Sana sanoo: Synnin pettämät paatuvat.

(Jaak 4:17) Joka siis ymmärtää tehdä sitä,

mikä hyvää on,

eikä tee,

hänelle se on synniksi.
2252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eihän tällaisen asian ymmärtämiseen mitään uskoa ja uskonlahkoja tarvita. Eikä syntikäsitettä. Asiahan on muutenkin ihan pläkki.

Ovatko uskoon hurahtaneet ottaneet itselleen yksinoikeuden olla hyviä ihmisiä?
Siis vain uskovaisten "hyvät teot" ovat oikein ja samat teot aivopesemättömien tekeminä eivät olekaan minkäänarvoisia?
Vai onko niin, että kaikki hyvät teot ovatkin pelkästään seurausta raamatun tms. kirjan opeista ja lukemisesta?
Ilman uskontoa ja uskonlahkoja ihminen onkin oletusarvoisesti paha, rikollinen ja saatanasta?
Vain rukoileminen, kirkossakäynti, uskonlahkoon kuuluminen tekee ihmisestä hyvän?

Eikös se yksi mies kiittänyt jumalaansa, koska ei ole kuin nuo muut syntiset ja huonot ihmiset. Ja häntä siitä moitittiin samassa satukirjassa.

Kyllä tämä minunkin syntinen elämä on kamalaa! Kuuntelen musiikkia, juon olutta, luovutan verta, osallistun vapaaehtoiseen pelastuspalveluun, pidän huolta rakkaistani, en petä vaimoani, en lyö lapsiani, autan pyyteettömästi apuatarvitsevia. ja siihen malliin.
Eikös minut voisi armollisesti kivittää tms. jonkin uskonlahkon oppien nojalla, koska olen tuomittava syntinen, sillä en kuulu yhteenkään uskonlahkoon enkä usko heidän oppeihinsa ja tarinoihin.

Äänestä
  • kaikkine puutteineenkin. Kaikkinainen hyvyys on Jumalan Hengen vaikuttamaa, siis myös sinunkin teot. Vaikka ne eivät meitä autuaaksi teekään, ne ovat silti ihan oikein ihania juttuja kaikille.

    (Rom 6:14) Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman,

    koska ette ole lain alla,

    vaan armon alla.

    Synti ei meitä vallitse = Jumalan armo kasvattaa, siksi voimme hyljätä sen mikä on pahaa ja tuhoaa elämää.

    Me emme tee itse mitään. Kaikki on Jumalan ennalta valmistamia tekoja, että me niissä vaeltaisimme.

    Meidän vanhurskautemme Jeesus Istuu Jumalan Isän oikealla puolella ja se riittää meille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kvarttus kirjoitti:

(Jaak 4:17) Joka siis ymmärtää tehdä sitä,

mikä hyvää on,

eikä tee,

hänelle se on synniksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu