kun seurakunta saa ihmiset sairaiksi ja ahdistuneiksi? Olen jo toinen poismuuttaja, jolle se on mahdollista.(Hiipakunnan muutos)
En tarkoita henkistä sairautta, vaan ruumiin oireilua. Merkillisen kovia ja tunteettomia ihmisiä.
Turha sanoa mitään, sillä kaikkihan on vain seurakuntaan sopimattomien ihmisten syytä. Kovikset pärjää aina.
En tarkoita henkistä sairautta, vaan ruumiin oireilua. Merkillisen kovia ja tunteettomia ihmisiä.
Turha sanoa mitään, sillä kaikkihan on vain seurakuntaan sopimattomien ihmisten syytä. Kovikset pärjää aina.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Joskus tuntuu siltä kuin huonointa mainosta kristinuskolle olisimme me kristityt itse. :( Eivät tietenkään kaikki, mutta aika paljon on ihmisten välillä sellaista pahaa verta.. :( Ikävää.. kuten sanottu antaa kehnon kuvan meistä. Eikö ole niin, että hedelmistään puu tunnetaan? Kunpa voisimme kaikki tehdä enemmän hyvää hedelmää, eikä sitä mätää..
Jeesuksen viimeinen käsky: "Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, että teillä on keskinäinen rakkaus"(Joh.13:35).
Näiden keskustelujen pääongelmana näyttää olevan sen määritteleminen, ketkä kuuluvat opetuslasten joukkoon. Se rajattiin aikanaan jakamattoman kirkon kokouksissa, mutta sen jälkeen on ilmaantunut suuri joukko paimenia, jotka torjuvat vain toisiaan ja sudet saavat mellastaa vapaasti.
Näissä keskusteluissa on esiintynyt joitain henkilöitä, joiden mielestä susillakin on oikeus kuulua laumaan.
Mitä pitäisi tehdä, on paljon vaikeampi vastattavaksi, kuin miksi? Siksi vastaankin kysymykseen miksi?
Mielestäni kaiken alku ja syy on se, ettemme halua toteuttaa omalta kohdaltamme sitä Galatalaiskirjeen luku 6, jae 2 kohtaa, vaan jätämme kaiken Herran haltuun.
samaisessa seurakunnassa en ole voinut hyvin. Lopetin palveluksissa käynnin, koska en kestänyt kaksinaamaisuutta, juoruilua ja panettelua. Kun ihminen kävelee kirkossa, ei ihmisten pitäisi hymyillä merkitsevästi seläntakana. Eikä kohdella kuin huoraa.
Millä oikeudella jotkut ihmiset ottavat asiakseen toisten kiusaamisen ja vielä kirkossa, jonka luulisi olevan ihmisen turvapaikka. Eikö ortodoksi kirkon johto yhtään välitä siitä, mitä seurakunnissa todella tapahtuu? Eikö heidän pitäisi olla huolissaan yhdestäkin joka lähtee pois kirkonhelmasta? Onko teillä varaa siihen?
Montakohan skandaalia yksi seurakunta kestää peräkkäin? Miksi toisille ollaan suopeita, ei heidän tekojensa mukaan, ja toisille epäsuopeita, vaikka he olisivat olleet kirkolle hyväksi? Ei mahdu minun arvomaailmaani.
Tunnelma oli kuin Neuvostoliitossa.
Hei! Onhan se surullista, jos koet että sinua kohdellaan huonosti. Yksi kysymys vaan tuli mieleen, ketä menet kirkkoon kohtaamaan, kirkkokansaa vai Kristusta? Meitähän kehoitetaan rukoilemaan: jopa vihollistemme? puolesta. Olen itse saanut apua juuri tällä tavalla, ryhtynyt rukoilemaan kiusaajien puolesta ja saanut apua. Toivottavasti sinäkin jaksaisit tehdä saman ja saisit apua. Eikö lähellä ole ketään jolle voisit uskoutua ja saada keskusteluapua, joskus sekin voi auttaa. Voimia sinulle.
.... on vaikea. Paholainen tekee työtään juuri kirkossa. Surkeinta on se jos joutuu itse kohteeksi, se murtaa ihmisen vähitellen, ensin tulevat ruumiilliset oireet ja sitten tulevat psyykkiset oireet. Tämä kuulostaa karmealta sanoa, mutta oman itsensä ja oman hyvinvointinsa takia voi olla parempi että ei käy "omassa" kirkossa vaan matkaa muualle jumalanpalveluksiin. Valitettavasti psykopaatteja on myös ort.kirkossa ja psykopaateilta täytyy suojautua; ei ruveta heidän uhrikseen.
Ei todellakaan pidä ryhtyä psykopaattien uhriksi, mutta heidän puolestaan voi rukoilla ja ennenkaikkea rukoilla itselleen vahvistusta jaksamiseen ja pärjäämieseen En tiedä kuinka psykoopaattien kanssa toimitaan, on jonkinverran kokemusta, ainut keino oli siirtyä pois lähipiiristä sillä mitään muutoksia ei käyttäytymiseen tullut. Voiko psykopaatti parantua kuka tietää tai tietääkö kukaan?