"Tehkää parannus...."

Jeesus saarnasi "...tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi" (Mark. 1:15).
--
Mitä tarkoittaa parannuksen tekeminen?

Kun Jumala pysähdyttää meidät, joudumme näkemään oman tilamme.
Huomaamme rikkonneemme Jumalan käskyt.
Jumala odottaa, että käännymme Hänen puoleensa ja tunnustamme Hänelle syntimme. Saamme pyytää syntejämme anteeksi ja anoa voimaa luopua niistä.
Tätä merkitsee parannuksen tekeminen.

Syntejä ei voi luokitella pieniin ja suuriin. Syntiä on se, mikä erottaa minut Jumalasta ja lähimmäisistä. Synnissä on aina epäuskoa, mikä johtaa kapinaan Jumalaa kohtaan.
”Synti turmelee ihmisen sielua ja ruumista. ihmisen järki sokaistuu ja hänen tahtonsa suuntautuu pahaan. Tyhjyys ja levottomuus kuluttavat hänen voimansa.
Synti erottaa hänet ihmisistä ja tuo hänelle kärsimystä. Jatkuva synnin harjoittaminen tekee ihmisen synnin orjaksi; hänen omatuntonsa paatuu. Synti synnyttää myös vihaa ja kateutta, riitaa ja väkivaltaa. Siten se levittää turmelusta ja onnettomuutta yhteiselämään” (Katekismus).

Syntiin langenneen ihmisen kauhistavin onnettomuus on, että hän on Jumalan pyhän vihan alainen (Ef. 2:3).
Jos ihminen jää Jumalan vihan alaiseksi, hän joutuu kadotukseen.

Tänäänkin Jeesus kutsuu meitä syntisiä yhteyteensä. Hän tahtoo pelastaa jokaisen, joka tunnustaa syntinsä ja hylkää ne.
Jeesus osoitti käsittämättömän rakkautensa meitä kohtaan uhraamalla itsensä meidän puollestamme: ”Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” (Joh. 3:16).

Jeesus vapaaehtoisesti vuodatti verensä meidän edestämme. Hän kantoi sen syyllisyyden ja rangaistuksen, jonka me olemme synneillämme ansainneet ja sovitti näin Jumalan vihan.
Jeesus voitti synnin, kuoleman ja perkeleen vallan.
Kristuksen kärsimys ja kuolema on meidän syntiemme sovitus.
--
1. Kirkasta, oi Kristus meille
ristinuhri Golgatan,
josta meille langenneille
loistaa sydän Jumalan.
Uskon silmä kiinnitä
aina kohti ristiä.
(Virsi 301:1)

6

322

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • umpihetero.

      kipee. ei mun tartte parantua. ja jos pitää parantua niin silloin mene lääkärille.

    • semper fidelis

      "Tänäänkin Jeesus kutsuu meitä syntisiä yhteyteensä. Hän tahtoo pelastaa jokaisen, joka tunnustaa syntinsä ja hylkää ne."

      Hyvin kirjoitit.
      Tekstistäsi voi vetää myös sen, mielestäni aivan oikean johtopäätöksen, että pelastumiseen tarvitaan syntien tunnustamisen lisäksi halu hylätä synti ja tehdä siihen pesäero.

      Parannus on samaa kuin vilpitön mielenmuutos Jumalan kasvojen edessä.
      Meidän on syytä omassa elämässämme tarkistaa kenen palvelijoita me haluamme tosissamme arkielämän keskellä olla:

      Roomalaiskirje:
      6:16 Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?

      6:23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

      Valinnan ei pitäisi olla vaikea, ketä palvella.
      Meitä kutsutaan kuuliaisuuteen ja iankaikkiseen elämään Kristuksessa Jeesuksessa!

      Sille tielle ja siihen taisteluun me saamme avuksemme Jumalan armon - oikeaan aikaan.

    • eräsajattelija

      -jonka saamme tehdä kun olemme etsikon ajassa ja ymmärrämme ottaa tuolloin vastaan,pelastuksen sillä se ei ole aina tarjolla,-ihmiselämään ...

      -Parannus on kuitenkin sellainen asia että sitä ei voi ihminen omin voimin,tehdä ja jos tekeekin niin se on vain hetkellinen,ulkonainen juttu ja entiset kuviot palaavat takaisin,-kuin pintaan pompahtanut ongen korkki !

      -Kyllä sekin että saa tehdä parannuksen on Jumalan armoteko Kristuksessa !!!

      -paljon paasataan parannuksesta,-mutta se menee kuin vesi hanhen selästä,jos ei kuulijalla ole synnintuntoa jne...

      -ennen vanhaan kun saarnattiin evankeliumia Pyhässä Hengessä,-oli esimerkiksi Jokisen veljekset,joista toinen saarnasi lakia ja toinen armon sanoman siihen sitten, päälle !

      -toiminta oli hyvin tuloksellista heidän toimiaikanaan ja paljon ihmisiä,tuli todellisesti,uskoon !

      -nykyisin kun lakia ei enää saarnata vaan höpistään ihmeistä ja merkeistä sekä saarnataan vain niistä,-ei ihmisille tule synnintuntoa ja miten he sitten armoonkaan voisivat sisälle päästä?

      -Kun Jeesus käski saarnata täyttä veren evankeliumia,Hän sanoi että ihmeet ja merkit,seuraavat,teitä !Eikä toisin päin kuten nyt on että seurataan,ihmeitä ja merkkejä !!!

      -Kaikki on mennyt evankeliuminkin rintamassa päälaelleen,-mitä sen Raamatun ilmoituksen mukaan,pitäisi olla !

      -Jeesuksen ohje oli saarnata Jumalan Sanaa,Pyhässä Hengessä ja totuudessa,-eikä höpistä joutavia kaikenmaailman kultahipuista ja pitenevistä, jaloista yms !

      -mutta maailman markkinameininki on vallannut seurakunnat ja julistajat sekä kaikki on kuin helppoheikin hommaa,-kunhan vain saadaan paljon porukkaa,-kasaan ja kerättyä tyhmiltä,rahat poies !

      • eräsajattelija: "Parannus on mielenmuutos, jonka saamme tehdä kun olemme etsikon ajassa..."
        ---
        Katekismus: ”Ihmisen elämässä on aikoja, jona Jumala erityisesti vetää häntä puoleensa. Sellaista aikaa sanotaan etsikkoajaksi. Useimmiten Jumala kutsuu meitä jo nuoruudessa”.

        Galilean kaupungit, missä Jeesus aloitti saarnaamisensa (Mark. 1:14), eivät ottaneet vastaan Hänen sanomaansa.
        Vaikka he saivat kuulla Jeesuksen voimallista julistusta ja näkivät Hänen tekevän monia ihmeitä, eivät he kuitenkaan tehneet parannusta. Jeesus paransi mm. Pietarin anopin Kapernaumissa, herätti Nainin lesken pojan kuolleista. Riivattuja, spitaalisia ja rampoja tuli terveiksi.
        Jumalan suuruus ja rakkaus tuli monin tavoin esiin.
        Jos nämä teot ilmeneisivät tänä päivänä, uskoisivatko ihmiset tänäänkään.

        Tänään nämä Galilean kaupungit ovat poispyyhittyjä maailman kartalta. Vain Kapernaumin kaupungin raunioita on kaivettu esiin. Itsekin olen käynyt niitä katsomassa Israel-matkan yhteydessä.

        Otammeko me vaarin etsikkoajastamme?
        ”Me kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi” (1. Kor. 6:1).


      • Tapio522 kirjoitti:

        eräsajattelija: "Parannus on mielenmuutos, jonka saamme tehdä kun olemme etsikon ajassa..."
        ---
        Katekismus: ”Ihmisen elämässä on aikoja, jona Jumala erityisesti vetää häntä puoleensa. Sellaista aikaa sanotaan etsikkoajaksi. Useimmiten Jumala kutsuu meitä jo nuoruudessa”.

        Galilean kaupungit, missä Jeesus aloitti saarnaamisensa (Mark. 1:14), eivät ottaneet vastaan Hänen sanomaansa.
        Vaikka he saivat kuulla Jeesuksen voimallista julistusta ja näkivät Hänen tekevän monia ihmeitä, eivät he kuitenkaan tehneet parannusta. Jeesus paransi mm. Pietarin anopin Kapernaumissa, herätti Nainin lesken pojan kuolleista. Riivattuja, spitaalisia ja rampoja tuli terveiksi.
        Jumalan suuruus ja rakkaus tuli monin tavoin esiin.
        Jos nämä teot ilmeneisivät tänä päivänä, uskoisivatko ihmiset tänäänkään.

        Tänään nämä Galilean kaupungit ovat poispyyhittyjä maailman kartalta. Vain Kapernaumin kaupungin raunioita on kaivettu esiin. Itsekin olen käynyt niitä katsomassa Israel-matkan yhteydessä.

        Otammeko me vaarin etsikkoajastamme?
        ”Me kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi” (1. Kor. 6:1).

        "Tänään nämä Galilean kaupungit ovat poispyyhittyjä maailman kartalta".
        --
        Myös Jerusalem tuhottiin v. 70 j.Kr. roomalaisten toimesta.
        Tästähän Jeesus jo etukäteen ilmoitti.

        JEESUS ITKEE JERUSALEMIN KOHTALOA
        Lk. 19:41-44
        --
        19:41 Ja kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, itki hän sitä
        19:42 ja sanoi: "Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu.
        19:43 Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta;
        19:44 ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut."


    • jaina

      nimittivät sinut näköjään vanhasuomalaisen metsän Jumalan mukaan, aika ironista, kun ottaa huomioon, että Tapio assosioituu Paniin, Cernunnonkseen ja Herne the Hunteriin.

      Nomen ist omen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      89
      1368
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      43
      903
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      13
      827
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      808
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      81
      720
    6. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      711
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      707
    8. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      698
    9. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      58
      648
    10. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      647
    11. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      631
    12. 66
      623
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      43
      601
    14. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      575
    15. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      566
    16. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      10
      558
    17. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      544
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      537
    19. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      512
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      505
    Aihe