Meinasin jo liittyä ortodoksiseen kirkkoon(olen kastettu ortodoksi), mutta sitten kun luin näitä kirjoituksia, joissa hyvin herkästi tuomitaan muut uskonnot, esim. luterialisuus (luterilaista avioliittoa pidettiin yhdessäkin ketjussa lähinnä "siviilivihkimisenä"), alkoi minua suorastaan kuvottaa tämä kapeakatseisuus. Missä on se paljon puhuttu suvaitsevuus? En halua itseäni enkä lapsiani näin ahdasmielisen joukkion jäseneksi.
huh
huh..
441930
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Jos kuvittelet tämän palstan edustavan ORTODOKSISUUTTA, olet itse varsin ahdasmielinen ja kapeakatseinen. Mutta ajattele nyt ensin ja toimi sitten tunteittesi mukaan ja katsele TODELLA ympärillesi. Ja herää todellisuuteen, joka ei ole täällä!
Liian monet täällä ovat mielestään oikeassa ja se sitten muka oikeuttaa toisten ihmisten arvostelemsen yms. sekaantumisen.Vain ahdasmieliset henkilöt yrittävät sitä. Esimerkkin' mainittakoon minun muun muassa olla kuuntelematta miestäni ja kasvattamaan lapseni eri uskoon mitä mieheni on. Mielenkiintoista. Mutta sangen yleistä ilmeisesti näissä piireissä. Miksi minun uskoni olisi se ainoa oikea??
uskontoon nähden äitiään eli meillä lapset kasvatetaan äidin uskoon. Minusta on ollut asiallista huomauttaa tästäkin asiasta, koska tunnut olevan laeistamme täysin tietämätön.
Pidä vain oikeuksistasi kiinni avioliitossa ja kasvata lapset omaan uskontoosi, ja liity täällä Suomessa seurakuntaan, niin saat ortodoksista opetusta!
Sellaisen miehen kanssa ei pidä mennä naimisiin, joka yrittää määräillä vaimoaan eikä hyväksy vaimonsa uskontoa eikä tämän laillista oikeutta kasvattaa lapsensa omaan uskoonsa.
Sinun uskosi on aivan yhtä oikea kuin mikä hyvänsä usko. Vähemmistöön kuuluvan tulee pitää kiinni oikeuksistaan eikä mennä enemmistön mukana.
"Uuden lain mukaan huoltajat yhdessä päättävät alaikäisen lapsen uskonnollisesta asemasta eli he päättävät siitä, jos lapsi halutaan liittää kirkon jäseneksi tai erottaa kirkon jäsenyydestä. Tästä pääsäännöstä on kolme poikkeusta:
Poikkeus 1: Alle yhden vuoden ikäisen lapsen liittämisestä ensimmäistä kertaa jonkin uskonnollisen yhdyskunnan jäseneksi voi huoltajana toimiva äiti päättää yksinkin.
...
Poikkeus 2: 12-17- vuotiaiden lasten uskonnollisen aseman muutokset edellyttävät aina lapsen ja hänen huoltajiensa samanmielisyyttä.
...
Poikkeus 3: Jos tuomioistuin on lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain nojalla päättänyt tehtävien jaosta lapsen huoltajien kesken toisin, noudatetaan tuomioistuimen päätöstä."
http://www.evl.fi/avain/uskonnonvapaus/lapsenasema.html
Lapsen kannalta huonoin mahdollinen tilanne on vanhempien riitä.
"... liity täällä Suomessa seurakuntaan, niin saat ortodoksista opetusta!"
Jos opetuksenjärjestäjällä on kolme ortodoksioppilasta. Pari vuotta sitten paikallisesta seurakunnasta erosi perhe, sillä he olivat paikkakunnan ainoat ortodoksit, joilla oli kouluikäisiä lapsia.
"Sellaisen miehen kanssa ei pidä mennä naimisiin, joka yrittää määräillä vaimoaan eikä hyväksy vaimonsa uskontoa eikä tämän laillista oikeutta kasvattaa lapsensa omaan uskoonsa."
Sama tietysti koskee myös ortodoksimiehiä :-) 75 % ortodoksiksi katetuista äiti on ortodoksi ja 25 % isä (Ortodoksien kalenterin 2007 tilastojen mukaan yhdelläkään ortodoksi-ortodoksi parilla ei ollut ristiäisiä).
"Vähemmistöön kuuluvan tulee pitää kiinni oikeuksistaan eikä mennä enemmistön mukana."
Samoin kaikkien muidenkin. Koittakaa sopia lapsen asema yhdessä.
kyllä viime vuonna oli ortodoksisten parien lasten ristiäisiä. Meilläkin oli suvussa yhdet, ja tiedän viime vuodelta kahdet muutkin.
Kun avioon aikovalla parilla ei ole vielä lapsia, niin silloinhan on kysymys vauvan (alle vuoden vanhan) kastamisesta, jolloin siis lain mukaan äiti päättää asiasta.
En puhunut kouluopetuksesta mitään, (kysyjähän on aikuinen), vaan siitä, että hän saa itse opetusta rippi-isältään, kunhan liittyy seurakuntaan.
Äidillä on tässä kasteasiassa oikeus puolellaan.
Ortodoksimiesten taas tulisi ottaa puolisokseen vain ortodoksinaisia. On häpeä, että meillä on samaan aikaan naimattomia ortodoksinaisia ja seka-avioliitossa olevia ortodoksimiehiä.
...avioliitto, jossa puolisot rakastavat ja kunnioittavat toisiaan, voi olla koskaan häpeä?
kirkkokuntamme neitoset kulkevat naimattomina, kun miehet ottavat mieluummin vaimoikseen luterikkoja.
Tiedän monta ortodoksinaista, joiden suurin suru on naimattomaksi jääminen. He ovat jääneet naimattomiksi, koska ortodoksimiehet ovat sivuuttaneet heidät, eivätkä he puolestaan ole halunneet toisuskoista puolisoa.
Miehiä on nuorissa ja keski-ikäisissä ikäluokissa enemmän kuin naisia, joten luulisi terveille ja sieville ortodoksinaisille löytyvän kullekin omanuskoinen puoliso.
...ei toisuskoinen mies ole kelvannut ja on siksi jäänyt ikäneidoksi, niin sehän on (tylysti ilmaisten) lähinnä oma häpeä. Vai onko kyseessä arvokas "kärsi, kärsi - kirkkaamman kruunun saat" -valinta? Seka-avioliitossa ei-ortodoksinen puoliso pyhittyy ortodoksin välityksellä. Saattaapa avioliitto johtaa siihenkin, että ei-ortodoksi kääntyy.
"Miehiä on nuorissa ja keski-ikäisissä ikäluokissa enemmän kuin naisia, joten luulisi terveille ja sieville ortodoksinaisille löytyvän kullekin omanuskoinen puoliso."
Jaa, minä kun luulin että RAKKAUDELLAKIN olisi jotain osaa avioliitossa. Vai onko niin, että vain samanrotuiset, samanmaalaiset ja samanuskoiset ovat sallittuja rakastumaan keskenään??
...taitaa olla. Luulen, että yllä oleva kirjoittaja, joka käyttää joka viestissään eri nimimerkkiä, on samainen, joka on kertonut myös, että eriuskoisten lasten ei tule leikkiä keskenään, että oman lapsen häihin ei tule osallistua, jos tämä menee vääräuskoisen kanssa naimisiin vääräuskoisin menoin, ja että rakkaudella ja avioliitolla ei ole mitään tekemistä keskenään.
aikuisen ortodoksimiehen kirjoittelevan moista soopaa. Luulisi jo tuossa iässä miehellä olevan jo enemmän elämänkokemusta kuin Hertta-sarjojen lukijoilla.
Oikea Kristuksen antama rakkaus kasvaa avioliitossa vuosien myötä, kun sen sijaan rakastuneisuus haihtuu vähitellen. Tulee rakastaa puolisoaan, mutta missään ei määrätä, että pitäisi olla hirveän rakastunut avioliittoon mennessään.
Kirjoitat aina hirveää soopaa ortodoksiselta kannalta katsottuna. Ettet vain olisi liikaa kiinni nykyisessä länsimaisessa kulttuurissa ja sen katsomuksissa? Sanassa ei missään sanota: autuaita ovat sovinnaiset, sillä he ovat sovinnollisia.
...mikä on Hertta-sarjamaista soopaa ortodoksiselta kannalta? Sekö, että puolisot rakastavat toisiaan avioon mennessään ja - kuten meidän liitossamme - rakastavat, kunnioittavat ja seksuaalisesti haluavat toisiaan vielä 27 avioliittovuoden jälkeenkin? Tämä minun luterikkoni on antanut minulle onnen, joka vain jatkuu.
Mistä katkeruudesta asenteei oikein kumpuavat?
sinun asenteesi? Et osaa ajatella mitään asioita kristilliseltä kannalta, vaan vain täysin maalliselta kannalta. Kristinusko on 2000 vuotta vanha uskonto, mutta romanttinen rakkaus on vain pari sataa vuotta vanha ilmiö.
Äläkä yritä tehdä mitään johtopäätöksiä minun elämästäni. Se ei tule onnistumaan. Minua vain ärsyttävät ihmiset, jotka eivät ajattele.
...ei erityisemmin kiinnosta, niin lakihenkistä se on. Mitä johtopäätösten vetämiseen taas tulee, niin siinä olet lyömätön. Aika monta mainesanaa olet minustakin ehtinyt muutamassa viestissäsi lasketella.
Se, että romanttinen rakkaus on *käsitteenä* (ei siis ilmiönä) vain pari sataa vuotta vanha ja kristinusko 2000 vuotta ei tee vääräksi sitä, että puolisot menevät naimisiin rakkaudesta. Päinvastoin, se on ilolla tervehdittävää. Toisiaan alusta alkaen rakkauden eri tasoilla rakastavat puolisot säilyttävät paremmin yhteisen siteensä ja saavat enemmän armorikkaita yhteisiä vuosia.
Elämäsi tuntuu olevan vain sääntöjä ja kieltoja; siksi sinun lienee vaikea ymmärtää romanttista rakkauttakin. Missään kun ei, omien sanojesi mukaan, *määrätä* että pitäisi olla rakastunut mennessään avioliittoon.
voisi yhtä hyvin avioitua joidenkin sopivien ortodoksineitojen kanssa? Ei meille ole olemassa vain yhtä sopivaa puolisoehdokasta.
Puolison löytää sieltä, mistä häntä etsii, ja jokaiselle on aivan varmasti olemassa useampi kuin yksi puolisoehdokas. Jos pitää uskontoa tärkeänä asiana elämässään, etsii tietysti puolisoa samanuskoisten piiristä. Toisuskoisen vaimon valitseminen taas osoittaa, etteivät uskonnolliset asiat ole miehen mielestä tärkeitä.
Käsitys, ettei rakastumiselle kerta kaikkiaan voi mitään, on väärä ja turmiollinen. Yhtä turmiollinen kuin se nykykäsitys, että rakastuminen on avioliitoon astumisen edellytys.
Sitten hetken päästä erotaan, kun rakastutaan taas uudestaan - uuteen kumppaniin. Näin on nykyisin useimmissa tapauksissa. Kestävät avioliitot ovat nykyjään poikkeus säännöstä, kun avioliitosta on tehty puhdas tunneasia.
Subjektiivisuus keskustelussa on suoraan sanoen epäkohteliasta. En halua ottaa kantaa sinun enkä muidenkaan henkilökohtaisiin asioihin, joten kirjoita asioista yleisesti, -jos osaat.
Et voi tietää myöskään mitään minun elämästäni. Ei minun elämässäni ole mitään kieltoja ja sääntöjä sen enempää kuin muillakaan uskonnon vakavasti ottavilla ortodokseilla. Teet jatkuvasti vääriä johtopäätöksiä asioista, joten ole ystävällinen ja lopeta tuo viisastelu.
...että subjektiivisuus keskustelussa on epäkohteliasta, jos se tarkoittaa puolueellista tai epäkohteliasta, mutta omakohtaisista näkemyksistä tai kokemuksista kirjoittamisessa ei voi olla mitään loukkaavaa. Sen sijaan pidän loukkaavana yleistämistä ja itsensä korottamista muiden yläpuolelle.
Jatkan subjektiivisesti: minulle on tärkeää, että olen löytänyt puolison, jota olen rakastanut alusta saakka ja jota rakastan yhtä paljon tänä päivänä - ja että ymmärtääkseni tunne on ollut molemminpuolinen. Minulle tärkeää on sekin, että rakastamani nainen on hyvä ihminen, hyvä äiti ja hyvä vaimo - ei se, mikä hänen rotunsa, uskontonsa tai kielensä on.
En ymmärrä, miten voit (subjektiivisesti?) heitellä, ettei elämässäni uskolla tai uskonnolla ole sijaa. Minulle juuri tämän puolison löytyminen on taivaan lahja, siunaus. Kuten ennenkin olen kirjoittanut, kahden uskonnon ja kielen yhdistyminen perheessämme on rikkaus, joka avartaa maailmankuvaani (aivan kuten lankoni vammaisuus ja erittäin hyvän nuoruudenystäväni homoseksuaalisuus ovat laajentaneet maailmankuvaani ja lisänneet minussa ymmärrystä ja hyväksymistä erilaisuutta kohtaan). Kirkko opettaa meitä näkemään lähimmäisessämme Kristuksen, olipa hän minkälainen tai -näköinen tahansa, ei kavahtamaan häntä tai sulkemaan häntä ulkopuolellemme.
Avioiittoa pitää vaalia, jottei se kuihdu ja jottei sitä ala pitää itsestäänselvyytenä. Miehen tulee pitää vaimoaan kuin kukkaa kämmenellä. Se, että liitot niin usein rikkoutuvat johtuvat pääasiallisesti siitä, että avioon ei ole menty rakkaudesta (eikä se koskaan ole odotuksesta, toivosta, pakosta tai Kristuksen käskystäkään huolimatta syttynyt) tai että liiton vaaliminen ja kumppanin jatkuva kunnioittaminen ovat unohtuneet. Puolisoon tulisi kyetä rakastua joka päivä uudelleen. Sitä lahjaa voi rukoilla osakseen.
Missään en ole väittänyt, ettei rakastumiselle yksinkertaisesti voi mitään. Houkutuksia toki on. Nykyajan ongelma ei suinkaan ole se, että avioon mennään rakkaudesta, vaan ylenmääräinen hedonismi ja se, ettei jakseta tehdä työtä liiton eteen - kilvoitella.
Tätä ei voi ottaa todesta. Enkä otakkaan.
"Tilastot eivät pidä aina paikkansa kyllä viime vuonna oli ortodoksisten parien lasten ristiäisiä."
Oletin, että kaikki ymmärtävät asian vitsiksi. Ortodoksiperheen lapsi ilmeisesti tilastoidaan vain äidin lapseksi (kun isä on epävarma :-)
Pappien puolisot lienevät edelleen ortodokseja, joten varmaan vielä tulee vuosittain melko monta puhdasta ortodoksia.
"lain mukaan äiti päättää asiasta."
"Lapsen uskonnollisesta asemasta päättävät hänen huoltajansa yhdessä. Jos huoltajat eivät kuitenkaan lapsen syntymän jälkeen sovi lapsen uskonnollisesta asemasta, voi lapsen huoltajana toimiva äiti vuoden kuluessa lapsen syntymästä yksin päättää lapsen liittymisestä uskonnolliseen yhdyskuntaan."
Uskonnonvapauslaki 3§
Lain henki on yhdessä päättäminen. Äärimmäisenä vaihtoehtona on äidin tekemä päätös, joka kertoo huonosta neuvottelukulttuurista ja keskinäisestä epäluottamuksesta.
Meillä on kaksi lasta, joista toista ei kastettu. Molemmat lapset ovat saaneet aivan samanlaisen kasvatuksen: kummallekin opetettiin iltarukous, molempia äiti rahtasi kirkkoon kymmeniä kertoja ja kastamaton vietti varhaislapsuudesta useamman viikon Valamossa. Kastettu siirtyi yläasteelle mennessään elämänkatsomustietoon ortodoksisesta uskonnosta ja kastamaton ala-asteen toisella luterilaisesta uskonnosta. Kumpikin omasta tahdostaan.
"En puhunut kouluopetuksesta mitään,..."
Olet oikeassa, olen väärässä.
"Ortodoksimiesten taas tulisi ottaa puolisokseen vain ortodoksinaisia. On häpeä, että meillä on samaan aikaan naimattomia ortodoksinaisia ja seka-avioliitossa olevia ortodoksimiehiä."
Jos sinä kuulut tähän ryhmään, odota omaa ortodoksimiestäsi äläkä ainakaan tee lasta vääräuskoisen kanssa - ihan vaan perhesovun ja lapsen vuoksi. :-)
on toki paljon vanhempi. Francesco Petrarca 366 runoa tytölle, jonka käteenkään hän ei koskaan koskenut, lienee edelleen puhtainta romantiikkaa.
Minusta on hienoa, että naista ajatellaan muutenkin kuin omaisuutena (Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa) tai synnytyskoneena (Mutta Raakel sanoi: "Tässä on orjattareni Bilha; yhdy häneen, että hän synnyttäisi minun helmaani ja minäkin siten saisin lapsia hänestä").
Ainakin täälläpäin seurakunnan tilaisuuksissa on vähän yksinäisiä miehiä, joten eiköhän ne uskonnolliset ortodoksimiehet, jotka asuvat _kaupungeissa_ ja haluavat puhdasuskoisen kodin, saa sellaisen. Uskonnon merkitys nuorten keskuudessa on varsin vähäinen aina. Kirkkoisätkin valittivat aikoinaan siitä, että kilpa-ajoissa on enemmän ihmisiä kuin Jumalanpalveluksessa.
on enemmän väkeä kun jumalanpalveluksessa? Siksi, koska nuoret ovat jo sen verran fiksuja, että osaavata kyseenalaistaa asioita.
avioliiton ulkopuolista rakkautta. Ritarit kirjoittivat rakkausrunoja kartanon rouvalle tai renessanssirunoilijat sonetteja tytöille, jotka he olivat nähneet vain vilaukselta.
Avioliiton yhdistäminen romanttiseen rakastumiseen on varsin uusi juttu. Vasta 1800-luvulla se tuli varsinaisesti muotiin. Eikä sitä tunnettu ortodoksisissa piireissä välttämättä vielä edes 1900-luvun alussa.
Kansakoulunopettaja, myöhemmin rovasti Mikael Fiilinin avioitumisesta kerrotaan seuraavaa tarinaa. Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Aunuksessa opettajana ollut pappisseminaarin käynyt Mikael Fiilin oli vielä naimaton, kun hänelle tuli kutsu armeijaan. F. ei kuitenkaan halunnut mennä armeijaan, ja niinpä hän meni pyytämään, että hänet vihittäisiin diakoniksi, sillä hengellinen sääty oli vanhalla Venäjällä vapaa asepalveluksesta.
Piispa vastasi, että kyllähän se kävisi hyvin päinsä, mutta ensin F:n pitäisi avioitua rovasti N.N:n (en muista nimeä) tyttären kanssa. Fiilin tapasi tytön vain yhden kerran Aunuksen kaupungin puistossa ja meni sitten tämän kanssa naimisiin. Avioliitosta tuli erittäin onnellinen ja onnistunut, vaikka sen solmimiseen ei sen kummempaa romantiikkaa liittynytkään. M. F. oli myöhemmin Suomessa pappina mm Joensuun kirkkoherrana. Ehkä jotkut vanhat lukijat vielä muistavatkin hänet.
...avioliiton sakramenttiakaan ollut. Aina sen "alunperin"-rajan voi vetää jonnekin. Kuitenkin maailma menee eteenpäin; se meidän ortodoksienkin on hyväksyttävä. Ennen oli ennen, nyt on nyt.
Ja et kai nyt tuolla tarinallasi tosissasi väitä, että järjestetty avioliitto on ortodoksinen ihanne?
nuo rakastumiseen perustuvat avioliitot purkautuvat niin usein. Meillä ortodokseilla on hyvin paljon avioeroja, eivätkä kaikki eroavat parit ole sekapareja, valitettavasti.
...onnetonta avioliittoa, jossa puolisot riutuvat rakkauden ikäväänsä, kun on menty naimisiin "sopivan" kanssa. Onkohan kukaan tehnyt tutkimusta, kummanlaiset parit eroavat useammin: rakkaudesta naineet vaiko sopivan ottaneet. Sitäkin tulee kysyä, onko avioero aina pahasta, kuten myös sitä, miksi ortodoksit eroavat niin paljon.
seka-avioliittojen lapsia tai muista yhteisöistä Kirkkoon tulleita. Ei ole saatu kristillisen avioliiton mallia kotoa, eikä käyty yhdessä kirkossa koko perheen voimin.
Erityisen haitallista on ollut se, että ennen vuotta 1970 syntyneet lapset kasvatettiin yleensä isän uskoon, joten kasvattajana oli toisuskoinen äiti, jonka piti yrittää kasvattaa lapset miehensä uskoon. Tällaisissa oloissa kristillinen kotikasvatus jäi paljolti hoitamatta.
Yhteiskuntamme on myös muuttunut huonompaan suuntaan. Kaikenlainen lyhytjänteisyys ja nautinnonhalu on vallannut alaa, ja Kirkkoon kuuluvatkin ovat paljolti luopuneet uskosta.
Jos ihminen ei usko haudantakaiseen elämään, vaan tämä elämä on hänelle ainoa elämä, niin ei hän ole valmis kärsimään vaivaa avioliitossaankaan. Avioliitto edellyttää kuitenkin onnistuakseen vaivannäköä ja oman itsekkyyden poispanemista. Onnistunut avioliitto edellyttää Jumalan armon apua, sitä että maallinen avioliitto tuodaan Kristuksen siunattavaksi.
Ei pitäisi mennä naimisiin, ellei ole oikeasti rakastunut toiseen. Kaikki muu on vain turhaa lämmittelyä ja sitkasta ikävää.
Mutta minkäs teet, jos ikää alkaa huolestuttavasti kertyä ja sitä "oikeaa" ei vain ala näkyä.
"Fiilin tapasi tytön vain yhden kerran Aunuksen kaupungin puistossa ja meni sitten tämän kanssa naimisiin. Avioliitosta tuli erittäin onnellinen ja onnistunut."
Sain tosiaan omaiseltani vahvistuksen, että kertomuksesi on täyttä totta - Kiitos paljon näistä edesmenneiden sukulaisteni muistelusta!
Oli todella mielenkiintoista tietää tällaisia yksityiskohtia heidän elämistään! :)
Että voi ollakkin täysin pimahtanut kirjoittelija, rukoilematon ortodoksi varmaan jo tuolloin tänne paahtanut omia totuuksiaan.
Miten voi ihminen ollakkin noin sekaisin???
Toivottavasti tuommoiset kuolee sukupuuttoon.
Kuinkahan moni pappi on tuollaisessa "sopivassa" avioliitossa ?
Papisto varmaan korjaa tuommoiset "sopivat" naimattomat ortodoksi naiset tyyliin ulkonäkö, sukutausta ja sivistystaso.
Suvaitsemattomuus pohjautuu monilla vanhoilla ihmisillä yksipuoliseen uskonnonopetukseen ja muutoksen pelkoon. Äskettäin kääntyneet ovat helposti paavillisempia kuin paavi.
Monelle ortodokseille uskonto ei ole tärkeä asia, mutta ortodoksisuus on. Tunnen useamman ortodoksin, joka ei koskaan käy palveluksessa, mutta kastaa lapsensa ja haluaa ortodoksiset häät ja hautajaiset. He kunnioittavat toisten uskoa ja heidän kanssa on hyvä elää.
Tänne ei koskaan kirjoita hartaat uskovaiset, jotka elävät ortodoksista uskoaan. Kun oma usko on tarpeeksi vahva, sitä ei tarvitse pönkittää muiden mollaamisella.
Toinen ryhmä, jota arvostan ovat nuoret, jotka haluavat muuttaa kirkkoa suvaitsevammaksi. Me vanhat tuomitsemme mielellään kaiken sen, mitä emme ole itse tehneet tai halunneet tehdä. Jos pappi voi siunata auton, hän voi siunata myös kodin olipa asukkaat minkälaisia tahansa. Täydellisiä ja synnittömiä ortodokseja ei löydä kuin netistä.
kirkosta eronnut, joten sinulla on negatiivinen kuva ortodokseista ja ortodoksisuudesta. Miksi puhut ortodokseista ikään kuin kuuluisit "meihin". Et kuulu joukkoomme! Meidän asiamme eivät enää kuulu sinulle mitenkään. Miksi roikut jatkuvasti palstallamme?
Tämä alueen määritelmän "Keskustele ortodoksisuudesta" ei edellytä ortodoksisuutta. Saako sinun mielestäsi lemmikkieläin alueella keskustella myös ihmiset?
"Et kuulu joukkoomme!"
Mistään ei voi päätellä, että sinä olisit ortodoksi :-)
ehkäpä sillä on jokin suurenpi merkitys? "Et kuulu meihin" henki on viheliäsintä mitä tiedän. Siitä alkaa pelot, kyräily, pahansuovat jutut ja eristäminen.
Eräs Suomessa asuva ja jo Suomen kansalainenkin kertoi selvittäneensä DNA:sa ja löytyi Somaia, itä-Karjala ja Saamea muun muassa. Eli mitä se alkuperäinen tarkoittaa?
vaan konsensukseen. Voi aivan hyvin olla raja-karjalaista tahi venäläistä sukua ja silti ei-ortodoksi. Kun taas toinen, joka ei kuulu sellaiseen etniseen ryhmään, jolla ortodoksisuus olisi perinnäisenä uskontona, voi olla hyvä ortodoksi.
Ko nimimerkki, jota hätistelin pois, on tunnettu luopio ja Kirkon vastustaja.
Ei se ole muiden uskontojen tuomitsemista, jos tuodaan esiin ortodoksisen kirkon käsitys esim avioliitosta ja eri kirkkokuntien käsitysten erot.
Luterilaisessa kirkossa tai muissa protestanttisissa kirkoissa ei ole avioliiton sakramenttia, vaan avioliitto käsitetään maalliseksi, (joskin Jumalan siunaamaksi) asiaksi.
Siksi ortodoksille on tärkeätä saada avioliitolleen sakramentaalinen vihkiminen ortodoksisessa kirkossa, siviilivihkimys tai jonkun muun kirkon antama avioliittoon vihkiminen ei riitä. Kannattaisi varmaan perehtyä eri kirkkojen käsityksiin tarkemmin.
Yli päätään täällä kirjoittelevat kiukkuiset ortodoksit, turhautuneet luterilaiset ja lahkot, sekä palstan keventäjät.
Kaikissa seurakunnissa on raadollisuutta. Ihmiset eivät ole hyväntahtoisia yleensäkään. Jos olet oikealla asialla niin mieti. Jos olet toisen kirkkokunnan edustaja, niin ole siellä.
on tarkoitettu "kiukkuisiksi". Tällä palstalla vain ollaan rohkeasti eri mieltä eikä silitetä myötä sukaan, niin kuin suullisissa keskusteluissa on tapana.
miten häijysti, toista nokertelevasti ja tuomitsevasti täällä välistä on kirjoitettu.
Halpamaisin asein on hyökytty erityisesti seksuaalisia vähemmistöjä vastaan.
Ajattelin, tuommoistako on koko sakki!
Sitten rupesin ottamaan tämän palstan hauskana tutkielmana ihmisten sisikunnasta.
Välillä tosin on ihan fiksujakin ja ajatusta antavia kirjoituksia, mm. Makarios kirjoittaa yleensä asiaa toisia moukaroimatta.
jotka eivät saa ajatuksiaan julki lehdissä ja kirjoissa ja medioissa.
Täällä on hauska kirjoitella vaikka olisikin julkaissut jotain. Katsos, kaikki ei ole sitä miltä näyttää.
mukava käydä. Verrattuna toisiin uskovaisten palstoihin tämä on moni-ilmeinen ja hauska. Joskus raadollinenkin ja hyvä niin.
Minäkin käyn täällä jatkuvasti kirjoittelemassa, se on ihan hyvää viihdettä kirjojen kirjoittamisen välissä.
Hehe joo ja sitten perustetaan ihan omiakin sivustoja että oma ääni pääsisi kuuluville :D
sinä olet kypsä ja harkitseva ihminen. Uskonasioihin liittyvien päätöksentekojen tulee aina perustua Suomi24-palstan kattavaan tietämykseen. Täällä on tarjolla perspektiiviä, kosketuspintaa ja syynvikkeliä, joiden varaan elämä on turvallista rakentaa. Pysy päätöksessä, älä liity meihin ;)
kirkossa sakramentti. Luterilaisessa se ei ole. Siitä siis tämä ero vihkimisten välillä.