salama rakkaus heti toisen eron jälkeen

Mä olen kuuakuden verran pitänyt yhtä aivan ihanan miehen kanssa, tapaamme päivittäin. En edes muistanut että rakastuminen tuntuu tältä, itse erosin vuosi sitten syyskuussa, mutta tämä mies oli eronut vaimostaan kolme viikkoa ennen kun alotti suhteen minun kanssa. Mua pelottaa että tämä juttu kaatuu, vaikka mies vakutteleekin että mä olen parasta mitä sille on koskaan sattunut ym. Miehellä on lapsi tuosta edelisestä liitosta ( 4-vuotias poika).
Miehen entinen vaimo yrittää saaha miestä palamaan itsensä luokse vaikka itse onkin ollut se osapuoli joka oli laittanut eron vireelle.
Itse olen valmis uuteen suhteseen koska erostani tulee kohta vuosi täyteen, mutta miehellä vasta 2kk. Mies on viettänyt mun luona joka yön sen jälkeen kun alotimme suhteen.
Voiko meidän suhteella olla tulevaisuutta?
3748
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Siinä on yhtä monta variaatiota mennä putkeen tai pieleen ottaen huomioon kaikki tekijät.

Suhteellanne voi olla tulevaisuutta/ei

Äänestä

sitten käy. Ei voi tietää ennen kuin kokeilee. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että ensin luurangot kokonaan pois ja vaikka olisi hetken yksistäänkin ja miettisi mitä oikeasti haluaa elämältään, antaa se paremman lähtökohdan seuraavaan suhteeseen.

Äänestä

Riskiä suurentaa se, että vaimo on laittanut eron, ei siis mies. Eli kun vaimo tarpeeksi haluaa miestäsi niin suurempi mahdollisuus on, että hän palaa. Näitä kun on lähípiirissä nähty. Vastaeronnut mies on SUURI riski, johon itse en ainakaan lähtisi mukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rakastunut nainen kirjoitti:

Mä olen kuuakuden verran pitänyt yhtä aivan ihanan miehen kanssa, tapaamme päivittäin. En edes muistanut että rakastuminen tuntuu tältä, itse erosin vuosi sitten syyskuussa, mutta tämä mies oli eronut vaimostaan kolme viikkoa ennen kun alotti suhteen minun kanssa. Mua pelottaa että tämä juttu kaatuu, vaikka mies vakutteleekin että mä olen parasta mitä sille on koskaan sattunut ym. Miehellä on lapsi tuosta edelisestä liitosta ( 4-vuotias poika).
Miehen entinen vaimo yrittää saaha miestä palamaan itsensä luokse vaikka itse onkin ollut se osapuoli joka oli laittanut eron vireelle.
Itse olen valmis uuteen suhteseen koska erostani tulee kohta vuosi täyteen, mutta miehellä vasta 2kk. Mies on viettänyt mun luona joka yön sen jälkeen kun alotimme suhteen.
Voiko meidän suhteella olla tulevaisuutta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu