Vaihteeksi

Jokohan alkaa kuulua järjen ääni mainonnassakin?

http://www.taloussanomat.fi/omatalous/2007/07/27/Ex-Bob Parkkinen: Yritykset mainostavat liikaa/200718033/322?rss=4

Esim mobiiliviestinnän ja laajakaistapalvelujen tuottamisessa mainonnan kulut ovat oleellinen osa kuluttajahinnan muodostumista ja jo pitkään olleet kohtuuttoman korkeat muihin kustannuksiin verrattuna.
1468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

>...olleet kohtuuttoman korkeat muihin kustannuksiin verrattuna.

Kyllä kai kun ko. toiminnoissa ei juuri muita kuluja ole mutta mainonnnan kulut ovat merkittävät kaikessa hinnoittelussa.

Rikkaille on omat mainoskanavansa joten keskituloiset palkansaajat maksavat leijonanosan yleisestä mainonnasta. Palkansaajista suuri enemmistö kuuluu tuloluokkaan 20 000...40 000 € vuodessa ansaitsevat ja heidän kokonaisnettotulonsa vuodelta 2005 olivat noin 33 mrd euroa. Viimevuonna mediamainontaan käytettiin 1,23 mrd euroa joten keskivertopalkansaaja joutuu käymään töissä noin 2 viikkoa että saa maksettua osuutensa mainoskakusta!

Lopuilla voi sitten ostaa jotain hyödyllistä tai laittaa vaikkapa säästöön jos sattuu jotain jäämään.

Kuulostaako mukavalta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asiaa. kirjoitti:

Jokohan alkaa kuulua järjen ääni mainonnassakin?

http://www.taloussanomat.fi/omatalous/2007/07/27/Ex-Bob Parkkinen: Yritykset mainostavat liikaa/200718033/322?rss=4

Esim mobiiliviestinnän ja laajakaistapalvelujen tuottamisessa mainonnan kulut ovat oleellinen osa kuluttajahinnan muodostumista ja jo pitkään olleet kohtuuttoman korkeat muihin kustannuksiin verrattuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu