raskausviikkoja 26 ja neuvolassa sanottiin, että kohdun kaula tuntuu vain 1cm ja että on pehmeä.
Sain lähetteen gynelle ja pääsin heti. Ultralla katsoi ja sanoi, että reilu 3 cm on kaulaa jäljellä, että neuvolassa olivat huolestuttaneet turhaan.
Mitään supisteluja ei ole ollut.
Mutta mutta.. siihen perään sanoi, ettei kannata lähteä mihinkään lomamatkoille, että autoilua ei tärinän vuoksi suositella. Sanoi, että lähiseudulla kuitenkin voi ajella.
Meillä on lomamatka kotimaahan maksettu ja alkaisi ylihuomenna. Tarkoitus olisi ajaa ensimmäisenä päivänä 230km, toisena 80 ja kotimatka 260km. Aikaa noihin pitkiin matkoihin menisi normaalisti 3 tuntia, mutta me olemme varanneet niihin 4-5 tuntia, että tulisi kunnon lepotauot.
Itselläni ei olisi "kestämistä" kuin automatkoissa, sillä mihinkään huvituksiin en osallistu.
Esikoinen syntyi ennenaikaisesti viikolla 35.
Mitä te tekisitte? Kaipaan mielipiteitä. Lähtisittekö matkalle vai pysyisittekö kotona?

Vastaukset 2
Vanhimmat
mut olenkin tällainen yllytyshullu. Onhan niitä sairaaloita ympäri suomea, jos jotakin sattuu. Kuulostaa omituiselta, et auton tärinä voi laukaista synnytyksen, kun kaulaakin on vielä tuon verran jäljellä. Ja aikas kauan saat mädäntyä kotona, kun on vielä jonkun verran kuitenkin laskettuun aikaan. Mutta enpäs ole lääkäri.
Minä sain matkustuskiellon rv21. Lähdimme 300km:n automatkalle ja matka oli minulle vaikea, vaikka raskaus oli mennyt hyvin matkaan asti. Alavatsa oli kipeä koko matkan ja seuraavana yönä tuli ruskeaa tiputteluvuotoa. Kävin asian takia paikallisella synnärillä. Katsoivat, että auton tärinä oli aiheuttanut kivut ja tiputteluvuodon (vuoto tuli kohdun suulta). Vuoto tyrehtyi kolmen päivän päästä, mutta sen jälkeen alkoi harjoitussupistukset. Ilmeisesti automatka oli ärsyttänyt jotain rauhasia. Säikähdin vuotoa niin paljon, että olen pitäytynyt kotikaupungissa sen jälkeen - tylsyydestä huolimatta. Olin tuon automatkan lähes makuuasenossa, mutta se ei auttanut.
Annettiinko sinulle syy, miksi automatkoja tulee välttää. Itsellänihän autoilukielto johtuu matkasta tulleista komplikaatioista, joten syy on selvä. Harvemmin autoilua kielletään ilman syytä.