Pyhän Hengen

Vanhan Testamentin aikana Pyhän Hengen toiminta maan päällä oli erilaista kuin myöhemmin, Jeesuksen vaeltaessa täällä maan päällä lihansa päivinä, ja toisaalta hänen astuttuaan ylös taivaisiin ylösnousemisensa jälkeen.

Hyvä kuvaus siitä kuinka Pyhä Henki toimi Vanhan Testamentin aikana on esimerkiksi 2. Kuningasten kirjan alussa.

’Niin Elia otti vaippansa, kääri sen kokoon ja löi veteen; ja vesi jakaantui kummallekin puolelle, ja he kävivät molemmat virran yli kuivaa myöten.
Kun he olivat tulleet yli, sanoi Elia Elisalle: "Pyydä minua tekemään hyväksesi jotakin, ennenkuin minut otetaan pois sinun tyköäsi". Elisa sanoi: "Tulkoon minuun sinun hengestäsi kaksinkertainen osa".
Hän vastasi: "Pyyntösi on vaikea täyttää. Mutta jos näet, kuinka minut otetaan pois sinun tyköäsi, niin se täytetään; jollet, niin se jää täyttämättä."
Kun he niin kulkivat ja puhelivat, niin katso, äkkiä ilmestyivät tuliset vaunut ja tuliset hevoset, ja ne erottivat heidät toisistansa, ja Elia nousi tuulispäässä taivaaseen.
Kun Elisa sen näki, huusi hän: "Isäni, isäni! Israelin sotavaunut ja ratsumiehet!" Sitten hän ei enää nähnyt häntä. Ja hän tarttui vaatteisiinsa ja repäisi ne kahdeksi kappaleeksi.
Sitten hän otti maasta Elian vaipan, joka oli pudonnut hänen päältään, palasi takaisin ja pysähtyi Jordanin rannalle.
Ja hän otti Elian vaipan, joka oli pudonnut tämän päältä, löi veteen ja sanoi: "Missä on Herra, Elian Jumala?" Kun hän siis löi veteen, jakaantui se kummallekin puolelle, ja Elisa kävi virran yli.’ (2 Kun 2:8-14).

Elisa profeetasta tuli Elian seuraaja (Tästä episodista on muuten kielenkäyttöömme vakiintunut termi ’manttelinperijä’) ja merkiksi siitä hän teki samankaltaisen voimallisen teon kuin väkevä oppi-isänsä.
Hyvin usein Pyhästä Hengestä puhutaan Vanhassa Testamentissa profeettojen toiminnan yhteydessä. Mutta myös kuningas Saulin elämä kuvaa sitä kuinka tuolloin Pyhä Henki saattoi tulla ihmiseen, mutta hänen tekemiensä väärien valintojen seurauksena myös poistua ihmisestä.

Johannes Kastaja oli ikään kuin ’taitekohdan’ suuri profeetta, josta mainitaan Raamatussa:
’Sillä hän on oleva suuri Herran edessä; viiniä ja väkijuomaa hän ei juo, ja hän on oleva täytetty Pyhällä Hengellä hamasta äitinsä kohdusta.’ (Luuk 1:15).

Jeesuksen opetuslapset elivät Vapahtajan seurassa, he näkivät voimalliset teot ja ihmeet joita hän teki, ja saivat kuulla opetusta hänen omasta suustaan. Jeesuksen saarnoista pääsivät osallisiksi myös monet muut hänen aikalaisensa Israelin maalla. Kerrotaanhan, että häntä kaikkialla minne hän meni seurasi suuri kansanjoukko. Silloinkaan kaikki eivät silti uskoneet häneen, eivätkä juutalaiset kansana tunnustaneet Messiastaan.

Opetuslapset saivat Jeesukselta erityiskohtelun. Viimeisellä aterialla hän antoi heille Pyhän Hengen, ja sen myötä valtuudet syntien anteeksi antamiseen.
’Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät." Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt." (Joh 20:21-23).

Tuon tapahtuman ja Jeesuksen ylösnousemuksen sekä taivaaseenastumisen jälkeen tapahtuu poikkeuksetta niin, että ihmisen antaessa elämänsä Jeesukselle, Pyhä Henki tulee häneen sinetiksi.
Näin uskova ihminen tietää olevansa Herran oma, myös silloin kun epäusko pyrkii saamaan hänestä otetta.
’Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.’ (Room 8:16).

Toisaalta Pyhä Henki on sen lupauksen vakuutena että kun Jeesus tulee noutamaan omansa, hän tunnistaa heidät tuosta sinetistä, ja myös uskova ihminen voi varmasti luottaa siihen että näin todella tapahtuu.
’Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti, sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi - hänen kirkkautensa kiitokseksi.’ (Ef 1:13-14).

’Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee".’ (2 Tim 2:19)

Ensimmäisenä ’kristillisenä’ helluntaina (Apt 2) tapahtui sitten tuo, jota on alettu kutsua Pyhällä Hengellä täyttymiseksi.
Samalla apostolit alkoivat ymmärtää, että Jumalan lupaukset eivät ole tarkoitettu vain juutalaisille, vaan kaikkien maailman kansojen kaikille ihmisille.

’Ja kun minä rupesin puhumaan, tuli Pyhä Henki heidän päällensä, niinkuin alussa meidänkin päällemme. Silloin minä muistin Herran sanan, jonka hän sanoi: 'Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä'.’ (Apt 11:15-16).

Lupaus Pyhän Hengen vuodattamisesta laajemmin ja runsaampana kuin esimerkiksi Vanhan Testamentin aikoina tapahtui, on annettu Jooelin kirjassa:
’Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät. Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni.’ (Jooel 2:28-29).

Jeesus selitti opetuslapsille, miksi Pyhän Hengen tulo maan päälle on tärkeätä:

’Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän. Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion: synnin, koska he eivät usko minuun; vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe; ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu.
Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa. Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.
Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.’ (Joh 16: 7-15).

Yhteenvetona siis Pyhän Hengen tehtävät:
- Näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion. Uskomattomalle ihmiselle tulee synnintunto Pyhän Hengen vaikutuksesta. Mutta Hän neuvoo ja johdattaa myös herätyksen tulleita, etsiviä ihmisiä Jeesuksen ristin juurelle ja Elämän lähteelle.
- Kirkastaa Kristusta. Kun uskova ihminen lukee Raamattua, se alkaa elää hänelle erityisellä tavalla Pyhän Hengen vaikutuksesta. Raamattu ei ole mikä tahansa kirja kirjojen joukossa vaan siihen on kätkettynä Jumalan voima.
’Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.’ (2 Piet 1:20-21).
- Johdattaa uskovat ’kaikkeen totuuteen’.
- Tulevaiset Hän julistaa. Jumala puhuu tulevista tapahtumista ihmisten kautta, jotka ovat saaneet profetoimisen lahjan.

Elävään uskoon kuuluu aina myös yliluonnollinen ulottuvuus, mikä ilmenee muun muassa henkilahjojen toimintana, kuten sairaiden paranemisena.

Pyhän Hengen saaminen liittyy uskoon tulemiseen:
’Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän sen aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta, samalla tavalla kuin "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi"
’että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen.’ (Gal 3:5-6-14).
1221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

hyvin tuli asia esille. Jatka samaan malliin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

toiminnasta kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu