Huuhtelen

Kristinusko ja kaikki mikä siihen viittaa, siis kaikki lahkot ja oppisuuntaukset myös, voisivat suorittaa isomman itsetutkiskelun. Sama koskee islamia, näin aluksi vain nämä kaksi mainitakseni.

Viides käsky kuuluu: Älä tapa. Niin kauan kuin minun elinaikanani olen maailmaa tarkkaillut, ei muuta ole tehtykään kuin tapettu. Ja nämä tappajat vielä oikein siunataan tehtäväänsä. Siis niin kaksinaismoraalista touhua kuin olla osaa.

Kohta joku hihhuli väittää, että sehän on vain Jumalan ja Pahan välistä taistelua. Ei ole. Mutta ehkäpä Luonto hoitaa tämänkin ongelman ajan myötä. Viitteet ainakin siihen suuntaan ovat näkyvissä ihan telkkarin uutislähetyksissä. Kirjoitin Luonto, en siis Jumala. Noin epäselvyyksien välttämiseksi.

Katsokaahan uskikset, että ruuti on kuivaa...
3267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Se viemäri saa niellä koko kristinuskon jurineen niin viimeinkin ihmiskunta pääsis hetkeksi irti saatanallisuuden pahimmasta edustajasta. Tietysti se tulisi esiin uutena hahmona mutta silloin olis ihmiskunta vahvemmilla faktoilla varustettu.

Äänestä

Olet oikeassa siinä että,olisi aihetta itsetutkisteluun.
Tuo mitä sanot lahkoista, on haukkuma nimitys vapaista suunnista. Ja taitaa olla luterilaisen kirkon antama haukkuma nimi.
Koska kirkko ei hyväksy uudestisyntyneitä uskovaisia jotka on Raamatun opetuksen mukaisella uskovien kasteella käynyt.

Tämän kaste asian takia helluntailaisia haukutaan hihhuleiksi ja lahkolaisiksi.(Haukkukaa ihan vapaasti vaan.
Haukuttiinha Jeesustakin ja opetuslapsia ja Apostoleita.Ei nämä haukut meille haavaa tee.
Pahojen puheiden takia Jeesus julistaa haukuttuja vanhurskaiksi.)

Lahkot oli jo Jeesuksen eläessä. Niitä olivat mummoassa, saddukeukset ja helenistit.
Eikä tämänpäivän vapailla suunnilla ole edellä mainittujen lahkojen kanssa mitään yhteistä.

Kymmenen käskyä ovat yhä totta. Koska ne on Jumalan sanaa.

Tuo uskonnon varjolla tappaminen on ihan tosi.
Esim islam, on vienyt miekan ja muiden aseiden voimalla uskontoaan niin-kauan kun on ollut olemassa.
Silloin kun Suomi oli sodassa, myös Suomen luterilaisen kirkon papit siunasivat tappajat rintamalle ja lupasivat sankaruuden ja taivaspaikan niille jotka kaatuu isänmaan ja uskonnon puolesta, vaikka Raamattu sanoo ettei, yhdessäkään murhaajassa ole iänkaikkista elämää.

Uskontoja ja uskomuksija on kuka tietää kuinka paljon.On buthaa ja allahia,ym,ym, jotka ovat epäjumalia joita uskonnolliset ihmiset palvoo ja palvelee.

Mutta Jumalalta Jeesuksen sovitustyön perusteella, lahjaksi saadulla uskolla. USKOLLA jonka Jumala vaikuttaa ja uskonnoilla? ei ole mitään yhteistä.

On valitettavaa että ihmiset sekoittaa ne toisiinsa, kun eivät tiedä mikä on totuus.

Uudestisyntynyt/parannuksen tehnyt uskovainen ei voi tappaa toista ihmistä missään tilanteessa.

Tuosta Jumalan ja pahan välisestä taistelusta sen verran että, kyllä se on se seilun-vihollinen jota Ramaatussa sanotaan saatanaksi ja perkeleeksi,joka
vetää ihmiset sotaan.
Syy siihen miksi näin on, on siinä että, ihminen joka ei ole uskossa on luonnostaan pahan palveluksessa.
Niinkuin Raamattu sanoo että, joka on Jeesuksen oma on Jeesuksen orja. Mutta joka on saatana oma on saatanan orja. ja kumpaisenkin omat tekee sitä mitä hänen herransa käskee.

Me emme voi palvella molempia yhtäaikaa, jos on toisen puolella niin on toista vastaan.

Sanot että, ehkäpä luonto ongelman ratkaisee.
Ei ratkaise.
Sen tekee Kaikkivaltias JUMALA joka viimeisinä päivinä laskee tuomionsa tämän kaiken pahuuden ylle
Tämän saat selville Raamatusta.

Lueppas vaikka.esim, Jesajan, Jeremian, Hesekielin ja ilmestyskirjasta mitä Jumala tulee tekemään päivien lopulla, kun ihmisten synnin mitta tulee täyteen.
Uskosta osattomana et ehkä ymmärrä Raamatun sanomaa.Etpä taida edes uskoa että, Jumala ja Jeesus on todellisija.

Äänestä
  • >>Silloin kun Suomi oli sodassa, myös Suomen luterilaisen kirkon papit siunasivat tappajat rintamalle ja lupasivat sankaruuden ja taivaspaikan niille jotka kaatuu isänmaan ja uskonnon puolesta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


viemäriin kirjoitti:

Kristinusko ja kaikki mikä siihen viittaa, siis kaikki lahkot ja oppisuuntaukset myös, voisivat suorittaa isomman itsetutkiskelun. Sama koskee islamia, näin aluksi vain nämä kaksi mainitakseni.

Viides käsky kuuluu: Älä tapa. Niin kauan kuin minun elinaikanani olen maailmaa tarkkaillut, ei muuta ole tehtykään kuin tapettu. Ja nämä tappajat vielä oikein siunataan tehtäväänsä. Siis niin kaksinaismoraalista touhua kuin olla osaa.

Kohta joku hihhuli väittää, että sehän on vain Jumalan ja Pahan välistä taistelua. Ei ole. Mutta ehkäpä Luonto hoitaa tämänkin ongelman ajan myötä. Viitteet ainakin siihen suuntaan ovat näkyvissä ihan telkkarin uutislähetyksissä. Kirjoitin Luonto, en siis Jumala. Noin epäselvyyksien välttämiseksi.

Katsokaahan uskikset, että ruuti on kuivaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu