Herran läheisyys

Apostolit palasivat ja kertoivat Jeesukselle kaikki, mitä olivat tehneet. Niin hän otti heidät mukaansa ja vetäytyi yksinäisyyteen lähelle Betsaida nimistä kaupunkia.(luuk.9:10)
(:11) Mutta kun kansa sai sen tietää seurasivat he häntä; ja hän otti heidät vastaan ja puhui heille Jumalan valtakunnasta ja teki terveiksi ne, jotka parantamista tarvitsivat.

On turvallista jotenkin päivä alottaa etsimällä missähän Jeesus on. Tuntuu että päivään tulee ihan semmonen toisenlainen ote. Elävänä Jumalana Jeesus pystyy antamaan ainakin minulle voimaa selvitä päivän kiemuroista. Ja se että vastaanotto on aina avoinna Kun Jeesuksesta tekee itselleen elävän kirkon, silloin voi sanoa että suomessakin kirkon ovet ovat aina auki.
10255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tittan tattis. Yksi jo esitteli itsensä avaruusoliona. Toinen kouhoaa joutojusseja ulos palstalta. Kolmas (nainen) haluaa rakastella kaikkien miesten kanssa Jeesuksen nimeen. Neljäs luulee olevansa Jeshua itse ja hakee nimenmuutosta maistraatilta. Viides katsoo parhaaksi siirtyä autopalstalle tekemään lähetystyötä traktorikuskeille. Mitä SINÄ haluat tältä palstalta? Etsiä Jeesusta Betsaidasta? Potkia kirkon ovia auki?

Äänestä
  • Miksi kiivastut? En lukenut tuomioasenteella ja minusta viesti oli pikemminkin siunaava.

    Äänestä

Tätä juuri tarvitsinkin.

Kamppailen erään vaikean ihmissuhdekriisin kanssa ja liian vähän olen ajatellut, että "tapahtukoon Sinun tahtosi".

Yritän vain omavoimaisesti toimia itseni "parhaaksi", vaikka en todellisuudessa tiedäkään, mikä on itselleni paras.

kiitos viestistässi. Rukoilen siunausta päivääsi ja elämääsi

Äänestä
  • Olet oikealla tiellä. Jumala tietää kaikkien asiat ja tietää myös mitä tapahtuu ja miksi. Joskus koettelemukset on annettu siksi että ne kasvattavat. Koettelemukset kestävät oman aikansa: ja luulen että niitä on jokaisella joskus, mutta ne ovat kaikilla erilaisia.
    Päivä kerrallaan, kyllä se siitä. Voimia sinulle. Ja siunausta.

    Äänestä

Totta, hyvin kirjoitettu.

Äänestä

On aina ihana kuulla,
kun joku on löytänyt turvan ja perustan.

Hienoa, että saat otteen päivääsi Jeesuksen avulla.

Ihaninta mitä voi tapahtua on tajuta tuo asia,
että näin se on;
tämä on minun uskoni ja se on elämäni perusta.
Kukaan ei vie sitä minulta.
Ihana lupaus Jumalta.

Sain Jumalalta lahjaksi elämän ja rakkauden.

Kiitos siitä;))

Äänestä

... niin yksimielisen onnellisia että unohtivat pahan maailman omassa tunnelmavellissä kieriskellessään. Ah eikö tämä ole onnea! Tulee melkein yhtä HYVÄ MIELI kuin katsellessa TVstä ex-pääministerin häitä ja etenkin taivaallisen morsiamen IHANAA PUKUA! Kiitos Jeesukselle ettei meidän tarvise enää ajatella, ei nähdä, ei kuulla, ei tietää! EI TARVITSE TEHDÄ MITÄÄN! HERRA PÄÄTTÄÄ! TUTKIMATTOMAT OVAT ENNALTA MÄÄTÄTYT TIET! APOSTOLIT OVAT PALANNEET!

Äänestä
  • Miksi nyt noin on vaikeaa hyväksyä, jos joku näkee
    asioissa valoisiakin puolia.

    Minusta on hienoa, että tuollaistakin "tempperamenttia" löytyy kun sinulla.

    Mutta silti pitäisi pikkusen osata malttaa mielensä eikä tuolla tavalla suutahtaa jos joku jotain rakentavaa kirjoittaa.

    On olemassa ihmisiä, jotka näkevät asiat valoisasti, miksi sinä heitä siitä moitit?

    Onko sinulla paha olla jos jotkut ovat tyytyväisiä
    elämäänsä.

    Yritä nyt vain rauhoittua. Kyllä tällä palstalla sitä eripuraa riittää jos sitä kaipaat.

    Äänestä

Kyllä on juu turvallista.
Mutta kun ne apostolit palasi niin mitä ne
kertoi, että olivat tehneet.
Sen takiakos Jeesus ne apostolit otti mukaan mitä
ne kertoi tehneensä.

Tahtooks toi nyt sanoa, että Jeesus ottaa vaan ne ihmiset mukaansa, jotka kertoo Jeesukselle tehneensä jotain (mutta mitä pitäisi tehdä).

Ja sitten kun me ruvetaan seuraamaan Jeesusta, niin se vasta alkaa kertomaan Jumalan valtakunnasta ja parantelemaan meitä jos me ollaan sairaita.

Totakos sä tarkoitit?

No sulla alkaa päivä sitten kivasti kun, joka päivät sulla
semmoinen kuurupiiloleikki on; huhuu
missä Jeesus....


No se on sitten varmaan kiva oma kirkko kun semmosen oot Jeesuksesta tehnyt.


Onnea ja siunausta sulle vain;))

Äänestä
  • Tiedä häntä onko tuokaa kauhean kivaa.

    Anna ihmisten kirjoitella.
    Kullakin on uskonsa ja tapansa.

    Ei kannata.

    Kaikkea hyvää myös sinulle;))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuttan kirjoitti:

Apostolit palasivat ja kertoivat Jeesukselle kaikki, mitä olivat tehneet. Niin hän otti heidät mukaansa ja vetäytyi yksinäisyyteen lähelle Betsaida nimistä kaupunkia.(luuk.9:10)
(:11) Mutta kun kansa sai sen tietää seurasivat he häntä; ja hän otti heidät vastaan ja puhui heille Jumalan valtakunnasta ja teki terveiksi ne, jotka parantamista tarvitsivat.

On turvallista jotenkin päivä alottaa etsimällä missähän Jeesus on. Tuntuu että päivään tulee ihan semmonen toisenlainen ote. Elävänä Jumalana Jeesus pystyy antamaan ainakin minulle voimaa selvitä päivän kiemuroista. Ja se että vastaanotto on aina avoinna Kun Jeesuksesta tekee itselleen elävän kirkon, silloin voi sanoa että suomessakin kirkon ovet ovat aina auki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu