Sauli Väinämö Niinistö (s. 24. elokuuta 1948 Salo). Sauli voi jo nyt unohtaa pressanhommat , noin niinku ennakkoon. 2012 ikää 64v,, toisellekaudelle, 70v, kauden lopussa 76v,. Huh huh vaan
Niinistön ikä este
pressanhommiin
7349
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Samalla perusteella Tarja Halonen joutuu sitten jättämään toisen kautensa kesken?
Ansaituille eläkepäiville vaan. Poliitikkokin on vaan ihminen. P.V tapaskin sen kertoo, pikaista paranemista Paavolle.
ei ole mikään este.
urkki oli pressana paljon vanhempanakin.
Minusta Ninni on juuri sopivan ikäinen pressaksi ja se on hänelle palkkio virka.
Urkin loppuajan kalareissut rupesi olee jo sellaisia, että puolet ajasta kalastettiin Urkkia joesta.
Afganistanin ikivanhalle kuninkaalle tarjottiin vanhaa kuninkaan virkaa takaisin 87 vuotiaana, miehen palattu 30-vuotisesta maanpaosta.
ja 77-vuotias jäädessään eläkkeelle ,eikä asiat huonosti menneet.
toisestakin kaudesta.