Usan äidit

Subilla oli eilen ohjelma, missä äiti vei 22v.poikansa ilotaloon Nevadassa ,USA,ssa poikuudesta oli päästävä. Tuhat taalaa meni siihen operaatioon. Koskapa kyseessä on maapallon paras valtio monessakin mielessä teki hyvää, kun poikuus saatiin menetettyä Yhdysvaltalaiselta mieheltä. Kaikesta näki, että hän on valmis antamaan henkensä usan puolesta, kun poikuudestakin oli päästy, äidin rahoilla, kyydeillä ja toimenpiteillä. Lisää vaan kivihiilikaivoksia ja ilmaston saastumista, usassa kasvaa kuitenkin kunnon poikia ja huolehtivia äitejä. Tähän tapahtumaan verrattuna Stasin listat ovat pikkujuttuja. phtyi
6596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

USA on perseestä monessakin mielessä.

Äänestä

tarvittiin aikuista miestä kuljettamaan.

Äänestä

Suomessa vastaavaa, jos olisikin tapahtumassa vietäisiin sekä poika että vanhemmat sellaiseen terapeuttiviidakkoon että pois päästyään tekisivät itsarin.

Äänestä

Minä pidän rokka billi mussiikista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


maailman parhaat kirjoitti:

Subilla oli eilen ohjelma, missä äiti vei 22v.poikansa ilotaloon Nevadassa ,USA,ssa poikuudesta oli päästävä. Tuhat taalaa meni siihen operaatioon. Koskapa kyseessä on maapallon paras valtio monessakin mielessä teki hyvää, kun poikuus saatiin menetettyä Yhdysvaltalaiselta mieheltä. Kaikesta näki, että hän on valmis antamaan henkensä usan puolesta, kun poikuudestakin oli päästy, äidin rahoilla, kyydeillä ja toimenpiteillä. Lisää vaan kivihiilikaivoksia ja ilmaston saastumista, usassa kasvaa kuitenkin kunnon poikia ja huolehtivia äitejä. Tähän tapahtumaan verrattuna Stasin listat ovat pikkujuttuja. phtyi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu