Jos on annettu karkoituspäätös silloin pitää esivaltaa tässä asiassa kunnioittaa. Rikollisia ja vaarallisia ihmisiä karkoitetaan yleensä. Vasta oli uutisissa että jotain raiskaajia ja muita rikollisia karkotetaan.
0Äänestä
tähtipöllö
Kirkon tehtävänä ei ole lähteä rikkomaan Suomen lakia.
Lähimmäisen rakkaus on niin suhteellinen asia Ev.lut.kirkossa, että nyt sen varjolla voidaan tehdä kaikki Suomen lait tyhjäksi ja aivan tarpeen mukaan ja mielivaltaisesti.
Toiseksi tällä toiminnallaan kirkko antaa kuvan, että esivalta ei ole pätevä tehtävässään. Nyt ei ole valtiontaholta kyse yhdenkään Jumalan käskyn rikkomisesta - silloin kirkon teko ei ole oikeutettu. Jos muslimi olisi kääntynyt kristityksi asia voisi olla ymmärrettävä.
Kirkon tehtävänä olisi ennemmin julistaa muslimeille Jumalan sanaa ja käydä ihmisoikeus taistelua naisten aseman puolesta kaikkialla ja ennen kaikkea evankeliumin julistaminen ja rukous taistelu.
Jumala on voimallinen varjelemaan kenet tahansa, miten vaan, koska oikea Jumala on yläpuolella kaiken ja paholainenkin on siksi silloin täysin voimaton. Mielestäni kirkko vain leikkii suurta hyväntekijää, mutta sahaa samalla omaa oksaansa.
Yksi kysymys on valheet, erottaako kirkko valheet totuudesta. Kirkon viimeaikaisen toilausten mukaan heillä on pallo pahasti hukassa liian monissa asioissa.
Jos kirkko ovat sitä mieltä, että muslimit raiskaa kaikki naisensa.
Kirkon tulisi sitten pahimmassa tapauksessa ottaa kaikki musliminaiset Suomeen lähimmäisen rakkauden nimissä ja enemmistö miehistäkin. Ihmettelen suuresti kirkon lähimmäisen rakkauden suhteellisuuden tajua, kun he eivät ainakaan tietääkseni ole tehneet mitään estääkseen Sudanissa on tapettu kymmeniä tuhansia naisien kuolemaan, jotka ovat vieläpä kristittyjä naisia.
Minusta kirkko siivilöi mielikuvituksen hyttystä, mutta nielee kameleja joka päivä.
0Äänestä
öönä
Raamatussa on monta kohtaa, miten uskovaiset ovat joutuneet tekemään vastoin hallitsijoden tahtoa mm. pakkosiirtolaisuudessa se lisääntymisasia (joka täälläkin niin paljon puhuttaa), kun kätilöille annettiin ohjeet, että poikalapset pitää tappaa, ja uskovaiset kätilöt eivät niin tehneet. Jos käskyt ovat vastaan uskovaisen omaatuntoa niin silloin niitä ei voi noudattaa, niin tämän käsitän.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos on annettu karkoituspäätös silloin pitää esivaltaa tässä asiassa kunnioittaa. Rikollisia ja vaarallisia ihmisiä karkoitetaan yleensä. Vasta oli uutisissa että jotain raiskaajia ja muita rikollisia karkotetaan.
Kirkon tehtävänä ei ole lähteä rikkomaan Suomen lakia.
Lähimmäisen rakkaus on niin suhteellinen asia Ev.lut.kirkossa, että nyt sen varjolla voidaan tehdä kaikki Suomen lait tyhjäksi ja aivan tarpeen mukaan ja mielivaltaisesti.
Toiseksi tällä toiminnallaan kirkko antaa kuvan, että esivalta ei ole pätevä tehtävässään. Nyt ei ole valtiontaholta kyse yhdenkään Jumalan käskyn rikkomisesta - silloin kirkon teko ei ole oikeutettu. Jos muslimi olisi kääntynyt kristityksi asia voisi olla ymmärrettävä.
Kirkon tehtävänä olisi ennemmin julistaa muslimeille Jumalan sanaa ja käydä ihmisoikeus taistelua naisten aseman puolesta kaikkialla ja ennen kaikkea evankeliumin julistaminen ja rukous taistelu.
Jumala on voimallinen varjelemaan kenet tahansa, miten vaan, koska oikea Jumala on yläpuolella kaiken ja paholainenkin on siksi silloin täysin voimaton. Mielestäni kirkko vain leikkii suurta hyväntekijää, mutta sahaa samalla omaa oksaansa.
Yksi kysymys on valheet, erottaako kirkko valheet totuudesta. Kirkon viimeaikaisen toilausten mukaan heillä on pallo pahasti hukassa liian monissa asioissa.
Jos kirkko ovat sitä mieltä, että muslimit raiskaa kaikki naisensa.
Kirkon tulisi sitten pahimmassa tapauksessa ottaa kaikki musliminaiset Suomeen lähimmäisen rakkauden nimissä ja enemmistö miehistäkin. Ihmettelen suuresti kirkon lähimmäisen rakkauden suhteellisuuden tajua, kun he eivät ainakaan tietääkseni ole tehneet mitään estääkseen Sudanissa on tapettu kymmeniä tuhansia naisien kuolemaan, jotka ovat vieläpä kristittyjä naisia.
Minusta kirkko siivilöi mielikuvituksen hyttystä, mutta nielee kameleja joka päivä.
Raamatussa on monta kohtaa, miten uskovaiset ovat joutuneet tekemään vastoin hallitsijoden tahtoa mm. pakkosiirtolaisuudessa se lisääntymisasia (joka täälläkin niin paljon puhuttaa), kun kätilöille annettiin ohjeet, että poikalapset pitää tappaa, ja uskovaiset kätilöt eivät niin tehneet.
Jos käskyt ovat vastaan uskovaisen omaatuntoa niin silloin niitä ei voi noudattaa, niin tämän käsitän.