoja!"

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    …kun olen jo muutaman ammatin hyvällä menestyksellä läpikäynyt, haluan toimia vielä ainakin yhdessä.

    Se on valontuoja. Tuon täällä valoa niille, jotka pimeydessä vaeltavat. Ja vaikka he ovat minua vastaan (kuten sinäkin) ja pelkäävät valoa, kun ovat pimeyteensä tottuneet ja pitävät siellä elämistä ihan mukavana (hieman kuin se Klonkku siellä ”Sormusten herrassa”), jokin valonsäde lyhdystäni heidät aina tavoittaa ja heissä vähitellen syntyy uteliaisuus tuota ihmeellistä valoa kohtaan ja halu saada sitä lisää. Ja niin ainakin joku noista pimeyden lapsista tulee vielä joskus valoon!

    Eikö tuollainen motivoisi minua olemaan täällä, vaikka kuinka vastustettaisiin? Jo vain!

    Olen siis hieman kuin Diogenes, joka kulki lyhdyn kanssa Ateenan torilla ihmistä etsien. Nyt siitä tietosanakirjaa selaamaan ja katsomaan kuka oli Diogenes Sinopelainen ja mitä kaikkea muuta hän tekikään! Varmaan Googleltakin hänestä jotain löytyy.

    No, yksi samankaltaisuus teilläkin, kepulaiseni, on Diogeneen kanssa: Asutte tynnyrissä, kuten Diogenes! Diogenes kyllä lähti sieltä aina pois ihmistä etsimään ja valoa tuomaan, mutta te siellä pysytte ja näette maailman vain tynnyrin tapinreiästä! Niin ollen ette ymmärrä minunkaan toimintani tarkoitusta ja sen merkitystä täällä. Toistaiseksi. Mutta kyllä se siitä….

    sitä et voi olla omasta tahdostasi. Sinun tahtosi ei siihen riittäisi.

    Sinä et ole muuta kuin...

    Muistatkos kuka on Narkissos?

    Äänestä

  • olla valontuoja, kirjoitti:

    sitä et voi olla omasta tahdostasi. Sinun tahtosi ei siihen riittäisi.

    Sinä et ole muuta kuin...

    Muistatkos kuka on Narkissos?

    kuulla tuon tarun Narkissoksesta?

    Kapi on asioihin perehtynyt. Miksi ei kerro sitä tarua?

    Äänestä

  • haluaisin kirjoitti:

    ...on kreikkalaista mytologiaakin, ja jo lapsena olen lukenut myös tuosta Narkissoksesta. Jos ja kun te kepulaiset olette se lähteen kalvo, johon minun kuvani peilaantuu, vaikea on olla tulematta hieman omahyväiseksi, mutta en ole kyllä kokenut Narkissoksen kohtaloa eli muuttunut narsissiksi.

    Jos teillä ei ole omia kirjoja, joista noille asioille voisitte vastauksia löytää, niin muistutan, että kirjastojakin on; varmaan siellä kepulandiassakin.

    Kyllä myös moneen teistä kepulaisista löytyy vastine kreikkalaisesta tarustosta: se on Ikaros! Ja minä olen se Ikaroksen kohtalon aiheuttaja! Mikä olikaan se kohtalo? Nyt nopeasti googlettamaan, ja ellei sieltä vastausta löydy, heti aamulla kirjastoon!

    Minä yritän kertoa Narkissoksesta vähän. Paremminkin pitäisi ilmaista että löydätte tietoa sekä kirjastoista että Googlettamalla.

    Tämä mytologiaan kuuluva asia valitettavasti kuuluu myöskin nykypäivään.

    Se on itseihailua pahimmillaan. Ei johdu henkilöstä itsestään välttämättä vaan voi johtua esim. vanhempien ylitsevuotavasta ylistyksestä lastansa kohtaan. Jolloinka lapsi kokee olevansa aina toisia parempi sekä kauniimpi jne...

    Tähän valitettavaan tilaan voi päätyä myös siten että ei kykene täyttämään toiveita, joita lapselle on annettu esim. vanhempien taholta.

    Tässä oli mitätön raapaisu aiheesta, josta löytyy hyvin paljon kirjallisuutta, tuorettakin.

    Narsismi on sairaus, erittäin ikävä ja vaarallinenkin.

    Uusimpien tutkimusten mukaan erittäin moni narsisti on yrityksissä johtavissa asemissa olevia.

    Narsisti osaa olla erittäin miellyttävä ihminen. Pukeutuu hyvin ja käyttäytyy hyvin.
    Ongelmat alkavat yleensä kotona. Puolison ja lasten parissa.

    Narsisti ei siedä eriävää mielipidettä. Hän tahtoo olla aina oikeassa. Hän on tavallaan tunneköyhä.

    Äänestä

  • Sandra.s kirjoitti:

    Ihminen joka esittelee itseään netissä, on helvetillinen narsisti.

    sairaala? TO YUO MOIKKA SANDRA.S
    On siinä narssismissa yksi hyvä puoli tämän henkilön itsensä kannalta.
    Se on se ,ettei hän joudu itse siitä kärsimään,koska hän ei tiedosta ongelmaansa?Se on hänelle täyttä mytologiaa.Siinä kun ei haavaa näy eikä pattia tunnu.

    Aivan uutta tietoa meille, vai? Ja mielestäsi varmaan tyhjentävästi tuosta aiheesta? Varmaan tarpeellista minulle?

    Voi sinua tytönhupakkoa! Oletkohan liian tosikko, vai kenties jotain muuta?

    Jospa jatkaisit vain niillä muutaman sanan tokaisuillasi, Sandra!

    Minokseksi, tuo sitten selittääkin aika monta juttua.

    Äänestä

  • kuuleeko kirjoitti:

    sairaala? TO YUO MOIKKA SANDRA.S
    On siinä narssismissa yksi hyvä puoli tämän henkilön itsensä kannalta.
    Se on se ,ettei hän joudu itse siitä kärsimään,koska hän ei tiedosta ongelmaansa?Se on hänelle täyttä mytologiaa.Siinä kun ei haavaa näy eikä pattia tunnu.

    valitettavaa läheisien kannalta.

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    Aivan uutta tietoa meille, vai? Ja mielestäsi varmaan tyhjentävästi tuosta aiheesta? Varmaan tarpeellista minulle?

    Voi sinua tytönhupakkoa! Oletkohan liian tosikko, vai kenties jotain muuta?

    Jospa jatkaisit vain niillä muutaman sanan tokaisuillasi, Sandra!

    Halusin valaista asiaa mitä mielestäni on jo useasti kyselty.

    Toiseksi, miten se sinua vahingoittaa jos kerron perusasioita narsismista?

    Koskettaako se kuitenkin liian läheltä?

    Äänestä

  • Sandra.s kirjoitti:

    Halusin valaista asiaa mitä mielestäni on jo useasti kyselty.

    Toiseksi, miten se sinua vahingoittaa jos kerron perusasioita narsismista?

    Koskettaako se kuitenkin liian läheltä?

    itse noihin kysymyksiin vastannut. Miksi minä en saisi vastata?

    Äänestä

  • Sandra.s kirjoitti:

    Halusin valaista asiaa mitä mielestäni on jo useasti kyselty.

    Toiseksi, miten se sinua vahingoittaa jos kerron perusasioita narsismista?

    Koskettaako se kuitenkin liian läheltä?

    sinulla tuppaa olemaan pikkuisen tuota tosikonvikaa. Eihän täällä kukaan ole kiinnostunut siitä, mitä jonkun termin taakse (esim. narsismi) todellisuudessa kätkeytyy. Täällähän yritetään vain vittuilla toisille sen kun keritään ja yhtenä epäonnistuneena tapana on hyökätä JKK:n kimppuun noilla narsismiväitteillä. Ne hyökkäykset tulevat kylläkin useimmiten sellaisilta tahoilta, jotka eivät välttämättä ymmärrä ensimmäistäkään sivistyssanaa oikein.
    Anna siis paskan lentää vapaasti, tämä palsta on menetetty jo ajat sitten pois asialinjoilta.

    BTW, jos minulla olisi Jorma tietovarasto ja ulosanti, voisin vaikka syyllistyä narsismiin ilman "kauniita vaatteita". ;-)

    Olen melkoisesti lukenut mies ja tiedän hyvin monista asioista paljon enemmän kuin mitä täällä kannattaa kertoa. Niin myös kreikkalaisesta mytologiasta.

    Kun ilmeisesti sitä et tajua ja minulle tuon osoitit, reagoin siihen siksi, ettet enempää puhuisi läpiä päähäsi. Sillä olen pohjimmiltani ystävällinen mies, ja varsinkin naissukupuoleen suhtaudun aina erityisellä ystävällisyydellä.

    Luepa tuo viimeinen viestini ”jotain epäsuhtaa”, niin ehkä ymmärryksesi tuostakin asiasta paranee!

    Kaikessa ystävyydessä

    Hyvää yötä, Sandra

    Sandra luki kaiken.

    Sandrahan on vain ERIKOISLÄÄKÄRI alalla, jotenka varmasti Jorma tietää paremmin. =)

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    Olen melkoisesti lukenut mies ja tiedän hyvin monista asioista paljon enemmän kuin mitä täällä kannattaa kertoa. Niin myös kreikkalaisesta mytologiasta.

    Kun ilmeisesti sitä et tajua ja minulle tuon osoitit, reagoin siihen siksi, ettet enempää puhuisi läpiä päähäsi. Sillä olen pohjimmiltani ystävällinen mies, ja varsinkin naissukupuoleen suhtaudun aina erityisellä ystävällisyydellä.

    Luepa tuo viimeinen viestini ”jotain epäsuhtaa”, niin ehkä ymmärryksesi tuostakin asiasta paranee!

    Kaikessa ystävyydessä

    Hyvää yötä, Sandra

    Gestapon kuulustelija.

    Äänestä

  • ystävällinen kuin kirjoitti:

    Gestapon kuulustelija.

    porukka kerjää punaisia papereita ettei tarttis armeijaan mennä.

    Äänestä

  • guess who kirjoitti:

    sinulla tuppaa olemaan pikkuisen tuota tosikonvikaa. Eihän täällä kukaan ole kiinnostunut siitä, mitä jonkun termin taakse (esim. narsismi) todellisuudessa kätkeytyy. Täällähän yritetään vain vittuilla toisille sen kun keritään ja yhtenä epäonnistuneena tapana on hyökätä JKK:n kimppuun noilla narsismiväitteillä. Ne hyökkäykset tulevat kylläkin useimmiten sellaisilta tahoilta, jotka eivät välttämättä ymmärrä ensimmäistäkään sivistyssanaa oikein.
    Anna siis paskan lentää vapaasti, tämä palsta on menetetty jo ajat sitten pois asialinjoilta.

    BTW, jos minulla olisi Jorma tietovarasto ja ulosanti, voisin vaikka syyllistyä narsismiin ilman "kauniita vaatteita". ;-)

    Oletko sinä joku shemale: "jos minulla olisi Jorma tietovarasto ja ulosanti, voisin vaikka syyllistyä narsismiin ilman "kauniita vaatteita". ;-) "

    Pidä jormastasi huolta.

    Äänestä

  • Sandra.s kirjoitti:

    Minä yritän kertoa Narkissoksesta vähän. Paremminkin pitäisi ilmaista että löydätte tietoa sekä kirjastoista että Googlettamalla.

    Tämä mytologiaan kuuluva asia valitettavasti kuuluu myöskin nykypäivään.

    Se on itseihailua pahimmillaan. Ei johdu henkilöstä itsestään välttämättä vaan voi johtua esim. vanhempien ylitsevuotavasta ylistyksestä lastansa kohtaan. Jolloinka lapsi kokee olevansa aina toisia parempi sekä kauniimpi jne...

    Tähän valitettavaan tilaan voi päätyä myös siten että ei kykene täyttämään toiveita, joita lapselle on annettu esim. vanhempien taholta.

    Tässä oli mitätön raapaisu aiheesta, josta löytyy hyvin paljon kirjallisuutta, tuorettakin.

    Narsismi on sairaus, erittäin ikävä ja vaarallinenkin.

    Uusimpien tutkimusten mukaan erittäin moni narsisti on yrityksissä johtavissa asemissa olevia.

    Narsisti osaa olla erittäin miellyttävä ihminen. Pukeutuu hyvin ja käyttäytyy hyvin.
    Ongelmat alkavat yleensä kotona. Puolison ja lasten parissa.

    Narsisti ei siedä eriävää mielipidettä. Hän tahtoo olla aina oikeassa. Hän on tavallaan tunneköyhä.

    Oletan että kuvauksesi narsismista oli yleisellä tasolla, mutta jos tarkoitit sillä kuvata Korhosta, niinkuin Korhonen itse näyttää uskovan, niin rohkenen olla erimieltä.
    Korhosen kirjoituksia pitempään seuranneena, olen pannut merkille, että hänen narsistiset itseilmaisunsa ovat vain tyyliseikkoja, joilla hän keventää kirjoittelujaan ja yrittää peitellä jotain, joka ainakin minulle on jäänyt epäselväksi.
    Todellisuudessa hänellä lienee vain jostain lapsuudesta peräisin oleva epävarmuus itsestään ja siitä johtuva huono itsetunto.

    jk.
    Tämä nyt oli vain tällaisen harrastelijapsykologin diagnoosi ja taitaa mennä fiktion puolelle.

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    …kun olen jo muutaman ammatin hyvällä menestyksellä läpikäynyt, haluan toimia vielä ainakin yhdessä.

    Se on valontuoja. Tuon täällä valoa niille, jotka pimeydessä vaeltavat. Ja vaikka he ovat minua vastaan (kuten sinäkin) ja pelkäävät valoa, kun ovat pimeyteensä tottuneet ja pitävät siellä elämistä ihan mukavana (hieman kuin se Klonkku siellä ”Sormusten herrassa”), jokin valonsäde lyhdystäni heidät aina tavoittaa ja heissä vähitellen syntyy uteliaisuus tuota ihmeellistä valoa kohtaan ja halu saada sitä lisää. Ja niin ainakin joku noista pimeyden lapsista tulee vielä joskus valoon!

    Eikö tuollainen motivoisi minua olemaan täällä, vaikka kuinka vastustettaisiin? Jo vain!

    Olen siis hieman kuin Diogenes, joka kulki lyhdyn kanssa Ateenan torilla ihmistä etsien. Nyt siitä tietosanakirjaa selaamaan ja katsomaan kuka oli Diogenes Sinopelainen ja mitä kaikkea muuta hän tekikään! Varmaan Googleltakin hänestä jotain löytyy.

    No, yksi samankaltaisuus teilläkin, kepulaiseni, on Diogeneen kanssa: Asutte tynnyrissä, kuten Diogenes! Diogenes kyllä lähti sieltä aina pois ihmistä etsimään ja valoa tuomaan, mutta te siellä pysytte ja näette maailman vain tynnyrin tapinreiästä! Niin ollen ette ymmärrä minunkaan toimintani tarkoitusta ja sen merkitystä täällä. Toistaiseksi. Mutta kyllä se siitä….

    "Olen siis hieman kuin Diogenes"
    -------------------------
    Olen kuullut tarinan tästä Diogenesistä, miten hän siihen tynnyriin päätyi:

    Diokenes pyrki antiikin aikaiseen "luostariin" noviisiksi ja myös pääsi.
    Hänet tutustutettiin taloon ja selvitettiin säännöt ja tavat.
    Lopulta Diogenes rohkeni kysyä: "Miten täällä tyydytetään naisen tarve, kun kaikki ovat miehiä"
    "Näetkö tuon tynnyrin, jossa on reikä, voit käydä jokaisena viikon päivänä tynnyrillä, paitsi torstaisin". "Miksi ei torstaina?" "Silloin on sinun vuorosi olla tynnyrissä."

    Ensimmäisen torstain jälkeen Diogenes ihastui paikkaan, niin että jäi asumaan sinne loppuiäkseen.
    Sen pituinen se.

    Äänestä

…on siinä, mitä hyväksytään kepulaisilta ja mitä minulta. Kun eräskin kirjoittaa vastineenaan

>> Korhonen kouluttajana Suomen armeijassa
Kirjoittanut: tärkeät opit ! 24.7.2007 klo 14.54

Korhonen opetti alokkaita runkkaamaan niin, että peitto ei heilu. > Ja eräällä peräkammarin pojalla on vain pakkomielle runkkaamisestaan. Lieneekö vetänyt itsensä niin kuiviin, ettei enää mitään tule, ja siksi epäilee tekniikkaansa ja uskoo minun opettaneen sotaväessä parempaa tekniikkaa, jonka hänkin haluaisi oppia. Voi raukkaa. Onko siis ihme, että tytöt lähtevät tukka hulmuten sieltä kepulandiasta, jossa tuollaiset tyypit edustavat vastakkaista sukupuolta

Äänestä
  • kun pitää vielä yrittää huiskuttaa.

    Äänestä

Itse en ole kiinnostunut politiikasta pätkääkään ja tänne sivulle tulin ihan vaan sen takia, kun kirjoittelit Kapungit ja kunnat, Helsingin osioon jutun joka oli politiikkaa ja ei juurikaan liipannut Helsinkiä.

Sitten luin sinun omahyväisen henkilökuvauksen galleriassa ja silmiini osui teksti:

"Seuraan myös poliittisia tapahtumia ja otan kantaa puoluepolitiikkaankin, mutta mihinkään puolueeseen en sitoudu. Politiikkaan haudanvakavasti suhtautuville minun on vaikeaa olla nauramatta. Kuvan paitani värinen suomalainen olen, ja maanpuolustuksen asia on minulle tärkeä. Heikommassa asemassa olevia kohtaan tunnen myötätuntoa, ja lieneekö siksi minussa hieman myös sitä, mitä kuvassa pitelemäni kirjan kansi ilmoittaa? ;-)"

Kun katselin sun juttuja, niin lähes kaikki on keskustan sivuilla ja keskustaa vastaan. Etkö muka ole sitoutunut mihinkään, turha väittää, valhe paistaa läpi niin että korvat heiluu. Teksteistä päätellen liputat sdp:tä ja silloin tällöin kokoomusta. Tunnusta Jorma vaan pois kuin mies ja vielä kun sanot olevasi maanpuolustushenkinen, niin eikö rehellisyys juuri kuulu siihen henkeen.

Äänestä
  • koske jomppea. Hän on upseeri ja herrasmies.

    Hän on palstallakin heikompien puolella ja pistää lyttyyn vain kirjoitajat, joiden tietää häviävän hänelle herjanheitossa. Hän ei vahingossakaan ryhdy sanailemaan ns. fiksumpien kirjoittajien kanssa. Niin, elleivät nämä satu olemaan jompen kanssa samaa mieltä. Sitä tosin sattuu kovin harvoin.

    Äänestä

  • En todellakaan ole sitoutunut mihinkään puolueeseen, vaan koetan siis seurata ja tutkia, mikä puolue kulloinkin tärkeimmiksi näkemiäni asioita haluaa edistää, ja sitä kannatan. Usein ratkaisee henkilö puoluekannatukseni, kuten Paavo Lipponen, joka sai sen sdp:lle. Viime vaaleissa ratkaisivat kokoomuksen esillä pitämät linjaukset eläkeläisten asioissa, naisten ja erityisesti hoitohenkilöstön palkkauksessa ja kokoomuksessa enemmän kuin muissa puolueissa oleva maanpuolustusmyönteisyys, johon kuuluu Nato-myönteisyys.

    Aikoinaan kannatin useimmin kansanpuolue-liberaaleja, ainakin kerran olen äänestänyt myös ruotsalaisia – ehdokkaan perusteella - ja presidentinvaaleissa olen äänestänyt myös Veikko Vennamoa ja perustuslaillisten Ahti M Salosta, jotka olivat Kekkosen vastaehdokkaina. Kekkosta en voinut äänestää sen jälkeen, kun minusta oli tullut aktiivinen historian harrastaja ja olin tullut tarpeeksi tietämään Kekkosesta.

    Enkä minä oikeasti kepua mitenkään vihaa, en vain ole koskaan nähnyt sen politiikassa enkä poliitikoissa mitään sellaista, jota voisin kannattaa. Täällä esittämääni selittää eniten se, jonka eilen eräässä vastineessani totesin:

    >> Mutta suurempi on sellaisten kepulaisten joukko, joka saa aina niskakarvani nousemaan pystyyn. Käyttäytymiseni heitä kohtaan on täysin harkittua, ja sille on perusteensa: heiltä osakseni saamani törkyily ja valheellinen panettelu, tuhannet sairaat herjat. Niitä, joilta tuollaista tulee, ei kenenkään sen kohteeksi joutuneen tarvitse kohdella silkkihansikkain. Ja pakostakin joutuu ajattelemaan, että jotain tosi mätää on oltava myös puolueessa, joka tuollaisia ihmisiä vetää puoleensa.

    Äänestä

  • vaatimus ei kirjoitti:

    koske jomppea. Hän on upseeri ja herrasmies.

    Hän on palstallakin heikompien puolella ja pistää lyttyyn vain kirjoitajat, joiden tietää häviävän hänelle herjanheitossa. Hän ei vahingossakaan ryhdy sanailemaan ns. fiksumpien kirjoittajien kanssa. Niin, elleivät nämä satu olemaan jompen kanssa samaa mieltä. Sitä tosin sattuu kovin harvoin.

    varmaan sitten noita minulle herjanheitossa(kin) häviäjiä on täällä suurin osa kepulaisista. Pilvin pimein avauksilleni aina ilmestyy niitä, joiden kanssa ryhdyn sanailemaan. Eipä noissa viimeisissäkään avauksissani ole yhtäkään sellaista, jonka kanssa en olisi sanailemaan ryhtynyt. Jos joskus niin tapahtuu, kyseessä on vain niin typerä herja tai muuten heppoinen esitys, joka ei hyvällä tahdollakaan anna aihetta kommentteihin.

    Kanssani samaa mieltä olevia on sentään täällä kepulauman keskelläkin aika monia, ja onneksi juuri heitä, keitä he ovat. Jos jotkut kerikset, sonnimiehet, suolijunat, toteilevaiset huomioitsijat ja muut kaltaisesi nikittömät pp:t alkaisivat olla kanssani samaa mieltä, tietäisin, että nyt on aika poistua täältä, sillä silloin ei ole kaikki kohdallaan pääkopassani ja saatan pian häpäistä itseni.

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    En todellakaan ole sitoutunut mihinkään puolueeseen, vaan koetan siis seurata ja tutkia, mikä puolue kulloinkin tärkeimmiksi näkemiäni asioita haluaa edistää, ja sitä kannatan. Usein ratkaisee henkilö puoluekannatukseni, kuten Paavo Lipponen, joka sai sen sdp:lle. Viime vaaleissa ratkaisivat kokoomuksen esillä pitämät linjaukset eläkeläisten asioissa, naisten ja erityisesti hoitohenkilöstön palkkauksessa ja kokoomuksessa enemmän kuin muissa puolueissa oleva maanpuolustusmyönteisyys, johon kuuluu Nato-myönteisyys.

    Aikoinaan kannatin useimmin kansanpuolue-liberaaleja, ainakin kerran olen äänestänyt myös ruotsalaisia – ehdokkaan perusteella - ja presidentinvaaleissa olen äänestänyt myös Veikko Vennamoa ja perustuslaillisten Ahti M Salosta, jotka olivat Kekkosen vastaehdokkaina. Kekkosta en voinut äänestää sen jälkeen, kun minusta oli tullut aktiivinen historian harrastaja ja olin tullut tarpeeksi tietämään Kekkosesta.

    Enkä minä oikeasti kepua mitenkään vihaa, en vain ole koskaan nähnyt sen politiikassa enkä poliitikoissa mitään sellaista, jota voisin kannattaa. Täällä esittämääni selittää eniten se, jonka eilen eräässä vastineessani totesin:

    >> Mutta suurempi on sellaisten kepulaisten joukko, joka saa aina niskakarvani nousemaan pystyyn. Käyttäytymiseni heitä kohtaan on täysin harkittua, ja sille on perusteensa: heiltä osakseni saamani törkyily ja valheellinen panettelu, tuhannet sairaat herjat. Niitä, joilta tuollaista tulee, ei kenenkään sen kohteeksi joutuneen tarvitse kohdella silkkihansikkain. Ja pakostakin joutuu ajattelemaan, että jotain tosi mätää on oltava myös puolueessa, joka tuollaisia ihmisiä vetää puoleensa.

    Hymypoika-patsaan saaja JormaKKorhonen kirjoitti taas pelkästään totuudellisia sanoja.

    Äänestä

  • sinipunikki eikä rehellistä sellaista ole olemassakaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

JormaKKorhonen kirjoitti:

Tuo vanhan totuuden toteava otsikko kuvaa kepulaista politiikkaa. Niin valtakunnan tasolla kuin toiminnassa tällä saitilla. Nyt siis myös sheriffin toimesta, josta lopussa enemmän.

Pääministeri Vanhanen vihdoin osoittautuu aidoksi kepulaiseksi. Hän haluaa tuoda politiikkaamme ne Kekkosen aikaiset käytännöt, jolloin kaikki muut poliitikot kuten lehtimiehetkin joutuivat ennen asian julkisuuteen saattamista kysymään siihen luvan Suurelta Urkilta ja tämä Neuvostoliitolta. Siis ihan jokaisesta asiasta. Sellainen oli käytäntö maassa, jonka jotkut väittävät silloinkin olleen demokraattinen ja aikana, jota jotkut vieläkin muistelevat ihailevan kaihoisasti.

Vanhanen osoittaa nyt arvostavansa noita Kekkoslovakian käytäntöjä panemalla suukapulaa muille ministereille. Onhan hän sitä yrittänyt jo lehdistönkin suhteen. Seppo Hietanen on varmaan yllättynyt, että se hänen kaipailemansa uusi UKK taitaa tullakin hänen katkerasti kritisoimastaan Vanhasesta, eikä Väykystä tai isopäisestä kaimastani!

No, eihän Urkkikaan edes NL:n avulla pystynyt tukkimaan ihan jokaisen lehtimiehen suuta. Simo Juntusen eli Simpan hän pystyi savustamaan ulos Sosialidemokraatista (Uutispäivä Demarin edeltäjästä). Työtuomioistuin totesi irtisanomisen laittomaksi ja lehti joutui maksamaan suuret korvaukset Simpalle, joka sai uuden työpaikan kolumnistina Suomen Kuvalehdessä aiheuttaen sen, että Kekkonen lopetti lehteen kirjoittelun Liimataisena. Myös HS:n Matti Paavonsalo eli M.o.t. oli journalisti, jonka suuta Kekkonen ei yrityksistään huolimatta pystynyt tukkimaan, eikä lehti antanut potkuja mainiolle journalistilleen. Joka siis oli oikea toimittaja, eikä vain ”toimittaja”.

HS näkyy edelleen jatkavan parhaita perinteitään vapaan tiedonvälityksen puolustajana. Tämän aamuisessa lehdessä on pitkä, kriittinen kirjoitus Vanhasen menettelystä ja myös tuon menettelyn tuomitseva pääkirjoitus. Varmaan myös toisessa edelleen hyvässä vapaan tiedonvälityksen puolustajasssa Suomen Kuvalehdessä asiaan puututaan. Odotan ensi perjantaita ja lehden tuloa.

Kepulainen politiikka on nyt vallalla tällä saitillakin. Kepulle kiusalliseksi koettu eilinen avaukseni on siirretty Helsinki-saitille. Mitä se siellä tekee, sillä eihän sitä ollut suunnattu stadilaisille vaan landelaisille ja nimenomaan kepulaisille, joilta pyydettiin tietoja siitä, ovatko kepukunnat hoitaneet jutussa kertomani asiat yhtä hyvin kuin tämä hyvä Helsinkimme.

Viimeistään nyt täytyy uskoa, että kyllä kepu sheriffin sydäntä lähellä on, kuten hän on ilmoittanutkin, olkoon Seppo Hietanen asiasta mitä mieltä tahansa.

No, kun tuo juttuni on saanut kohta puolitoistatuhatta selausta ja yli 50 puheenvuoroakin, niin on kyllä paikallaan laittaa siihen linkki tänne. Katsokaa vaikka ne viimeiset puheenvuorot, niissäkin on kepupolitiikkaa koskevaa asiaa:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=683&posting=22000000027882305

Saa nähdä, onko tämäkin avaukseni liian kiusallinen joillekin kepulaisille ja kenties sheriffillekin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu