kun valmistelet tutkimustyösi väitöskirjaa, saattaisi olla hyödyksi ottaa esille sellaisia alueita Raamatusta, joista Raamatun oman sanan perusteella ja tulkinnalla on vähemmän ennen tehtyjä väitöskirjoja.
Esimerkiksi helluntailaisuus on tähän asti opettanut, että kaikki kirjoitukset ovat "niin ja amen", mutta apostoli Paavali opetti vain Jumalan antamien lupausten olevan Amenen arvoisia:
2.Kor. 1:20
"Sillä niin monta kuin Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat hänessä »on»; sentähden tulee hänen kauttaan myös niiden »amen», Jumalalle kunniaksi meidän kauttamme."
Kol. 2:14
"ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin".
Edellisessä asiassa Paavali viittasi todennäköisesti tähän VL;n kirjoitukseen:
5. Moos. 30:19
"Minä otan tänä päivänä taivaan ja maan todistajiksi TEITÄ VASTAAN, että minä olen pannut sinun eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Niin valitse siis elämä, että sinä ja sinun jälkeläisesi eläisitte".
Hes. 20:25
"Niinpä minäkin annoin heille käskyjä, jotka eivät olleet hyviä, ja oikeuksia, joista he eivät voineet elää,"
Hoos. 1:10
(2:1) Mutta israelilaisten luku on oleva niinkuin meren hiekka, jota ei voi mitata eikä lukea. Ja siinä paikassa, jossa heille on sanottu: 'Te ette ole minun kansani', heille sanotaan: 'Elävän Jumalan lapset!'
Hes. 20:44
"Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra, kun minä teen teille, minkä teen, oman nimeni tähden, en teidän pahan vaelluksenne enkä riettaiden tekojenne ansion mukaan, te Israelin heimo; sanoo Herra, Herra."

Vastaukset 17
Vanhimmat
Yksi mies teki geologiasta lopputyötä ja se oli varsin kattava. Sain tutustua siihen. Hän päätti mainiosti tuon lopputyön Psalmin sanoin. Valitettavasti en enää muista kohtaa mutta se oli nappi.
Oliko se työ tehty geologiasta or teologiasta?
Melissa2001 !!!!! :D
Geologiasta. Psalmi oli yli sadan muistaakseni.
kauppamiehiä ja aloittivain napista ja vieläpä erämaassa. Jos teillä on uskoa sinapinsiemenkään vertaa, niin perustakaa nappikauppa erämaahan ja anokaa starttirahaa valtiolta!
Jos on vain ammattitaito ja hyvä idea niin starttiraha irtoaa. Olenkin joskus kauan sitten sanonut kun työmme menestyi; vaikka alkaisimme kaivaa ojaa erämaahan, olisi kohta vieressä kuokkioita.
on tutkimista. Jumala loi kaiken, kivet siinä muun mukana. Piste.
Niin tuonnekin kylälle perusti mies suuren Ge Kås kaupan, jossa jopa suomalaiset käyvät rihkamaa ostamassa.
Alkuunsa kottikärryllä kuljetti kauppaansa tavaraa ja nyt miljoonia pyörittelee, eli maasta se pienikin ponnistaa.
Tarkoitatko ekivaari elämän väitöskirjaa..?
Sillä sanan varsinaisessa merkityksessä en todellakaan ole koskaan tehnyt enkä tule tekemään tohtorin väitöskirjaa.
Rukoile kuitenkin kaiken sen muun puolesta , mitä teen.
kiitos oikaisusta! Sain ilmeisesti väärän käsityksen 24.07. olleesta kirjoituksestasi, "Väitöskirja ja tohtoori?" mutta tarkoitit ilmeisesti toista kuin itseäsi.
En lukenut ketjun kaikkia kirjoituksia ja sillai tulee niitä "kaksosia" ja "kolmosia"!
ei mennä henkilökohtaisuuksiin! Hoitajat ovat hienoja ihmisiä ja tekevät vastuunalaista työtä.
Apu/perushoitajan vastuullisimpia töitä ovat vaipanvaihto ja rektaalilämmön mittaus!
Jep, tää kirjoittaja on taas näitä, joka ajankohtais ja helmen keskusteluista seuraa tännekkin .?
Sama on sävel kirjoituksessa .Eipä moisesta kannata välittää.!
Taitaa vastata jo omiin sanomisiinsakin samassa ketjussa.!
Älä tuo riitojasi tänne muilta foorumeilta.
On muuten aika kaksinaamaista vastata tuollaisella nickillä oman rekisteröidyn asemesta.
Eiköhän se ole niin, että riitaa haastavat tulevat perässä.
Sinäkö siellä jälleen olet perässä tullut?
"Taitaa vastata jo omiin sanomisiinsakin samassa ketjussa.!"
No, no..Riitapukariko se siellä?