Erilainen maailma

Nooh, ole törmännyt siihen, että jotkut tällä palstalla junnaavat nykymeiningissä palstan aihepiirin suhteen lähinnä siitä syystä etteivät keksi/tiedä mitään parempaa.

Nyt aion kertoa teille mikä olisi parempaa, eli mitä tehdä, jotta ei tarvi sitten enää kysellä ja voitte kaikki alkaa tekemään sitä erilaista, parempaa maailmaa.



Eli siis parannettavat asiat maailmassa:

>>>> YK tms pidemmälle. Valtiot yhteen maailmanvaltioksi, jolloin voitaisiin todella toteuttaa vaatimus siitä ettei yksilö joudu kärsimään siitä mihin valtioon syntyy. Täydellistä yhdistämistä ei tarvitse tehdä, paikalliseen kulttuurin ja paikallisen tason asioihin valtioille päätäntävaltaa yhä (maailmanvaltion ja nyk valtioiden suhde hieman suomen valtion ja kuntien tapainen). Kaikki vähänkään yleismaailmallisemmat asiat samalla tavalla koko maailmassa. Ja tähän maailmanvaltioon liittyen erityisesti seuraavat asiat:


- Maailmanlaajuiset lait. Niillä voitaisiin hyvin yksinkertaisesti poistaa monia huonoja asioita. On jo ihmisoikeussopimukset jne, homman jatkaminen on lähinnä paperin tuotannosta kiinni.

- Maailmanlaajuisten lakien mukana luonnollisesti kansainväliset (tai oikeammin ihmisryhmien väliset) tuomioistuimet nykyisiä oikeusjärjestelmiö täydentämään ja riitoja ratkomaan. Kädettömiä versioita tällaisista on jo, muutos ei olisi suuri, mutta ehdottomasti muutos olisi parempaan päin. Nyt valtiot voivat suvereniteettinsa turvin tehdä käytännössä mitä vain. Valtioiden suvereniteetti siis vähenisi huomattavasti (jonka kyllä voi jo päätellä ensimmäisestä kohdasta).

- Maailman"poliisi". Samansuuntaista uutisoitiin juuri "Itävaltalaisen Profil-lehden haastattelema Nowak sanoi myös, että YK:n tulisi hankkia vakinaisia ammattirauhanturvaajia. " Kertojana siis "YK:n kidutustapauksia tutkiva erityisvaltuutettu Manfred Nowak". Tämä YK:n palkka-armeija vaan niin isoksi ja ympäri maailmaa että siitä tulee kunnollinen mahdollisten ihmisryhmien välisten väkivaltaisuuksien ehkäisijä.

- Maailmanpoliisi kun tulee, niin kansalliset tms subjektiiviset armeijat romukoppaan. Suomen puolustusvoimat ja muut ihmisryhmien sotajoukkiot laitetaan/koulutetaan kouluttamaan näitä YKn rauhanturvaajia. Suomen puolustusvoimat tätä tekee jo, muutos ei olisi suurikaan.

- Maailmanvaltion myötä luonnollisesti valtioiden luonne muuttuu, tosiaankin ihmisen elämä ei kurjistu syntymäpaikan perusteella, ja tämän ja armeijoiden lakkautuksen johdosta valtio ei pakota ketään sotimaan kenenkään puolesta. Lisäksi ei mitään tarvetta eikä lupaakaan aivopestä ketään syntymäpaikan perusteella johonkin isänmaahan tai sen puolustamiseen aseellisesti, joten ihmisryhmien välisten väkivaltaisuuksien polttoaineetkin laimenevat.

- Kansalliset tms sotakoneet kun poistuvat, niin lienee luonnollista kieltää vain ja ainoastaan sotimiseen tarkoitettujen välineiden voittoon pyrkivä valmistus ja myynti/antaminen kenelle/keille sattuu. Valtioiden sisällä on jo aserajoituksia, maailmanlaajuisestikin ne pitäisi viedä nykyistä (lähinnä joukkotuhoaseet kielletty ja nekin vain suurimmalta osalta).

- Maailmanlaajuisten lakien mukana luonnollisesti eriarvoisuus vähenee. Samasta työstä todella saa samaa palkkaa, ja ympäristölainsäädäntö jne ovat samat ympäri palloa. Suomalaisten (ja muiden keskimääräisten länsimaalaisten) lähinnä muiden ja luonnon riistämiseen perustuva materiaalinen elintaso luonnollisesti laskee, mutta täten vähennämme sitä riskiä että joskus riistetyt kostavat riistäjilleen.


Näkyvimmät palstan aihepiiriä sivuavat muutokset elämässämme:

- Valtionjohto (missä tahansa valtiossa) ei enää yritä saada massaa sotimaan yksittäisen valtion edun puolesta kahlitsemalla heidät isänmaa=valtiomme-uskonnoilla. Jos kuulette juttua aseellisesti ylläpidettävän isänmaan valtion ihanuudesta ja laulatte patrioottisia lauluja, niin teette sen vapaaehtoisesti. Enää siis ei suomessakaan lapsia aivopestäisi jonkinlaisiksi tietyn isänmaan kannattajiksi, vaan he saisivat senkin asian suhteen ajatella vapaammin. (Eihän täällä yritetä tehdä ihmisistä väkisin kommunisteja taoi fasistejakaan, miksi ihmeessä ihmisistä pitäisi vääntää nationalisteja?
- Asevelvollisuutta ei enää olisi.

Siis sekä fyysinen että henkisempi (ja myös sosiaalinen kun tiettyjä käyttäytymismalleja ei enää tuputettaisi) puoli ihmisestä vapautuisivat. Jos elämä tuntuu tylsältä ja tyhjältä, niin sen saa täyttää ihan millä haluaa, sitä ei ole pakko täyttää valtion lipun palvomisella.

Tehdään siis aseellisesta nationalismista juuri niin lyhyt pöräys historiassa kuin se ansaitseekin olla. Tätä esittämääni erilaista maailmanjärjestystä saatte kutsua ihan miksikä haluatte.




En todellakaan kuvittele että olisin tähän kaiken mahdollisen muistanut laittaa (tai olisin sen järkevästi ilmaissut saatika joka kohdassa loppuun hionut), joten jos jotain kritisoitavaa/ täydennettävää/ korjattavaa tai jopa mahdollisesti kysyttävää/ epäselvää/ tarkennettavaa uskonkappaleistani löytyy, niin antakaa tulla. Mutta jos ette korjattavaa keksi, niin alkakaa toteuttamaan sitä parempaa maailmaa.
151035
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Unohtui sana yhdestä kohtaa:

"Valtioiden sisällä on jo aserajoituksia, maailmanlaajuisestikin ne pitäisi viedä nykyistä (lähinnä joukkotuhoaseet kielletty ja nekin vain suurimmalta osalta)" paljon pidemmälle.

Äänestä

ajattelemaan:

"Nyt valtiot voivat suvereniteettinsa turvin tehdä käytännössä mitä vain. Valtioiden suvereniteetti siis vähenisi huomattavasti"

" Lisäksi ei mitään tarvetta eikä lupaakaan aivopestä ketään syntymäpaikan perusteella johonkin isänmaahan tai sen puolustamiseen aseellisesti"

tämän innoittamana juutuupiin ja muualle etsimään loistavia armeijoiden filmejä!!



>>>>>>>> tässä parhaimpia:

Äänestä
  • Oli tuolla hyviäkin joukossa. USA:n värväysvideon viulukonsertto taustalla kertoi mielestäni jotain oleellista armeijan toiminnasta. Samoin tekivät muidenkin valtioiden videoiden taustalaulut. Ne eivät nimittäin kertoneet yhtään mitään. Hyvä niin onkin, sillä armeijan videoissa ei kannata keskittyä asiaan jos haluaa saada sen mitä armeija haluaa.

    Äänestä

  • hyviä löytyy :D epäilen vaan että ei nyt kukaaan voi tollasta tosissaan tehdä? onko nää jotain läppiä? vai onko PV tosissaan tollasta paskaa vääntäny

    Äänestä

Ultra Bran laulun sanoin:

Kaikki ihmiset syntyvät vapaina
ja tasavertaisina arvoltaan ka
ihmisoikeuksiltaan.
Heille on annettu järki ja omatunto
ja heiäsn on toimittava toisiaan
kohtaan veljeyden hengessä

Kaikille tytöille samanalainen
käsikäyttöinen korkkiruuvi
pojille vasata ja kiviseinäaula
ja paljon elektroniikkaa

Mitä aamulla pukisi päällensä
mitä illalla touhuaisi
miten olisi kaikkein samanlaisintä
rahassa mitattuna

Me yhtenäistämme kaikille tasa-arvoisesti
me yhtenäistämme
kaikille solidaarisesti
me yhteinäistämme
elämänlaadulliset erot
kaikille oma kaista
moottoritielle lahteen
kaikki saavat valvoa kahteen

Kotiin kuvitettu tietosanakirja
ja kattoon kristallikruunu
ihana ilta takkatulen ääressä
ja kaksi lasta ja koira

Mitä aamulla pukisi.....

Me yhtenäistämme.....

Äänestä
  • Olen kuullut kyllä laulun useasti, mutta miten tämä nyt asiaan liittyy?

    Vai onko tämä juuri sitä mitä luulen, eli haluat tämän laulun sanat postaamalla myöntää, ettet keksi mitään lisättävää ja olen oikeassa?


    Se olisi kyllä elämäni suurin yllätys. Nimittäin et ole voinut päästä näin nopeasti eroon venäjästäsi, paitsi jos se on ollut kaikki esitystä vain.

    Mitenkäs tähän voisi vastata?

    Äänestä

  • Mielipiteeni sinusta menee kirjoitus kirjoitukselta vain lähemmäs a*******n ja p**********n risteytystä. Finlex on pyhä, mutta ei ********* kun on säälittävää pelleilyä tuo teatterisi. Mikä siinä on kun tuollainen i*******i ei vaan kykene tajua olevansa väärässä?!?!?!?!?!?!?!!?!?

    Äänestä

Siis yhdelläkään Suomen Puolustusvoimien ja nykyisen lähes täysin suvereenin Suomen valtion (jotkut viittaavat tuohon valtioon isänmaana) kannattajilla ei ole siis mitään kommentoitavaa?


Tarkoittaako tämä nyt sitä, että keskustelu suomen armeijasta ja asevelvollisuudesta voidaan lopettaa, ja kaikki voimme alkaa keskustelussa vaikkapa pohtimaan mahdollisimman nopeaa reittiä tuohon esittämääni parempaan maailmaan?

Onko siis todellakin niin, että fanaattisuus puolustusvoimien ja nationalismin suhteen on ollut vain pelkkää esitystä (mahdollisesti jopa suoraan pääesikunnan järjestämää), kun kerran näinkin laimeasti hyväksytään täällä aikaisemmin niin kiihkeästi puolustettujen valtion virallisten oppien virheellisyys?



Vai ettekö vain keksi mitään kommentoitavaa? Vai meneekö vastaväitteiden kehittelyyn vain jotenkin kummallisen kauan? Vai kiellättekö yhä itseltänne aikaisemmin esittämienne mielipiteiden virheellisyyden? Vai toivotteko vain, että asia poistuu mielistänne jos ette sitä hetkeen ajattele, ja sitten voitte vähän ajan päästä taas hyvillä mielin jatkaa nykymenon uudelleen luomista?


Tieteen erään metodin mukaan teoria on oikea, jos sitä ei kyetä osoittamaan virheelliseksi.

Eli kun tätä ei ole kyetty osoittamaan huonommaksi kuin nykydoktriinia, on se siis sitä parempi. Teidän (suomen puolustusvoimien jne kannattajien) tulee siis alkaa ajamaan minun oppejani.

Äänestä

Olenkin miettinyt, mistä saataisiin "toimiva" armeija Suomellekin (tähän väliin laitan, milloin Suomen Puolustusvoimat ovat näyttäneet olevansa paras kaikista armeijoista -> ei koskaan. Noh, talvisodassa hävittiin, jatkosodassa hävittiin ja kaikessa hävittäisi nytkin), johon tarttua YK:n tai EU:n tietynlainen palkka-armeija olisi Suoemllekin et, mutta sano se noille asevelvollisuusarmeijan kannattajille. Mit hyötyä Suomen Puolustusvoimista on tai tästä asevelvollisusarmeijasta...ei mitään "toiminnallisessa tilanteessa"..pelkkää paperia siinä missä ehkä tehokkaampi armeija olisi Suomea puolustamassa ja taatusti valtion itsenäisyys säilyisi. Ennen kaikkea tämähän on se päämäärä, johon toivottaisi suomen pystyvän. Vääristelyä on se, että jatkosodassa suomi säilytti itsenäisytensä, niin tässäkin tulee tavallaan kiittää vain natsi-Saksaa, joka tuli Hitlereinään Suomen turvaksi. Ihan toivotonta olisi Suomen pyytää seuraavaan sotaan ketään muuta kuin siihen mihin ollaan jo menossa esimerkiksi Naton Horneteinemme, jollei siihen liityttäisi. Jolei me siihen liityttäisi nyt tai muuhun joka on perustamassa puolustusjärjestelmää valtioomme, niin Suomi saa kyllä olla omillaan seuraavassa erässä. Puhummeko silloinkin vain kuolleesta marsalkka Mannerheimista, jonka voisi liittää sarjaan "Taru Sormusten Herrasta", mutta loppu Suomella olisi tällöin kylläkin toisenlainen: "pahat voittaa hyvät"! Sallimmeko me sen!?

Äänestä
  • "tähän väliin laitan, milloin Suomen Puolustusvoimat ovat näyttäneet olevansa paras kaikista armeijoista -> ei koskaan" "Mit hyötyä Suomen Puolustusvoimista on tai tästä asevelvollisusarmeijasta...ei mitään "toiminnallisessa tilanteessa"..pelkkää paperia siinä missä ehkä tehokkaampi armeija olisi "

    Ja.....? Idea oli se että järjestely on paska vaikka kuinka siitä tehtäisiin ammattimainen.

    " Suomea puolustamassa ja taatusti valtion itsenäisyys säilyisi. Ennen kaikkea tämähän on se päämäärä, johon toivottaisi suomen pystyvän"

    Jos et aloitusta lukenut, niin idea oli myös viedä pois suomelta sellainen itsenäisyys (suvereniteetti), joka oikeuttaa asettamaan velvoitteita syntymäpaikan tms perusteella, eli siis erona nykyiseen: pois sellainen suvereniteetti, jonka turvin jotkut saavat pakottaa joitakin muita sotimaan.

    Itsenäisyyden ei siis todellakaan tule olla päämäärä. Suomen itsenäinen isänmaa on pelkkä uskonto, uskonnonvapaus tällaistenkin höpinöiden suhteen.

    "Ihan toivotonta olisi Suomen pyytää seuraavaan sotaan ketään muuta kuin siihen mihin ollaan jo menossa esimerkiksi Naton Horneteinemme, jollei siihen liityttäisi. Jolei me siihen liityttäisi nyt tai muuhun joka on perustamassa puolustusjärjestelmää valtioomme, niin Suomi saa kyllä olla omillaan seuraavassa erässä."

    Aloituksen idea ei ollut järjestää maailmaa muodostelmaa jenkit kaverit vs muut, ja odotella sitten tulevia eriä kunhan vaan saadaan jostain joku syy, vaan luoda maailmanpoliisi.

    "Puhummeko silloinkin vain kuolleesta marsalkka Mannerheimista, jonka voisi liittää sarjaan "Taru Sormusten Herrasta", mutta loppu Suomella olisi tällöin kylläkin toisenlainen: "pahat voittaa hyvät"! Sallimmeko me sen!?"

    Tehokkaampaa olisi varmaan mannerheimin sijaan höpistä finlexistä pätkiä (niin kuin joku eräs tällä palstalla tekee) niin pitkään, että tyhmänä pidetyn massan kaikkia ajattelu loppuu ja taistelutahto saadaan nousuun ja keskimääräinenkin suomalainen idiootti vastaa vähintään kuuttatoista venäläistä risteilyohjusta.

    Äänestä

  • Pitää lisätä vielä yksi kysymys:

    Oliko tuo provo vai olitko juovukkeessa tuota kirjoittaessasi?

    Äänestä

Laitoinpa tuohon toiseen ketjuun vai threadiin yhden hyvän lainauksen Winston Churchilliltä (joo ei se aina oo ollu järkevä mut ei se sitä tarkota etteikö jotkut sen jutut vois olla), ja sit löysin sieltä yhden muunkin ja ajattelin, et voisin sen laittaa tähän kun liittyy niin hyvin alotukseen.



"Mitä minuun tulee - olen optimisti. Toisenlaisella asenteella ei juuri taida olla käyttöä."


Eipä liene paljoa lisättävää.

Äänestä

Kylläpäson hiljaista. Osoitetaan että armeija on paska, ja sitten ollaan hiljaa, eikä kehdata sanoa vastaan eikä kyllä myöntyäkään. Silti muualla yhä jauhetaan siitä kuinka armeija rulaa.

Tulee mieleen lähinnä se, että armeija todellakin on pepusta, kun ei kerran nykysysteemiä osata mitenkään perustella. Mutta tässä taas tulee mieleen:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ex_silentio


Noh kertokaas; onko Suomen puolustusvoimissa jotain järkeä, vai onko jälleen kerran hiljaisuus myöntymisen merkki?

Ihme on jos armeijapropaganda näin pienellä jutustelulla on näin nopsaan päistä hälventynyt.

Äänestä
  • Noh minäpäs kerron sinulle, mikä siinä oikein on. Kansallinen armeija on tyhmä järjestely, joten tulee siis olla tyhmä sitä kannattaakseen. Ja näin ollen armeijan kannattaja ei tyhmyydessään kykene erittelemään syitä armeijan kannattamiselleen, joten edes niitä "vääriä" perusteita (joilla siis armeijan kannattajat armeijan itselleen perustelevat) ei tule koskaan kuulumaan. Siihen ei katsos vain kyetä.

    Äänestä

"There is a historical tension between state sovereignty, which stresses the link between sovereign authority and a defined territory, and national sovereignty, which emphasizes a link between sovereignty and a defined population. ..... Consequently, sovereignty should be viewed as a variable rather than as a constant."

Noo tuo nyt ei ollut suoraan aiheesta.

Noh, mutta eräs nyyperö on kirjoittanutkin kirjan suoraan aiheesta, ja monet muut kanssa pohtineet asiaa:

Michael Keating; Plurinational Democracy: Stateless Nations in a Post-Sovereignty Era

(Jos nyt englannin kielen taitoni riittää niin liipaisee aihetta "aika" läheltä.)



Ja seuraava kanssa aivan suoraan aiheesta, vuodelta 98:


"The concept of human rights accords fundamental value to individual selfdetermination. This value rests on the belief that individuals cannot live in safety and dignity if their lives are controlled by others. They should, therefore, be guaranteed a set of rights that protect their freedom to choose their way of life and their capacity to live it. Such rights, according to the human-rights doctrine, are best protected by governments that are accountable to their people and subject to the rule of law. The idea of human rights, therefore, appears to entail the endorsement of democratic political institutions. However, the logic of human rights and the logic of democracy are different. The concept of human rights is designed to protect certain fundamental interests of individuals against the actions of governments. The concept of democracy legitimates a particular form of governmental power. Democratic government does not necessarily respect human rights. Where democratic government is informed by strong nationalist sentiments, it is more likely to violate the human rights both of its own dissident citizens and of foreigners.

If democratic governments do not necessarily respect human rights, governments motivated primarily by nationalist sentiments are not necessarily democratic and do not necessarily respect human rights."

".....Nationalism also appeals because the suppression of national aspirations is often accompanied by gross human-rights violations. Nationalism is, however, also dangerous because it can be both oppressive and exclusionary. Under contemporary conditions national cultures and identities are complex and commonly subject to contestation. Individuals also typically have multiple identities relating to family, friends, local communities, religious affiliations, occupation, nation, state and political commitments, among others. Nations are not things with definite boundaries and inherent value. Nor are they persons with human rights. They are historically contingent social constructions with enormous potential for both good and evil....."

Eli siis jos jotenkin osaan kääntää niin tässä ennustetaan hyvinkin tämän palstan armeijaintoilijoiden jutut (että kun isänmaan suvereniteetti menee niin ollaan orjaleirillä). Ja ollaan samaa mieltä asioista, jotka seuraavat absoluuttisesta valtion suvereniteetista alueen ja ihmisjoukon suhteen.



"Nooh, ole törmännyt siihen, että jotkut tällä palstalla junnaavat nykymeiningissä palstan aihepiirin suhteen lähinnä siitä syystä etteivät keksi/tiedä mitään parempaa."


En nyt tiedä miten tosiaan joku voi enää tämän jälkeen kannattaa armeijaa tai äärimmäistä nationalistista suvereniteeettia ikuisiksi instituutioiksi. Nyt kun on kerrottu, mikä nimenomaan on vikana ja miten se korjataan, voivat herrat armeijan/"puolustusvoimien" kannattajat lopettaa hutun levityksen ja ajatella "puolustusvoimia"mmekin korkeintaan välivaiheena matkalla kohti parempaa. Ja kun oletuksiensa perusteella järjettömän systeemin sisällä järkevältä vaikuttavalta asevelvollisuudelta on mennyt pohja perustelevan systeemin romahtaessa, voidaan keskustelu asevelvollisuuden tarpeellisuudesta varmaankin lopettaa.



Asevelvollisuus on siis turha, koska armeijakin on turha, koska nationalismi on turha, koska se johdattaa meidät ojasta allikkoon, niin kuin historia selvästi osoittaa.

Itse asevelvollisuuden järkevyyttä armeijan kontekstissa tai kansallisen armeijan järkevyyttä kansallisvaltioiden täyttämän maailman kontekstissa ei tarvitse miettiä, koska itse kansallisvaltioiden täyttämä maailma on jo itsessään järjetön (määritelmänsä perusteella). (Vaikkakaan asevelvollisuudessa tai kansallisessa armeijassa ei niissäkään ole tai ole koskaan ollut järkeä.)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


alkaapas tekemään kirjoitti:

Nooh, ole törmännyt siihen, että jotkut tällä palstalla junnaavat nykymeiningissä palstan aihepiirin suhteen lähinnä siitä syystä etteivät keksi/tiedä mitään parempaa.

Nyt aion kertoa teille mikä olisi parempaa, eli mitä tehdä, jotta ei tarvi sitten enää kysellä ja voitte kaikki alkaa tekemään sitä erilaista, parempaa maailmaa.



Eli siis parannettavat asiat maailmassa:

>>>> YK tms pidemmälle. Valtiot yhteen maailmanvaltioksi, jolloin voitaisiin todella toteuttaa vaatimus siitä ettei yksilö joudu kärsimään siitä mihin valtioon syntyy. Täydellistä yhdistämistä ei tarvitse tehdä, paikalliseen kulttuurin ja paikallisen tason asioihin valtioille päätäntävaltaa yhä (maailmanvaltion ja nyk valtioiden suhde hieman suomen valtion ja kuntien tapainen). Kaikki vähänkään yleismaailmallisemmat asiat samalla tavalla koko maailmassa. Ja tähän maailmanvaltioon liittyen erityisesti seuraavat asiat:


- Maailmanlaajuiset lait. Niillä voitaisiin hyvin yksinkertaisesti poistaa monia huonoja asioita. On jo ihmisoikeussopimukset jne, homman jatkaminen on lähinnä paperin tuotannosta kiinni.

- Maailmanlaajuisten lakien mukana luonnollisesti kansainväliset (tai oikeammin ihmisryhmien väliset) tuomioistuimet nykyisiä oikeusjärjestelmiö täydentämään ja riitoja ratkomaan. Kädettömiä versioita tällaisista on jo, muutos ei olisi suuri, mutta ehdottomasti muutos olisi parempaan päin. Nyt valtiot voivat suvereniteettinsa turvin tehdä käytännössä mitä vain. Valtioiden suvereniteetti siis vähenisi huomattavasti (jonka kyllä voi jo päätellä ensimmäisestä kohdasta).

- Maailman"poliisi". Samansuuntaista uutisoitiin juuri "Itävaltalaisen Profil-lehden haastattelema Nowak sanoi myös, että YK:n tulisi hankkia vakinaisia ammattirauhanturvaajia. " Kertojana siis "YK:n kidutustapauksia tutkiva erityisvaltuutettu Manfred Nowak". Tämä YK:n palkka-armeija vaan niin isoksi ja ympäri maailmaa että siitä tulee kunnollinen mahdollisten ihmisryhmien välisten väkivaltaisuuksien ehkäisijä.

- Maailmanpoliisi kun tulee, niin kansalliset tms subjektiiviset armeijat romukoppaan. Suomen puolustusvoimat ja muut ihmisryhmien sotajoukkiot laitetaan/koulutetaan kouluttamaan näitä YKn rauhanturvaajia. Suomen puolustusvoimat tätä tekee jo, muutos ei olisi suurikaan.

- Maailmanvaltion myötä luonnollisesti valtioiden luonne muuttuu, tosiaankin ihmisen elämä ei kurjistu syntymäpaikan perusteella, ja tämän ja armeijoiden lakkautuksen johdosta valtio ei pakota ketään sotimaan kenenkään puolesta. Lisäksi ei mitään tarvetta eikä lupaakaan aivopestä ketään syntymäpaikan perusteella johonkin isänmaahan tai sen puolustamiseen aseellisesti, joten ihmisryhmien välisten väkivaltaisuuksien polttoaineetkin laimenevat.

- Kansalliset tms sotakoneet kun poistuvat, niin lienee luonnollista kieltää vain ja ainoastaan sotimiseen tarkoitettujen välineiden voittoon pyrkivä valmistus ja myynti/antaminen kenelle/keille sattuu. Valtioiden sisällä on jo aserajoituksia, maailmanlaajuisestikin ne pitäisi viedä nykyistä (lähinnä joukkotuhoaseet kielletty ja nekin vain suurimmalta osalta).

- Maailmanlaajuisten lakien mukana luonnollisesti eriarvoisuus vähenee. Samasta työstä todella saa samaa palkkaa, ja ympäristölainsäädäntö jne ovat samat ympäri palloa. Suomalaisten (ja muiden keskimääräisten länsimaalaisten) lähinnä muiden ja luonnon riistämiseen perustuva materiaalinen elintaso luonnollisesti laskee, mutta täten vähennämme sitä riskiä että joskus riistetyt kostavat riistäjilleen.


Näkyvimmät palstan aihepiiriä sivuavat muutokset elämässämme:

- Valtionjohto (missä tahansa valtiossa) ei enää yritä saada massaa sotimaan yksittäisen valtion edun puolesta kahlitsemalla heidät isänmaa=valtiomme-uskonnoilla. Jos kuulette juttua aseellisesti ylläpidettävän isänmaan valtion ihanuudesta ja laulatte patrioottisia lauluja, niin teette sen vapaaehtoisesti. Enää siis ei suomessakaan lapsia aivopestäisi jonkinlaisiksi tietyn isänmaan kannattajiksi, vaan he saisivat senkin asian suhteen ajatella vapaammin. (Eihän täällä yritetä tehdä ihmisistä väkisin kommunisteja taoi fasistejakaan, miksi ihmeessä ihmisistä pitäisi vääntää nationalisteja?
- Asevelvollisuutta ei enää olisi.

Siis sekä fyysinen että henkisempi (ja myös sosiaalinen kun tiettyjä käyttäytymismalleja ei enää tuputettaisi) puoli ihmisestä vapautuisivat. Jos elämä tuntuu tylsältä ja tyhjältä, niin sen saa täyttää ihan millä haluaa, sitä ei ole pakko täyttää valtion lipun palvomisella.

Tehdään siis aseellisesta nationalismista juuri niin lyhyt pöräys historiassa kuin se ansaitseekin olla. Tätä esittämääni erilaista maailmanjärjestystä saatte kutsua ihan miksikä haluatte.




En todellakaan kuvittele että olisin tähän kaiken mahdollisen muistanut laittaa (tai olisin sen järkevästi ilmaissut saatika joka kohdassa loppuun hionut), joten jos jotain kritisoitavaa/ täydennettävää/ korjattavaa tai jopa mahdollisesti kysyttävää/ epäselvää/ tarkennettavaa uskonkappaleistani löytyy, niin antakaa tulla. Mutta jos ette korjattavaa keksi, niin alkakaa toteuttamaan sitä parempaa maailmaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu