mitä nöyryys

uhrautumista. Luin legendan jossa eräs munkki makasi lantakasassa ja koki oman olemattomuutensa täysillä.

Ihmisen tulisi tietää oma rajallisuutensa ja mitättömyytensä Jumalan edessä.

Lukemattomissa legendoissa on vaatimattomuutta ja itsensäkieltämistä, jonka tietää vain tekijä. Vaatimattomana ihmisenä tekijä on kerskannut nöyryydellä.


Lähinnä nöyryyttä on päässyt Abba Nisteros suuri, josta kertoo arkkipiispa Paavalin Erämaan hedelmälliset puutarhat seuraavan tarinan:
Abba Nisteros Suuri kulki kerran erämaassa erään veljen seurassa. Nähtyään petoeläimen he juoksivat pakoon. Silloin veli sanoi hänelle:
- Sinäkin siis pelkäät, isä?
- En, poikani, en minä pelkää, mutta minun täytyi lähteä pakoon, sillä muuten en olisi kyennyt pakenemaan kerskailun henkeä.

Tämä on suosikkilegendani.



Kauimpana nöyryydestä lienee II ekumeenisen kirkolliskokouksen 3. sääntö (Konstantinopolin piispalla olkoon arvon etuoikeus Rooman piispan jälkeen, sillä Konstantinopoli on Uusi Rooma), ja
Trullo 36. sääntö (Uudistaen ne säännökset, jotka tähän Jumalan vartioimaan ja keisarilliseen kaupunkiin kokoontuneet sataviisikymmentä ja Kalkedoniin kokoontuneet kuusisataakolmekymmentä pyhää isää ovat säätäneet, määräämme että Konstantinopolin istuimen tulee nauttia yhtäläistä etuoikeuksia kuin vanhemman Rooman istuin ja kirkollisissa asioissa olla mahtava, niinkuin tuokin, ollen tuon jälkeen toinen, jonka jälkeen laskettakoon Aleksandrian suurkaupungin istuin, sitten Antiokian ja tämän jälkeen Jerusalemin kaupungin istuin.)


Kuten Trullon 39. sääntö sääntö osoittaa, nöyryys ja vastuu rahvaasta ei kuulu piispoille (Koska veljemme ja kanssaliturgimme Johannes, Kyproksen saaren esimies barbarien hyökkäysten vuoksi ja vapautuakseen pakanain orjuudesta sekä vilpittömästi asettuakseen kristillisimmän vallan valtikan alle, ihmisrakkaan Jumalan kaitselmuksesta sekä Kristusta rakastavan ja hurskaan keisarimme vaivannäön johdosta yhdessä kansansa kanssa, on sanotusta saaresta siirtynyt Hellespontoksen maakuntaan, harkitsemme oikeaksi, että Efesokseen aikaisemmin kokoontuneiden Jumalan innoittamien isien yllämainitun miehen istuimelle lupaamat etuoikeudet säilytetään, niin että uusi Justinianopolis omistaa Konstantinopolin oikeuden ja että sille asetettu Jumalalle rakkain piispa on kaikkien Hellespontoksen maakunnan piispojen esimies sekä että hänet valitsevat hänen omat piispansa, vanhan totunnaisen tavan mukaan. Sillä kussakin kirkossa vallitsevia tapoja ovat Jumalan innoittavat isämmekin päättäneet säilytettäväksi, ja Kyzikoksen kaupungin piispa on sanotun Justiniapolin esimiehen alainen kaikkien muiden mainitun Jumalalle rakkaimman esimiehen Johanneksen alaisten piispojen esimerkin mukaisesti, hänen, joka tarpeen vaatiessa myös tulee vihkimään saman Kyzikoksen kaupungin piispan.)

joka ei tee numeroa itsestään. Jos hän onnistuu elämässään hän ei kerskaile, jos taas epäonni kohtaa häntä, hän ei surkuttele itseään. Hän ei suutu kun häntä herjataan, eikä ylpisty kun häntä kehutaan, vaan antaa aina kaikesta kunnian Jumalalle.

Hän tekee aina kaikessa parhaansa ja kohtelee lähimmäisiään lempeästi ja oikeudenmukaisesti.

kirkossa, vaikka kuinka mieli tekisi:)

Monta olennaista seikkaahan nuo jo mainitsivatkin. Menen syvemmälle, poraudun olennaiseen. Vaikka tiedostaisitkin totuuden/oikeudenmukaisuuden, siinä asiassa/elämäsi kulussa mihin sinua viedään, tahtomattasikin. Vaikka kaikki muut olisivatkin väärässä totuuden suhteen, sinä sallit kohdallasi kärsimyksen, että loppupeleissä kaikki kohtaisivat totuuden. Tämä edellä kuvattu on vain harvojen näyryyden saavutettavissa.

Tämä palsta on täynnä fariseuksia, joille oikea ortodoksinen usko on täysin vierasta. He täällä inisevät milloin mistäkin ja ylpeilevät omalla hurskaudellaan. Myös allekirjoittanut ylpeilee omalla oikeauskoisuudellaan ja nöyryys on kaukana.