kärsin passiivisesta tupakoinnista

Aivan törkeää ja kiusallista tupakointia jokapuolella kesäseuroissa. Ihmiset tulevat myös ruokapöytiin tupakoimaan. Milloin tähän puututaan.!!!
181007
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Oma äitini siunaili aina asiaa että joutui lapsesta asti kärsimään tupakan savusta kotonaan. Jo sikiö altistetaan tupakan vaaroille tupakkaperheissä. Meidän kodissa äiti kielsi ankarasti tuomasta tupakkaa kotiin. Kaikki tottelivat. Emme ole vl:ia.

Äänestä

vielä lattioille syljeskelemistä?

Ennen vanhaan se on ollut tavallista. Kansaa valistettiin oikein kampanjoilla siitä.

Junissakin oli suuria kylttejä:

"SPOTTA EI PÅ GOLVET!"
Se on tullut nuorison keskuudessa uudelleen muotiin, vaikka purutupakka on kielletty.

Esiintyykö VL:ien piirissä tälläistä sylkemistä?

Äänestä

Oli kuule aivan tavallista vielä 70-luvulla, että tupakoitiin sisätiloissa. Kun tuli vieraita tupakoimattomaan kotiin, oli tapana tarjota kohteliaisuussyistä tuhkakuppi tupakoiville vieraille, jotka sitten saivat rauhassa tuprutella sisätiloissa. Lähes joka paikassa polteltiin. Jopa rautakaupan myyjäkin saattoi sytyttää paperossin kaupassa tiskin takana. Tärkeää kauppaa hierottaessa kauppias saattoi tarjota asiakkaallekin tupakat ja tietenkin kaupan sisällä. Monissa kouluissa oli 16 vuotta täyttäneille oppilaille omat tupakkahuoneet. Tupakkaa sai vapaasti ostaa lapsetkin aina vuoteen 1978 asti, jolloin ostoikärajaksi tuli 16 vuotta. Junissa oli suunnilleen joka kolmas vaunu tupakkavaunu, joka oli täynnä tupakansavua. Jopa lääkärin pöydälläkin saattoi olla tuhkakuppi, johon hän karisti tuhkaa. Ei tietenkään polttanut silloin, kun potilas oli läsnä. Että näin on maailma muuttunut. Mutta alkoholi on kuule paljon suurempi vitsaus. Alkoholi tuhoaa yksilön ohella myös yhteiskuntaa aiheutten onnettomuuksia ja mittaamatonta kärsimystä. Raamatussa ei suotta varoitetakaan alkoholin väärikäytöstä.

Äänestä
  • Minä voin olla juomatta alkoholia. Mutta en voi olla kärsimättä tupakasta jos joku toinen tupakoi. On siinä iso ero! Passiivinen tupakanpoltto on yhtä vaarallista kuin jos itse polttaisi ja jopa vaarallisempaakin.

    Äänestä

Pohditko tätä aikaa vai menneisyyttä.Uskon VL:ssä olevan edes sen verran uskonkasvua, että olisivat valona tässäkin asiassa maailmalle.Eihän nykyään saa tupakoida missä sattuu.

Esim. Työpaikallani tupakointi oli rajoitettua jo 10- vuotta sitten ja siitä "hatun nosto" työnantajalleni.Olisi todella mieletöntä ja ihmeellistä, jos Suviseuroissa tupakoitaisiin ruokailu/oleskelutiloissa.

Muuten.Ennen uskoontuloani tupakoin ja huomasin jo silloin miten tupakoitsija voi luopua hetkeksi tupakoinnistaan, jos se on kaikilta kiellettyä siinä tilassa.Tupakoitsija siis voi omaksua uusia tupakoimistapojaan.

No, uudestisyntyminen on "paras tapa" tupakoinnin lopettamiseen ja tämä tapahtuma ei muuta ongelmaa.Monastihan tupakoinnin lopettainen tuo toisen tavan tilalle.Jeesus leikkaa tämänkin synnin juurineen pois, ettei se voi tehdä niitä etäispesäkkeitä.Toisia tapoja.

Äänestä
  • Minusta uskovainen ei voi turmella Kristuksen temppeliä eli ruumistaan saastuttamalla sitä syöpää aiheuttavalla tupakalla. Viina ja tupakka ei sovi uskovaisen suuhun.

    Äänestä

  • hedelmistään puu... kirjoitti:

    Minusta uskovainen ei voi turmella Kristuksen temppeliä eli ruumistaan saastuttamalla sitä syöpää aiheuttavalla tupakalla. Viina ja tupakka ei sovi uskovaisen suuhun.

    tosiuskova. Hänhän on lihan himojen vallassa mässännyt itsensä paksuksi ja näin tuhoaa Kristuksen temppeliä sisältä.

    Jokainen varmasti tietää ylipainon riskit ja haitat, joten ei niistä sen enempää.

    Äänestä

  • ei voi olla kirjoitti:

    tosiuskova. Hänhän on lihan himojen vallassa mässännyt itsensä paksuksi ja näin tuhoaa Kristuksen temppeliä sisältä.

    Jokainen varmasti tietää ylipainon riskit ja haitat, joten ei niistä sen enempää.

    Ihmisen ylipaino on hieman eri asia kuin tupakointi.Ylipainoon liittyy vahvasti geneettisyys eli aineenvaihdunta.Itse en ole ylipainoinen, vaikka syön kuin hevonen ja elän aika ajoin mässäyksissäkin ruuan suhteen.
    Vaimoni taas on ylipainoinen ja on kaukana minun "syömistottumuksistani".Samoin tunnen monia sukuja, joissa esiintyy ylipainoisuutta ja se ei ole heidän valitsema tila, vaan jopa kärsivät siitä.

    Ehkä varhaislapsuuden ruokatottumukset ohjaavat ihmisen geneettistä aineenvaihduntaa eli miten lapsena vanhemmat ovat huolehtineet terveestä ravinnosta.

    Äänestä

  • ML213 kirjoitti:

    Turha alkaa geenien syyksi lihavuutta laittaa. Tiedän kyllä, että sellaisiakin on, mutta se on äärimmäisen harvinaista. Ja tietysti toisilla on nopeampi aineenvaihdunta kuin toisilla, mutta se on vain tekosyy ylipainolle. Riittävä liikunta ja riittävän terveellinen ruoka pitää kenet vain normaalipainoisena ja kunnossa. Muutamia harvinaisia poikkeuksia lukuunottamatta.

    Äänestä

  • ML213 kirjoitti:

    Ihmisen ylipaino on hieman eri asia kuin tupakointi.Ylipainoon liittyy vahvasti geneettisyys eli aineenvaihdunta.Itse en ole ylipainoinen, vaikka syön kuin hevonen ja elän aika ajoin mässäyksissäkin ruuan suhteen.
    Vaimoni taas on ylipainoinen ja on kaukana minun "syömistottumuksistani".Samoin tunnen monia sukuja, joissa esiintyy ylipainoisuutta ja se ei ole heidän valitsema tila, vaan jopa kärsivät siitä.

    Ehkä varhaislapsuuden ruokatottumukset ohjaavat ihmisen geneettistä aineenvaihduntaa eli miten lapsena vanhemmat ovat huolehtineet terveestä ravinnosta.

    Olin vuoden amerikassa uskovaisessa perheessä. Sikäläinen uskovainen kulttuuri on hieman erilaista kuin meillä täällä.

    Silmiinpistävää oli tupakoivien runsaus ja mässäilevä ruokakulttuuri. Ylipainoisia nuoria, jotka lisäksi tupakoivat. Televisiot yleistyy nuorien perheiden keskuudessa, vaikka vanhempi polvi ei harrasta viihdettä.

    Tuntuu, että usko on vain elämäntapa ja muu aika seurojen jälkeen yhtä viihdettä ja syömistä.

    Äänestä

  • ML213 kirjoitti:

    Ihmisen ylipaino on hieman eri asia kuin tupakointi.Ylipainoon liittyy vahvasti geneettisyys eli aineenvaihdunta.Itse en ole ylipainoinen, vaikka syön kuin hevonen ja elän aika ajoin mässäyksissäkin ruuan suhteen.
    Vaimoni taas on ylipainoinen ja on kaukana minun "syömistottumuksistani".Samoin tunnen monia sukuja, joissa esiintyy ylipainoisuutta ja se ei ole heidän valitsema tila, vaan jopa kärsivät siitä.

    Ehkä varhaislapsuuden ruokatottumukset ohjaavat ihmisen geneettistä aineenvaihduntaa eli miten lapsena vanhemmat ovat huolehtineet terveestä ravinnosta.

    tuottaa lihomiseensa tarvittavan energian itse, eikä saa sitä syömällä? Älkää edes viitsikö, te vääräuskoiset!

    Äänestä

  • ihmisistä kirjoitti:

    tuottaa lihomiseensa tarvittavan energian itse, eikä saa sitä syömällä? Älkää edes viitsikö, te vääräuskoiset!

    Mitäpä sanot kun sisäelimistä löytyi ultraäänitutkimuksessa nyrkin kokoinen kysta ja pari kasvainta, kun ne eivät lähde pois laihduttamallakaan? Onko syntiä, jos näistä pudotettaisiin vähän painoa kirurgin vietsen avulla?

    Äänestä

  • poistetaanko kirjoitti:

    Mitäpä sanot kun sisäelimistä löytyi ultraäänitutkimuksessa nyrkin kokoinen kysta ja pari kasvainta, kun ne eivät lähde pois laihduttamallakaan? Onko syntiä, jos näistä pudotettaisiin vähän painoa kirurgin vietsen avulla?

    Tosiuskovaan ei tule kystia tai muuta vastaavaa. Se on merkki väärästä hengestä ja siitä ettei enää ole kelvollinen vl. Ja sitten voikin jo tehdä mitä vain, kun sinut on heitetty sidottuna saatanalle. Näin opettaa SRK monesta muustakin asiasta.

    Ikävää, jos sinulle on oikeasti käynyt näin. Sitten olen puolestasi pahoillani...

    Äänestä

  • Et ole tosiuskova kirjoitti:

    Ei se mikään vitsi ollut. Kirurgi joutui jo veistä käyttämään. Ihmeteltiin kun vatsan seutu paisui. Ensin luultiin lihomista. :(

    Äänestä

  • ei ollut kuolemaksi kirjoitti:

    Ei se mikään vitsi ollut. Kirurgi joutui jo veistä käyttämään. Ihmeteltiin kun vatsan seutu paisui. Ensin luultiin lihomista. :(

    Tsemppiä sinulle.

    Äänestä

Minun tuttavapiirini koostuu noin 200 aikuiseksi luokiteltavasta henkilöstä, heistä korkeintaan kymmenen tupakoi, yksi heistä on perheenäiti. Keskimäärin suomalaisista tupakoi joka viides. Miten joku voi kuvitella että ison perhen vanhemmat haluaisivat olla antamassa niin huonoa esimerkkiä kasvaville lapsilleen... sisältä vl joukkoa katsoen tupakointi on vähempää näissä piireissä kuin muissa.

Äänestä
  • Kaikki vl kaverini tupakoivat. Yksi on tupakkalakossa. Yrittää lopettaa kokonaan. Pari muutakin yrittää lopettaa mutta huonolla menestyksellä. Tietävät sydämessään, että ei oman kehon tuhoaminen ole oikein. Lopettaminen on vaikeaa.

    Äänestä

Minua tupakointi häiritsee niin pahasti, että jätän Ranuan maakunnaliset väliin tällä kertaa.

On todella kuvottaa ja sangen vastenmielistä katsella sitä tupakointia kentällä.
Miten voi uskovaiset olla noin pöljiä ja ymmärtämättömiä, että kiskotaan sitä pirun pahetta estoitta. Eikö sitä voi seurojen ajaksikaan sitä turmelusta jättää pois, vaan pitää tulla öyhyyttämään seuroihin muiden kiusaksi.
Vaikka ei suoranaisesti savu häiritse, niin se näkeminen ärsyttää. Kun jollekkin huomauttaa ja saa kuulla, että mitä se sulle kuuluu, niin vanha sanonta: se näkyypi!
Tupakointia pitää alkaa rajoittamaan, vaan onhan se niin pirun rakasta polttaa, ettei totaalista kieltoa seuroissa taideta vielä tällä vuosisadalla nähdä, vaan öyhyyttely jatkuu vielä pitkään ja miksei jatkuisi, kun isät siellä vetelee savuja lastenrattaita työnnellessään.

Kun sanoin puolisolleni, miksi en halua lähteä seuoihin, hän sanoi äkäisesti takaisin, ettet ole oikealla tavalla uskomassa, sillä jos olisit, niin sinua ei haittaisi ollenkaan tupakin polttajat.
Sitten hän vielä lisää, ettet ole normaali, vaan kärsit jostaian ihmeellisestä neuroosista.
No, siinä hän kyllä oli oikeassa.
Minä todella kärsin jatkuvasta ärsytystilasta nähdessäni sikailevia tupakoivia, ei vain seuroissa, vaan kaikkialla muuallakin.
On hyvin vähän paikkoja, joihin voisi mennä, ettei tarvitsisi nähdä näitä öyhyyttelijöitä sotkemassa ja sikailemassa.

Onko tälläiseen neuroosiin hoitoa olemassa ja millaista.
Ei ainakaan se auta, että uskon kaikki vikoiluni anteeksi. Ainoa lääke olisi, että uskovaiset lopettaisivat ällöttävät tapansa, tekisivät siis parannuksen siivottomasta ja epäterveellisestä elämäntavastaan

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kesäseuroissa kirjoitti:

Aivan törkeää ja kiusallista tupakointia jokapuolella kesäseuroissa. Ihmiset tulevat myös ruokapöytiin tupakoimaan. Milloin tähän puututaan.!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu