omaksi kuvakseen? Jos hän loi myös naisen kuvakseen, niin miksi hän ei olisi kelvollinen papiksi?
loiko Jumala
ainoastaan mihen
21538
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
voi olla yhden vaimonmies. SIKSI!
Tuon ohjeen mukaan siis sinkkupapit pitäisi kieltää heti.
moniavioiset papit tulisi kieltää. 1 Tim. 3:sta löytyvät kohdat eivät ole naispappeutta vastustavia. Naispappeutta vastaan on 1 Tim. 2 ja 1 Kor. 14.
Perusteluni on, että 1 Tim. 3 puhuu myös seurakunnan palvelijasta, joina toimi naisia, yhden vaimon miehenä. Naispappeus on kuitenkin vastoin Herran käskyä.
Kyllä tuossa mainitussa Raamatun kohdassa nimenomaisesti edellytetään, että pappi on naimisissa. Muutenhan kohta kuuluisi, että seurakunnan paimenen on oltava "yhden vaimon mies tai poikamies".
että nainen ei saisi toimia pappina, on tasa-arvolain vastaista. Enpä usko sellaiseen Jumalaan, joka ensin asettaa käskyt ja sitten itse rikkoo lakeja ilmoittamalla, että nainen ei saa olla pappi. Hei, ajateltaisko välillä? Ihan oikeasti. :)
miksi asia on niin kun sanon. Diakoneina toimi myös naisia ja 1 Tim. 3 sanoo heitä yhden vaimon miehiksi.
Lisäksi apostoli Paavali, joka suoritti kaitsentatehtävää, oli naimaton.
"Diakoneina toimi myös naisia ja 1 Tim. 3 sanoo heitä yhden vaimon miehiksi."
Omituisin väite, mitä olen Raamatusta puhuttaessa kuullut, on tuo sinun väitteesi, että siinä ( 1 Tim 3 ) sanotaan naisia miehiksi. Mitä oikein tarkoitat?
1 Tim. 3 puhuu yksiavioisuudesta. Muaalla Raamatussa puhutaan, että naiset toimivat seurakunnan palvelijoina (diakoneina). Siksi ei ole mahdollista, että 1 Tim. 3 puhuisi papin pakollisuudesta olla naimisissa.
Jumala ei ole asettanut tasa-arvolakia ja toiseksi tasa-arvolaisshan on poikkeus koskien kirkkoja. Mitään lakeja ei siis rikota. Kelaa itse, että naispappeus on Herran käskyn rikkomista!
1 Tim 3:5 ilmentää, miten perheensä hoitaminen paljastaa mahdollistaako miehen hoitamaan paimenen virkaa.
Todella jos mies ei kykene hoitamaan oman perheensä asioita, niin hänen on mahdoton huolehtia suuremmasta ja vaativammasta "perheestä" seurakuinnasta.Esim. Jos mies alistaa vaimoaan/lapsiaan, niin hänellä on tarve alistaa myös seurakuntalaisiaan.
Niin, ihmissuhteiden hoidosta ja taidosta on kysymys.
Tasa-arvolaki
Kirjoittanut: -I- 27.7.2007 klo 12.04
Jumala ei ole asettanut tasa-arvolakia ja toiseksi tasa-arvolaisshan on poikkeus koskien kirkkoja. Mitään lakeja ei siis rikota. Kelaa itse, että naispappeus on Herran käskyn rikkomista!
Onhan se herran ja herrojen käskyn rikkomista, mutta ei Jumalan käskyjen. Nämä "herrat" juuri vääristelevät asiaa omaksi edukseen, oman vallanhimonsa takia. Juuri tuollainen toisen sukupuolen aliarvostus ja alistaminen paljastaa papiston todellisen luonteen. Halun johtaa ja alistaa. Vain tyhmä ja itsekeskeinen voi pitää naista sopimattomana papin tehtävään. Sehän on itsensä ylentämistä ja toisen alentamista. Siitäkin Raamattu varoittaa. Noissa mielipiteissä ei ole epäselvää, mihin lahkot ja hurmosliikeet pyrkivät. Toivottavasti inhimillisyys ja järki voittaa ja kalkkikset eivät enää voi piiloutua väittämiensä ja tulkintojensa taakse.
Väitteet, että Jumala kieltäisi naispappeuden ovat joko Raamatun väärentämistä tai sitten asialla tälläkin foorumilla on vedättäjien kuningas.
mutta oletko koskaan lukenut Raamattua vai onko koko elämäsi mennyt noiden sepustusten kehittelemisessä?
Otit luomiskertomuksen esimerkiksi naispapin oikeutuksesta. 1.Kor.11:1-16 Paavalikin ottaa luomiskertomuksen esimerkiksi opettaessaan silloista seurakuntajärjestystä, joka olisi terveellistä yhä nykyseurakunnallekin!
"Jokaisen miehen pää on Kristus, naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala." Tämän järjestyksen vuoksi naisen tulisi peittää päänsä rukoillessaan ettei häpäise sitä. "Mies on Jumalan kuva ja kunnia, nainen heijastaa miehen kunniaa."
Mies luotiin ensin, nainen luotiin miehestä, tässä on Jumalan luomistyön järjestys, jota Paavali tahtoo seurakunnassakin noudattaa.
Nämä on niin "syntyjä syviä" että pitää kauan miettiä mitä tämä tarkoittaa. Miten jopa enkelitkin tähän liittyvät, miksi naisten pitää peittää päänsä ettei häpäise sitä? Aivan outoa nykynaiselle! Huiviko päähän vaiko burkha?
Ja tämähän vasta suututtaa kaikki tasa-arvoa vaativat naiset.
Miten tätä voi soveltaa naispappeuskysymykseen, vai voiko mitenkään? Paavalihan ei myöskään salli naisen opettavan seurakuntaa. Tosin luulen hänen siinä kohtaa hyökkäävän erikoisesti gnostilaisuutta vastaan, jota esiintyi varsinkin Efesossa. Siellähän oli myös Artemis-jumalattaren temppeli.
Nyt kun olen tuumaillut ja seurannut ihmisten käytöstä ja tasa-arvoriitelyjä Raamatun valossa ja muutenkin, olen huomannut että tämä järjestys toimii edelleen käytännössä. Mies ON naisen pää! Naisvaltaisessa työpaikassa jossa ylihoitaja määräsi hyvin pitkälle hoitajalauman järjestystä ja työtahtia, ilmapiiri oli kataluutta, juonittelua ja ilkeämielistä juorua tulvillaan. Annas olla kun ylilääkäri astui näyttämölle, jopas kanalauman kotkotus vaimeni ja höyhenet oikaistiin kunnioittavasti!
Molemmat olivat hallitsevia luonteita, eivätkä ottaneet yhteen vaan kummallakin oli oma areenansa jotka sovinnollisesti hoitivat ja varoivat menemästä toistensa reviirille. Siitä huolimatta tuo ilmapiirin muutos oli aina selkeä, naisten asenteissa.
Miesvaltaisessa työpaikassa miesten asenteissa on eroja, on "tasa-arvoisia" ja on "sovinisteja". Mutta kaikki naiset ovat edelleen sovinisteja tasa-arvopuheistaan huolimatta!
Tarkoitan siis nyt pelkästään asennoitumista ja käytöstä. Miten itse naisena asennoidun naisylilääkäriin ja miesylilääkäriin, naispappiin ja miespappiin? Olen sovinisti! Miehessä, siinä pehmossa joka ei aina edes toimi oikein ja törttöilee, on arvovaltaa enemmän kuin tiukassa pätevässä naisessa, "hänhän saattaa olla pelottava teräs-akka" ja "varmaan kotonakin oikea pirttihirmu". Ja jos naisjohtaja on liian mukava, häntä ei kukaan kunnioita. Johtajan asema vaatii kunnioitusta, ihmiset tarvitsevat auktoriteettia, muuten kuri ja järjestys katoavat.
Ihan kylmäsi kun luin erään lehden mielipidepalstalta tasa-arvonaisten mielipiteitä.
"Meillä ei ole isäntää eikä tule! Meillä on tasa-arvo, piste!" Jotenkin säälin niitä miehiä joilla oli tuollaiset puolisot..
Meillä on isäntä, mies vaimon pää ja meillä on kummallista kyllä ihan toimiva tasa-arvokin. Ainakin omasta mielestäni.
Naispappeuskysymyksessä KÄYTÄNTÖ on osoittanut ainakin mistä lähteestä se on kotoisin. Seurakunta on hajaantunut ja hajoamassa yhä, riitaa ja vihaa täynnä ja papit ja piispat toistensa kimpussa, jopa käräjillä veli veljeä vastaan jumalattomien edessä. Naispappeudella ei ole ollut Jumalan siunausta eikä hoitavaa, pyhittävää vaikutusta seurakuntaan.
Jumalattomien mielipiteet ovat kyllä päässeet kirkolle sanansa sanomaan ja niitä on kuultu.
"Mies ON naisen pää! Naisvaltaisessa työpaikassa jossa ylihoitaja määräsi hyvin pitkälle hoitajalauman järjestystä ja työtahtia, ilmapiiri oli kataluutta, juonittelua ja ilkeämielistä juorua tulvillaan. Annas olla kun ylilääkäri astui näyttämölle, jopas kanalauman kotkotus vaimeni ja höyhenet oikaistiin kunnioittavasti."
Vai noinko teillä oli? Hesarissa kirjoitettiin jokin aika sitten paristakin lastenlääkäristä, joille heidän miespuolinen ylilääkäriesimiehensä mitään perusteluja esittämättä ei antanut mitään töitä, vaan istutti heitä mitään tekemättöminä tyhjänpantteina. Ei siinä auttanut mitenkään, vaikka olisi sulkansa tai höyhenensä oikaissutkin.
Ainakin aikaisemmin, jos ei nytkin, sairaalan hierarkian näki parhaiten ruokaillessa: lääkärit söivät omassa pöydässään, hoitajat omassaan, apuhoitajat omassaan jne. Ei siellä paljonkaan pöydästä toiseen hypitty. Kyllä miespuolinen ylilääkäri, nykyisin varmaan myös naispuolinen ylilääkäri, piti itseään melkein Jumalasta seuraavana.
"Mutta kaikki naiset ovat edelleen sovinisteja tasa-arvopuheistaan huolimatta! Tarkoitan nyt siis pelkästään asennoitumista ja käytöstä. Miten itse naisena asennoidun naisylilääkäriin ja miesylilääkäriin, naispappiin ja miespappiin?"
Olet kylläkin nyt väärässä siinä, että kaikki naiset olisivat sovinisteja. Sovinismi nimittäin tarkoittaa naisten sortoa ja sovinisti naisten sortajaa. Näin ainakin vuoden 2002 suomen kielen sanakirjan mukaan. Jos sinä itse haluat olla muiden naisten sortaja, niin sen kun olet, mutta älä väitä kaikkien muiden olevan tai edes haluavan olla.
"Miehessä, siinä pehmossa, joka ei aina edes toimi oikein vaan törttöilee, on arvovaltaa enemmän kuin tiukassa pätevässä naisessa..."
Noinhan tietenkin sovinisti ilman muuta ajattelee. Ei hän muuten olisikaan sovinisti.
"Johtajan asema vaatii kunnioitusta, ihmiset tarvitsevat auktoriteettia, muuten kuri ja järjestys katoavat."
Sekä naiset että miehet voivat nykyään, toisin kuin 2000 vuotta sitten, toimia presidentteinä, firmojen johtajina, pääministereinä, ministereinä, rehtoreina, opettajina, insinööreinä, ekonomeina jne. jne. Tuota tosiasiaa ei voi pahinkaan sovinisti kieltää. Niin että heidänkin olisi jo aika tulla nykyaikaan ja hyväksyä se tosiasia, että maailma on 2000 vuodessa muuttunut.
"Seurakunta on hajaantunut ja hajoamassa yhä, riitaa ja vihaa täynnä ja papit ja piispat toistensa kimpussa, jopa käräjillä veli veljeä vastaan jumalattomien edessä. Naispappeudella ei ole ollut Jumalan siunausta eikä hoitavaa, pyhittävää vaikutusta seurakuntaan."
Se, että on eripuraa, johtuu lähinnä vain siitä, että jotkut naispappeutta vastustavat miespapit kieltäytyvät tekemästä töitä naiskollegojensa kanssa, vaikka naispappeus on hyväksytty jo 20 vuotta sitten.
Naispappeuden vastustaja Rankinen on lähdössä puoleksi vuodeksi Afganistaniin sotilaiden papiksi, jos hän vain suinkin selviää kunto- ym. testeistä. Hänen esimiehensä toivoo, että hän siellä huomaa, että maailmassa on todellisiakin ongelmia, eikä vain sellaisia, kuin kuka seisoo hänen kanssaan alttarilla. Tuohon toivomukseen, ja muitakin hänen laillaan ajattelevia koskien, on helppo muidenkin yhtyä.
En tahtonut mennä henkilöihin ja koetin pureutua noin niin kuin itsetutkiskelunkin kautta naisten ja miesten syvimpiin asenteisiin ja tuntoihin, en siihen miten he tahtovat itse vilpittömästi esiintyä, vaan siihen mikä on lopulta viimeisenä siellä sydämen synkissä syövereissä..
Mutta kun otat asiat noin, voin kertoa että tuo miespuolinen ylilääkärimme oli samanlainen sovinisti kuin ylihoitajakin. Ja taisipa suurin osa naishenkilökunnasta olla samaa mieltä. Eräs tulokas, nuori nainen koetti mielistellä herraa ja pyrki tuttavallisesti sinuttelemaan, hän joutui heti lähtemään ja toinen, nöyrempi nainen valittiin sihteeriksi. Siitä huolimatta ylilääkärillä OLI enemmän auktoriteettia kuin ylihoitajalla koskaan. Naiset kun nakkelivat niskojaan ylihoitajalle. Herran silmille ei hypitty.
Tiedän kyllä mitä sana sovinisti tarkoittaa.
Olet oikeassa siinä etteivät KAIKKI naiset ole sovinisteja, enkä minäkään tahdo olla. Jos kuulisit puheitani, pitäisit jopa feministinä! Valitettavasti vain olen huomannut itsessäni tuon inhottavan asenteen silloin kun törmään "ylihoitajaan" tai kuvailemaasi naisylilääkäriin joka istuu paremmassa pöydässä kohdellen ylimielisesti ja sortaen muita naisia, ja kun työkaverissakin löytyy sovinistisia piirteitä, olen valmis antamaan samalla mitalla, ainakin mielessäni. Miehiltä siedän paremmin sovinistisuutta, (ne kun on niin putkiaivoisia!) naisilta en, ne tietää aina missä mennään.
Se naisten kateus ja kataluus!!
En aseta naisten taitoa toimia johtajina, ylilääkärinä tai pappeina kyseenalaisiksi, moni on miestä parempi, koska häneltä joskus vaaditaan jostain syystä enemmän kuin mieheltä - ja tätäkin juuri tarkoitin!
Itselläni on nyt sellainen esimiesasemassa oleva upea tosinainen, joka paimentaa useita virkasisariani ja tietää missä mennään naisten kanssa ja osaa käsitellä meitä. Mutta meissä on tosi pahoja sovinisteja..voi voi! Naiset voivat olla julmia toisilleen..
Naispappeuden vastustajilla ei tietääkseni ole kyse tästä. He eivät ole halveksineet naista ja hänen työtaitojaan ja ominaisuuksiaan.
Käsittääkseni kyse on Raamatun tulkinnasta ja tottelemisesta ja he ovat tulkinneet niin ettei nainen voi olla seurakunnan paimenen virassa. Tätä tulkintaa ja sen selitystä olen itsekseni pohtinut tuon auktoriteettikysymyksen kanssa.
Se että on eripuraa, ei johdu yksin naispappeuden vastustajista, vaan myöskin heidän vastustajistaan, yksinään he eivät riitele. Riidalla on aina kaksi osapuolta. Nämä rankiset eivät myöskään ole ajamassa naispappeja ulos kirkosta niin kuin heitä ollaan ajamassa, vaan he yrittävät sovitella niin että kaikki saisivat palvella ja suorittaa virkatehtäviään omatuntonsa mukaisesti. Naispapitkin.
"Miehiltä siedän paremmin sovinistisuutta ( ne kun on niin putkiaivoisia! ), naisilta en, ne tietää aina missä mennään. Naiset voivat olla julmia toisilleen."
No, tuohon asiaan suntaudun eri tavalla. Minun mielestäni ei miehiltä tarvitse sietää sen enempää sovinistisuutta kuin naisiltakaan.
"Se että on eripuraa, ei johdu yksin naispappeuden vastustajista, vaan myöskin heidän vastustajistaan, yksinään he eivät riitele. Riidalla on aina kaksi osapuolta. Nämä rankiset eivät myöskään ole ajamassa naispappeja ulos kirkosta niin kuin heitä ollaan ajamassa, vaan he yrittävät sovitella niin että kaikki saisivat palvella ja suorittaa virkatehtäviään omatuntonsa mukaisesti. Naispapitkin."
Tuosta olen eri mieltä, ainakin Hesariin kirjoitettujen juttujen perusteella. Lainaan paria kohtaa Hesarin jutusta "Nyt riittää" ( 1.4.2007 ): " Viime vuonna julkistun tutkimuksen mukaan 13 prosenttia miespapeista ei hyväksynyt naispappeutta, mutta puolet heistä työskenteli silti naisten kanssa normaalisti. Jumalanpalveluksesta naisen kanssa kieltäytyi neljä prosenttia miespapeista, ja sen lisäksi kaikesta yhteistyöstä pidättäytyi 2 - 3 prosenttia miehistä. Vakavia ongelmia naispappeuden vuoksi on kymmenessä seurakunassa, lievempiä muutamassa kymmenessä."
"Silti kirkko ei ole otsikoissa turhaan. Vastustajia on vähemmän, mutta ongelmat ovat viime vuosina kärjistyneet. Työvuoroja, varsinkin pienissä seurakunnissa on ollut yhä vaikeampi järjestellä, kun naisia on jo kolmannes. Ja yhä useammin seurakuntalaisten pinna palaa varsinkin naispappeuden vastustajiin."
"Yläranta ( pastori Johanna Yläranta ) kertoo monista ahdistavista tilanteista. Naispappeutta vastustava pastori ei suostunut pitämään hänen kanssaan koululaisjumalanpalvelusta, ja Yläranta perui rippikoululaisten kanssa tutustumsikäynnin jumalanpalvelukseen, sillä siellä olikin tiukan linjan saarnaaja vierailijana. "Olisin joutunut pukemaan työtehtäviin papin puvun. En uskaltanut."
"Naispappeuden vastustajat sanovat, että he eivät vastusta Ylärantaa naisena tai ihmisenä, vain pappina. "Mutta kyllä vastustus loukkaa ja satuttaa koko persoonaani erittäin syvästi. Pappeus on kutsumukseni ja keskeinen osa identiteettiäni. Se ei ole vain ammatti. Papin työ on sellaista, että sitä tehdään koko persoonalla."
"Nyt monille naisille alkaa riittää. Aika ei hoitanutkaan ongelmia. Enää ( pastori ) Satu Saarinen ei ajattele, että on hyvä, jos kaikki saavat toimia kirkossa omantunnon mukaan. "Eihän kirkko voi ylläpitää avointa haavaa." Saarinen tahtoo, että jokaista seurakuntaa todella vaaditaan noudattamaan kirkon johdon antamia ohjeita."
"Saarinen ja ( pastori Liisa ) Järvinen eivät usko, että naispappeuden vastustamisessa on kysymys vain Raamatun tulkinnasta. "On kyse vallasta. Näen, että miehet haluavat vielä jonkin saarekkeen ilman naista", Järvinen sanoo."
Eivät noiden lehtijuttujen mukaan ainakaan naispappeuden vastustajat yritä minkäänlaista sovittelua, vaan antavat täysin selvästi ymmärtää, että naispapin kanssa työskentely ei käy.
Olen ymmärtänyt naispappeuden vastustajien sovitteluyritykset niin, että ne jotka tahtovat tehdä työnsä ilman että joutuvat yhteistyöhön naispapin kanssa, voisivat sen tehdä. Heille ei todellakaan käy toiminta vastoin omatuntoa. Sitä mihin uskoo ja tahtoo elää sen mukaan oikein. Sitä ei voi sovitella. Työtehtäviä voi järjestellä ja sovitella.
Tämä edellyttää tietysti kaikenlaisia järjestelyjä ja nyt näyttää siltä etteivät kirkkoherrat ja mainitut naispapitkaan enää halua sitä tehdä. He vaativat nyt vastustajia alistumaan omien mielipiteidensä alle vastoin omatuntoa ja käsitystä Raamatun tulkinnasta.
Se että he uskovat kyseessä olevan miesten vallan halun, on naurettavaa. Eivät vastustajat ole vaatimassa heitä ulos kirkosta ja papin virasta, eiväthän he aja sellaisia kanteluja ja vaatimuksia. Ainoastaan itse kieltäytyvät tehtävistä. Se on tietysti ikävää jos se loukkaa jonkun naisen herkkää mieltä, mutta voivat lohduttautua sillä että piispat, kirkkoherrat ja yleinen mielipide ovat kuitenkin heidän puolellaan ja vastustajia painostetaan ulos kirkosta.
Sen siitä saa kun kirjoittaa liian kiireellä. Tuli paha virhe! Tarkoitin tietysti kirjoittaa etteivät naispappeuden vastustajat halua ajaa naispappeja ulos kirkosta eivätkä papin virastakaan. Ainoastaan he itse kieltäytyvät YHTEISTYÖSTÄ naispapin kanssa, eivät tietenkään omista työtehtävistään. He tahtovat ne hoitaa lain ja omantunnon mukaan.
Tämän tietysti pitäisi ymmärtää järjellä, mutta kun täällä on tapana ymmärtää usein tahallaankin väärin, varsinkin näissä naispappeusriidoissa tai saivarrella ja tarttua hanakasti toisten tekemiin virheisiin.
Tuo että sidotaan oma identiteettinsä virkaansa, työhönsä tai harrastukseensa tai johonkin taipumukseensa, on tarkoitushakuista omien etujen ajamista ja vallan halua. Sillä voi vedota ihmisten tunteisiin ja ihmisoikeuksiin ja saada suuren enemmistön mielipide puolelleen. Ihmisen identiteetti on enemmän kuin pappeus, kuningas, presidentti, tai jääkiekkoilija, vaikka he olisivat sitä henkeen ja vereen saakka. Nämä ovat vain yksi alue ihmisenä olemisessa.
Vielä oikaisisin siitä että mielestäni naispappien uskominen siihen että kyseessä on vain miesten vallan halu, ja jonkin alan pitäminen vain miesten hallussa on naurettavaa siksi, että he ottavat huomioon ainoastaan sukupuolen ja huitaisevat Raamatun täysin sivuun, joka taas "rankisille" on se tärkein asia.
Näitä pappeja ei kiinnosta tutkia miksi toiset saavat Raamatusta tuollaisia tulkintoja, minkä tulkinnan he sieltä löytävät. Heille on tärkeämpää heidän kutsumuksensa, mutta he eivät tuo esille sitä millainen se on. Minusta se on papissa kaikkein tärkeintä, oli hän nainen tai mies. Se mihin hän uskoo, mitä hän opettaa, miten hän elää opetuksensa mukaan.
Eivät naispappeuden vastustajat - julkisesti ainakaan - haluakaan ajaa sen kannattajia ulos kirkosta, vaan vapauden työskennellä ilman heitä.
Harmillista on, että tämän vapauden salliminen johtaa siihen, että kirkko muodostuu näin yhteiskunnassa ainoaksi saarekkeeksi, missä tasa-arvolaki ja naisten oikeudenmukainen kohtelu ei toteudu. Se taas on hyvin luotaantyöntävää suuren kansanosan mielestä, joka tästä syystä luopuu mieluummin kirkosta, kuin omasta oikeudentunnostaan.
Kirkko on juuri se laitos, joka tämän 1900-luvun alkupuolella vastusti voimallisesti naisten kouluunpääsyä. Naisen ei missään tapauksessa sopinut oppia mitään maallista tietoa. Silloinkin kirkko oli alistamassa naisia, sortamassa heitä.
Mihinkäs sortaja karvoistaan pääsisi, tässä sitä ollaan taas.
"Kirkko on juuri se laitos, joka tämän 1900-luvun alkupuolella vastusti voimallisesti naisten kouluunpääsyä. Naisen ei missään tapauksessa sopinut oppia mitään maallista tietoa. Silloinkin kirkko oli alistamassa naisia, sortamassa heitä."
Puhut pötyä. Noin ei ole ollut ainakaan Suomessa tai yleensäkään Euroopassa. Luulisi, että tietäisit sen itsekin.
Suomessa kirjattiin vuoden 1686 kirkkolakiin lukukinkereitten pitäminen, joihin tuli lukupiireittäin kokoontua aikuisten, lukuiässä olevien lasten ja palkollisten. Ennen oppivelvollisuuden voimaantuloa oli lukukinkereillä lukutaidon ja Katekismuksen kuulustelutilaisuuksina huomattava kansansivistyksellinen tehtävä. Naimisiin ei päässyt, ellei osannut lukea, oli sitten nainen tai mies. Kirkkoa on nimenomaan kiitetty siitä, että se sai aikaan sen, että suomalaiset oppivat lukemaan. Laiskoille ja muillekin oli kannustimena nimenomaan se, että muuten ei päässyt naimisiin.
"Mihinkäs sortaja karvoistaan pääsisi. Tässä sitä ollaan taas."
Kun on netti ja Google käytössä, niin kannattaisi edes vähän tarkistaa asioita, ennen kuin alkaa niistä kirjoittaa. Vai oletko sitä mieltä, että tarkoitus pyhittää keinot?
Muuten, itse olen ilman muuta naispappeuden kannattaja.
Lukukinkerit toki myönnän. Tämä on vanha juttu. Mutta siihen se sitten loppuikin.
Kaksi päivää sitten, suunnilleen, Yle-Teemalta tuli ohjelma nimeltä "Mitä kansalle sai kertoa". Väitteeni on peräisin tästä ohjelmasta, ja koski siis 1900-luvun alkupuolta, sekä yliopistosivistystä. Voinet kuunnella ohjelman Yle-Areenalta, jos huvittaa (en tosin ole tark. sitäkään).
Juuri nyt laiskottaa, enkä jaksa lähteä hakemaan kunnollisia lähteitä, mutta ennen kuin toisin todistetaan, pitäydyn vuorenvarmana kannassani sen suhteen, että kirkko ei missään tapauksessa suosi valistusta, sivistystä eikä oppia. Ei edes miesten, mutta ehdottomasti ei naisten.