eikö ole

aika naivia uskoa evoteoriaan kaikenselittäjänä, koska se on puolueellinen!

tulee mieleen pesäpallon sopupelit!
--
järkeä kun käytän, minä en voi uskoa sokeasti että silmä olisi kehittynyt sattumalta evon tuloksena, jos näin uskoisin, en kuuntelisi ollenkaan järkeäni. ja nimenomaan ihmisen järkikin todistaa sen että täytyy olla Jumala!.

tottakait evouskossa tökkii monimuukin, mutta otin nyt tuon klassisen silmän esimerkiksi
17950
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Uskot järkeesi?
Ensinnäkin, luuletko todella, että voit järjelläsi ymmärtää Jumalasi tahdon? Hänen järkensä on sentään paljon enemmän kuin itse ymmärrät.
Opettele ensin kirjoittamaan lauseet ymmärrettävästi, kun sinulle kerran on järki annettu. Kun haluaa todistella jotakin, on sanat valittava niin, että asiaan vihkiytymätönkin ne ymmärtää.
Ohessa hiukan lyhennettynä teksitiäsi. Korostukset minun:
"...minä en voi uskoa sokeasti, että SILMÄ olisi kehittynyt SATTUMALTA evon tuloksena....ja nimenomaan ihmisen järkikin todistaa sen että täytyy olla JUMALA."
Minulle silmä ei ole jumala, enkä oikeastaan usko, että se on jumaluus monille muillekaan.

Äänestä
  • että maailma, ihminen muut ovat niin monimutkaisia, että ne eivät voi syntyä evoteorian perusteella, tälläisiksi, siksi täytyy olla Jumala.

    ymmärrätkö nyt!

    kirjoitusvirheistä ei vielä ammuta, käsittääkseni!

    Äänestä

Ei evoluutioteoria ole se kaikenselittäjä, vaan tämä "kreationismi"-uskomus.

Evoluutioteoria vaikuttaa kaikenselittävältä siksi, että se on niin loistavasti harmoniassa mm. geologian, tähtitieteen, arkeologian, biologian ja tietysti perinnöllisyystieteen kanssa.

Kun suuri massa tieteentekoa tuottaa jatkuvasti yhtäpitäviä tuloksia, voimme päätyä kahteen johtopäätökseen: joko teoria on oikeassa, tai sitten kyseessä on "kaikenselittävä" maailmanlaajuinen tieteellinen salaliitto :)

Äänestä
  • päättelyä sanonminä!
    uskonpa että jos luominen voitaisiin jotenkin hyväksyä tieteessä täysipainoiseksi selittäjäksi, olisi evoteoria täysin toisenlainen, sekä myös tulokset, tottakait havainnot luetaan niin, että ne tukevat evoteoriaa!

    Äänestä

  • petri.... kirjoitti:

    päättelyä sanonminä!

    luet esim. havainnot kaukaisista miljardien vuosien takaisista tähdistä ja siitä, että tiedämme tutkimuksilla luonnonlakien olleen täsmälleen tai lähes täsmälleen samoja jo melkein pari miljardia vuotta?

    Kreationistien uskonnostaan saama ylitsepääsemätön vaatimus, jonka ansiosta heidän suuri vaivannäkönsä on täysin hyödytöntä sohimista pimeään:

    "jos luominen voitaisiin jotenkin hyväksyä tieteessä täysipainoiseksi selittäjäksi"

    vastaus on päätetty etukäteen, täysin välittämättä siitä, onko kyseessä ollenkaan oikea vastaus.

    Äänestä

  • Kas näin kirjoitti:

    tuppaa menemään "vastaus on päätetty etukäteen, täysin välittämättä siitä, onko kyseessä ollenkaan oikea vastaus"

    Äänestä

  • petri.... kirjoitti:

    tuppaa menemään "vastaus on päätetty etukäteen, täysin välittämättä siitä, onko kyseessä ollenkaan oikea vastaus"

    aloitapa tiedekasvatuksesi kokonaan uudestaan :)

    Äänestä

  • Kas näin kirjoitti:

    aloitapa tiedekasvatuksesi kokonaan uudestaan :)

    kyllä minä uskon tieteeseen, mutta en toki kaikkea mitä sieltä kerrotaan,
    -
    kannattaa katsoa myös muualle, eikä sokeana uskoa kaikkea mitä tieteen nimissä kerrotaan!

    esim nyt taasen se silmä, tottakait sille on jonkinlainen selitysmalli pitänyt keksiä, miten se olisi kehittynyt evoteorian perusteella, mutta eihän tämä todellakaan tarvi olla totta, se on sokeaa uskoa jos sen uskoo.

    Äänestä

  • petri... kirjoitti:

    "kannattaa katsoa myös muualle"

    siis katsoa juuri sinun uskonnolliseen kulttiisi juuri evoluution kieltävää selitystä varten.

    "eikä sokeana uskoa kaikkea mitä tieteen nimissä kerrotaan"

    Ei toki, mielestäsi tulisi sokeana uskoa kulttiisi eikä johonkin kamalaan tieteeseen.

    "esim nyt taasen se silmä jne."

    Mites ne koejärjestelyt ja niiden tuottamat epäämättömät tulokset, joita todisteiksikin kutsutaan.

    Minäkin uskon tieteeseen. Tiede on oikeastaan hieno systeemi, koska se kehittyy ja korjaa itseään (tarvittaessa). Samalla uskon myös jumalaan. Haluan uskoa, että kaikella on tarkoitus ja myös luoja.
    Harvat uskaltavat käyttää verbiä "luoda" tai luoja silloin kun puhutaan evoluutiosta. Miksi kaiken takana ei voisi olla luoja?

    Kuten jo edellä mainittiin, kannattaa tutustua siihen, mitkä ovat tieteen "raja-arvot", eli mitä se sanoo esimerkiksi jumalasta.

    Äänestä

  • Kas näin kirjoitti:

    "kannattaa katsoa myös muualle"

    siis katsoa juuri sinun uskonnolliseen kulttiisi juuri evoluution kieltävää selitystä varten.

    "eikä sokeana uskoa kaikkea mitä tieteen nimissä kerrotaan"

    Ei toki, mielestäsi tulisi sokeana uskoa kulttiisi eikä johonkin kamalaan tieteeseen.

    "esim nyt taasen se silmä jne."

    Mites ne koejärjestelyt ja niiden tuottamat epäämättömät tulokset, joita todisteiksikin kutsutaan.

    miksi se menee aina tälläiseksi vänkäämiseksi, eikä se kyllä nytkään ole minussa vika, kaiken saa vääntää kuin rautalangasta!

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    luet esim. havainnot kaukaisista miljardien vuosien takaisista tähdistä ja siitä, että tiedämme tutkimuksilla luonnonlakien olleen täsmälleen tai lähes täsmälleen samoja jo melkein pari miljardia vuotta?

    en tarkoittanut sinua,
    tähdistä en osaa oikein sanoa mitään, rehellisesti!, olen itsekkin näitä miettinyt, jotain ajatuksia on mutta en ala niitä tässä kertoilemaan,eli en osaa vastata tuohon!

    pari miljardia vuotta, luonnonlait samoja!
    = en välttämättä ole samaa mieltä edes tuosta iästä, eri menetelmillä saadaan erilaiset tulokset, ym

    ""en tarkoittanut sinua,
    tähdistä en osaa oikein sanoa mitään, rehellisesti!, olen itsekkin näitä miettinyt, jotain ajatuksia on mutta en ala niitä tässä kertoilemaan,eli en osaa vastata tuohon!""

    Ok.

    ""pari miljardia vuotta, luonnonlait samoja!
    = en välttämättä ole samaa mieltä edes tuosta iästä, eri menetelmillä saadaan erilaiset tulokset, ym ""

    Tässä ei ole erehtymisen mahdollisuutta, vaan tiedämme, ettei Oklon ydinreaktiota olisi voinut tapahtua tai sen lopputuotteet olisivat olleet erilaisia, jos luonnonlait olisivat olleet n.1,9 miljardia vuotta sitten erilaiset:

    http://arxiv.org/PS_cache/hep-ph/pdf/9809/9809549v2.pdf

    Jos ei englanti suju, niin tuolla on tieteelliset todisteet sille, että luonnonlait, mm. valonnopeus, ovat olleet erittäin tarkasti samat kuin nykyisin jo lähes kaksi miljardia vuotta. Täten myös ne tähdet, joita havaitsemme n. kahden miljardin valovuoden päästä ovat olleet olemassa tuon kaksi miljardia vuotta. toki havaitsemme tähtiä myös kauempaa ja voimme olettaa, että tuo valonnopeus on ollut silloinkin sama tai lähes sama.

    Äänestä

  • petri.... kirjoitti:

    päättelyä sanonminä!
    uskonpa että jos luominen voitaisiin jotenkin hyväksyä tieteessä täysipainoiseksi selittäjäksi, olisi evoteoria täysin toisenlainen, sekä myös tulokset, tottakait havainnot luetaan niin, että ne tukevat evoteoriaa!

    Onneksi en kuulu mihinkään uskonnolliseen ryhmittymään, joten minä saan uskoa, että Jumala kaikkiviisaudessaan on luonut maailmankaikkeuden ja suunnitellut kehityshistorian, antanut sen tapahtua, ja katsoo nyt mielenkiinnolla työnsä tuloksia.
    Eiväthän nämä kaksi ajatussuuntaa toisiaan pois sulje, sillä alullakin on alku ja tyhjyyden takana jotain. Avaruus on ääretön. Mistä se tuli?

    Minä vain en ymmärrä, miksi meidän ihmisten pitää päätellä aika, jolloin tämä kaikki tapahtui.
    Maailmankaikkeudessa aikaa ei ole sillä tavalla kuin me sen käsitämme. Vain meillä on tämä vuorokausi, muilla planeetoilla ihan toinen. Meidän vuotemme ei riitä lähimainkaan jollekin toiselle jättiplaneetalle. Olemme kuin pisara valtameressä.
    Miksi juuri meidät olisi luotu kuudessa päivässä - simsalabim - ja koko muu universum olisi kehittynyt niin kuin se kehittyy tänäkin päivänä!?

    Olen jo monta kertaa sanonut, että pitäisi paneutua elävään elämään ja pelastaa maapallo nyt siltä tuholta, jonka liikakansoitus ja ilmaston muutos aiheuttavat.

    Maailmanlopussa on yhdentekevää, mistä kaikki alkoi.
    Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, mihin kaikki loppuu.

    Äänestä

Mun järki ei todista, että täytyy olla Jumala. Jumala se vasta järjetön onkin. Tästä pääsemmekin siihen, että tiede ei käytä päättelymetodinaan järkeä vaan tieteellistä metodia.

Ja jos olet sitä mieltä, että silmä ei voi kehittyä sattumalta, niin mistä tiedät, että sattumaa edes on olemassa? Entäpä jos maailma on deterministinen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

petri.... kirjoitti:

aika naivia uskoa evoteoriaan kaikenselittäjänä, koska se on puolueellinen!

tulee mieleen pesäpallon sopupelit!
--
järkeä kun käytän, minä en voi uskoa sokeasti että silmä olisi kehittynyt sattumalta evon tuloksena, jos näin uskoisin, en kuuntelisi ollenkaan järkeäni. ja nimenomaan ihmisen järkikin todistaa sen että täytyy olla Jumala!.

tottakait evouskossa tökkii monimuukin, mutta otin nyt tuon klassisen silmän esimerkiksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu