Koulukiusaaminen on vakava asia

kiusaajalle voi käydä pahasti

" Vuonna 1989 koulukiusattu poika ampui Raumalla kaksi luokkakaveriaan. Pian tapauksen jälkeen koulukiusaaminen nousi esiin julkisessa keskustelussa, kampanjoissa ja opettajankoulutustenlaitosten opinto-ohjelmissa. Onko mikään muuttunut?

24. päivä tammikuuta vuonna 1989 raumalainen Jussi päätti, ettei häntä enää kiusattaisi koulussa. Seuraavana aamuna hän pakkasi reppuunsa kaksi pistoolia, joita hänen isänsä käytti ampumaharrastuksessaan, ja lähti kouluun.
Kahdeksannen luokan äidinkielen tunti alkoi kahdeksalta. Oppilaat pulisivat keskenään, kun opettaja kirjoitti poissaolijan nimeä päiväkirjaansa.
Jussi otti toisen aseen laukustaan ja tähtäsi sillä lähellä istuvaa poikaa päähän. Kuului kilahdus, kun ase löi tyhjää. Jussi painoi toisen kerran liipaisinta. Nyt pamahti.
Opettaja nosti katseensa päiväkirjasta ja näki oppilaan makaavan verisenä lattialla. Hänen mielessään syttyi vain yksi ajatus: oli saatava nopeasti apua. Opettaja syöksyi pois luokasta.
Kun muut oppilaat pyrkivät paniikissa ulos, Jussi ampui kohti peremmällä luokassa olevaa poikaa. Poika väisti ja luoti meni täpärästi ohi.
Viimeinen laukaus osui luokan takaosassa ollutta kolmatta poikaa päähän. Jussi poistui viimeisten pakenijoiden joukossa käytävään. "

http://www.ylioppilaslehti.fi/2006/01/27/koulukiusaamisen-lyhyt-historia/

35

1955

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • So bad

      Tuo on paha kosto. Pahalla tarkoitin. Kys. Jussi oli varmaan pahasti kiusattu, koska ampui kiusaajat. Kamalaa tuollainen.

      • nettikiusattu

        Kuuleppa tuntuisko susta hyvltä jos joku muu sanois tollasia? Musta ei. Petyin koska jotkut ihmiset eivät vain osaa tulkita toisten tunteita se suorastaan ärsyttää ja paljon. Saa sitä ilmaista pahaa oloaan mutta tollasia ei kannata sanoa ihan oikeesti. Mua on koulukiusattu eikä se tunnu mukavalta kun nettikiusataan ja samalla koulukiusataan. Joten painu muualle sanomaan tollasia asioita.

      • Olet narsistinen paska, tissu.

      • nettikiusattu

        Kuule nyt tuli mitta täyteen! Ketään EI SAA KIUSATA erilaisuuden takia oli se sitten autisti tai erinäkönen tai jotain ihan muuta mutta arvostan PALJON enemmän niitä ihmisiä jotka puolustavat toisiaan mutta valitettavasti minun kohdallani kävi niin että se ainakin tuntu siltä että jouduin puolustamaan ihan itse itseäni joten sanon vaan että tuut katumaan tuota itsekyyttä ja kaikkia sanoja mitä sanot toisista ihmisistä. Mutta toivon että pyytäisit anteeksi niiltä ihmisiltä joille oot aiheutanut pahaa mieltä ja oloa tätä maailmaa ei oo olemassa sitä varten että ihmisiä kiusattaisiin. Koulukiusaaminen on vakava asia ja sitä joutuu käsittelemään todella pitkään oman elämänsä aikana en puhu vain sinusta vaan kaikista ihmisistä jotka kiusaavat toisiaan. Joten sanon vaan sen että vedä heti paikalla nuo vihaset sanat takaisin. Puhun nyt kaikkien kiusattujen puolesta en vain omasta puolestani joten sanon näin että kiusaajien on aika lopettaa ja pyytää anteeksi toivottavasti luet vielä tämän kirjoituksen niin tuut ymmärtämään vielä kiusattuja ihmisiä ehkä vielä joskus toivottavasti. En muuten oloen ole mikään heikko horo ja jatkan tätä ulisemista vaikka niin kauan kun haluan.

      • nettikiusattu

        Ei kiinosta nuolla toisten kengänpohjia nuole ihan itse omat kengänpohjat enkä ole aivoton lunttu enkä myöskään huora. Taidat olla aika heikko jos tollasia pitää kirjoittaa tänne eli kuuleppa häivy täältä niin kaikilla on parempi mieli ja olo.

      • nettikiusattu

        En ole heikko enkä paska mutta kiusattu kyllä. Mutta joku vois joka tuntee sut niin laittaa sun persuksiin kengän kuvan niin varmaan sit sä ymmärrät muitakin ihmisiä kuin itsees. Sä atteleet vain ja ainoastaan itsees et ketään muuta en kyllä ihmettelis jos sulla ei olis kavereita yhtään.

      • nettikiusattu kirjoitti:

        paitsi et mää oon ollu sen kaveri ykkösluokalta asti

      • Psycho kirjoitti:

        paitsi et mää oon ollu sen kaveri ykkösluokalta asti

        ja näyttää siltä et joku homo on blokannu LOLIHENTAIN käyttäjän siten et se ei voi lähettää yhtään viestii koska se sivu ei pysty päivittää

      • Psycho kirjoitti:

        ja näyttää siltä et joku homo on blokannu LOLIHENTAIN käyttäjän siten et se ei voi lähettää yhtään viestii koska se sivu ei pysty päivittää

        ei mua kukaan oo blokannu

      • Psycho kirjoitti:

        ja näyttää siltä et joku homo on blokannu LOLIHENTAIN käyttäjän siten et se ei voi lähettää yhtään viestii koska se sivu ei pysty päivittää

        nii ja vihaan sua Psycho

      • LOLlHENTAI kirjoitti:

        nii ja vihaan sua Psycho

        jaaha joku homo on siis vieny mun nikin no jaa nauti ku saat kytät perään koska ite oon salannu omaniton käyttäjätilin ihan vähän aikaa sit

      • LOLIHENTAI_ kirjoitti:

        jaaha joku homo on siis vieny mun nikin no jaa nauti ku saat kytät perään koska ite oon salannu omaniton käyttäjätilin ihan vähän aikaa sit

        kyllä mäkin osaan salata mun ip:n

      • LOLlHENTAI kirjoitti:

        kyllä mäkin osaan salata mun ip:n

        salauksen voi purkaa mut ite vaihdan ip:n joka viides sekuntti

      • nettikiusattu

        Kuule jos nyt vain häivyt loppu elämäksi tältä palstalta niin kaikki olisi onnellisia että et nimittele toisia ihmisiä täällä.

      • OLlHENTAI
        LOLIHENTAI_ kirjoitti:

        jaaha joku homo on siis vieny mun nikin no jaa nauti ku saat kytät perään koska ite oon salannu omaniton käyttäjätilin ihan vähän aikaa sit

        Mitkä vitun kytät. Etsipäs pikkupoika lainkohta, jossa määritellään rikolliseksi käyttää toisen nikkiä. Toisen oikean henkilön nimellä esiintyminen on hiljattain tullut rikolliseksi, mutta ei tämä.

      • OLlHENTAI kirjoitti:

        Mitkä vitun kytät. Etsipäs pikkupoika lainkohta, jossa määritellään rikolliseksi käyttää toisen nikkiä. Toisen oikean henkilön nimellä esiintyminen on hiljattain tullut rikolliseksi, mutta ei tämä.

        en oo väittänytkään et se ois rikos vitun kehari vaan meinasin et ne kytät luulee et toi homo on oikeesti minä

    • issi

      tarjoavat kiusatuille rauhottavia,pillerit ei oo koskaan pahasta nääs
      Vaikka kiusaajat niitä tabuja enempi tarttis,tyyliin knockout

    • ampuu luokka kaverinsa

      itellä ei olis ollu pokkaa tehä noi.

      • tarvita mitään

        Ei tuollaiseen tekoon tarvita muuta kuin kiusaamista ja ongelma. Jokaisella on oma murtumispisteensä joka tulee ennemmin tai myöhemmin näkyviin. Ei mahtanut nimittäin tuokaan tyyppi ihan järjissään olla kun luokkatoverinsa ampui. Sitä se kiusaaminen tekee ihmiselle. Kiusaaminen murtaa ihmisen ja poistaa ihmiseltä omatunnon ja järjen. Kaikki kiusaaminen ei kuitenkaan tuollaiseen tekoon johda, koska kiusaamista on eriasteista.

      • Pysynpä kaukana
        tarvita mitään kirjoitti:

        heistä!

      • 5y5hq2hj6
        Pysynpä kaukana kirjoitti:

        heistä!

        Pysykin kaukana...

        Loppuuhan se kiusaaminen.

      • Kiusattu123
        5y5hq2hj6 kirjoitti:

        Pysykin kaukana...

        Loppuuhan se kiusaaminen.

        Ampuminen on se viimeinen konsti.. mua ollaan kiusattu mutta se saatiin onneks loppuu puhumal.

      • eybosss

        ainoa asia joka hakkasit on omasi waifu tyyny vitun weeaboo. ja käy suihkussa kunnon hentai läski vedät 24/7 käteen sitä sinun waifu tyynyä runkku. hanki myös elämä, äläkä katso piirettyjä joka päivä läski.

    • on OK,

      jos joku on kauhee nolo! T: kiusaaja 16w

      • näinkö on

        Voihan se siihen asti olla ennen kuin sen seurauksena sattuu sitten jotakin todella vakavaa kiusaajalle ja kiusatulle. Eikö tuo tapaus esimerkiksi pistä yhtään ajattelemaan, että miten suurta vahinkoa voi toiselle ihmiselle tehdä kiusaamalla toista?

      • 45777777575
        näinkö on kirjoitti:

        Voihan se siihen asti olla ennen kuin sen seurauksena sattuu sitten jotakin todella vakavaa kiusaajalle ja kiusatulle. Eikö tuo tapaus esimerkiksi pistä yhtään ajattelemaan, että miten suurta vahinkoa voi toiselle ihmiselle tehdä kiusaamalla toista?

        eiköhän täällä palstalla nähtyjen viestien perusteella voi jo päätellä ettei kiusaaja osaa ajatella asioita muutakuin omalta kannaltaan.

      • Kokemusta on.

        Ja kiusaajat joutuvat heidän alaisuuteensa työelämässä!

        Kiusaajat yleensä aliarviovat kiusattuja ja se on fakta! Koulu vuodet voivat olla yhtä helvettiä, mutta pian se muuttuu voitoksi!

      • tattoomanandahardone
        Kokemusta on. kirjoitti:

        Ja kiusaajat joutuvat heidän alaisuuteensa työelämässä!

        Kiusaajat yleensä aliarviovat kiusattuja ja se on fakta! Koulu vuodet voivat olla yhtä helvettiä, mutta pian se muuttuu voitoksi!

        Onneksi nuo pölhöt kiusatut eivät edes pääse työelämään vaan jäävät kitisemään toimeentulotuen varaan. Rährährähräh.

      • fukkerr
        Kokemusta on. kirjoitti:

        Ja kiusaajat joutuvat heidän alaisuuteensa työelämässä!

        Kiusaajat yleensä aliarviovat kiusattuja ja se on fakta! Koulu vuodet voivat olla yhtä helvettiä, mutta pian se muuttuu voitoksi!

        Mä kiusaan kiusaajia, tälläkin palstalla

    • Rolling stone

      Ei mikään ihme, että kundi päätyi tuollaiseen ratkaisuun. Entisenä kiusattuna tiedän, että viha elämänsä pilaajaa kohtaan nousee niin suureksi että kykenee tekemään mitä vain. Itsekin aina unelmoin siitä kuinka saisin piestä kiusaajani henkihieveriin tai jopa tappaa, mutta onneksi en sentään pistänyt haaveitani käytännön toteutukseen.

      • sdddd

        Ymmärrettävää. Jotkut ihmiset vain ovat sitä sorttia, että heitä on äärimmäisen, siis aivan käsittämättömän vaikea saada suuttumaan. Mutta sitten kun he suuttuvat, kenelläkään ei ole enää hauskaa. Tiedän sen, koska itse tuppaan olemaan juuri tällainen tyyppi. Minua ei (todellakaan) saa suuttumaan millään "pikku ärsykkeillä" tai jollain "vitun homo/kusipää/runkkari/mikä hyvänsä" tyylisillä huuteluilla. Turha edes yrittää. Mutta sitten kun sitä vittuilua jatkuu tarpeeksi kauan.. No muotoillaan vaikka näin, että vittuilija tulee oppimaan kantapään kautta, kenelle ei kannata vittuilla.

      • fuckface555443

        täällä olen samojen ajatusten kanssa paininut.

      • yhtyeer

        Mä hakkasin ala-asteella kaikki jotka edes yritti. Oli helppoa kun oon syntyny vuoden alussa ni melkeen vuoden vanhempi monia samalla luokalla olleita. Ihan selkee kokoero ja myös henkisesti olin paljon muita poikia edellä, samanluokkalaisten tyttöjen tasolla

    • Olenvaandfa

      Suomesssa verikosto on varteenotettava vaihtoehto. Täällä ei saa juuri mitään rangaistusta eli voi kostettuaan jatkaa elämää parin vuoden jälkeen normaalisti ja se on hyvä.

    • ldldldödödöföföeöeödöd

      Hyvän teon teki

    Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen väsynyt tähän

      En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy
      Ikävä
      46
      5710
    2. Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue

      Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää
      Maailman menoa
      240
      5501
    3. Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?

      Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas
      Maailman menoa
      233
      2979
    4. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      82
      2742
    5. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      148
      2496
    6. Olenko mies sinun mielestä outo?

      Saat vastata rehellisesti.
      Ikävä
      70
      2129
    7. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      49
      2026
    8. Millasia unelmia sulla on?

      onko unelmia...?
      Ikävä
      70
      1860
    9. Miten usein toivot

      Tai olet toivonut että olisimme lähekkäin vai toivotko ollenkaan?
      Ikävä
      213
      1784
    10. Miksi et voi tutustua minuun irl?

      Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.
      Ikävä
      187
      1389
    Aihe