Usein olen miettinyt, mikä on todellisuudessa rikkauden raja? Kyseisen kysymyksen voisi esittää rikkaus-palstalla, jos sellainen olisi. Täällä tuntuu olevan "oikeata" tietoa köyhyydesta, joten ehkä joku pystyy vastaamaan myös rikkauden rajasta.
Itse pidän itseäni normaalisti toimeen tulevana, vaikka jotkut kuvittelevat minut rikkaaksi. Usein joutuu vastailemaan kysymykseen, kuinka olet omaisuutesi hankkinut, mutta en pysty mitenkään erittelemään mitään ihmeellistä. Tietenkin olen tehnyt tiettyjä valintoja, jotka ovat edesauttaneet varojeni lisääntymistä. kuitenkin käyn ansiotyössä, eikä palkkani mikään huippuhyvä ole (n. 4000€/brutto).
Nuorempana, kun toiset kävivät reissaamassa ja seurustelivat tiiviisti, niin minä tein paljon ylitöitä ja elelin "sinkkuelämää". Toiset hankkivat hienot autot, heti kortin saatuaan, mutta minä osti tavallisen "pikkuauton".
Hankin ensimmäisen omakotitalon järvenrannalta, lähes ilman velkaa. Laman tultua 90-luvun alussa, ostin vielä pari kerrostaloasuntoa, kavereilta, jotka olivat rahapulassa.
Olen rakentanut pari kesämökkiä, joista toisen myynyt, tietenkin reilulla voitolla.
Ts. olen elänyt täysin "normielämää", mutta nuorempana hankittu omaisuus, on ollut pohja nykyiselle elintasolle.
Itse pidän itseäni normaalisti toimeen tulevana, vaikka jotkut kuvittelevat minut rikkaaksi. Usein joutuu vastailemaan kysymykseen, kuinka olet omaisuutesi hankkinut, mutta en pysty mitenkään erittelemään mitään ihmeellistä. Tietenkin olen tehnyt tiettyjä valintoja, jotka ovat edesauttaneet varojeni lisääntymistä. kuitenkin käyn ansiotyössä, eikä palkkani mikään huippuhyvä ole (n. 4000€/brutto).
Nuorempana, kun toiset kävivät reissaamassa ja seurustelivat tiiviisti, niin minä tein paljon ylitöitä ja elelin "sinkkuelämää". Toiset hankkivat hienot autot, heti kortin saatuaan, mutta minä osti tavallisen "pikkuauton".
Hankin ensimmäisen omakotitalon järvenrannalta, lähes ilman velkaa. Laman tultua 90-luvun alussa, ostin vielä pari kerrostaloasuntoa, kavereilta, jotka olivat rahapulassa.
Olen rakentanut pari kesämökkiä, joista toisen myynyt, tietenkin reilulla voitolla.
Ts. olen elänyt täysin "normielämää", mutta nuorempana hankittu omaisuus, on ollut pohja nykyiselle elintasolle.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Katoppa mitä lukee otsakkeen alla KÖYHYYS!!
Jos raha ei ole sotkenut sun lukutaitoa!!
Tämä on väärä palsta tulla kerskailemaan, täällä puhutaan köyhyydestä!!! EI MITÄ OSAKKEITA, KESÄMÖKKEJÄ YMS. ON OSTELTU!!!!
Tekstissähän nimenomaan mainitsin, että rikkauspalstan puuttumkisen takia, esitän kysymyksen täällä, missä on tietoa köyhyydestä.
Uutta palstaa !!!!!!
Missä kulkee köyhyyden ja vaurauden raja?
Jollekin tonni lompakossa on vaurauden merkki.
Joku toinen, kuten esimerkiksi sinä, ei voi tuntea itseään "rikkaaksi" vakavaraisuudestaan huolimatta.
Köyhyys >< rikkaus. Jotenkinhan ne ovat sanapareja.
Turha siitä on nipottaa!
Itse olen kuleskellut saman suuntaisia latusia kanssasi.
Päivittäisessä kulutuksessa olen tehnyt mielestäni järkeviä valintoja pihistämättä.
Koskaan en ole antanut mielikuvan ympäristön mielipiteistä ohjata valintojani!!!!!
Minulle vaurautta edusti mahdollisuus omaehtoisesti lopettaa työnteko 50:n pinnassa.
Samoin pienipalkkaisen vaimoni.
Pahin rahareikä meillä on ollut matkustelu.
Ensimmäinen 2:n viikon reisu tehtiin 1970.
Seuraava yli 4-viikkoinen 1971.
Sen jälkeen on oltu matkoilla yhteensä yli 3-vuotta.
Ydinajatus kirjoituksessasi käsittääkseni on suunnitelmallisuus!?
Tänään voi hieman katsoa eteensä ja miten siellä tulevaisuudessa aikoo elää!
Tuntuu monelle olevan mahdotonta.
Vilpittömät onnitteluni sinulle onnistumisestasi!
Olishan se kivaa jos auto olisi edes 90-luvulta, asunto vähän paremmin kalustettu sekä paremmassa naapurustossa, ja ennen kaikkea ettei tarvitsisi joka jumalan kerta puntaroida välttämättömyyksienkin kohdalla että mistä joutaa tinkimään. Onnee vaan sen "vähäisen" neljän tonnisi ja kuuden tusinan kesämökin kanssa.
aina ei elämä mene suunnitelmien mukaan,jos sairastuu vakavasti jo nuorena ei ole vaihtoehtoja.
Jollakin on taas hauskaa...voi kun me ratketaan. :)
menisi vielä tituleeraamaan, eiköhän ne tosi rikkaat ole vielä hyvin paljon varakkaampia...hyvätuloisten kastiin jäät.
t. köyhä
Minusta nuo tässä on pari ihan asiallista mielipidettä. Minun mielstä "köyhyys" johtuu paljon jokaisen omista valinnoista. Pitäsi nähdä vähän pitemmälle ja välillä olla valmis tekemään töitä tulevaisuuden eteen. Suomessa opiskelukin on ilmaista. Itse olen lähtenyt ns. miinuksen puolelta eli opintovelat niskassa koska vanhemilla ei ollut varaa auttaa. Kun pääsin töihin niin sijoitin ylimääräiset rahat enkä tuhalannut niitä uusiin autoihin jne. Nyt noin 12 vuoden työuran jälkeen olen velaton eikä minun tarvitse miettiä rahaa ja sen riittävyyttä.
Nykyään minulla tosin on jo omakotitalo pari autoa, moottoripyörä.. -> Ei Suomessa kukaan köyhäksi synny.
normaalia parempi tuloinen.
Etkä paljon kerro että paljonko on muut auttanu tuossa, kauanko syönyt äidin ruokia ja isi maksanut laskut, antoiko isi töitä omasta firmastaan, kuka laittanut lainapapereihin nimet taakse...?
aika turhanpäiväinen rehentely oli..
Ite asun vuokralla emännän kans, se on koulus ja itse käyn töissä.
Tulot on tasan 1400e/kk ja siitä maksetaan kaikki (auton vakuutukset, verot, ruoka, vuokra, sähkö, vesi ym.) että taidanpas ostaa kanssa kesämökin koko 20e mikä kuukaudessa taitaa jäädä "hussattavaksi":)
Ei ole tullut apua minun eikä vaimon kotoa vaan itse olemme elämämme järjestäneet mm. asuntoa varten säästimme sen verran että takaajia ei tarvittu. Töitä olen tehnyt lapsesta asti ensin kotona (maatila) ja sitten muualla metsurina, maatalouslomittajana, terastajana jne. mitä vaan on ollut tarjolla aina kun opiskeluilta ehti. Mutta aina olen pyrkinyt tekemään parhaani mihin vain olen ryhtynyt.
Kyllä se varmasti teilläkin helpottaa kun toinen pääsee töihin sen jälkeen hän teillä on se toisen nettopalkka 20€ siitähän se jo lähtee.
Ei aina pidä paikkaansa. Vaikka kuinka yrittäisi ja yrittäisi voi olla että psyykkiset ja fyysiset voimavarat eivät riitä. Sitten on nämä ulkoiset tekijät, joille et voi mitään.
Me ihmiset kun ei olla tehty samasta muotista.
Sitten on se valinnan teko. Joillekkin on tärkeämpää perhe, lapset ja ystävät. Itse jäin töistä pois lasten takia, vaikka se tuntui taloudellisesti paljonkin. Oli kuitenkin tärkeämpää viettää lasten kanssa aikaa, kuin että he olisivat nähneet minut ainoastaan iltaisin.
>Nykyään minulla tosin on jo omakotitalo pari autoa, moottoripyörä..
Onko siinä elämän tarkoitus??
"Noni tuli markkinoille vuonna 1996. Ensimmäisinä vuosia ei tapahtunut mitään uutta tutkimusta, vaan kesti viitisen vuotta, ennen kuin eri puolilta maailmaa alkoi sataa nonitutkimusta."
Sitten ei kannata ruikuttaa rahan puutetta ja itkeä miksi valtio ei kustanna sinulle kaikkea kivaa. Kunnioitettava valinta sinulta, mutta kuten sanottua turha valittaa.
mikäkin elämäntarkoitus.
Rikkaudeksi voi käsittää sen että näkee ympärillään luonnon kauneuden
Minusta kun puhutaan aineellisesta rikkaudesta, se on sitä, että ei tarvitse jokaikinen aamu herätä laskemaan ostaako tänään kaupasta maitopurkin ja perunaa vai spagettia ja juo pelkkää vettä.
ja ettei joka ikinen ilta tarvi mennä nukkumaan huolen kalvaessa mieltä. ja valvoessa yömyöhään ja laskien mitkä laskut voi jättää maksamatta juuri nyt.
rikkaus olisi, jos ei olisi velkaa.
- juuri sain tämän illan laskelmat tehdyksi, eikä tulevaisuus näytä ruusuiselta.
Huomenna ostan purkin maitoa.
viime yönä näin unta että olin voittanut rahapelissä miljoona euroa. Ajattelin että saan maksaa kaiken velkani pois, ja silti jäisi rahaa koko loppuelämän turvaamiseen. ja voisi alkaa taas harrastaa ja suoda sitä aineellista hyvää lapsille, jotka ovat jääneet kaikesta paitsi.
aamu kun valkeni, tuli itku.
Tulla toimen erilaisten ihmisten kanssa ?
Jos olisin rikas, ei olis huolen häivää, eikä tarvisi olla yhteiskunnan armoilla!Olisinpa edes varakas, ei tarvisi selitää 2 vuotiaalle pojalleni, miksi ei saa ylimääräistä ruoka-annosta!Ei tarvisi juosta alennus myynneissä ostamassa kasvavalle pojalleni uusia vaatteita ja murehtia niittenkin hinnan syönneen ison rahan ruokarahasta! Eniten kai tässä harmittaa että olen koko ikäni tehnyt maalla töitä ja sitten 16 vuotiaasta saakka pätkätöitä, mistä nyt vaan on saanutkin!Lyhyet työttömyys jaksot jaksoi, kun tiesi saavansa töitä edes hetkex!Sit tuli poikani, vietimme nauttien äitiysloman, jonkun ajan päästä putosi postiluukusta hoitoajan maksulappu 369€/kk, kyl oli itkussa pitelemistä, tulot putosivat 400€ ja vuokrakin nousi yli 400€:n!Menin hädissäni sosiaaliluukulle ja sain vastauksen, se on sun perustoimeentulosi!Joten voin kai sanoa et olin varakas, nyt olen köyhempi ku kirkon rotta, enkä koskaan ole kummiskaan tienannut yli 1200€/kk!Voi kun saisikin taas töitä ja edes 1200€, en valittanut silloin enkä valittais nytkään!
Ite nään kyl rikkautena, helkkarin hyvän terveyden, ei juurikaan sairatele, sehän on oikein siunattu siis aitona rikkautena. Omaisuus on vain raha pitonen, liika raha tekee vaan ihmisestä ahneen, ahneella vaan ns paskanen loppu.
Muistakaa liikkua ja syödä terveellisesti.Tupakat ja viinat sekä oluet pois.Näin voitte hyvin ja nukutte makoisasti.Herääminen on joutuisaa uuteen työpäivään!
rikkaus on odottaa.
Me odotamme Ihmisen Poikaa.
Piiitkä on odottavan aika
Juu, ovat 2.000 vuotta kohta odottaneet. Aina on ollut tulossa ihan tuota pikaa...