Valheenpaljastus-sivustot

11/9/2001 tapauksessa ei totuuden käsityksestä vallitse konsensusta, virallista totuutta vastaan kamppaileva "virallisen totuuden todistaminen viralliseksi valheeksi" etenee väistämättä tiedon levitessä.
Väitämpä että kuka tahansa ihminen tutustuttuaan valheenpaljastussivustoihin kuten esim.http://www.saunalahti.fi/wtc2001/ tai muihin eri maiden vastaaviin alkaa epäilemään virallista teoriaa.
11/9/ 2001 tapauksessa ei varmaan koskaan saada täydellistä konsensusta "kuka teki mitä" koska aina voi puolustaa valhettakin jos oma etu sitä vaatii.
Uskoisin näitä virallisen teorian ja oman edun tavoittelioita loppujen lopuksi olevan äärimmäinen vähemmisto maailmassa, varsinkin kun Yhdysvaltojen 11/9/2001 jälkeinen "maailman" politikointi on aiheuttanut enemmän epävarmuutta ja jännitystä kuin sitä mitä ihmiset haluavat rauhaa ja turvallisuutta, halpojen korkojen aika taitaa olla ohi.
71000
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Osuit naulan kantaan..

"Väitämpä että kuka tahansa ihminen tutustuttuaan valheenpaljastussivustoihin kuten esim.http:/www.saunalahti.fi/wtc2001/"

Kyseinen sivusto on nimenomaan valheenpaljastussivusto. Siellä sivuston ylläpitäjä valehtelee silmät päästään minkä kerkeää saadakseen keinoilla millä hyvänsä USA:n syylliseksi 9/11-iskuihin. Huvitatvinta on se, että valehtelu on niin selkeää, että se paljastaa koko sivuston ihan huuhaaksi. Samalla koko maailmanlaajuinen "totuusliike" saa epäuskottavan kuvan. Olisiko niin, että Yli-Karjanmaa on USA:n palveluksessa levittämässä huuhaa-tietoa netissä :)

Älkää hyvät ihmiset uskoko kaikea paskaa mitä internetissä levitetään.

Äänestä
  • >11/9/ 2001 tapauksessa ei varmaan koskaan saada täydellistä konsensusta "kuka teki mitä" koska aina voi puolustaa valhettakin jos oma etu sitä vaatii

    Äänestä

  • voimala kirjoitti:

    >11/9/ 2001 tapauksessa ei varmaan koskaan saada täydellistä konsensusta "kuka teki mitä" koska aina voi puolustaa valhettakin jos oma etu sitä vaatii

    Ei mulla mitään omaa etua ole puolustaa ketään.. eli en kuulu.

    Äänestä

Miten joku tyyppi joka on riittävän fiksu kyseenalaistamaan valtamedian uskoo sokeasti jonkun täysin tuntemattoman idiootin webiin kirjoittamia sepustuksia? Ei oo mitään taetta sen kirjoittajan mielenterveydestä saatika todellisista motiiveista.

Ei vaan tajua.

Vähän kun osais kävellä kaupalle ostaan kaljaa, muttei sit osaakkaan sitä juoda.

Äänestä
  • Eikö vain esim, kyseinen sivu ole hyvin linkitetty joka suuntaan, näin toimii UUSI MEDIA, ja tämä tyyli ylittää uskottavuuden kirkkaasti sensuuririkkaasiin sanomalehtiin ym. valtamedian valehteluvälineisiin verrattuna , kiitos.

    Äänestä

  • voimala kirjoitti:

    Eikö vain esim, kyseinen sivu ole hyvin linkitetty joka suuntaan, näin toimii UUSI MEDIA, ja tämä tyyli ylittää uskottavuuden kirkkaasti sensuuririkkaasiin sanomalehtiin ym. valtamedian valehteluvälineisiin verrattuna , kiitos.

    Miten joku tyyppi joka on riittävän fiksu kyseenalaistamaan valtamedian uskoo sokeasti jonkun täysin tuntemattoman idiootin webiin kirjoittamia sepustuksia? Ei oo mitään taetta sen kirjoittajan mielenterveydestä saatika todellisista motiiveista.

    Ei vaan tajua.

    Äänestä

  • voimala kirjoitti:

    Eikö vain esim, kyseinen sivu ole hyvin linkitetty joka suuntaan, näin toimii UUSI MEDIA, ja tämä tyyli ylittää uskottavuuden kirkkaasti sensuuririkkaasiin sanomalehtiin ym. valtamedian valehteluvälineisiin verrattuna , kiitos.

    Hörhöt aina kuvittelee että Internet on se mullistava keksintö, jolla on päästy vallanpitäjien ja illuminatin ties minkä yläpuolelle. Nyt salkkareita ei pysäytä mikään!

    Samalla ne ei kuitenkaan tajuu et netissä kuka vaan voi kirjottaa ihan mitä vaan paskaa.. niinku on todistettavasti tapahtunut. Voi tommosia reppanoita, jotka menee muiden perässä ja vielä samalla luulee olevansa osa jotain suurempaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


voimala kirjoitti:

11/9/2001 tapauksessa ei totuuden käsityksestä vallitse konsensusta, virallista totuutta vastaan kamppaileva "virallisen totuuden todistaminen viralliseksi valheeksi" etenee väistämättä tiedon levitessä.
Väitämpä että kuka tahansa ihminen tutustuttuaan valheenpaljastussivustoihin kuten esim.http://www.saunalahti.fi/wtc2001/ tai muihin eri maiden vastaaviin alkaa epäilemään virallista teoriaa.
11/9/ 2001 tapauksessa ei varmaan koskaan saada täydellistä konsensusta "kuka teki mitä" koska aina voi puolustaa valhettakin jos oma etu sitä vaatii.
Uskoisin näitä virallisen teorian ja oman edun tavoittelioita loppujen lopuksi olevan äärimmäinen vähemmisto maailmassa, varsinkin kun Yhdysvaltojen 11/9/2001 jälkeinen "maailman" politikointi on aiheuttanut enemmän epävarmuutta ja jännitystä kuin sitä mitä ihmiset haluavat rauhaa ja turvallisuutta, halpojen korkojen aika taitaa olla ohi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu