-tosipaikan tullen-

'ilari'

vasta aidot tunteet punnitaan.

Sen olen saanut kokea itse juuri nyt.

Joskus aikaisemmin olen ajatellut kun vaimo oikein naputtaa ´mielestäni´ turhasta, että onkohan tämä pitkä avioliitto enää minkään arvoinen. Ei ole oikein mitään sanottavaa, ja toinen tuntuu aina olevan oikeassa jos jotain teetkin, tai sitten itse olen vaimolleni töykeä.

Tällä hetkellä vaimoni on sairaalassa, tautia ei vielä ole tiedossa, mutta tilanne on vakava.

Olen havainnut itsessäni surullisia tunteita. Onpa jokin tippa tuullut silmänurkasta.
Kaipaan vaimoani, ja toivon hänen paranevan sairaudestaan.

Tarvitseeko ihminen jonkin kovan koettelemuksen, ennenkuin hän huomaa puolison merkityksen, ja osaa antaa arvoa hänelle.
Pitkässä avioliitossa kaikki on niin turvallista ja itsestään selvää, että ei tarvitse tehdä mitään, millä kertoisi kumppanin olevan tärkeä. Useinkin eletään päin vastoin; erimielisyyksissäkin voi hakea aina syitä kaverista, vaikka asiat eivät aivan niin yksipuolisia olisikaan.

Tässä haluan kertoa teille toisillekin, että huomatkaa kaverinne ja antakaa hänelle arvostusta, sillä koskaan ei tiedä, milloin omalle kohdalle tulee aika, jolloin voit joutua jättämään jäähyväiset puolisollesi.

Tämä sama viesti on tuolla parisuhde-palstalla, mutta ajattelin laittaa sen tännekin pohdittavaksi, kun olen jo tästä ikäryhmästä.

9

637

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ajatellut paljon

      Useinhan toisen arvon tajuaa vasta sitten kun sen on menettänyt tai menettämässä. Se on tämä ihmisen raadollisuus, joka vaikeuttaa elämää. Joskus tällä palstalla keskusteltiin "tarvitaanko sota", että arvojärjestykset muuttuisivat ja yhteinen vihollinen yhdistäisi ihmisiä. Nyt tietysti voidaan kysyä, tarvitaanko suuri tragedia, että ymmärrys saa oikeat mittasuhteet parisuhteessakin. Toivottavasti tämä viestisi herättää meitä muitakin. Toivottavasti sinulla on nyt mahdollisuus sanoa kaikki ne sanomattomat sanat.

    • yllättäen

      tuli eikä siinä auttanut, se oli kerrasta poikki ei tosin oltu yhdessä kun noin parikymmentä vuotta, kohta 15 v. leskenä (kamala sana) vasta itse kuuskymppinen ja loppuelämäs sitten vietät yksin, en tiedä onko se niin paha eipä tarvii tapella kenenkään kanssa.

    • jpntar

      Kaikki kääntyy parhain päin. Ehkä sairautta "käytetään" tässäkin tapauksessa vahvistamaan liittoanne..Tosi on ettemme aina huomaa olla kiitollisia silloin, kun meillä on aihetta siihen.. Oli kyse sitten ihmissuhteesta tai vaikkapa terveydestä. Kiitos, että toit tämän asian esille :)
      Voimia sinulle!

    • l-h

      vasta sitten kuin hyva otetaan viereltasi pois ,niin silloin osaat antaa arvoa .toivoisin etta osaisin arvostaa vaimoani ennemminkin.

    • Pirre*

      monenlaisia tunteita eletään...

      On meille annettu (onneksiko?) aikaa; antaa- ja pyytää anteeksi; huomata mitä on menettänyt, - tai saanut.

      Uskovat kai sanoisivat; sitä Jumala kurittaa jota rakastaa..niinkö se lie...

    • ...toivottavasti vaimosi selviytyy!

      Olen itse "kuolemansairas" - sydämeni pettää hiljalleen. Hassua kyllä (onneksi) tilani ei näy ulospäin millään tavoin. Juosta en jaksa, kävellä vielä kyllä.

      Mieheni kolkattiin ja ryöstettiin muutama vuosi sitten työmatkalla ulkomailla, Suomessa loput leikkaukset - hän onneksi toipui.

      Parisuhteemme poikkeaa sikäli tavallisesta, ettei meille monikaan asia ole enää niin itsestään selvä kuin aiemmin.

      Emme mässäile kuolemalla tms, mutta arvostamme toisiamme päivittäin - riitelemmekin toki joskus.

      Olen elämäni onnellisimmassa ja tasapainoisimmassa ihmissuhteessa - nöyränä ja kiitollisena jokaisesta hetkestä ;D

      Samaa toivon Sinulle ja rakkaallesi!

    • että puolisosi tulee vielä kuntoon, ja toivon jaksamista sinulle!

    • Voimia teille molemmille. Kerro meille palstalaisille väliaikatietoja jos se sinua helpottaa. Olen hengessä mukana. *halaan*

    • 'ilari'

      kaikille teille, jotka olette kannustaneet minua kestämään tätä koettelemusta.

      Vaimoni voi tänään hiukan paremmin. Neljä päivää tipassa kovissa tuskissa, ja nyt hieman hellittää.
      Sairautta ei edelleenkään ole pystytty määrittelemään, mutta hänen olonsa koheneminen nostaa minunkin mielialaani.

      Mietin tässä itsekseni, kuinka voisin huomata vaimoani tulevaisuudessa. Tämä -kukkapuska kourassa kotiin töistä palatessa-, ei ole ollut minun tapaistani.
      Ehkä nyt yllättäkin hänet ainakin kukkasin tulevassa kuussa, jolloin tulee kuluneeksi 40v. kun tapasimme toisemme rippileirillä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      185
      1559
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      203
      1443
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1139
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      44
      836
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      720
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      711
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      700
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      691
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      646
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe