mitä nöyryys

ortodoksisessa uskossa?
15675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

uhrautumista. Luin legendan jossa eräs munkki makasi lantakasassa ja koki oman olemattomuutensa täysillä.

Ihmisen tulisi tietää oma rajallisuutensa ja mitättömyytensä Jumalan edessä.

Äänestä

Lukemattomissa legendoissa on vaatimattomuutta ja itsensäkieltämistä, jonka tietää vain tekijä. Vaatimattomana ihmisenä tekijä on kerskannut nöyryydellä.


Lähinnä nöyryyttä on päässyt Abba Nisteros suuri, josta kertoo arkkipiispa Paavalin Erämaan hedelmälliset puutarhat seuraavan tarinan:
Abba Nisteros Suuri kulki kerran erämaassa erään veljen seurassa. Nähtyään petoeläimen he juoksivat pakoon. Silloin veli sanoi hänelle:
- Sinäkin siis pelkäät, isä?
- En, poikani, en minä pelkää, mutta minun täytyi lähteä pakoon, sillä muuten en olisi kyennyt pakenemaan kerskailun henkeä.

Tämä on suosikkilegendani.



Kauimpana nöyryydestä lienee II ekumeenisen kirkolliskokouksen 3. sääntö (Konstantinopolin piispalla olkoon arvon etuoikeus Rooman piispan jälkeen, sillä Konstantinopoli on Uusi Rooma), ja
Trullo 36. sääntö (Uudistaen ne säännökset, jotka tähän Jumalan vartioimaan ja keisarilliseen kaupunkiin kokoontuneet sataviisikymmentä ja Kalkedoniin kokoontuneet kuusisataakolmekymmentä pyhää isää ovat säätäneet, määräämme että Konstantinopolin istuimen tulee nauttia yhtäläistä etuoikeuksia kuin vanhemman Rooman istuin ja kirkollisissa asioissa olla mahtava, niinkuin tuokin, ollen tuon jälkeen toinen, jonka jälkeen laskettakoon Aleksandrian suurkaupungin istuin, sitten Antiokian ja tämän jälkeen Jerusalemin kaupungin istuin.)


Kuten Trullon 39. sääntö sääntö osoittaa, nöyryys ja vastuu rahvaasta ei kuulu piispoille (Koska veljemme ja kanssaliturgimme Johannes, Kyproksen saaren esimies barbarien hyökkäysten vuoksi ja vapautuakseen pakanain orjuudesta sekä vilpittömästi asettuakseen kristillisimmän vallan valtikan alle, ihmisrakkaan Jumalan kaitselmuksesta sekä Kristusta rakastavan ja hurskaan keisarimme vaivannäön johdosta yhdessä kansansa kanssa, on sanotusta saaresta siirtynyt Hellespontoksen maakuntaan, harkitsemme oikeaksi, että Efesokseen aikaisemmin kokoontuneiden Jumalan innoittamien isien yllämainitun miehen istuimelle lupaamat etuoikeudet säilytetään, niin että uusi Justinianopolis omistaa Konstantinopolin oikeuden ja että sille asetettu Jumalalle rakkain piispa on kaikkien Hellespontoksen maakunnan piispojen esimies sekä että hänet valitsevat hänen omat piispansa, vanhan totunnaisen tavan mukaan. Sillä kussakin kirkossa vallitsevia tapoja ovat Jumalan innoittavat isämmekin päättäneet säilytettäväksi, ja Kyzikoksen kaupungin piispa on sanotun Justiniapolin esimiehen alainen kaikkien muiden mainitun Jumalalle rakkaimman esimiehen Johanneksen alaisten piispojen esimerkin mukaisesti, hänen, joka tarpeen vaatiessa myös tulee vihkimään saman Kyzikoksen kaupungin piispan.)

Äänestä

joka ei tee numeroa itsestään. Jos hän onnistuu elämässään hän ei kerskaile, jos taas epäonni kohtaa häntä, hän ei surkuttele itseään. Hän ei suutu kun häntä herjataan, eikä ylpisty kun häntä kehutaan, vaan antaa aina kaikesta kunnian Jumalalle.

Hän tekee aina kaikessa parhaansa ja kohtelee lähimmäisiään lempeästi ja oikeudenmukaisesti.

Äänestä

kirkossa, vaikka kuinka mieli tekisi:)

Äänestä

Monta olennaista seikkaahan nuo jo mainitsivatkin. Menen syvemmälle, poraudun olennaiseen. Vaikka tiedostaisitkin totuuden/oikeudenmukaisuuden, siinä asiassa/elämäsi kulussa mihin sinua viedään, tahtomattasikin. Vaikka kaikki muut olisivatkin väärässä totuuden suhteen, sinä sallit kohdallasi kärsimyksen, että loppupeleissä kaikki kohtaisivat totuuden. Tämä edellä kuvattu on vain harvojen näyryyden saavutettavissa.

Äänestä

Tämä palsta on täynnä fariseuksia, joille oikea ortodoksinen usko on täysin vierasta. He täällä inisevät milloin mistäkin ja ylpeilevät omalla hurskaudellaan. Myös allekirjoittanut ylpeilee omalla oikeauskoisuudellaan ja nöyryys on kaukana.

Äänestä
  • Minä olen kuullut erään isän suusta opetuksen, jonka mukaan on verrattomasti jalompaa olla nöyrästi ylpeä kuin ylpeästi nöyrä.

    Äänestä

  • Makarios kirjoitti:

    Minä olen kuullut erään isän suusta opetuksen, jonka mukaan on verrattomasti jalompaa olla nöyrästi ylpeä kuin ylpeästi nöyrä.

    ei huomaa omaa tilaansa. ei siis voi olla nöyrästi ylpeä eikä ylpeästi nöyrä.

    Äänestä

  • nöyrähän kirjoitti:

    ei huomaa omaa tilaansa. ei siis voi olla nöyrästi ylpeä eikä ylpeästi nöyrä.

    ...kyseiselle isälle, kun seuraavan kerran näemme. Kaikkea potaskaa ne papit sepustavatkin. ;=D

    Äänestä

  • Makarios kirjoitti:

    ...kyseiselle isälle, kun seuraavan kerran näemme. Kaikkea potaskaa ne papit sepustavatkin. ;=D

    katuu ylpeyttään, niin hän on tällainen "nöyrästi ylpeä". Mutta kysy häneltä, mitä hän tarkoittaa tuolla sanonnalla? Voin itsekin kysyä. Hän kastaa kahden viikon kuluttua tyttärentyttäreni.

    Äänestä

  • että jos ylpeä kirjoitti:

    katuu ylpeyttään, niin hän on tällainen "nöyrästi ylpeä". Mutta kysy häneltä, mitä hän tarkoittaa tuolla sanonnalla? Voin itsekin kysyä. Hän kastaa kahden viikon kuluttua tyttärentyttäreni.

    ...tunnistit arvon isän.

    Tyttärentyttärellesi (ja tietysti myös vanhemmille ja isovanhemmille) monia armorikkaita vuosia!

    Äänestä

  • Makarios kirjoitti:

    ...tunnistit arvon isän.

    Tyttärentyttärellesi (ja tietysti myös vanhemmille ja isovanhemmille) monia armorikkaita vuosia!

    ystäväni, hyvin hauska ja huumorintajuinen. Kiitoksia onnittelusta. Tyttärentyttäreni täytti lauantaina neljä viikkoa.

    Äänestä

  • Makarios kirjoitti:

    Minä olen kuullut erään isän suusta opetuksen, jonka mukaan on verrattomasti jalompaa olla nöyrästi ylpeä kuin ylpeästi nöyrä.

    Minusta nöyrästi ylpeä voisi tarkoittaa tervettä itsetuntoa, että iloitsee onnistumisistaan ja saamistaan kaikista lahjoista.

    Mutta ei rakenna minkäänlaisia arvoasetelmia tyyliin: "Minä olen huippu, mutta sinä olet ihan luuseripaska."

    Ylpeästi nöyrä taas on minulle hyvinkin tuttu käsite, olen tavannut tällaisia omahyväisiä ihmisiä. Monesti tähän yhdistyy marttyyrius.

    Äänestä

  • Helena¤ kirjoitti:

    Minusta nöyrästi ylpeä voisi tarkoittaa tervettä itsetuntoa, että iloitsee onnistumisistaan ja saamistaan kaikista lahjoista.

    Mutta ei rakenna minkäänlaisia arvoasetelmia tyyliin: "Minä olen huippu, mutta sinä olet ihan luuseripaska."

    Ylpeästi nöyrä taas on minulle hyvinkin tuttu käsite, olen tavannut tällaisia omahyväisiä ihmisiä. Monesti tähän yhdistyy marttyyrius.

    Tismalleen juuri näin. Meidän suomalaistenkin pitäisi oppia olemaan oikeutetusti mutta ylpistymättä pollea hyvistä puolistamme. Terve itsetunto on harvassa. Omahyväisiin, teeskentelevää vaatimattomuuttaan korostetusti tykötuoviin suomalaisiin sen sijaan törmää tuon tuostakin.

    Äänestä

  • Makarios kirjoitti:

    Tismalleen juuri näin. Meidän suomalaistenkin pitäisi oppia olemaan oikeutetusti mutta ylpistymättä pollea hyvistä puolistamme. Terve itsetunto on harvassa. Omahyväisiin, teeskentelevää vaatimattomuuttaan korostetusti tykötuoviin suomalaisiin sen sijaan törmää tuon tuostakin.

    Terve itsetunto on ominaisuus jota meiltä puuttuu ja siinä voisi olla kasvun paikkaa. Ehkä menneiden sukupolvien asenteet, "enhän minä mitään ole, enkä mitään osaa" ja jota linjaa vetivät vanhempamme meitä kasvattaessaan. Olen sellaisen sukupolven kasvatteja, jolloin tyttölapsia ei isommin arvostettu, kasvatusmuotona oli tekemisten ja tekemättä jättämisten moittiminen, ulkomuodon arvosteleminen ja kaiken hyvän maahanpolkeminen. Kirkossa Jumalan rakkaus, Jumalan äidin kunnioitus ja rakkaus sekä rukoukset ovat palauttaneet itsetuntoa ja itsekunnoitusta ehkä sitä kautta löytyy kasvun mahdollisuus terveeseen nöyryyteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


takoittaa kirjoitti:

ortodoksisessa uskossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu